Olen harjoitellut GS –lajia nyt reilu kolme vuotta. Ajatukseni lajin luonteesta ovat muuttuneet aika paljonkin alusta, jolloin olin sitä mieltä että kova tulos on vain pinnistyksestä kiinni. Alkuun koko touhu näytti omituiselta, eikä istunut oikein siihen mitä ymmärsin painoharjoittelusta. Sillä olin tottunut että tehdään jotain liikettä 3 x 8-12 tai 5-6 tai 15-20 mutta ei nyt koskaan ainakaan yli sataa toistoa tai useaa minuuttia.

Ajatusvirheeni olikin verrata GS:ää suoraan voimaharjoitteluun, mikä ehkä johtui siitä että ensikosketukseni kuuliin oli Pavelin materiaali. Tosin, sielläkin sanottiin että tempauksia voi tehdä satoja mutta jotenkin onnistuin ohittamaan tuon asian 🙂 Ehkä osuvampi vertaus olisi ollut verrata GS:ää soutuun, jossa mennään jokin matka eikä mikään tietty määrä vetomäärä?

Toisaalta, nytkin jos teen 12kg:lla tempauksia, kokemus on kevyen kävelyn tuntuista, verrattuna siihen että teen 32kg:lla, jolloin mun kohdalla on kyse voimaharjoittelusta tai ainakin sinnepäin. En tiedä onko sitten edes mielekästä miettiä minkään tiukan rajan tai lokeron mukaisesti tuota koko lajia, kuitenkin kyse on siitä että tehdään paljon toistoja ja käytetään tarpeeksi voimaa että saadaan paino(t) liikkumaan.

Se mitä olen saanut irti GS:stä on jonkinlainen sekoitus voimaa ja kestävyyttä, ei puhdasta kumpaakaan ääripäätä. Se on kuin ojankaivuuta tai lumitöitä tai halonhakkuuta, eli fyysistä työtä. Ei ole kovinkaan mielekästä eritellä mitä kaikkia lihaksia tarvitsee jännittää saadakseen lumikolan liikkeelle, vaan silloin on tärkeintä että kola liikkuu ja lumi siirtyy. Samoin ajattelen kuulastakin kun treenaan lajia. Haluan pitää kuulan kehoni avulla liikkeessä tarvittavan määrän aikaa tai kiloja.

1.1. tehty 2009 toistoa opetti tai muistutti siitäkin, että vaikka periaatteessa minulla on jonkinlainen tekniikka työnnössä, sekin elää aika voimakkaasti väsymisen asteiden mukaan. Välillä käytin enemmän jalkoja, välillä vähemmän, välillä enemmän pohkeita jne. Idea oli kuitenkin aina saada kuula nousemaan tarpeeksi, että pääsen sen alle. Samaan olen törmännyt kamppailussa, kun tarkoitus on potkaista, silloin ajattelen vain määränpäätä ja sitä kuinka sääriluu osuu kohteeseen, en sitä millä lihaksella liikutan mitäkin osaa kehosta.

Silti, tuo 2009 ei olisi ollut mahdollinen ilman kohtuullista tekniikkaa, jota olen hionut enemmän ja vähemmän määrätietoisesti kokonaisena ja osissa tuon kolme vuotta. Huomaan koko ajan löytäväni kahdesta perusliikkeestä eli tempauksesta ja työnnöstä paljon uusia asioita, samoin kuin kehon käytöstä niitä tehdessä. En tiedä tuleeko tekniikka koskaan varsinaisesti valmiiksi mutta opettelu on kivaa.