Etusivu » Posts tagged 'harjoittelu'

Tag Archives: harjoittelu

Testissä leuanvetosovellus Fifty pullups #leuanveto #treeni #kuntoilu #iphone

Testaan josko saisin vedeltyä enemmän leukoja käyttäen apuna tällaista Fifty Pullups -sovellusta. HUOM! Vaikka sovelluksen nimessä on tuo sana fifty eli 50, se ei tarkoita että tavoite olisi saada 50 leukaa putkeen, enemmänkin saada nykyiseen tasoon parannusta, oli se mikä tahansa.

https://itunes.apple.com/en/app/fifty-pullups/id421278035?mt=8

Ai mikä?

Sovelluksen saa puhelimeen, ja se kertoo aina treenipäivänä että montako sarjaa, montako toistoa ja määrää taukojen pituuden. Vähän niinkuin sellainen leukoihin keskittynyt personal trainer. Nyt olen vasta pari päivää (en joka päivä vaan aina kun on ehtinyt ja on palautunut) tehnyt mutta ihan ok progressio näyttää olevan. Alussa tehdään siis tasotesti ja sen mukaan sitten mennään eteenpäin.

Miten se treenissä toimii?

Käytännössä yksi sessio menee niin, että menen leuanvetotangon läheisyyteen ja laitan ohjelman päälle. Valitsen vain ”tämän päivän ohjelma”, ja sitten sovellus kertoo että nyt teet vaikka 5 leukaa tällä ja tällä otteella. Sitten kun olen tehnyt, painan sovelluksessa nappia, jolloin lähtee taukolaskuri. Tänään tauot olivat esim. 90sek. Kätevää, ei tarvitse kuin tehdä mitä käsketään. Ja yhteen sessioon menee se muutama minuutti, joten ei paha ajallisesti.

Mitä muuta hienoa?

Sovellus piirtää myös käppyröitä kokonaismääristä. Kuten huomaatte, määrät ovat minulla pieniä mutta se on yksilöllistä, eli jos joku leukahirmu tekee niin määrät voivat olla erilaisia. Idea on kuitenkin että taso nousee portaittain. Pitkän juoksun tavoite on että leukakunto kasvaisi ja kaikkihan tietävät että leuanveto on tosi hyödyllinen liike.

Photo 27.8.2013 7.51.24

Myös lokia kerääntyy, eli voi muistella että milloin tulikaan tehtyä:

Photo 27.8.2013 7.51.28

Lue lisää leuanvedosta:

http://lihastohtori.wordpress.com/2013/08/05/ylaselan-voimaharjoittelu/

http://www.super-sets.com/2012/06/20/leuanveto-ylavartaloliikkeiden-kuningas/

20130818-115218.jpg

Harjoittelusta, perusteista ja pitkäjänteisyydestä

Tuossa on ihan hyviä juttuja tekniikkaharjoitteluun liittyen. Perusasiat eivät koskaan lakkaa olemasta tärkeitä:

http://www.escapefromcubiclenation.com/2013/04/05/10-ways-to-develop-a-mastery-mindset/

Kukka on kirjoittanut samoista periaatteista jo satoja vuosia, lisäsin linkin hänen artikkelikokoelmaansa myös tuonne navigaattoriin:

https://marksgs.wordpress.com/kahvakuulanavigaattori/

Markus Mykkänen kertoo tekniikan merkityksestä täällä:

http://markusmykkanen.wordpress.com/2013/04/04/kun-kahvakuula-vie-mennessaan/

Muistutus vielä Hyvinkään seudulla asuville, nyt viimeistään kannattaa lähteä mukaan treenaamaan. Ilmaista oppia joka keskiviikko pätevien ohjaajien toimesta. Klikkaa kuvaa jos haluat lisätietoja:

20130406-085354.jpg

Treeniagnostikko

Mihin treenimenetelmään sinä uskot? Onko joku ylitse muiden ja maailman paras?

Aihe tuli mieleen tästä tekstistä, jossa käydään läpi uskoa välimeeseen:
http://th-valmennus.blogspot.fi/2012/07/pt-timpan-kesakalenteri-osa-1-heit.html

Olen miettinyt että olen itse ainakin omasta mielestäni treenimetodien (ja välineiden) suhteen agnostikko. Wikipedian määritelmää mukaillen ”Agnostikko on henkilö, joka ei väitä tietävänsä, onko ylivertaista treenimenetelmää olemassa”

Joten, en usko mihinkään yksittäiseen välineeseen, treenimenetelmään, valmentajaan, tuotteeseen, urheilulajiin tai vaikka ravintomenetelmään. Voihan olla että sellainen on, enkä halua väheksyä jonkun uskoa sellaiseen.

Uskon joihinkin aika yleisiin periaatteisiin:

  • SAID eli opit sitä mitä harjoittelet, sopeudut vallitseviin olosuhteisiin
  • harjoitteluun, eli kaikki oppiminen vaatii jatkuvaa treeniä
  • yksilöllisyyteen, eli mikään ei toimi kaikille mutta kaikille toimii jokin
  • jatkuvaan oppimiseen eli urheilussa ei koskaan ole valmis, aina voi oppia lisää
  • urheiluun ja kilpailemiseen ja itsensä haastamiseen, uskon että haaste tekee ihmiselle hyvää, jos se on oikein mitoitettu, siinä oppii itsestään ja kanssakisaajista hurjan paljon
  • aaltoliikkeeseen, eli kaikki kunto on katoavaista ja terveys haurasta mutta kannattaa nauttia siitä jos sitä on, harjoittelussa tulee hyviä ja huonoja kausia
  • kehon ja mielen yhteyteen molempiin suuntiin, eli kaikki vaikuttaa kaikkeen
  • jatkuvuuteen, eli yksittäinen treeni tai kisa ei ole terveyden ja hyvinvoinnin ison kuvan kannalta merkittävä, vaan se että pysyy liikkeessä ja nauttii siitä mitä tekee
  • tavoitteellisuuteen, koska se helpottaa keskittymään ja opettaa myös luopumista
  • uskomiseen ja toiveikkuuteen, koska niistä saa voimaa vaikeina aikoina ja ilman niitä tavoitteellisuus on vaikeampaa

Varmaan on muitakin mutta nyt ei tule mieleen.

Avoin, pelokas, paljas ja heikko esiintyjä

Avoin, paljas ja heikko esiintyjä

Uskoin joskus että on parempi piilottaa kaikki kuin näyttää muille. Olin jo lukiossa esimerkiksi hyvä englannissa mutta en koskaan kehdannut viitata tunneilla. Opettaja olikin yllättynyt kun sain luokan parhaita pisteitä kokeista vaikka olin antanut tunneilla sen käsityksen etten osaa mitään.

Esiintyminen on aina ollut minulla painajaismainen kokemus. Tai siis tietyllä tavalla aivan näihin päiviin asti. Noin vajaa vuosi sitten huomasin että pidänkin todella paljon julkisesta puhumisesta. Se oli vähän sen jälkeen kun olin ollut Gartnerin seminaarissa kuuntelemassa kyseisen lafkan tutkijoiden esityksiä. Ajattelin että haluan joskus olla vastaavassa tilaisuudessa puhumassa asioista, joista tiedän ja joista olen kiinnostunut, ja sittemmin sellaisia tilaisuuksia on siunaantunut. Ehkä avainjuttu olikin tuo kiinnostus. Nyt puhun osana päivätyötäni sosiaalisen median hyödyntämisestä työelämässä (vähän samaa kuin mitä blogissa paasaan välillä kahvakuulaurheilun suhteen, että miten paljon enemmän siitäkin voisi vielä saada irti tässä lajissa). Periaatteessa siis kyse on avoimuuteen kannustamisesta, ja sen hyötyjen esilletuomisesta.

Olen toki esiintynyt aika paljonkin kahvakuulaopetuskeikoila eri puolilla ja erilaisten ihmisten edessä, ja niiden tekeminen on helpottanut esiintymistä työyhteyksissä, ja olen alkanut nauttia siitä. Kahvakuulaopetus on tosin hyvin erilaista verrattuna työelämään, treeneissä on aivan sama minkälainen johtaja tai guru on mukana, hän hikoilee ja liikkuu samalla tavalla kuin muutkin. Samanlaisia ihmisiä tässä kaikki ollaan asemasta huolimatta. Muistan miten joskus ennen oli todella raskas velvollisuus jos piti pitää joku ns. asiallinen esitys, nykyisin odotan että milloin pääsen seuraavaksi ja mietin että mitä visuaalisia tehokeinoja voisin käyttää saadakseni pointin paremmin esille. Ennen mietin että kehtaanko / saanko / osaanko / voinko esiintyä, nyt mietin että miten tekisin sen mahdollisimman hyvin. Ihmeellistä miten asia sinänsä on pysynyt samana mutta oma suhtautuminen siihen on täysin eri ja se tekee asiasta kauhistuttavan sijaan odotetun.

Olen tosin vielä koko aiheessa ihan vihreä mutta koska olen aktiivisesti hakeutunut tilanteisiin, minulla on tänäkin syksynä tulossa useampi puhekeikka töiden merkeissä. Uskon että siitäkin on toisaalta hyötyä myös kahvakuulaopetukseen, sillä mitä enemmän tuota tekee, sitä paremmaksi siinä on mahdollista tulla. Ihan kuten nostamisessakin. On hienoa huomata pystyvänsä johonkin mihin ei aikaisemmin uskonut pystyvänsä, vaikka esiintymään auditorioissa useille pelottaville esimiestason henkilöille, jotka eivät aina ole aiheesta samaa mieltä.

Seth Godin kirjoitti jossain kirjassaan että julkinen esiintyminen on vähän samanlainen kokemus nykyihmiselle kuin milta savannilla olisi tuntunut kun joutuu petojen huomaamaksi/jahtaamaksi. Lavalla tai luokan edessä tai missä nyt ikinä valokeilassa onkaan, on täysin alasti (ei ainakaan aina siis ilman vaatteita vaan kuvainnollisesti) omana itsenään, ei ole pakopaikkaa ja kaikki tuijottavat. “Mitähän ne musta ajattelee?” on se kauhuskenaario. Häpäisenkö itseni? Pelko on isossa roolissa. Sydän hakkaa, kädet tärisevät, ääni vapisee. Mutta, jos on innostunut aiheestaan, pelko ei haittaa, se ei saa valtaa. Oikeastaan ehkä silloin kun myöntää sen jännityksen ja pelon ja tekee siitä huolimatta, sillä ei ole hirveästi merkitystä. Eikä ole ihmisten kuvitelluilla mielipiteilläkään.

Otsikon sana heikkous liittyy treenissäkin esiintyvään konjugaatiomenetelmään. Muistaakseni tuo oli se termi, joku viisaampi voi korjata. Se tarkoittaa että harjoittelija / valmentaja koko ajan seuraa tekemisen kehitystä, ja kiinnittää huomiota siihen mikä menee hyvin ja siihen mikä on heikkoa. Sitten, kun mennään eteenpäin, tehdään enemmän sitä missä ollaan huonoja ja heikkoja. Sitä kautta kokonaisuus menee eteenpäin. Tämä vaatii ns. munaa katsoa omia heikkouksia ja miettiä mitä niille voisi tehdä. Ei ole helppoa mutta se on hyvin palkitsevaa. Se ei ole mitään The Secret (minäminäminähaluanhaluanhaluan) -meininkiä vaan ihan raakaa reflektiota. Jos ei tiedä tai myönnä omia heikkouksiaan, ei voi aidosti olla vahva.

Oma yksi selkeä kehittämiskohde on järjestelmällisyys. Kun aloitan kouluttamisen tai paasaamisen, alan innostuessani hyvin helposti hyppiä aiheesta toiseen, ja vaikka saatan ollakin ihan innoissani ja fiilis voi olla korkealla, voi punainen lanka helposti kadota sekä itseltäni että varmasti muiltakin. Tätä pääsen harjoittelemaan jälleen sunnuntain tuomarikoulutuksessa, joka onneksi ei ole sinänsä luentoa vaan yhdessä opettelua mutta kuitenkin. Olisi hyvä olla looginen, jotta sisältö välittyisi selkeästi. Unohtamatta tietenkään innostusta, jos sellaista on.

Treenin sovittaminen muuhun elämään – rasitus

Periaatteessa treeni ja siinä kehittyminen on helppoa. Tarvitsee vain rasittaa itseään asteittain, aaltomaisesti koventaen rasitusta pitkällä aikavälillä. Näin keho sopeutuu ja vahvistuu ns. SAID -periaatteen mukaan.

MUTTA, miten sitten kaikki muu elämä? Treenaaminen ei tapahdu suurimmalla osalla ihmisistä missään Rocky IV:n kuvaamassa Ivan Dragon laboratoriossa, vaan kaiken sen sekamelskan keskellä, jota myös arjeksi kutsutaan. Alla esimerkkikaavio tästä:

Näyttää hieman ehkä sekavalta? Katkoviivat kuvaavat erilaisia rasitustiloja, joita asiat voivat aiheuttaa.Asteikko on Kevyt, Keskitaso ja Suuri. Sitten on erikseen Äärimmäinen, joka tarkoittaa kovuustasolla jotain sellaista mihin normaalitilanteessa ei pääse eikä haluakaan päästä. Esim. läheisen kuolema tai vaka sairastuminen tai joku muu hirveä onnettomuus. Tämä on taso, jolla iltapäivälehtien lööpit näyttävät operoivan päivästä toiseen 🙂

Värilliset kaarevat viivat kuvaavat elämässä olevia asioita, nyt esimerkeiksi otettu klassiset työ, koti ja treeni. Jako on tietysti hieman keinotekoinen mutta tavoite on havainnollistaa, ei kertoa absoluuttisia totuuksia. Joihinkin näistä voi osittain vaikuttaa.

Treeni: on kevyitä treenejä, ja raskaita, ja kaikkea siltä väliltä. On myös kisoja, joissa rasitus on yleensä tuolla kohdassa Raskas. Tämä on sellainen, joka on treenaajan omassa hallussa, hän voi tehdä päätöksen siitä kuinka kovaa itseään rasittaa.

Koti: ns. henkilökohtainen elämä, parisuhde, perhe, mikä nyt ikinä kelläkin sitten on kuvio. Isoja tapahtumia ovat esim. muutto, rakastuminen, ero, lapsen syntymä jne. Asioihin voi osittain vaikuttaa, osittain ei.

Työ: työ, opiskelu, joku muu mikä putoaa kodin ja treenin ulkopuolelle. Joskus on painettava täysillä ja homma on raskasta, joskus taas on kevempää. Isoja tapahtumia ovat esim. uusi työpaikka, yt-neuvottelut, potkut, ylennykset. Omat vaikutusmahdollisuudet vaihtelevat.

Pointti

Elämässä on paljon asioita, jotka vaikuttavat meihin. Joihinkin asioihin voi vaikuttaa, joihinkin ei lainkaan. Me kestämme paljon monenlaista rasitusta mutta tarvitsemme myös tilaa ja aikaa palautumiselle. Treeniohjelma, joka perustuu täydelliseen kontrolloituun ympäristöön ja jatkuvaan rasituksen kasvattamiseen on tuomittu epäonnistumaan pitkällä aikavälillä.  Kontrolli on illuusio. Tämä siis oma mielipiteeni.

Mielipiteitä?

%d bloggers like this: