Etusivu » Posts tagged 'mietintä'

Tag Archives: mietintä

Treenimaailman kaupallisuus – joko tai vai sekä että

Kukka kirjoittaa yhdestä lempiaiheestani, liikuntatoiminnan kaupallisuudesta: http://kukkalaakso.com/2011/05/29/kuortane-testing-lab-kaupallisuus-ja-muutto/

Olen monesti miettinyt tuota samaa kysymystä/kysymyksiä:

”Mutta selvää lienee se, että aina kun puhutaan yrittäjyydestä, tavoitteena on jonkin tason taloudellinen menestys. Liikunta-alalla erottuminen on haastavaa, koska lähes kaikki tarjoavat samaa (tai ainakin saman kuuloista) palvelua.

Myös isommassa mittakaavassa asetelma on haastava. Ristitulessa ovat kaikki: ovatko talkoohengessä tehty, arvokas seuratoiminta ja kaupalliset, viimeisen päälle brändätyt ja konseptoidut palvelut toisiaan vastaan? Vai voisivatko ne hyötyä toisistaan? Onko painonnosto lajina hyötynyt kaupallisestaCrossFitistä? Voiko kamppailulajien nosteesta kiittää UFC:tä?”

Ajattelen itse että jokaiselle jotakin. Esim. kahvakuulapiireissä on sekä kaupallisia toimijoita että seuroja. Yleistäen, seurat järkkäävät kisoja ja matalan kynnyksen tapahtumia, jotka ovat usein ilmaisia tai todella halpoja, johtuen siitä että seura ei yritä tuottaa voittoa eikä tarjota kellekään elantoa vaan päätavoite on aatteellisessa toiminnassa kuten lajin edistämisessä. Yritykset taas järkkäävät kovemmalla hinnalla
(koska yrityksen tarkoitus on selvitä hengissä eli tuottaa voittoa) kursseja, joilla voi hankkia erilaisia tietoja ja taitoja. Olen itse osallistunut sekä kisoihin että kursseihin, ja ollut järjestämässä kisoja sekä erilaisia kursseja.

En näe että nämä olisivat toisiaan vastaan. Ilman kauppiaita, meillä ei olisi kisakuulia, joilla järkätä kisoja. Ilman kisajärjestäjiä, kauppiailla ei olisi kohderyhmää kisakuulille.

Onko sitten toinen parempi toista? Onko parempi tehdä pyyteettömästi hommia lajin eteen ilman palkkaa, kuin tehdä lajia sivuavalla työllä itselleen elantoa? Mun mielestä kumpikaan ei ole itsessään parempi. Sekä seuratyötä että bisnestä voi tehdä eettisesti ja siten että voi katsoa peiliin ja olla ylpeä tekemisestään, tai sitten täysin moraalittomasti ja kyynisesti. Ja kaikkea noiden väliltä. Riippuu täysin tekijästä ja tämän tyylistä ja arvoista. Seura voi ottaa rahat pois peruskursseilla ja lähettää sitten vetäjät ryyppäämään Tallinnaan tai firma voi tehdä positiivista yhteistyötä monen eri toimijan kanssa ja tällä tavalla jopa auttaa seuroja. Olen ollut sellaisessakin tilanteessa että firma on yrittänyt useilla eri keinoilla tehdä hallaa seuralle, ja siitä on seurannut pelkkiä ikävyyksiä molemmille.

En edes oikein tiedä miten seurat ja firmat voisivat aidosti kilpailla keskenään. Jos esim. meidän seura järkkäisi kahvakuulan peruskurssin, jonka hinta olisi jotain kymppejä, ja sitten toisaalta joku firma järkkää saman kurssin mutta 10 kertaa kalliimmalla, niin mitä siitä seuraa? No, kohderyhmä on tietty eri. Kalliille kursseille mennään siksi että siitä saataisiin myös rahalle hyötyä maineen kautta. Saadaan todistus, josta voidaan itse hyötyä rahallisesti pidemmällä tähtäimellä. Seurojen kursseille taas tullaan eri syistä, halutaan oppia ehkä kotitreeniä varten. Opetuksen sisältö voi ihan hyvin olla täysin sama, hinta ei aina kerro kaikkea. Kuitenkin, mielestäni kannattaa miettiä mitä haluaa.

Nyt on Suomessa ihan kiva tilanne sillä kaikkea on saatavilla. On vaikka mitä firmojen ohjaajakursseja, ja myös seurojen pyörittämiä peruskursseja. Oli miten oli, kuulan nostajien määrä lisääntyy.

Kyllä mä uskon että esim. Kukan hyvin näkyvän työn ja WKC -koulutustenkin kautta GS:nkin suosio kasvaa ja saavuttaa sellaisia ihmisiä, joita ei seuratyöllä tavoitettaisi. Ja toisaalta seuroissa voi toimia sellaisia, joita photoshopatut mainokset inhottavat. Ja silti, jos hyvin käy niin nämä ihmiset nostavat joskus vierekkäisillä lavoilla kisoissa 🙂

Sitä en tajua, että Suomessa (en tiedä onko näin muuallakin) yrittäjä joutuu jotenkin selittelemään sitä että on tekemässä rahaa. Ja joskus alentuu keksimään jotain muita selityksiä tekemiselleen. Mitä pahaa siinä on että joku tekee työtä ja saa siitä palkkaa?

Toisaalta, en ymmärrä sitäkään että jos tekee paljon seuratyötä, niin tuskailee sitä ettei saa rahaa ja kadehtii yrittäjiä, jotka mukamas kylpevät rahassa. Jos se itse tekeminen ei kiinnosta, ehkä kannattaa tehdä jotain muuta, sillä seuratoiminnalla ei rikastu 🙂

Kunnioitan itse hirveän paljon sellaisia tekijöitä, jotka tekevät omalla tavallaan asioita, olivat ne sitten bisneksiä tai hyväntekeväisyyttä tai jotain muuta. Sellaisia, jotka eivät selittele tai häpeile mitä tekevät, kunhan tekevät ja joilla on silti moraali korkealla. Sellaisia kuten Ross Enamait, joka tekee täysin jalat maassa pitäen ehkä laadukkainta treenimateriaalia mitä on saatavilla, myy sitä kohtuuhintaan ja aivan varmasti tienaa hyvin. Laatu puhuu puolestaan. Sama seuratoiminnassa. Hyvistä valmentajista ja treeneistä ja firmoista kulkee sana ihmiseltä toiselle ja he äänestävät jaloillaan.

Treenimaailmassa on toki myös paljon hyvin moraalittomia, kyynisiä ja täysin syvältä olevia pelureita mutta heidät kannattaa jättää kokonaan mainitsematta 🙂

Sydämellä tehty työ näkyy ja tuntuu ja kantaa kauas, näin uskon. Ja paskaa ei voi kiillottaa.

 

Mainokset

Miehen malli?

Minkälainen on oikea mies? Mikä on sinun miehen mallisi tai idolisi? Kysymys nyt suunattu miehille, naisetkin saavat toki vastata (siksi tämä kommentti että naiset tuntuvat yleisesti olevan aktiivisempia blogikirjoittajia/kommentoijia, en tiedä mistä johtuu)

Olen usein miettinyt että on vaikeaa saada itseään sopimaan sellaiseen miehen muottiin, jonka luulen olevan ns. ok. Stereotyyppinen kuvani miehestä yleisesti on jotakin tällaista: mies mm. on kova ja peloton, elättää perheen, rakentaa talon, kirjoittaa asiapitoisen kirjan, on kiinnostunut autoista, juo kaljaa, katsoo urheilua, ei itke, ei puhu tunteistaan, ei puhu heikkouksistaan, jos puhuu yleensä mistään niin pelkkää asiaa, tekee paljon töitä, pysyy mielipiteissään, on harkitseva, on aina järkevä, varmistaa ettei tule leimatuksi naismaiseksi tai homoksi jne. Tässä osa tällaisia yleisiä käsityksiä, joista en edes tiedä mistä ne ovat tulleet. Aika suppeaa ja yksipuolista joka tapauksessa.

Ei mulle kukaan ole lapsena kertonut minkälainen miehen pitää olla. Olen yrittänyt oppia matkimalla ympäristöä, sukulaisia, musiikkivideoita, elokuvia ja yleensä kaikkea ympärillä olevaa. Ei aina hyvällä menestyksellä. Olen enemmän saanut tietoa siitä minkälainen mies ei ole kuin mitä mies on. Olen huomannut että miesporukoissa aina rakennetaan hierarkia jollain tavalla, kuten koiralaumassa. Se, millä pääsee laumassa hyväksyttyyn asemaan voi vaihdella. Esimerkkejä voivat olla: fyysisyys, raha, valta, taidot, tietämys, hurjat tai muuten arvostetut kokemukset, hyvät tarinat tai jotain muuta. Meriittien perusteella laumaan muodostuu jonkinlainen järjestys, ja kun se on valmis, yleensä meno on suhteellinen rauhallista lauman kesken. Joka tapauksessa, jos ei ole mitään tällaista meriittiä, vaarana on että joutuu lauman ulkopuolelle. Olen kuullut että naislaumoissa nokkimisjärjestystä päinvastoin veivataan jatkuvasti ja niskaankin nokitaan. Mutta se on eri aihe, enkä tiedä onko totta.

Itse olin pienenä karsean ruipelo, enkä ollut kiinnostunut mopoista tai autoista tai urheilusta tai tekniikasta, eli koin olevani täysin ulkopuolinen tällaisessa perinteisessä miehen maailmassa. Enemmän minua kiinnosti (ja kiinnostaa yhä) lukeminen, elokuvat, sarjakuvat, musiikki, filosofia ja piirtäminen. Olin myös hieman syrjäänvetäytyvä ja pelkäsin melkein kaikkea (eikä tämäkään ole hirveästi muuttunut). Lisäksi koska asuin (ja asun yhä) pienellä paikkakunnalla, erilaisia malleja ei ollut kauheasti näkyvillä. Myöhemmin sitten löysin kuntosalipuuhastelujen kautta voiman ihmeellisen maailman, joka kautta pääsin vasta aidosti mukaan äijien ”kovaan” maailmaan.

Innostuin tästä uudesta näkökulmasta niin paljon, että halusin päästä siihen aina syvemmälle ja syvemmälle. Pidin siitä että sain muilta kunnioitusta lihasten koon perusteella. Hupaisaa sinänsä sillä en koskaan ole ollut kovinkaan vahva tai iso, oikeasti. Ehkä siinäkin vaiheessa aloin huomata että aika iso osa siitä kunnioituksesta perustui mielikuviin, ei todellisuuteen. Sillä, olin yhä se sama epävarma poika, erona vain se että hauikseni oli isompi. Toki, tietty itsevarmuus kasvoi sillä fyysinen suorituskyky parani huomattavasti, ja huomasin että pystyn ihan uusiin asioihin.

Myöhemmin sitten ajauduin puolivahingossa thainyrkkeilyn pariin, ja siihen vasta suhtauduttiinkin miesten parissa oudosti. Itsekin alussa ajattelin että miten kova laji, siis ennen kuin olin peruskurssillakaan käynyt. Aina joku oli selittämässä että ”varmaan toi on tosi kova laji”, ja siitä tuli sellainen tietty ylpeys itselle. Ajattelin että nyt tuo toinen kunnioittaa minua kuin jotain ihmeellistä soturia koska käyn pari kertaa viikossa kompuroimassa peruskurssilla, enkä edes osaa mitään. Kummallista. Entistä oudommaksi homma meni kun aloin kilpailemaan. Muutaman ottelun jälkeen thainyrkkeilyn treenikaveritkin, siis ne jotka eivät kisanneet, selittivät että ”kuinka sä olet nyt varmaan tosi kovassa kunnossa”. Ja edelleen, olin sama epävarma ja pelokas kaveri enkä ollut mielestäni tehnyt mitään ihmeellistä. Kuitenkin, kun aikaa oli mennyt, ja olin otellut monta kertaa ja jopa ilman suojia (hui!) aloin tajuta että hommalla (siis kovuuden kunnioittamisella) ei ole mitään loppua, ja se perustui enemmän tietämättömyteen ja mielikuviin kuin mihinkään oikeaan asiaan. Kovuus olikin suurimmaksi osaksi poseeraamista tai muuten näennäistä. Kovimmat ottelijat olivat usemmiten rentoja ja omalla tavallaan myös herkkiä.

Tässä vaiheessa itselleni tuli kuitenkin tietty rentous, tai helpotus. Tajusin, että olin oikeastaan vain itselleni halunnut todistaa olevani oikea mies, ja siksi olin osittain halunnut kokeilla täyskontaktilajia. Sillä silloin ei voi enää olla epäilystä miehekkyydestä, vai mitä? 🙂 Tajusin myös että miehisyyden vieminen pidemmälle ei loppuisi koskaan. Seuraavaksi pitäisi mennä muukalaislegioonaan tai siperiaan vankileirille tai hypätä ilman laskuvarjoa jostain vuorelta, jotta voisi todistaa olevansa miehekäs. Ja oikeasti kukaan muu ei ollut kiinnostunut miehekkyyteni tasosta kuin minä itse. Toki yhä edelleen mietin sitä että miten en omasta mielestäni sovi johonkin tiettyyn muottiin mutta samalla tajuan että ajatus muotista ja varsinkin yhdestä tietystä muotista on vain ajatusvirhe. Sitkeä sellainen mutta virhe joka tapauksessa. Miehiä on moneen junaan ja autoon. Joku tykkää painista ja baletista, toinen autoista ja ihonhoitotuotteista, kolmas lätkästä ja espanjalaisista viineistä ja neljäs jostain muusta. Yhteen muottiin yrittäminen on turhaa, haitallista, epäkiitollista mutta se voi myös olla opettavaista. Siinä mielessä että oppii miten turhaa se on.

Puhutaan paljon miehisyyden kriisistä ja siitä miten perinteiset arvot ovat vaarassa ja muuta bullshittiä. Uskon itse vain omaan kokemukseen perustuen että suurin uhka miehelle on hänen oma epävarmuutensa ja se että sitä pitää peittää uhittelulla ja muulla hölmöilyllä. Se on toki inhimillistä sillä mitäpä sitä ei tekisi kuuluakseen joukkoon, vaikka kuviteltuunkin joukkoon. Silti, oman itsetunnon ja -arvostuksen kehittäminen keinolla millä hyvänsä olisi mielestäni tärkeämpää kuin hauiksen pumppaus tai omaisuudella päteminen. Sillä se hauis ei tule koskaan olemaan tarpeeksi iso, tai niitä autoja ei ole koskaan tarpeeksi paljoa, jos niillä paikataan jotain muuta kuin aitoa tarvetta. Toki, voi olla että joskus tällainen pitää viedä tarpeeksi pitkälle ennen kuin asian oivaltaa. Kateeksi käy niitä, joiden ei tarvitse tällaiseen todistelukierteeseen koskaan lähteä, vaan voivat rennosti ja ilman paineita olla sitä mitä ovat 🙂

1.1.2009 iltapalauttelu ja suunnitelmaa

illalla vähän palauttavaa kävelyä ulkona ja ravistelua, päivällä tehdyt työnnöt tuntuvat joka paikassa.

Olen miettinyt miten suunnata energiaa tänä vuonna, liittyen siis kahvakuulaharrastukseen. Viime vuonna tein sen virheen että pyörin vähän joka paikassa enkä keskittynyt mihinkään kunnolla, vaikka varsin antoisa vuosi olikin. Oli kolme kahvakuulaohjaajakoulutuksen sertifikaattia, kahvakuulavaliokuntaa, tapahtumien järkkäämistä, yleistä sekalaista aktivismia, muutamia artikkeliprojekteja, kuvauksia jne jne.

Nyt kuitenkin tuntuu järkevältä valita 1 tai 2 asiaa ja sitten keskittyä niihin. Yksi mitä olen jo pitkään halunnut tehdä on paikallinen seuratoiminta täällä Hyvinkäällä. Toinen liittyy sitten omaan treenaamiseen, sillä haluan päästä myös siinä eteenpäin. Tavoite on selkeät 100 työntöä ja 200 tempausta 20kg:lla.

Jos viime vuosi meni ravatessa niin tämä saa mennä edistyessä. Treeniä ja kaiken sen tilaamani treenikirjallisuuden lukemista. Katsotaan mitä tuleman pitää. Tiedän jo että uutta tulee myös muilla rintamilla, joten aikaa ja energiaa tehdä asioita ei myöskään ole loputtomiin. Silti, sille mitä tosissaan haluaa löytyy jännästi aina aikaa.

%d bloggers like this: