Kroatialaiset bambin ahdistelijat kiteyttävät ajatukseni fitnesskulttuurista paremmin kuin itse purevimmillanikaan pystyisin:

Saan inspiraatiota vahvoista naisista – kunhan siihen fyysiseen vahvuuteen yhdistyy myös henkinen vahvuus. Vahvat pissikset ovat yhä edelleenkin vain pissiksiä. Tykkään vahvoista miehistä, ainakin omastani, mutta ei kukaan Conan Barbaari pytyisi minua iskemään pelkillä barbaarivoimillaan (jos siis olisin vielä iskettävissä, ja jos joku Conan ajatutuisi mielenhäiriöön ja haluaisi yrittää).

Olen usein tuijotellut Markon blogin otsaketta ja miettinyt, mistä löytyy henkisen voiman totuus? Minulle huomattavasti kiinnostavampi haaste kuin vasemman yläpakaran oikea muoto (kuten Kukka Laakso asian on joskus ilmaissut) tai se, kuinka paljon rautaa saisin nousemaan, on se miten kehittäisin rautaisen pyykkilautapsyyken. Mutta ilman että kadotan herkkyyden, vastaanottavaisuuden ja intuition.
Miten saisin aivokapasiteettini käyttöön mahdollisimman briljantisti näillä eväillä jotka evoluutio ja geenit ovat minulle suoneet?
Miten kehittäisin henkeäni kärsivällisemmäksi, että jaksaisin suhtautua ymmärryksellä pikavalaistumista hakeviin elämän harhailijohin?
Miten minusta tulisi parempi ihminen?

Kirjoitan tätä Turkissa, jossa olen kirjoituslomalla. Yksin kahdeksan päivää. Enimmän aikaa kirjoitan hotellihuoneessani, kuljeskelen meren rannalla ja ajattelen.

Tarkkailen ruokasalissa ja lobbyssä ihmisiä, mutta keskustellut olen tähän mennessä (5 päivää kulunut) vain yhden kärpäsen ja yhden koiran kanssa. Kärpänen ei suostunut ymmärtämään omaa parastaan ja lentämään ulos. Olisi se huoneeseeni mahtunut, mutta pakkoko sen oli tulla nenälle hyppimään? Tapoin sen. Kärpänen kosti postmortaalisesti välittömästi ja lähetti sukulaisensa hyppimään nenälleni. Sen tapoin keskustelematta. Ja vielä seuraajankin. Vasta sitten kärpästen suku ymmärsi. Koiran kanssa keskustelin tänään. Kävelin syvissä mietteissä rannalla ja yhtäkkiä havahduin siihen että edessäni murisee piski terävät kulmahampaat 10 sentin päässä jalastani. Koska puhun sujuvasti myös koiraa, ärähdin sille ”Painu helvettiin typerys!”. Se ymmärsi ja vetäytyi pois. Ja jos joku eläinystävä nyt pahoitti mielensä, niin se koira näytti aggressiiviselta ja typerältä.

Sen sijaan olen kommunikoinut yhden ihmisen kanssa. Eilen illalla kävelin rannalla jo perinteeksi muodostuneella sinisen hetken kävelyllä. Vastaani tuli ikäiseni nainen (eli ”vanaha kurppa” ®Jussi Riekki), joka kulki yksin paljain jaloin vesirajassa ja nauroi ääneen. Minä kävelin vakimatkani aallonmurtajalta toiselle, ja kun käännyin takaisin, riisuin lenkkarit ja sukat ja lähdin tepastelemaan paljain jaloin minäkin. Sama nainen tuli vastaan, ja nähdessään että minäkin olen riisunut kengät, hän nauroi lisää ja levitti kätensä siiviksi. Minä tein samoin ja nauroin. Emme kumpikaan sanoneet sanaakaan. Tätä minä kutsun kommunikoinniksi!

Olen yleensäkin paljon yksin, mutta yksinolo poissa kotoa – ja hiljaa oleminen, kännykkäni on suljettuna safessa ja televisiota en tapani mukaan ole avannut kertaakaan – antaa mahdollisuuden oman mielen syväluotaamseen (haloo, onko siellä ketään?!).
Miksi stressaannun?
Miksi ahdistun styroxihmisistä, jotka hypnoottisina näpelöivät älypuhelimiaan ja brändäävät tyhjyyttä myytäviksi paketeiksi?

Olen meditoinut täällä ollessani paljon. Hengitysmeditointia, kävelymeditointia ja ottomaanimeditointia hamamissa (oma keksimä meditaatio, johon olennaisena kuuluvat kuumien kaakeliseinien ornamentit ja tippuvan veden kaiku). Minut on liotettu jo monissa vesissä, myös likavesissä, joten tiedän kestäväni aika paljon. Mutta kestäminen ei ole samaa kun voima.

Tänään vihdoin oivalsin, mistä se hengen voiman totuus löytyy:

Se löytyy läpinäkyvistä aurinkokennoista. Haluan kehittää mieleni materiaalin samanlaiseksi auringon kirkkautta kerääväksi, läpinäkyväksi, taipuisaksi mutta samalla lujaksi ja tyyneksi. Tämä tulee olemaan meditointieni mielikuva tästä päivästä alkaen.

Kroppani ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule olemaan mikään paraatikappale, mutta liikkuminen on tärkeää! Treenieni tarkoitus on pitää ruumiini niin kunnossa, etten ala köpöttelemään enkä tule vaivojeni orjaksi, ja että ukkoni jaksaa tykätä minusta sängyssä vielä vanhanakin. Treenaan kaikenlaista, jotta voin keskittyä olennaiseen, mielen kehittämiseen.

Ja jos aurinkokennomieleni pystyy vielä tuottamaan kirjoja, joita ihmiset haluavat lukea, olen saavuttanut tarkoitukseni tässä elämässä.

Vieraskirjoittajana Varpu Tavi

http://varputavi.com/index.html

Varpun ruokavaliofilosofia löytyy kiteytettynä tästä kirjasta: