Tämän voi lukea yleisesti tai sitten tuon käyttämäni liikuntaesimerkin kautta, jätän vastuun lukijalle. Henkilöbrändäyksen ollessa nyt meilläkin kova juttu, tällainen ”kuka on kovin asiantuntija” -nokittelu on aika yleistä erilaisissa piireissä. Tavoite on tietty tehdä itsestä se tunkion päällä juuri nyt tepasteleva kukko, joka on kovin guru ja saa sitä kautta sitten eniten valtaa yms.

Mielestäni tämä tällainen gurukultti ja henkilönpalvonta on oikeastaan aika typerää ja lyhytnäköistä, sillä yksittäiset ihmiset eivät kestä aikaa kovin hyvin. Ideat ja ajatukset ja ihanteet sen sijaan kestävät.

Liikuntamaailmassa on tapana katsoa aika tarkkaankin että mitä se asiantuntija itse oikeastaan tekee. Esim. ei ole uskottavaa olla voimaharjoittelun asiantuntija, jos on tosi heikko. Tai jos on vahvasti ylipainoinen, voi olla vaikea vakuuttaa painonpudotusasiantuntijuudella. Sami sundvik kirjoittaakin aiheesta täällä.

Uskottavaa sen sijaan on kokemus. Jos joku on vaikka treenannut itsensä hyttysen voimavaroista vahvaksi, tai joku toinen pudottanut paljon painoa, hän saa tätä kautta ns. katu-uskottavuutta eli omakohtaista kokemusta. Se ei tarkoita että hän ymmärtäisi mitään taustalla vaikuttavista asioista yleisellä tasolla, mutta ainakin tietää mikä itselle toimii ja sitä kautta on tullut myös näkemystä siihen että asiat eivät ehkä ole aina niin mustavalkoisia. Tämän takia kahvakuulaurheilussa, kuten kamppailulajeissakin, henkilön uskottavuuteen lajituntijana vaikuttaa hänen oma kisakokemuksensa määrä sekä valmennettaviensa kisakokemuksen määrä.

Toisaalta, teoriatietoakin olisi hyvä olla. Voihan olla että jollain vaan on käynyt niin hyvä tuuri että voima tarttuu helposti kun vähän viitsii käydä nostelemassa. Teoriatieto varmistaisi että on pohjaa vertailla ihmisten kokemuksia tutkittuun tietoon, ettei homma olisi pelkkää mutua.

Paras yhdistelmä varmaan olisi sellainen, jolla on sekä kokemusta että vankkaa teoriatietoa, jotta opetus ei olisi pelkkää ”tää toimii mulla joten on pakko toimia sullakin tai olet luuseri” – yhden silmän vakaumuista tai sitten ”no kun kirjassa xyz sanottiin että jos sivelee proteiinia vasempaa pohkeeseen ennen mäkijuoksutreeniä niin haius kasvaa tehokkaammin” -teorisointia.

En ole itse liikunnan ammattilainen mutta minulla on aiheesta paljon omakohtaista kokemusta sekä jonkin verran teoriatietoa. En silti noudata läheskään kaikkia edes omia ns. ohjeitani. En olisi hyvä kertomaan jollekin että elä näin ja tee noin, oikeastaan sellainen ei edes kiinnosta. Ajattelen että on hienoa opettaa jollekin asiasta kiinnostuneelle että miten kahvakuulaa nostetaan mutta en esim. tykkää tehdä toisille treeniohjelmia. Ajattelen että parasta on kun ihminen on motivoitunut ja innostunut, jolloin hän voi itse ottaa asioista selvää, eikä kaikki perustuisi ”kaivoon kannettuun veteen”. Ehkä jopa niin että ammattilaisen tehtävä olisi innostaa ja motivoida tällaiselle autonomiselle tielle? Siispä, en ole lähtenyt liikunta-alalle hommiin, tai muutenkaan tällaiseen gurunokitteluun.

Eilen tein esim. lähtötasotestin tulevia LC SM -viestikisoja varten vastoin kaikkia taiteen sääntöjä, ja järkeviä opetuksia: olin laskemassa kisapaitoja, kun muistin että päivällä oli puhetta viestikisoista. Päätin siltä seisomalta mennä pihalle testaamaan että montako toistoa jaksan tehdä 3 minuutissa, joka on se viestissä tehtävä aika. Otin jalkaan crocsit ja käteen 2x22kg kuulaa ja veivasin täysillä ilman lämpöjä. Sain 29 toistoa mutta voin vakuuttaa että siitä ei tullut kokonaisvaltainen hyvä olo. Kivaa tosin oli, vaikka nyt onkin vähän juminen fiilis, jonka olisi voinut välttää hyvillä lämmöillä jne.

Mikähän mun pointti oli? En enää muista. Ehkä se että guruja ei kannata kuunnella ainakaan sokeasti, vaan rakentaa oma tie.