Etusivu » Posts tagged 'kilpailu'

Tag Archives: kilpailu

Mukaan blogikisaan! Bonushaaste: Tee oma best of listasi!

Tässä mielenkiintoinen kisa, HS etsii Suomen parasta blogia. Totuus löytyy raudasta -blogi on tietty kisassa mukana, tai siis jos saan ääniä 🙂 Periaatteeni kisaamisen suhteen, kuten kahvakuulakisoissakin: sekaan vaan vaikka kaikki ei olisi valmista ja optimaalista! Jos tykkäät tämän blogin jutuista, anna äänesi noiden ohjeiden mukaan:

”Hyvä blogi on mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu, tyylikäs, visuaalinen, ajankohtainen, reagoiva ja sitä päivitetään usein.

Ensimmäinen ehdokaslista julkaistaan Kuukausiliitteen toukokuun numerossa, ja sille voi lähettää ehdotuksia osoitteeseen kuukausiliite@hs.fi. Voit ehdottaa omaa tai kenen tahansa blogia. Merkitse viestin aiheeksi sana blogikilpailu.”

Ilmoita Totuus löytyy raudasta mukaan kisaan klikkaamalla tätä lausetta, se avaa mailiohjelman valmiiksi mutta ei suoraan lähetä mitään tietenkään.

Tässä koko juttu HS:n kisasta:

http://www.hs.fi/m/kotimaa/Nyt+valitaan+Suomen+paras+blogi/a1365212418100?jako=4581c7ecba8da668c49d7ae5cbc08012

Minulle tulee samantien mieleen ainakin 10 blogia, jotka ilmoitan mukaan tuonne. 🙂

Listaankin niitä jokusen tähän, satunnaisessa järjestyksessä, ilman perusteluja. Haastan teidät kaikki tekemään oman best of the best listan ja laittamaan sen jakoon jonnekin ja linkittämään pienen eläimen lailla!

Saukon taivaspaikka

Joni Jaakkola

Super Sets

Ari Kaikkonen

Ei oo totta – Katleena Kortesuo

Ville Tolvanen

Anne Rongas

Pöperöproffa

Nina Nuolioja

Kukka Laakso

Urbaani Oranki

Striimaus.fi

Ajattelun ammattilainen

Jussi Riekki

K3 Fitness

Lihastohtori

Tuhat sanaa

Fire Maria

Huh, en jaksa enempää listata. Varmaan nyt jää joku huippu listaamatta mutta minkäs teet. Auttakaa osaltanne ja ilmoittakaa kaikki lukemisen arvoiset tuohon kisaan mukaan. Kaikki eivät voita mutta laajemmalla tasolla porukan tietoisuus laatutekstistä nousee kun saadaan älyttömän iso lista hyviä blogeja tuonne mukaan. Toivotaan että HS keksii jossain vaiheessa listata kaikki ehdotetut jonnekin yhdelle sivulle, jolloin niitä pääsee sieltä klikkailemaan ja ottamaan seurantaan.

Kahvakuulakisoihin?

Luin Outin raporttia kisoista, eli ensikertalaisen näkemystä kisoista ja millaista oli osallistua. Sain käsityksen tekstistä ja paikan päällä että oli ollut hyvä fiilis ja kokemus. Kuitenkin sitten joku kommentoi että kannattaisi vielä hioa tekniikkaa ennen osallistumista jne.

Mun mielestä tuo hiomisasenne on typerä ja lannistava. Se tarkoittaa sitä käytännössä että kuvitellaan kisan tarkoittavan jotain, mistä ei oikeasti tiedetä. Ei ymmärretä mm. seuraavia faktoja:

– kisoissa saa nähdä livenä toisten, itseään taitavampien nostavan, se opettaa paljon

– kisoissa saa näiltä vinkkejä omaan tekemiseen, se opettaa paljon

– kisoissa sa tietää aidosti oman kunto- ja taitotasonsa, se opettaa paljon

– kisoissa joutuu kohtaamaan monenlaisia pelkoja, kun astuu tuomareiden ja yleisön eteen, se opettaa paljon

– kisoissa saa ohjeistusta muilta tehdessään, sekin opettaa paljon

– kisoihin osallistuminen on intensiivinen kokemus fysiikan, mielen ja tunteiden tasolla, sekin piru vie opettaa tosi paljon

POINTTI: kisaaminen opettaa paljon sellaista ilmaiseksi mitä ei saa netistä, kirjoista, dvd:iltä, kalliilta kursseilta tai edes valmennuksesta. Mutta vain jos osallistuu. Toki jo paikan päällä katsominen antaa paljon mutta se on vain murto-osa siitä mitä osallistuminen antaa.

Milloin olet valmis kisaaman? Silloin kun olet valmis oppimaan lisää lajistasi ja itsestäsi! Jos saat kuulan pään päälle jokusen kerran ja haluat osallistua, olet valmis. Jos olet epävarma, kysy niiltä, joilla on lajistasi paljon kisakokemusta. Kisaamaan oppii vain kisaamalla, ei hiomalla.

Hiominen on hienoa mutta vasta sitten kun oikeasti tietää mitä pitäisi hioa 🙂

(Tämä on oma subjektiivinen näkemykseni ja se perustuu n. 5 vuoden kokemukseen kahvakuulakisoista osallistujan ja järjestäjän roolissa Suomessa ja muualla. Olin aivan surkea kun aloitin mutta en kadu pätkääkään, olen oppinut paljon. Taas opin eilen paljon siitä mitä pitää hioa jatkossa sillä tässä ei ole koskaan valmis.)

Leikkivä ihminen?

Tuon Hesarin artikkelin kommenteissa oli mielestäni mahtava kommentti:

http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Veren+maku+suussa+ei+riit%C3%A4/1135259221243

juurikin näin
blaugrana  |  10.8.2010 10:40
Loistava kirjoitus, ja aivan totta! Verenmaku suussa ei todellakaan voiteta mitään. Voittaja on leikkivä ihminen, joka nauttii urheilusuorituksestaan ja osaa iloita myös itse tilanteesta ja sen jännityksestä. Suomalainen visualisoi tappion jo ennen kuin kisa alkaa, ja siitä tulee itsensä toteuttava ennuste.

Vikaa on myös valmennustasolla, mutta ennen kaikkea perisuomalaisessa suhtautumisessa ja psyykessä: kun ei mitään odota, ei myöskään pety. Mutta silloin ei myöskään voi voittaa. Häviämisen pelko ja paineet jäädyttävät suomalaisen urheilijan ratkaisevalla hetkellä ja hän romahtaa alle oman tasonsa. Sen sijaan urheilija joka nauttii itse suorituksesta, iloitsee tilaisuudesta saada näyttää mitä osaa, eikä pelkää ”mitä muut sitten sanovat. Mitä jos joku nauraa?” menestyy ja kykenee huippusoritukseen (ainakin omalla tasollaan). Kun asenne on suomalainen, eli tämä julkilausuttu ”teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää” (taka-ajatuksena ”ei kovin kauas, mutta nyt on selusta turvattu”) tuloksena on tason romahtaminen, kun ei uskalleta kunnolla kokeilla omia rajoja ja venyä. Pettymystäkään ei osata käsitellä, koska siltä toisaalta yhä vielä yritetään varjella sekä itseä että muita, ja satunnaisia epäonnistumisia (jotka kuitenkin urheiluun kuuluvat) ei osata ottaa kokemuksina, joista oppii, vaan niistä tunnetaan musertavaa häpeää. Kun ei mitään odota, eikä tosissaan yritä, ei voi pettyä eikä hävitä.

Urheilun iloa ja huoletonta optimistisuutta löytyy sentään suomalaisista lumilautailuporukoista, ja heistä tulisi perinteisten verenmaku-urheilijoitten (yleisurheilijat, jalkapalloilijat, jääkiekkoilijat jne.) ottaa mallia. Mutta kun väärät ajattelu- ja toimintamallit on jo omaksuttu, niistä luopuminen vaatisi aivan alusta lähtevää psykologista uudelleenvalmennusta ja -koodausta, jossa nimenomaan kognitiivisella psykologialla on tärkeä osansa. Myöskin (suomalaisessa yhteiskunnassa ylipäätään) vallitsevaa tasapäistämistä tulisi karsia: huippuja syntyy, kun heille annetaan tilaa kehittyä eikä yritetä puristaa kaikkia samaan muotiin. Siinäkin on suomalaisella opittavaa: sitä, joka erottuu, ei pidä sulkea ukopuolelle tai yrittää lannistaa. Ja se kateus vie kalatkin vedestä. Tämä uudelleenkoulutus olisi aloitettava jo junnutasolta. Ja valmentajien tulisi tukea joukkuettaan kaikkina hetkinä, eikä hallita pelolla.

Täytyy osata olla leikkivä ihminen, joka iloitsee urheilusuorituksestaan ja jolle kilpaileminen on tilaisuus loistaa, ei uhka.

Tuo viimeinen lause on juuri sitä mitä Frank Forencich myös paasaa: läsnäolo ja tuntemus ovat liikunnassa oleellisinta. Olen itse aloittanut kilpailemisen ylipäätään missään lajissa tosi myöhään, 25 -vuotiaana, eikä mulla ollut oikein odotuksia tai paineita sen suhteen. Toki en missään tapauksessa ole huippu-urheilija mutta olen saanut kisaamisesta paljon huippukokemuksia, jotka ovat syventäneet harrastusten mielekkyyttä todella paljon, ihan kuten keikkojen soittaminen bändiharrastuksessa. Ajattelin toki aluksi että varmasti nolaan itseni mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunutkaan, ja kilpailemisesta tuli melkeinpä nautinto. Nyt olen jo nolannut itseni niin monella lavalla ettei sillä ole enää merkitystä 🙂

%d bloggers like this: