Etusivu » Posts tagged 'kuntoilu'

Tag Archives: kuntoilu

Testissä leuanvetosovellus Fifty pullups #leuanveto #treeni #kuntoilu #iphone

Testaan josko saisin vedeltyä enemmän leukoja käyttäen apuna tällaista Fifty Pullups -sovellusta. HUOM! Vaikka sovelluksen nimessä on tuo sana fifty eli 50, se ei tarkoita että tavoite olisi saada 50 leukaa putkeen, enemmänkin saada nykyiseen tasoon parannusta, oli se mikä tahansa.

https://itunes.apple.com/en/app/fifty-pullups/id421278035?mt=8

Ai mikä?

Sovelluksen saa puhelimeen, ja se kertoo aina treenipäivänä että montako sarjaa, montako toistoa ja määrää taukojen pituuden. Vähän niinkuin sellainen leukoihin keskittynyt personal trainer. Nyt olen vasta pari päivää (en joka päivä vaan aina kun on ehtinyt ja on palautunut) tehnyt mutta ihan ok progressio näyttää olevan. Alussa tehdään siis tasotesti ja sen mukaan sitten mennään eteenpäin.

Miten se treenissä toimii?

Käytännössä yksi sessio menee niin, että menen leuanvetotangon läheisyyteen ja laitan ohjelman päälle. Valitsen vain ”tämän päivän ohjelma”, ja sitten sovellus kertoo että nyt teet vaikka 5 leukaa tällä ja tällä otteella. Sitten kun olen tehnyt, painan sovelluksessa nappia, jolloin lähtee taukolaskuri. Tänään tauot olivat esim. 90sek. Kätevää, ei tarvitse kuin tehdä mitä käsketään. Ja yhteen sessioon menee se muutama minuutti, joten ei paha ajallisesti.

Mitä muuta hienoa?

Sovellus piirtää myös käppyröitä kokonaismääristä. Kuten huomaatte, määrät ovat minulla pieniä mutta se on yksilöllistä, eli jos joku leukahirmu tekee niin määrät voivat olla erilaisia. Idea on kuitenkin että taso nousee portaittain. Pitkän juoksun tavoite on että leukakunto kasvaisi ja kaikkihan tietävät että leuanveto on tosi hyödyllinen liike.

Photo 27.8.2013 7.51.24

Myös lokia kerääntyy, eli voi muistella että milloin tulikaan tehtyä:

Photo 27.8.2013 7.51.28

Lue lisää leuanvedosta:

http://lihastohtori.wordpress.com/2013/08/05/ylaselan-voimaharjoittelu/

http://www.super-sets.com/2012/06/20/leuanveto-ylavartaloliikkeiden-kuningas/

20130818-115218.jpg

Mainokset

Ville Tolvanen, terveystalous ja liikunnan integrointi

Ville Tolvanen haastaa liikuntatoimijat miettimään konseptejaan boksin ulkopuolelta. Tekstissä on mielestäni paljon hyviä pointteja. Siinä haetaan kokonaisvaltaisempaa otetta luonnolliseen liikkumiseen kuin se, että tehdään kuntosalilla apinamaisia liikkeitä (mikä sekin on hyvä).

Ajattelen itse niin että esim. kuntosalit yleensäkin ovat todella kaukana mistään kokonaisvaltaisesta liikkumisesta tai hyvinvoinnista. Elämykset luonnossa ovat ihan toista luokkaa. Mutta, kai kyse on siitä että on tarjota edes jotain? Kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä luontoon säännöllisesti, eikä sekään toimi kaikille vaikka pääsisikin.

Mutta mitä se kokonaisvaltaisempi, elämyksellisempi ja kuitenkin arkeen integroitava liikkumispalvelu tai -toiminta voisi olla? Mitä me voimme tarjota yhä enemmän digimaailmaan uppoutuvalle kansalle? Olisiko mahdollista virittää jotain yhteisprojekteja eri liikuntatoimijoiden kesken? Tai jopa muiden toimijoiden ristiinyhdistelyä?

Parkour + kaupunkikierros, jossa kerrotaan paikkojen historiasta? Keppijumppaa ja kivien nostelua luontoliiton metsäretkellä? Kahvakuulaurheilua paikallisten Venäjä -seurojen kanssa? Tutustumista eri kulttuurien omiin liikuntaperinteisiin?

”Mitäpä jos kuntosaliliikunta, terveyshuolet ja suorittaminen eivät mene riittävän syvälle ihmisen tarvehierarkiaan? Mitä jos nämä keinot, suoritusohjelma ja valmennus eivät riitä motivoimaan ihmistä? Olen lukenut motivoitumisen olevan monimuotoinen prosessi, joka ei välttämättä lainkaan ole tahdonalainen.

Olen usein nähnyt liikunnan ammattilaisen repsahtavan. Miten ammattilaisetkin repsahtavat kerta toisensa jälkeen? Ehkäpä koko kuntoilun arsenaali on rakennettu niille, jotka motivoituvat itsestään tai helposti kuntoilemaan? Intoilijoilta toisilleen? Ymmärrän kuntosalit ja lajit tieteellisenä ”tulosten tekijöinä” mutta ovatko ne ihmiselle millään tavalla luonnollisia? Mietipä ponihäntiä ja verkkarimiehiä. Aika samankaltaisia ovat kuntoilun ahkerimmat, ammattilaiset ja aktiivikäyttäjät. Luonnollisesti liikunnasta kiinnostuneet menevät liikuntatieteelliseen. Elämää eri tavalla kokevat jonnekin muualle.”

http://www.villetolvanen.com/2013/02/22/onko-liikuntavaki-vaarassa/

Miksi liikunta ”kannattaa”?

Terveys? Pitkä ikä?

Ei. Hyvässä kunnossa ollessa elämä tuntuu yksinkertaisesti paremmalta kuin huonossa kunnossa ollessa. Ihan keskitason kuntokin riittää tähän, ja keskitason voimat. Kun sydän jaksaa hakata ja lihakset jaksavat tehdä töitä, niin moni asia on yksinkertaisesti kivempaa. Siinä se.

Mitään takeita terveydestä tai pitkästä iästä ei ole passivistille tai aktiiviliikkujalle. On ihan tuurista kiinni milloin tuupertuu mutta sitä ennen on mahdollista kasvattaa kuntoa ja nauttia elämästä. Ja kyllä, hyvässä kunnossa oleminen vähentää tilastollisia riskejä jne.

Toki, hyvällä kunnolla on varjopuolensa. Kun on saanut kokea millaista sellaisessa eläminen on, siitä putoaminen loukkaantumisen tai sairastumisen takia tuntuu pahemmalta kuin jos ei tietäisi mitä menettää. Jos hyvin käy, aina voi tehdä comebackin kuntoilun pariin. (olen itse nyt ihan tuskissani, koska kolmatta viikkoa selkä jumittaa, onneksi sentää voi käydä lenkillä ja tehdä jotain perus-kehonpainojumppaa)

Tällä tekstillä ei ole nyt tarkoitus ”herättää ajatuksia” sellaisissa, jotka eivät liiku tai kasvata kuntoaan, vaikka tiedänkin että elämme keskellä elämäntapakatastrofia, jossa suuri osa porukasta rapistuu hengiltä ennen aikojaan ihan turhaan. En usko valistuksen voimaan yhtään. Ainoa tapa herätä hyvän kunnon ”etuihin” on tehdä se matka ITSE huonosta kunnosta hyvään ja tuntea luissaan ja ytimissään ero olotilassa. Siksi ehkä ainoa ”valistus”, joka voisi toimia on kertoa siitä miltä tämä sitten tuntuu?

vuorela.jpg

Sohvan ja huippu-urheilun välimaastossa?

Kuntotehdas -kirjan arviota kirjoittaessani, löysin Kiroileva Lintu (hyvä nimi!) -nimisestä blogista myös arvion kyseisestä kirjasta. Siellä oli todella iloinen yllätys, tämän blogin tekstiä oli luonnehdittu imartelevasti ja paremmin kuin itse osaisin keksiä. Teksti kolahti muutenkin. Kiitos Linnulle!

”Jossain vaiheessa sitä vaan kyllästyy kulkemaan joka paikkaan laukku täynnä ällöttävän makuisia maitorahkoja ja kuluttamaan 10 prosenttia palkasta rytmihäiriöitä aiheuttaviin treenibuustereihin kun ruokaakin on kaupan. Tähän rakoon Marko Suomen, Jussi Riekin tai vaikkapa urbaanin orangin kaltaiset uuden polven terveyskirjoittavat iskevät.

He kirjoittavat meille normaaleille ihmisille, joilla ei ole kovin suurta tarvetta testata pysyykö pelkällä pekonilla hengissä tai viedä illanistujaisille omia eväitä kun täytekakussa on niin huonot ravintoarvot. Tämän uuden polven markkinat ovat siinä, että Jay Cutlerin ja Pitää Pystyä Puhumaan-liikunnan väliin jää vielä paljon ihmisiä.

http://kiroilevalintu.com/kirja-arvio-kuntotehdas/

Ja tosiaan, se mitä itse olen touhunnut ja mistä kirjoittelen, menee jonnekin tuonne välimaastoon. Se mitä tuossa kuvassa näkyy kysymysmerkkeinä.

Photo 7.2.2013 13.27.14

Tähän lähes sattumalta liittyy tuossa Kiroilevan Linnun tekstissä mainittu Urbaani Oranki, joka siis on hyvä blogi, jossa on itselleni paljon läheistä ajatusmaailmaa liikunnasta. Lainasin tätä seuraavaa tekstiä ja pudotin sen myös FB -sivulle, jonne tuli hyvää kommenttia.

”Pitkän polun ottaminen voi olla raskaampaa, mutta siinä ehtii ihailla maisemia ja haistella kukkasia. Olennaista on prosessiin keskittyminen ja se, että on läsnä kaikilla aisteilla juuri nyt. Treenaamiseen liittyy olennaisina osina aistit ja läsnäolo, ei ainoastaan peilit, proteiinipirtelöt ja iPodin soittolista. Miksi liikunnasta on paettava kaikilla aisteilla? Ei kai kukaan keikalle mennessäänkään laita napit korviin ja silmälaput naamalle.”

http://www.urbaanioranki.com/2013/02/kuntoon-paasemisesta.html 

Eli, FB:n kommentin kysymys: miten päästä intensiivisen urheilu- tai muun kokemuksen jälkeen tuollaiseen tilaan, jossa osaa arvostaa tavallisen liikkumisen aiheuttamia fiiliksiä?

Ei mikään helppo juttu. Itse olen elämäni aikana, siis tähän mennessä, suhtautunut liikkumiseen ja treeniin ainakin seuraavilla erilaisilla tavoilla: välinpitämätön, pakkomielteinen, nautintoa hakeva, ahdistusta pakeneva, pelkoa ylittävä, välttämätöntä pakkoa suorittava ja mitähän vielä. Vaikein on välinpitämättömyys.

En ole koskaan huippu-urheillut, mutta olen saanut kokea mieleenpainuvia huippukokemuksia urheilun kautta. En koskaan varmaan unohda miltä tuntui eka thaikkuottelu, tai se viimeinen. Tai millaista oli nostaa Latviassa ekaa kertaa, tai millaista oli nostaa Haapajärvellä viime syksynä tai Hyvinkäällä kotikisoissa eka 10min 32kg:lla tai mitä kaikkea muita.

Kaikki nämä tekemiset voi laittaa taulukkoon ja vertailla teoreettisia rasituksia erilaisten hyötyliinkuntamuotojen ja kuntoilumuotojen kanssa, ja voi havaita että samanlaisia fysiologia rasituksia voi saada aikaiseksi monilla eri tavoilla. Mutta, oleellista urheilussa on se miten suurista tunteista on kyse, eikä niitä taulukoon saa laitettua. Miltä se tuntuu? Minkälaista on treenata viikkoja, kuukausia, jotain yhtä päivää varten, minkälaista on kun viimeisellä viikolla ennen kisaa alkaa tuntua flunssaiselta tai saakin sparrissa kovemman iskun ja pelkää ettei pääsekään kisoihin. Kun onkin kisapaikalla ja toivoo ettei olisi koskaan tullut sinne, kun näkee punnituksessa kilpakumppaninsa, joka näyttää yliluonnollisen vahvalta, kun ennen lämmittelyä luulee ettei muistakaan miten nostetaan. Entäs se kun oma vuoro alkaa, miten korvissa suhisee ja yhtäkkiä jännitys katoaa ja sitten vain tekee ja tekee kunnes alkaa väsyttää ja sitten taistelee itseään vastaan, en luovuta, en varmasti vaikka mieli tekisi. Ja kohta homma on ohi, se kaikki jännitys ja odotus ja paine on ohi ja on niin raukea ja hieno olo, varsinkin jos setti meni hyvin, että harvoin voi edes tuntua niin hyvältä. Ja kun vielä melkein viikon päästä voi elää niitä hetkiä lavalla uudelleen, tuntuu kuin askel olisi kevyempi kuin tavallisesti ja että mikä vaan on mahdollista. Ja siitä sitten paluu arkeen.

Niin että miten siitä kaikesta tunnelmasta yhtäkkiä menee siihen että onhan se terveysliikunta ihan tärkeää ja kivaa. Ja että miten osaa nauttia ihan vaan tavallisesta liikkeestä, sillä onhan oikeasti ihme mihin ihmisen keho pystyy. Rankinta on se että tuo kaikki on todella tärkeää mutta jos on kokenut jotain tuollaista, josta ei oikeastaan voi kirjoittamalla välittää mitään, niin se ei ole itsestäänselvää että siinä osaa olla vaan zeninä.

Enkä usko että siihen auttaa kuin että yrittää löytää itselle mielekäs tapa tehdä sitä liikettä, oli se mitä tahansa? Vai onko teillä ideoita?

EDIT: P.S. Ei liity aiheeseen (saati tapaukseen) mutta Danzig on tulossa Provinssiin kesällä. Olin siellä katsomassa -95 ja taidan mennä nytkin. Se konsertti edustaa liikuntamuotoa, josta pidän yli kaiken, hirveä määrä porukkaa ihan tohkeissaan musiikista törmäilemässä toisiinsa.

Jalkaa toisen eteen

Viimeinen vajaa viikko on mennyt treenien osalta koiraa ulkoiluttaessa. Tämä salainen SexyHotWarriorLookAtMeITrain -metodi tulee olemaan seuraavat viikot pääasiallinen liikuntamuoto. Tosi mukava huomata että vaikka parina ekana päivänä oli vähän kankeaa menoa, nyt jo askel kulkee ihan mukavasti, oikeastaan kuten ennenkin.

Samalla pääsee ihailemaan syksyisiä maisemia.

20121002-085700.jpg

20121002-085716.jpg

20121002-085731.jpg

20121002-085757.jpg

Sitten, kiitokset ”sponsseille”. Tässä alla olevassa kuvassa esittelen miten hieno K3 Fitness:n uusi paita on. Pesismaila ei ole tällä kertaa väkivallan symboli tai fallos vaan kuvastaa sitä että kuntoilu on osiltaan myös taistelua, joka vaatii sitkeyttä.

20121002-085813.jpg

Tässä alla Fazerin lähettämä paketti, hieman evästä syksyyn:

20121002-090038.jpg

Musiikiksi kävelyyn sopii tietysti Pantera:

%d bloggers like this: