Etusivu » Posts tagged 'oppiminen'

Tag Archives: oppiminen

Liikuntatiedon ja kahvakuulasalaisuuksien avoimuus?

Nyt juuri on menossa jonkinlainen dinosaurusten kuolinkamppailu liittyen tiedon jakamiseen opetuksessa. (tsekkaa: http://linja-aho.blogspot.fi/2013/01/oajn-aktiivi-syyttaa-minua-varkaaksi.html) En ole alan asiantuntija mutta tästä tulee mieleen toki oma spesiaalialue eli kahvakuula- ja liikuntavalistus.

Voisiko kaiken kahvakuula- ja liikuntamateriaalin julkaista avoimesti netissä?

Lähtökohtani on se, että kahvakuula ja sillä harjoitteleminen ja kilpaileminen on ns. klassikkotoimintaa. Se tarkoittaa sitä että sitä on tehty ties kuinka kauan, eri puolilla maailmaa ja hyvin, kestävin tuloksin monella eri tavalla. Ihmiset ovat onnistuneet kehittämään terveyttään, kuntoaan, tuloksiaan ja hyvää oloaan yksinkertaisilla harjoitusmenetelmillä. Vieläpä niin että nämä ihan samat asiat ovat kaikkien nykyihmistenkin saatavilla NYT HETI.

Tässä ilmaiseksi huippumateriaalia kahvakuulan nostamisen perusliikkeistä

Esim: Alla Ari Kaikkosen erinomaiset selitykset kahvakuulan nostamisen perusliikkeistä. Niiden julkaiseminen lisää kaikkien kahvakuulaharrastajien mahdollisuuksia kehittää tekemistään, eikä ole keneltäkään pois. Väittäisin jopa että tällaisen laatumateriaalin levittäminen sen sijaan lisää ensinnäkin kaikkien ymmärrystä Arin ammattitaidosta, ja toisekseen lisää myös kiinnostusta oppia lisää ja ehkä hakeutua jonkun ohjaukseen.

http://arikaiko.wordpress.com/2012/09/08/tyonto-jerk-sanallinen-ja-kuvallinen-kuvaus/

http://arikaiko.wordpress.com/2012/09/13/tempaus-snatch-sanallinen-ja-kuvallinen-kuvaus/

http://arikaiko.wordpress.com/2012/09/29/gs-osa-3-lc-long-cycle-sanallinen-ja-kuvallinen-kuvaus/

http://arikaiko.wordpress.com/2012/09/30/yleisimpia-tekniikkaongelmia-gs-nostoissa/

Vanhan toistoa, uudella tavalla

Kaikki oleellinen näistä treenitavoista on sanottu useaan kertaan kasvotusten, kirjoissa, lehdissä, nettijutuissa, youtube -videoissa, kursseilla, DVD:llä jne. Mitään ratkaisevasti uutta kahvakuulaharjoittelussa ei ole keksitty sitten 1900 -luvun alkupuoliskon, jolta ajalta löytyy samoja kuvia jumpasta kuin mitä nyt löytyy.

Jokainen välineen ja lajin pariin tuleva ”sukupolvi” toki ottaa asian ja paketoi sen uudelleen niin että aikalaiset ymmärtävät. Ennen sanottiin ”cosca kahwallinen paino liikkuu cowasti, tulee sinun cescittyä tecniiccaan” ja nyt ”nosta oikein, muista painopiste”. Ennen kuvissa oli joku viiksekäs äijä painitrikoissa, nyt tyypillisesti joku ns. rankan näköinen tatuoitu kaveri tai sitten hymyilevä kaunis nainen.

Uusi, omaa aikakautta puhuteleva materiaali on hyödyllistä koska se saa aikaan sen, että hipsterikin innostuu asiasta ja sitten ajautuu ikiaikaisen lajin pariin. Kaikki on siis kotiinpäin. Ok, paitsi luokaton ja haitallinenkin materiaali, jossa esim. nostamista opetetaan vaarallisesti, mutta se jääköön omaan arvoonsa. Uusi paketointi mahdollistaa myös vanhan materiaalin näkemisen uudessa valossa ja toisaalta vanhojen juttujen soveltamisen nykyihmisen tilanteisiin.

Mutta, itse asia pysyy samana. Ja siksi tässäkin tapauksessa jaettu tieto on parempi kuin pimitetty. On kaikkien etu, siis omasta mielestäni, että perusasioista saa tietoa kuka tahansa asiasta kiinnostunut ilman että heti tarvitsee ostaa jotain. Kun sitten kiinnostus syttyy ja saa aiheeseen ensikosketuksen, motivaatio ostella erilaisia tuotteita saattaa kasvaa, koska tiedonnälkä yllättää. Siksi mielestäni myös liikunnan asiantuntijoiden kannattaa jakaa osaamistaan avoimesti. Ei olisi edes millään tavalla uskottavaa että yrittää pimittää tietoa asiasta, joka on ollut avointa kymmeniä, ellei satoja vuosia. Joku on jopa sanonut että kaikki olennainen ihmisen liikkumisesta löytyy yli tuhat vuotta vanhoista joogamanuaaleista.

20120414-191635.jpg

Kuva liittyy tapaukseen siinä mielessä että se on joku aikanaan kurssilla käyttämäni tikku-ukkopiirros räkkiasennosta. Jos haluat ostaa sen, laita 50€ mun tilille. Saat sen myös ilmaikseksi jos haluat.

Mainokset

Treenien ohjauksen pointti?

Pari kysymystä, joita mietin varsinkin tänä syksynä mutta muutenkin liikunnanohjauksen lomassa:

Mitä järkeä on vetää muille treenejä ja opettaa liikkumista, jos kaikki maailman ihmiset eivät kuitenkaan osallistu ja elintasosairauksien kierre vain pahenee?

Miksi opettaa nostamisen tekniikkaa kun samalla vaivalla voisi vaan vetää väsytysjumpat?

Miksi joku haluaa niin paljon huomiota että vetää treenejä, ovatko kaikki liikunnanohjaajat hulluja narsisteja?

Voiko muille ohjata uskottavasti harjoituksia, jos itsellä on ollut terveyden kanssa vaikeuksia eikä pääse hyppyspagaattiin toppapuvussa ilman lämmittelyä?

Voiko kirjoittaa uskottavasti elämäntapavalinnoista tai vaikka ruokavaliosta jos itsellä ei ole super kurinalainen dieetti, tai oikeastaan jos ei edes ole hirveän kiinnostunut ruokavalioiden yksityskohdista?

Pitääkö tietää enemmän kuin kaikki muut että voi opettaa?

Motivoiko liikuttajaa raha, miksi hän tekee mitä tekee?

20121217-105751.jpg

No, mun mielestä liikunnanohjaajat ja muut liikuttajat ovat periaatteessa taviksia (kuten me kaikki), jotka ovat oivaltaneet jotain ja haluavat jakaa sitä eteenpäin, jotta joku muukin oivaltaisi. Pätee ehkä toki muuhunkin opettamiseen.

Esim. kahvakuulatekniikan opettelun tehtävä on toki opettaa se tekniikka mutta syvempi merkitys ja isommat vaikutukset tulevat siitä, että ihmisellä syntyy oivallus ”hei, minähän opin tämän ja voin soveltaa tätä oppimisen kykyä muihinkin asioihin!” Tai ”ahaa, nyt kun opin pysäyttämään kuulan, opin myös hallitsemaan kehoa muissa tilanteissa kun tiedostan miten raajat käyttäytyvät”

Kyse ei ole tiedon siirtämisestä, sillä kaikilla on kaikkeen oleelliseen liikunta-, ravinto- ja elämäntuunaustietoon välitön pääsy joka hetki. Tietoa on jopa liikaa. Tarvitaan ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti suodattavat tietoa ja kertovat ja näyttävät miten asioita voi soveltaa käytännössä omaan elämään. Se ei tee näistä ihmisistä parempia kuin muut, he vain syystä tai toisesta haluavat jakaa näitä asioita. Kaikki eivät halua ja se on ihan ok.

Mikä ihme tällaiseen sitten motivoi, varsinkin jos tekee sitä vapaa-ajallaan. Yksinkertaisesti se, että yksikin tyyppi oivaltaa sen jutun (mikä ikinä onkaan) ja vielä innostuu siitä. Siitä saa niin paljon itselle että sitä on vaikea kuvailla.

Mitä mieltä sinä olet?

Treenifilosofia?

Mietin tuossa että olisi kiva kirjoittaa ylös nopeasti omaa treenifilosofiaa, tai siis miten suhtaudun harjoitteluun. Sen takia että hahmottaisin sen itsekin paremmin. Olen treenin suhteen sekä kovien että pehmeiden arvojen kannattaja, jos se on mahdollista. Tarvitaan siis sekä raakaa rasitusta että leppoisaa lepoa. Tuossa alla pieni mindmappi aiheesta. Klikkaa kuvaa nähdäksesi isomman version.

Herättääkö ajatuksia? Millainen on sinun asenteesi harjoitteluun?

Jos muuten tykkäät mindmapeista (tietenkin tykkäät), suosittelen Outi Lammin blogia aiheeseen liittyen: http://www.tiedonkuvia.com/2011/10/mindmap-kasin-vai-tietokoneella.html

Mokailun tarve – Epäonnistumisen päivä

Tänään on kansallinen epäonnistumisen päivä. Se tarkoittaa sitä että meidän suomalaisten pitäisi hieman ottaa rennommin ja uskaltaa kokeilla asioita, joissa emme ole täydellisiä eli asettaa itsemme hieman naurunalaiseksi. Huom! Pointti ei ole naureskella muiden mokille, joka on meille liiankin helppoa, vaan kohdistaa katse omiin. Ei mikään helppo juttu kansalle, jolle häpeä on suurin mahdollinen uhka. Täällä ääritapauksissa mieluummin lahdataan koko oma perhe kuin myönnetään että on ongelmia esim. talouden tai mielenterveyden kanssa.

Mielestäni päivän idea on hyvä, ja se on hyvin ”punk rock”. Alkuperäisen punkkarit kuten Ramones tai Sex Pistols aloittivat soittamaan bändissä NYT koska halusivat soittaa. Heitä ei haitannut se että eivät osaa soittaa lainkaan. Kyse on siis tekemisen tahdosta, ilosta ja halusta ja ehkä jopa pakosta. Hankitaan osaamista aidon tekemisen kautta, ei piilouduta sertifikaattien taakse 🙂

Omat mokailuni liikunnan ihmeellisessä maailmassa

Thaikkuvalmentajani sanoi minulle aikoinaan että minulla on ”enemmän tahtoa kuin taitoa”. Ja se oli totta, en koskaan tullut hyväksi thainyrkkeilijäksi mutta pidin ottelemisesta ja tein sitä lyhyen aktiiviaikana kuluessa niin paljon kuin pystyin. Ottelut olivat mieleenpainuvia ja opettavia kokemuksia. Samaan aikaan törmäsin usein minua paljon parempiin thainyrkkeilijöihin, jotka eivät koskaan uskaltaneet nousta kehään, koska eivät olleet mielestään tarpeeksi hyviä.

Sama juttu GS:ssä. Olen tällä hetkellä käytyjen kisojen ja treenivuosien ja pidettyjen koulutusten perusteella Suomen kokenein GS-kisaaja ja varhaisin GS-kouluttaja. Määrät ovat silti pieniä verrattuna itäeurooppaan ja siellä oleviin Oikeisiin Nostajiin, tietenkin. Joka tapauksessa, teknisesti ja fyysisesti minua parempia nostajia on paljon. On myös paljon sellaisia potentiaalisia nostajia, jotka eivät ole vielä uskaltaneet sinne lavalle. Itse lähdin alussa täysin soitellen sotaan, ja tiesin sen ihan hyvin. Halusin, että saan aikaan efektin ”no jos tuo lähtee nostamaan niin kyllä minäkin”.

Kouluttamisessakin sama juttu. Aloin tekemään sitä jo ennen kuin minulla oli vielä yhtäkään ohjaajakoulutusta, joita minulla nyt on. Aluksi tekeminen oli haparoivaa, sittemmin kokemuksen kautta siitä on tullut varmempaa. Se on alue, jossa voi oppia ja kehittyä loputtomiin.

Jossain mielessä olen siis onnistunut  noudattamaan epäonnistumisen periaatetta omassa elämässäni. Ja olen oppinut suunnattomasti asioita, joita ei saa kirjoilta ja kursseilta tai DVD:ltä puhumattakaan netistä. Minulle on tärkeää näissä lajijutuissa sellainen kokemuksen kautta hankittu tieto ja taito, ja sellaista arvostan muissakin. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat laittaa koko persoonansa peliin vaikka eivät olekaan täydellisiä onnistujia. Ruohonjuuritasolla seuroissa ja treeniporukoissa on paljon tällaista heittäytymistä, vaikka se ei saakaan varsinaista palstatilaa. Kyse on loppujen lopuksi siitä valinnasta, että teenkö vai enkö tee. Kaikki muu on sitten selittelyä. Suosittelen siis heittäytymään.

Vaatiiko mokailu rohkeutta?

Kyse ei ole kuitenkaan mielestäni rohkeudesta, vaan jostain muusta. Tyhmyydestä ehkä? En ole itse rohkea, vaan päinvastoin surkea pelkuri. Olen taistellut huonoa itsetuntoa vastaan hirvittävän suuren osan elämääni, ja olen jättänyt todella monia hienoja juttuja kokeilematta pelon takia. ”mitähän noi musta ajattelee”, ”en voi koska en osaa” jne. Tuossa ylhäällä on vain tuollaisia esimerkkejä, joissa olen onnistunut olemaan välittämättä pelosta.

Uutena haasteena minulla on esitysten pitäminen eli julkinen puhuminen, jota olen päässyt harjoittelemaan todella paljon töissä viimeisen vuoden aikana, ja toki myös treenejä ja koulutuksia vetäessäni. Se on hurjaa ja samalla hauskaa, koska jälleen kerran olen ihan vihreänä liikenteessä, haluan vain kovasti oppia lisää. Periaatteessa siinäkin on sama kuvio kuin treenissä, harjoittelemalla oppii paremmaksi virheiden ja mokien kautta.

Toinen uusi juttu on kirjan kirjoittaminen, josta en tiedä oikein mitään mutta jota olen tehnyt keväästä asti. Katsotaan milloin saan sen julkaistua, tavoite on tämän vuoden puolella.

Ja taas kerran yksi epäonnistuminen: en osaa kirjoittaa tarpeeksi tiiviitä ja lyhyitä blogipostauksia. Hirveää jaarittelua! No, jos jaksoit tänne asti, toivotan sinulle tänään hyviä uusia mokia!

http://epaonnistumisenpaiva.fi/

Avoin, pelokas, paljas ja heikko esiintyjä

Avoin, paljas ja heikko esiintyjä

Uskoin joskus että on parempi piilottaa kaikki kuin näyttää muille. Olin jo lukiossa esimerkiksi hyvä englannissa mutta en koskaan kehdannut viitata tunneilla. Opettaja olikin yllättynyt kun sain luokan parhaita pisteitä kokeista vaikka olin antanut tunneilla sen käsityksen etten osaa mitään.

Esiintyminen on aina ollut minulla painajaismainen kokemus. Tai siis tietyllä tavalla aivan näihin päiviin asti. Noin vajaa vuosi sitten huomasin että pidänkin todella paljon julkisesta puhumisesta. Se oli vähän sen jälkeen kun olin ollut Gartnerin seminaarissa kuuntelemassa kyseisen lafkan tutkijoiden esityksiä. Ajattelin että haluan joskus olla vastaavassa tilaisuudessa puhumassa asioista, joista tiedän ja joista olen kiinnostunut, ja sittemmin sellaisia tilaisuuksia on siunaantunut. Ehkä avainjuttu olikin tuo kiinnostus. Nyt puhun osana päivätyötäni sosiaalisen median hyödyntämisestä työelämässä (vähän samaa kuin mitä blogissa paasaan välillä kahvakuulaurheilun suhteen, että miten paljon enemmän siitäkin voisi vielä saada irti tässä lajissa). Periaatteessa siis kyse on avoimuuteen kannustamisesta, ja sen hyötyjen esilletuomisesta.

Olen toki esiintynyt aika paljonkin kahvakuulaopetuskeikoila eri puolilla ja erilaisten ihmisten edessä, ja niiden tekeminen on helpottanut esiintymistä työyhteyksissä, ja olen alkanut nauttia siitä. Kahvakuulaopetus on tosin hyvin erilaista verrattuna työelämään, treeneissä on aivan sama minkälainen johtaja tai guru on mukana, hän hikoilee ja liikkuu samalla tavalla kuin muutkin. Samanlaisia ihmisiä tässä kaikki ollaan asemasta huolimatta. Muistan miten joskus ennen oli todella raskas velvollisuus jos piti pitää joku ns. asiallinen esitys, nykyisin odotan että milloin pääsen seuraavaksi ja mietin että mitä visuaalisia tehokeinoja voisin käyttää saadakseni pointin paremmin esille. Ennen mietin että kehtaanko / saanko / osaanko / voinko esiintyä, nyt mietin että miten tekisin sen mahdollisimman hyvin. Ihmeellistä miten asia sinänsä on pysynyt samana mutta oma suhtautuminen siihen on täysin eri ja se tekee asiasta kauhistuttavan sijaan odotetun.

Olen tosin vielä koko aiheessa ihan vihreä mutta koska olen aktiivisesti hakeutunut tilanteisiin, minulla on tänäkin syksynä tulossa useampi puhekeikka töiden merkeissä. Uskon että siitäkin on toisaalta hyötyä myös kahvakuulaopetukseen, sillä mitä enemmän tuota tekee, sitä paremmaksi siinä on mahdollista tulla. Ihan kuten nostamisessakin. On hienoa huomata pystyvänsä johonkin mihin ei aikaisemmin uskonut pystyvänsä, vaikka esiintymään auditorioissa useille pelottaville esimiestason henkilöille, jotka eivät aina ole aiheesta samaa mieltä.

Seth Godin kirjoitti jossain kirjassaan että julkinen esiintyminen on vähän samanlainen kokemus nykyihmiselle kuin milta savannilla olisi tuntunut kun joutuu petojen huomaamaksi/jahtaamaksi. Lavalla tai luokan edessä tai missä nyt ikinä valokeilassa onkaan, on täysin alasti (ei ainakaan aina siis ilman vaatteita vaan kuvainnollisesti) omana itsenään, ei ole pakopaikkaa ja kaikki tuijottavat. “Mitähän ne musta ajattelee?” on se kauhuskenaario. Häpäisenkö itseni? Pelko on isossa roolissa. Sydän hakkaa, kädet tärisevät, ääni vapisee. Mutta, jos on innostunut aiheestaan, pelko ei haittaa, se ei saa valtaa. Oikeastaan ehkä silloin kun myöntää sen jännityksen ja pelon ja tekee siitä huolimatta, sillä ei ole hirveästi merkitystä. Eikä ole ihmisten kuvitelluilla mielipiteilläkään.

Otsikon sana heikkous liittyy treenissäkin esiintyvään konjugaatiomenetelmään. Muistaakseni tuo oli se termi, joku viisaampi voi korjata. Se tarkoittaa että harjoittelija / valmentaja koko ajan seuraa tekemisen kehitystä, ja kiinnittää huomiota siihen mikä menee hyvin ja siihen mikä on heikkoa. Sitten, kun mennään eteenpäin, tehdään enemmän sitä missä ollaan huonoja ja heikkoja. Sitä kautta kokonaisuus menee eteenpäin. Tämä vaatii ns. munaa katsoa omia heikkouksia ja miettiä mitä niille voisi tehdä. Ei ole helppoa mutta se on hyvin palkitsevaa. Se ei ole mitään The Secret (minäminäminähaluanhaluanhaluan) -meininkiä vaan ihan raakaa reflektiota. Jos ei tiedä tai myönnä omia heikkouksiaan, ei voi aidosti olla vahva.

Oma yksi selkeä kehittämiskohde on järjestelmällisyys. Kun aloitan kouluttamisen tai paasaamisen, alan innostuessani hyvin helposti hyppiä aiheesta toiseen, ja vaikka saatan ollakin ihan innoissani ja fiilis voi olla korkealla, voi punainen lanka helposti kadota sekä itseltäni että varmasti muiltakin. Tätä pääsen harjoittelemaan jälleen sunnuntain tuomarikoulutuksessa, joka onneksi ei ole sinänsä luentoa vaan yhdessä opettelua mutta kuitenkin. Olisi hyvä olla looginen, jotta sisältö välittyisi selkeästi. Unohtamatta tietenkään innostusta, jos sellaista on.

Kuntoilubisnes on pikaruokaa ja urheilu slow foodia

Juuri mietin että mitä eroa on ns. pikakuntoilulla ja urheilulla, kun törmäsin urbaanin orangin hyvään tekstiin. Se löytyy tuolta lopusta.

Kunto, siis tämä tällainen tietämättömille myytävä ”saat nyt heti Kunnon ostamalla jotain näin ja näin monella eurolla”. Kyseessä on joku tietty ajankohta, johon mennessä halutaan näyttää tai vaikuttaa hyväkuntoiselta, tai siis ainakin tästä lähtökohdasta tätä käärmeöljyä yritetään myydä.

Jokainen, joka on edes kaksi kuukautta kuntoilumielessä liikkunut, tietää että muutamassa viikossa saa kyllä näkyvääkin muutosta aikaan, mutta ei siinä ihmeitä tehdä, oli treenimetodi sitten Jennifer Lopezin tai viime vuoden fitness-mestarin tai erikoisjoukkojen kouluttajan siunaama.

Sitten on olemassa urheilu. Mitä se on? No, yleensä se liittyy johonkin lajiin, sanotaan vaikka kahvakuulaurheiluun. Siinä järjestetään kisoja, joissa on tietyt säännöt. Tavoite ei ole vain voittaa joku yksittäinen kisa tai olla Kunnossa ensi viikolla, vaan tulla paremmaksi nostajaksi ajan kanssa. Tähän voi mennä vuosia. Siinä matkan varrella tulee oltua paremmassa ja huonommassa kunnossa, tulokset heittelevät mutta oppimista tapahtuu jatkuvasti, tiedosta muodostuu ymmärrystä ja siitä sitten käytännön muutoksia tekemiseen. Välillä homma junnaa paikallaan ja välillä sujuu hyvin. Kyseessä voi olla elinikäinen prosessi, kuten soittotaidon kehittäminen, koskaan ei tule valmista mutta matka on tärkeä.

Jokainen, joka on jotain urheilulajia joskus harjoitellut, tietää että mitään ei saa nopeasti. Ei vaikka ostaisi nyt heti ja saisi kaupan päälle DVD:n.

Silti, tämä kaikki on turhaa, jos tähän ei jostain ota kuvaa kireistä mimmeistä tai sikspäkeistä. Ilman niitä, mikään liikuntaan liittyvä sanoma ei ”myy”. Katsotaan mitä google kuvahaku tarjoaa (asetus ”saa käyttää uudelleen” on päällä, jotta ei rikottaisi tekijänoikeuksia).

 

 

Huomasitteko? Heti kun laitoin nuo kuvat, viesti selkeni ja muuttui automaattisesti uskottavaksi: Kun urheilet, saat sivutuotteena hyvän kunnon ja sixxxpäkit ja kaikki mutta eivät ne ole ikuisia eivätkä ne tule nopeasti.

’”Jos oikeasti haluamme kehittyä ja omaksua uusia asioita niin se vaatii aikaa, sitoutumista ja kärsivällisyyttä. On sanottu, että jos haluaa tulla todella hyväksi jossain niin se vaatii 10 000 tuntia harjoittelua. Voimme siis tulla todella hyväksi jossain 10 vuodessa jos harjoittelemme jokainen päivä kolmisen tuntia. Tässä on suuri ristiriita siihen kun nykymaailma nopeutuu jatkuvasti ja asiantuntijuutta alaan kuin alaan myydään viikonloppukurssilla. Samaa nopeaa muutosta ja kehitystä luvataan myös mainoksissa. Nykykulttuuri tuntuu olevan allerginen asioille jotka oikeasti vievät aikaa tai vaativat sitoutumista.”

urbaani oranki: Nirvanaan kuudessa viikossa.

Cate Imes ja ylianalyysi

http://kettlebellmasochist.blogspot.com/2008/12/back-to-basics.html

There is a tendency with many of us to want to learn everything at once….to over think. I think we don’t always realize that we lack the capacity to immediately utilize all the knowledge available on a given topic or physical skill.

Tuo on todella hyvin sanottu, ja pätee varmasti taas lajiin kuin lajiin. Vaikka saisin tietää heti harrastuksen alussa kaikki “salaisuudet” en voisi ottaa niitä käyttöön kuitenkaan vasta kuin ajan kanssa.

Tuon takia mikään ohjelma, tai kikkakolmonen ei tuo meille sitä teknistä läpimurtoa, vaan aika ja tekeminen. Itse ajattelen että yritän hyödyntää kaikkia tapoja: visuaalinen eli itseäni parempien nostamisen katselu livenä tai videolta, fyysinen eli tekeminen itse, muiden opettaminen, lukeminen. Kaikki vie eteenpäin pikku hiljaa.

Molemmat ääripäät, eli “hetimullekaikkinyt” tai “emmäkoskaanopituota” ovat täysin vääriä jo neurologisestikin. Ainoa tapa miten aivot oppivat jotain ovat toistojen ja tekemisen kautta, sitä ei voi nopeuttaa mutta jos ei tee mitään niin voi olla varma että ei koskaan opikaan. Joidenkin mukaan aivotkin koko ajan muodostavat itseään uudelleen, eli vaikka ei nyt juuri tänään vielä ole oppinut jotain asiaa, voi sitä alkaa tekemällä opettemaan. Ihan turha selittää että “koskamäenaloittanutjoviisivuotiaananiineimustaenäätulemitään” 🙂

Ja sitten tuo Toolin mainittu biisi ja jonkun siihen tekemä video:

 

black then white are all i see in my infancy.
red & yellow then came to be, reaching out to me,
lets me see.
as below, so above & beyond, i imagine.
drawn beyond the lines of reason.
push the envelope. watch it bend.
over thinking, over analyzing separates the body from the mind.
withering my intuition, missing opportunities & i must
feed my will to feel my moment drawing way outside the lines.
black then white are all i see in my infancy.
red and yellow then came to be, reaching out to me,
lets me see there is so much more &
beckons me to look through to these infinite possibilities.
as below, so above and beyond, i imagine.
drawn outside the lines of reason.
push the envelope. watch it bend.
over thinking, over analyzing separates the body from the mind.
withering my intuition leaving opportunities behind.
feed my will to feel this moment, urging me to cross the line.
reaching out to embrace the random.
reaching out to embrace whatever may come.
i embrace my desire to,
i embrace my desire to,
feel the rhythm, to feel connected enough to step aside & weep like a widow
to feel inspired, to fathom the power, to witness the beauty,
to bathe in the fountain,
to swing on the spiral,
to swing on the spiral,
to swing on the spiral of our divinity & still be a human.
with my feet upon the ground i move myself between the sounds & open wide to suck it in.
i feel it move across my skin.
i’m reaching up & reaching out.
i’m reaching for the random or what ever will bewilder me.
what ever will be willed on me.
& following our will & wind we may just go where no one’s been.
we’ll ride the spiral to the end & may just go where no one’s been.
spiral up. keep going.
spiral up. keep going.
spiral up. keep going.
spiral up. keep going.

http://www.sing365.com/music/lyric.nsf/Lateralus-lyrics-Tool/D879C6BEFCA2AA0548256A57002CF25C

%d bloggers like this: