Etusivu » rauta (Sivu 2)
Category Archives: rauta
Kaikki virheet, ja ehdottomuuden poistuminen?
Selvästi huomaan olevani keski-iän kriisissä kun tällaisia mietin, mutta havahduin tällaiseen joku aika sitten:
– kun olin aloittelija tässä lajissa, oli pihalla, en tiennyt ketä olisin uskonut
– kun olin harrastelija, olin löytänyt oikean tavan ja kerroin siitä kaikille
– kun olin fanaattinen harrastaja, kritisoin kaikkia, jotka tekivät muuta tai eri tavalla – halusin olla paras ja oikeassa
– kun olin kokenut tarpeeksi, huomasin että on monta tapaa päästä samaan tavoitteeseen
– kun olin kokenut lisää, opin että kaikki parhaat valmentajat ottivat huomioon useat eri tavat toimia
– kun sairastuin, ajattelin että treenit olivat siinä
– kun palauduin, en uskonut että voisin enää kisata, aina kun päätä särki luulin että kuolen
– kun aloin taas treenata, en enää tiennyt miten treenaisin, joten pyysin taitavammalta apua
– nyt en osaa enää olla ehdoton, enkä usko mihinkään yhteen lähteeseen
– treenissä ja treenien vetämisessä tuntuu yhä tärkeämmältä keskittyä perusasioihin
Mietin sitäkin että missä kaikissa asioissa olen tämän lajin suhteen tehnyt virheitä, typeryyksiä tai jättänyt tilaisuuksia käyttämättä. Niitä ovat ainakin, ei missään järjestyksessä: harjoittelu, lepo, ravinto, seuratoiminta, treenien veto, valiokuntatoiminta, leirien veto, ohjelmien suunnittelu ja lihashuolto. Nämä näin äkkiä nimettynä. Lisätään vielä bloggaus ja nettikirjoittelu yleensä.
Aika vaikea tässä on olla ehdottomasti mitään mieltä mistään? Ok, nostamisen perusteet nyt ovat aika selkeitä, mutta vaikka sellainen keskustelu että mikä on paras treenimetodi tuntuu ihan absurdilta. Joskus sekin oli kuitenkin hirveän tärkeää. Onko tämä dementiaa vai kasvamista, kuka tietää? 🙂
Jaa tämä:
Leiritystä Hämeenkoskella
Vedin leirin tänään Hämeenkoskella, mukava reissu, kiitos treeniporukalle!
Ohjelma eli salaisuudet, jotka käytiin läpi:
– tempaus
– työntö
– rive
– lc
– pari apuliikettä
Kaikissa käytiin nostamisen perusperiaatteet sekä erilaisia variaatioita tehdä nosto. Itse en usko mihinkään yhteen oikeaan tapaan sinänsä.
Lopuksi teimme vielä 10min testinoston, kaikki tekivät alkujännityksestä huolimatta hyvällä tsempillä, kuten arvasinkin. Monelle se ensimmäinen 10min on henkisesti, siis ennen testaamista, vaikea. Sitten kun sen tekee niin huomaa että eihän se nyt niin ihmeellistä olekaan. Voi vaikka tulla sellainen idea että ehkä se kisaaminenkin voisi joskus olla kokemuksena kiva 🙂
Mun lähtökohta näissä leireissä ja peruskursseissa on se, että ihmisillä olisi idea siitä mitkä ne perusnostot ovat ja minkälaista se kisaaminen on.
Oli erittäin kivaa vetää motivoituneelle porukalle leiri.
Jaa tämä:
Kohti Hämeenkoskea, merkkivuosia ja tulosrajoja
Huomenna vedän kahvakuulaleirin Hämeenkoskella. Mukava lähteä käymään, en ole koskaan siellä käynyt. Leiri pitää sisällään perusnostojen tekniikkaa rauhallisella temmolla, ja lopuksi teemme hieman testinostoja.
Omat treenit ovat kulkeneet viime aikoina suhteellisen ok, tällä viikolla on flunssa vaivannut ja Ryhdin treeneissäkin tein vain demoja. Hauska juttu muuten että Ryhti täyttää tänä vuonna 5 vuotta. Aika menee nopeasti.
Tulosrajat ovat herättäneet tällä viikolla paljon keskustelua. Numerot ja yksityiskohdat eivät ole minun vahvuteni, jos ihan rehellisiä ollaan niin kaikki erilaiset pisteillä pelaamiset eivät kiinnosta tippaakaan, nostaminen ja oppiminen kiinnostaa. Onneksi meillä on ihmisiä, jotka pystyvät näihin syventymään tarkemmin.
Oma mielipide rajoista on se että niitä ei tarvita mihinkään tässä vaiheessa ainakaan. Niistä ei ole meille lajina hyötyä jos ne rajoittavat muutenkin pienen porukan lähtemistä hakemaan kokemusta ulkomaan kisoista, koska se potentiaalisesti laskee porukan motivaatiota treenata. Jos jotain pisterajoja on niin mun mielestä niiden kannattaisi olla lähinnä jotain kannustavia tyyliin Master of Sport -hehkutukset, jotta ne voisivat joitakin titteleistä tykkääviä motivoida. Voisi olla kiva tapa palkita joku hyvin suoriutunut kun joku tällainen raja menee rikki.
No, en ole enää näistä päättämässä ja se on helpotus. Uskon että parhaiten voin tehdä lajin eteen sillä että vedän treenejä, leirejä ja käyn itse kisaamassa. Tai ainakin näiden tekeminen on antoisa tapa osallistua lajitoimintaan.
Jaa tämä:
Ajatuksia kahvakuulavaliokuntavuodesta 2014
Tässä muutamia satunnaisessa järjestyksessä olevia ajatuksia valiokuntavuodesta. Olin siis tämän vuoden painonnostoliiton kahvakuulavaliokunnan puheenjohtaja. Kuulostaa mahtipontiselta 🙂 Homman nimi on se, että tuon valiokunnan tarkoitus on edistää lajia yleisellä tasolla, siten että siinä on mukana seurojen edustajia eri puolelta Suomea. Käytännössä se tarkoittaa erilaisten julkaisujen ja ohjeiden tekemistä ja sääntöjen tarkastelua ja joukkueiden kokoonpanojen miettimistä yms.
Yleisesti vielä että kahvakuulaurheilussa tärkeää lajityötä tehdään monella tasolla. Tärkeintä on tietysti että nostajilla homma toimii arjessa, että on olemassa seuroja ja valmentajia ja nostovälineitä jne. Sitten on kisatoiminta, tuomarointi ja kaikki niihin liittyvä. Sitten on seurojen sisäiset kuviot. Liiton ja valiokunnan tarkoitus isossa mittakaavassa on ottaa yleisten asioiden murehtiminen itselleen, jotta seurat ja nostajat ja muut tekijät voisivat paremmin keskittyä oleelliseen.
Tämän vuoden valiokunnan jäsenet hoitivat hommansa mun näkökulmasta hyvin ja olen siitä heille kiitollinen. Iso Kiitos! He olivat aktiivisia ja oma-aloitteisia. Homma on mennyt eteenpäin, Cup -kisat saatiin käyntiin, päästiin tukemaan aikaista enemmän joukkueita sekä SM -tuomareita, kouluttamaan lisää ohjaajia, käynnistelemään maajoukkueleiritystä ja nostamaan lajin arvostusta liiton sisällä. Paljon asioita mutta moni toki sellainen, joka ei vaikuta suoraan tässä ja nyt tapahtuvaan lajitekemiseen, ja sekin selittää sen että miksi monesti asiat tuntuvat kaukaisilta seurojen näkökulmasta.
Oma tavoite oli vuoden alussa että haluan parantaa paria asiaa verrattuna aikaisempiin vuosiin. Niitä olivat valiokunnan sisäiset toiminnat sekä viestintä ulospäin. Sisäisen työskentelyn osalta otettiin käyttöön säännölliset kuukausipalaverit ja niissä videoneuvottelut, koska meitä oli Kuusamosta Helsinkiin eikä ehditty näkemään toisiamme kuin pari kertaa vuoden aikana. Aluksi ajattelin että kuukausipalaverit olisivat liikaa, sillä eihän asioita nyt näin pienessä lajissa mitenkään voi riittää käsiteltäväksi. Olin väärässä, asioita riitti ja käytäntö osoittautui toimivaksi. Saimme ääni- ja videoyhteyden toisiimme ja pysyimme kartalla siitä missä mennään.
Meillä oli sellainen ”organisaatiomalli” että meillä oli itsenäisiä pienryhmiä, jotka hoitivat kv-asioita, sääntöjä, tiedottamista yms. Mun rooli oli lähinnä varmistaa että homma rullaa yleisellä tasolla, en puuttunut yksityiskohtiin juurikaan ja luotin pätevään porukkaan. Päätöksiä tehtiin nopeasti ja paljon. Osa päätöksistä voi osoittautua myöhemmin huonoiksi mutta niistä sitten otetaan opiksi. Esimerkkinä tämä Cup -pisteytysasia, josta oli paljon keskustelua. Näissä kaikissa kannattaa muistaa että kyse on lajitekemisestä pitkällä tähtäimellä, ja kaikki ei tule täydelliseksi saman tien vaan asioita kokeillaan ja sitten nähdään mikä toimii oikeasti.
Ulospäin viestinnässä pääsimme alkuun eli julkaisemaan aina palaverien jälkeen käsiteltyjä asioita ja päätöksiä. Keskustelua käytiin myös eri foorumeilla, kuten GS Finland Facebook -ryhmässä, vaikka se ryhmä onkin täysin epävirallinen kanava. Tätä päivää on kuitenkin se että ihmiset ottavat kantaa siellä missä se on kätevintä ja sinänsä homma mielestäni sen suhteen toimii vaikka jotkut ovatkin sitä mieltä että keskustelun taso voisi olla parempi. No, mun mielestä on kuitenkin hyvä että tulee voimakkaitakin kannanottoja koska sehän vain tarkoittaa että laji koetaan tärkeäksi. Joka tapauksessa viestinnässä on paljon kehittämistä ja sen kehittäminen varmasti jatkuu.
Harmittavan paljon on myös edelleen sellaista jupinaa ja supinaa selkien takana, vaikka kanavat ovat koko ajan auki kaikille mielipiteille. Se on kuitenkin myös osa demokratiaa, ja sekin että kaikilla on oikeus valittaa kaikista päätöksistä, vaikka mitään rakentavaa sanomista ei olisikaan. Ja vaikka tällaisen palautteen vastaanottaminen ei ole sitä vähiten turhauttavaa, se on kuitenkin tärkeää ja mieluummin otan sitä enemmän kuin täydellistä hiljaisuutta. Eli kommenttia lentämään vaan! Meidän ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä, pääasia että laji menee eteenpäin!
Tätä valiokunnan toiminnan avaamista voisi varmasti tehdä vielä paljon paremmin. Se on jotenkin jännä ilmiö että yleensä juttu juoksee mukavasti kaikkien kanssa mutta sitten kuitenkin aina koetaan että valiokunnan työ ei aukea tarpeeksi. Yksi idea olisi vaikka pitää jotain avoimia webinaareja silloin kun julkistetaan sääntömuutoksia tai vastaavaa, jolloin ihmiset pääsisivät kyselemään perusteluja päätöksille ja muutenkin ihmettelemään aiheita. Se voisi olla rakentavampaa kuin vain nettikeskustelu? Tai se että valiokunta jotenkin tekisi käytännön yhteistyötä seuraporukan kanssa pitkin vuotta. Yksi esimerkki tällaisesta oli syksyllä pidetty mukavasti mennyt avoin lajiseminaari, jonne tuli hyvin porukkaa ja josta näki että monilla on yhteiset intressit viedä lajia eteenpäin. Näitä varmastikin kannattaa aina välillä järjestää.
Omalta osaltani viestintä tökki myös siinä mielessä että olin aika vähän fyysisesti paikalla erilaisissa tapahtumissa, tai jos olin niin olin juontamassa, jolloin ehkä lähestyminen on vaikeampaa. Eli jos jotain muuttaisin viestinnän suhteen niin sitä että kiertäisin enemmän kisoja vaikka kertomassa asioista tai kyselemässä kuulumisia. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista omien aikapriorisointien takia mutta uskoisin että olisi hyödyllistä olla enemmän ns. kentällä. Toisaalta taas koin vapauttavanakin sen että en ollut hirveän tietoinen varsinkaan alkuvuodesta (koska olen ollut pari vuotta pois esim. kisatoiminnasta) kaikenlaisista ihmisten välisistä risririidoista, jolloin en turhaan stressannut niistä. Olen toki oppinut tässä matkan varrella 🙂 Näihin on vaikea sanoa mitään viisasta, olen itsekin aikanaan haaskannut energiaani erilaisiin lajivääntöihin, pidemmällä tähtäimellä kuitenkin kannattaa mielestäni keskittyä siihen että oma tekeminen on niin hyvää että siitä voi olla ylpeä ja miettiä että mihin taisteluihin kannattaa lähteä mukaan ja mihin ei. Toisaalta väännöt kertovat taaskin intohimosta lajiin, mikä on hyvä juttu, ainakin niin kauan kun ei tule täydellistä poteroihin jumittumista.
Mietin puolessa välissä vuotta tai vähän sen jälkeen että onpas mielenkiintoista hommaa ja että tekisi mieli jatkaa useampikin vuosi. Loppuvuodesta kuitenkin vaihdoin työpaikkaa ja hakeuduin opiskelemaan (alkaa ensi vuonna) ja mietin tosissani että mihin haluan oman rajallisen energiani käyttää sillä huomasin että energia ei riitä kaikkeen mielenkiintoiseen. Pidän valiokunta- ja liittotyötä todella tärkeänä mutta tajuan myös että se vaatii pitkän linjan sitoutumista ja valmiutta tekemään paljon sellaista myyräntyötä tietynlaisessa hitaasti liikkuvassa poliittisessa ympäristössä, että tulokset saattavat olla jotain todella kaukaisia ja abstrakteja asioita.
Omalla kohdalla saan lajista eniten irti silloin kun opastan muita nostamaan tai kun osallistun paikallisten tapahtumien järjestämiseen tai kun kilpailen itse. Olen siis ennen kaikkea epämuodollisen ruohonjuuritason työn tekijä. En ole myöskään mitenkään hyvä sääntökuvioissa tai joidenkin yksityiskohtien viilaamisessa, puhumattakaan erilaisten pöytäkirjojen kanssa pelaamisesta. Siispä, päätin tuossa kuukausi sitten suunnilleen että jättäydyn toistaiseksi liittotason toiminnasta pois ja keskityn lähitoimintaan.
Kaiken kaikkiaan on ollut todella mielenkiintoinen ja opettavainen vuosi, enkä kadu yhtään että suostuin mukaan hommaan. Kiitos vielä kaikille lajihenkilöille kuluneesta vuodesta! Otan mielelläni vastaan kaikenlaisia rakentavia ja rakentamattomia kommentteja aiheeseen liittyen 🙂
EDIT: pari juttua mitä tekisin eri tavalla jos pitäisi ottaa uusiksi samoilla spekseillä
- enemmän kommunikointia asioista omaan seuraan säännölisesti, jopa viikottain (nyt ei toteutunut luontevasti koska en käy joka viikko seuran treeneissä)
- enemmän paikallaoloa eri tapahtumissa, jotta tulisi luontevaa kanssakäymistä pitkin vuotta porukan kanssa
- eli toisin sanoen viestintään panostusta mutta nimenomaan ns face to faceen eikä nettiin
Jaa tämä:
Täysi kahvakuulaurheiluvuorokausi Oulussa
Totaalista nautintoa kokonainen vuorokausi, aamuneljästä aamuneljään lajiystävien kanssa: Matka, kisojen juonto, kokous, jatkot, tanssia loppuun asti. Mikä voisi olla hienompaa? Kiitos Oulu ja kaikki laji-ihmiset!
”May we always be strong, in body, spririt and mind”
Jaa tämä:
Naisten nostamisen lyhyt ja vaiherikas historia #kahvakuula
Tänä vuonna lajipiireissä on paljon keskusteltu kahden kuulan nostamisesta työnnössä ja Long Cyclessä. Mistä on kyse? Miksi tästä jutellaan nyt, vuonna 2014?
Vähän taustaa:
Kahvakuulaurheilu on tosi vanha laji, siis puhtaan yli sadasta vuodesta. Kuitenkin, virallistuminen tapahtui venäjälläkin vasta 1985 jälkeen. 89 tuli koko lajiin mukaan Long Cycle. En muista milloin ensimmäinen MM oli mutta noilla main.
Naistet pääsivät Balaganovin mukaan vasta 2001! Ja silloin lajina pelkkä tempaus.
Länsimaihin laji ilmestyi vasta rautaesiripun putoamisen jälkeen, Suomessa kilpailutoiminta käynnistyi 2007, viralliset säännöt tehtiin 2008.
Mutta, säännöissä oli heti aluksi Suomessa naisillekin työntö ja Long Cycle, tosin yhdellä kuulalla, mutta miksi kun kerran Venäjällä oli silloin (ja on edelleenkin) vain pelkkä tempaus?
Amerikkalaiset olivat Fedorenkon (joka aktivoitui siellä 2007) johdolla halunneet viedä lajia tasa-arvoisempaan suuntaan, joten ottivat mukaan yhden käden työnnön ja LC:n.
Me Suomessa ajattelimme samoin, otimme IUKl:n (kansainvälinen liitto, joka syntyi 2007 aikaisemman Euroopan liiton pohjalta, joka oli irtautunut vanhemmasta kansainvälisestä liitosta IGSF:stä) säännöt pohjaksi mutta lisäsimme naisille työnnön ja LC:n koska halusimme olla edistyneempiä ja tasa-arvoisempia.
Mutta, miksi jo silloin ei menty suoraan siihen että kaikki sukupuolet tekevät kylmästi samat nostot, kahden käden työnnön ja LC:n ja yhden käden tempauksen? En tiedä varmaksi. Uskon että vaikka Fedorenko halusi ajaa edistyksen asiaa, hän ei halunnut ottaa liikaa pesäeroa venäläiseen perinteeseen. Ja me olimme Suomessa silloin niin noviiseja, ettemme uskaltaneet soveltaa itse.
Tarinahan siis venäläisessä perinteessä menee niin että yleensäkin työntö ja LC ovat jollain mystisellä tavalla vaarallisia naisille, ja siksi siellä ei vieläkään ole edes yhden käden nostoja käytössä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mitä nämä vain naisiin kohdistuvat vaikutukset ovat mutta mielikuva elää tiukassa.
Kun olen tätä asiaa miettinyt, niin uskon että jos meillä olisi ollut jo 2007 lähtien naisilla ja miehillä samat nostot, ei asiassa olisi mitään ihmeteltävää. Mutta, jälkiviisaus on aina helppoa, siihen aikaan oltiin kuitenkin tilanteessa, jossa meillä ei ollut edes kisakuulia, saati monipuolista painovalikoimaa, puhumattakaan välikoon kuulista. Lisäksi, naisnostajien määrä oli hyvin vähäinen, heille kuitenkin oli itsestäänselvää että ei rajoituta pelkkään tempaukseen. Eli, päätökset tehtiin niiden tietojen ja uskomusten pohjalta mitä silloin vallitsi.
Missä ollaan nyt? Naisten nostamisen hyvin lyhyt historia on siis täynnä muutoksia. Paitsi Venäjällä, jossa mikään muu kuin vain 16kg tempaus tuli mukaan 2008 tai 2009, eli silloin tuli mukaan mestaruussarjana 24kg tempaus.
Eli, on paljon näkemyksiä siitä että lajia pitäisi kehittää tasa-arvoiseksi. Jos mietin itse tulevaisuutta, ja vaikka jos tyttäreni haluaisi viiden tai kymmenen vuoden päästä aloittaa lajissa kisaamisen, ja hän kysyisi että miksi hän ei saisi nostaa kahta kuulaa niin en osaisi vastata. Kysymys oikeastaan kuuluu että miksi ei, tai vieläpä niin että miksi me edes puhumme tästä vuonna 2014?
Ei asia ole kuitenkaan mustavalkoinen. Nyt jos haluaa pärjätä MM:ssä, kannattaa keskittyä pelkkään tempaukseen, sillä siitä mitalit väännetään. Ja vaikka naisten yhden käden työnnöllä ja LC:llä on lyhyt historia, niillä on kuitenkin historiaa, käytyjä kisoja ja treenejä ja ihmiset tykkäävät niistä. Eli vähitellen mennään eteenpäin mutta veikkaisin että kun muutaman vuoden päästä katsotaan taaksepäin niin ehkä ihmetellään taas että miksi tasa-arvoistamista ei tehty Suomessa määrätietoisemmin ja aikaisemmin.
Itsekin olen tähän asiaan herännyt aika myöhään, olin melkein pari vuotta pois aktiivitekemisestä ja en myöskään seurannut ulkomaiden kehitystä. Nyt taas tänä vuonna olen oppinut että tasa-arvoisen nostamisen kannatus on noussut huomattavasti Suomessa, pohjoismaissa ja lännessä noin yleensä. Uskon että tässä on nyt tällainen murrosvaihe käsillä, jossa asiaa ihmetellään puolin ja toisin ja sitten tapahtuu kehitystä. Uskon että kehitys on hyvä asia ja se vie lajia urheilullisesti oikeaan suuntaan, tasa-arvoiseen suuntaan.
Ensi vuonna Suomessa LC SM:ssä on naisilla kahden käden nosto mukana ensimmäistä kertaa arvokisoissa. Tänä vuonna ja jo paljon aikaisemmin se on ollut mukana erilaisissa kisoissa, ja tähänastisen näkemäni perusteella en oikein keksi mitään syytä miksi se olisi huono juttu. Viime lauantainakin Scandinavian Cup:ssa tuli mieleen että miksi tämä tulee vasta nyt 🙂
Mitä ajatuksia tämä herättää?
Sellainen disclaimer että tietenkin kaikki nostaminen ja lajivalinnat lähtevät siitä että onko turvallisuus, nostotekniikka, fysiikka, ymmärrys sillä tasolla että tekeminen on tolkullista. Mutta tämä on sitä urheilijan ja valmentajan vastuuta, riippumatta lajista tai nostomuodosta.
Jaa tämä:
The next Scandinavian Cup + should women lift 2 kettlebells?
Today I had the honour to be the speaker in an international kettlebell sport event in my home town. The Scandinavian Cup, idea started by the gentlemen Kalle Pyykkönen and Thomas Johansson, was realized. We had guests with true fighter spirits from Norday, Denmark, Sweden, Germany and Russia! Thank you all for being there and making it a great event!
Best part for me was of course seeing the exciting flights but also to meet with all the different teams, it’s very eye opening to see the sport in our country trough the eyes of others, and also to hear other’s experiences from their own country. Excellent attitude from all teams to take the sport forward in the global, european, scandinavian and also national levels. We’ll meet again next year!
Also, the eternal question ”should women lift with 2 kettlebells or not” was answered: they did, with good technique and with good results!
The results:
https://docs.google.com/spreadsheets/d/t9KoZSsbZPtZ4XItbDoEqgQ/htmlview?pli=1
There’s a couple of short videos below. Better pics and videos are coming later to somewhere in the internet. 🙂
photos:
https://www.flickr.com/photos/122491455@N05/sets/72157646919876320/
Jaa tämä:
Joskus tärkeitä asioita omasta lajista ei näe liian läheltä
Tänään nostettiin Hyvinkäällä Scandinavian Cup, meillä oli kunniavieraina kisoissa Norjan, Tanskan ja Ruotsin lisäksi myös joukkueet Venäjältä ja Saksasta. Erittäin hieno tapahtuma, itselleni ihan täydellinen päivä sillä mikä voi olla hienompaa kuin kansainvälinen kisa omassa kotikaupungissa, unelmien täyttymys.
Kisoista en osaa raportoida sen tarkemmin, juonsin, eli näin kyllä paljon hienoja tilanteita ja tiukkoja eriä mutta en osaa tiivistää mitään järkevää. Se, mistä halusin näin samantien kirjoittaa ennen kuin unohtuu on:
Kaikista kehittämispaineista, haasteista ja ongelmista huolimatta todella monia asia on meillä nyt hyvin. Kaikkien ”uusien” maiden edustajat kommentoivat että on hienoa että meillä on tuomarikoulutusta, tiukka ja yhtenäinen tuomarilinja, että olemme liitossa ja sitä kautta on pysyviä rakenteita, samat säännöt kaikille, on yhteiset kuulat ja tulosjärjestelmät, ja on yhteistyötä seurojen välillä kuten valiokunta ja kaikki muu mitä touhutaan. Nämä ovat asioita, joita välillä pitää itsestään selvänä, ja ajattelee vain asioita mitkä pitäisi tehdä erilailla, tai paremmin tai miettii mitkä kaikki asiat eivät toimi.
Lisäys: Asia, jota arvostettiin yli kaiken oli se, että kannustimme muiden maiden nostajia. Siitä hengestä kannattaa pitää kiinni.
Kuitenkin, jos katsoo ulkopuolelta, niin huomaa että paljon on tehty ja että moni asia toimii (vaikka kaikki ei tietenkään ole täydellisen ruusunpunaista ja kaikilla aina kivaa). Tänään uusilla mailla oli kaikilla halu ottaa jotain meidän tekemisistämme malliksi omaat lajikehitykseen, ja paljon tuli ideoita yhteiseen toimintaan. Esimerkiksi, kuten kisoissa sanoin, tarkoitus on että Scandinavian Cup on jatkossa perinne, joka kiertää eri maissa. Aivan erinomainen tilaisuus tutustua muihin lajitekijöihin ja oppia muilta. Uskon että jatkossa jotkut meidän kokeilemat ideat jalostuvat paremmiksi toisten tekeminä ja me pääsemme vuorostamme oppimaan lisää.
Kuulostaa ehkä idealistiselta, mutta kun mennään eteenpäin niin uskon että pitää olla korkeitakin tavoitteita. On hyvä saada kuulla tuollaista ulkopuolisen perspektiiviä omaan tekemiseen, ja se muistutti taas että kuinka vaarallista on jäädä omaan hiekkalaatikkoon pyörimään, ja että kuinka tärkeää on katsoa asioita mahdollisimman laajasti ja tehdä asioita niiden kanssa, jotka haluavat aidosti kehittää toimintaa eteenpäin.
Alla pari videota kisoista, Vine -palvelun kautta kuvattuna. Parempia videoita ja kuvia ilmestyy nettiin varmasti myöhemmin.
Jaa tämä:
Oman lajitoiminnan fokus ja mielekkyys #kahvakuula
Seminaarin jälkeen oli hyvät keskustelut Päätuomarin kanssa automatkalla urheilusta yleensä. Mietin että mikä itse asiassa eniten lajissa kiinnostaa ja mitä haluan tulevaisuudessa pitkällä juoksulla tehdä.
Nämä asiat kiinnostavat eniten:
– kahvakuulan perustekemisen kouluttaminen tai tiedon jakaminen kaikille, siten että joka ikinen tietää miten pitäisi tehdä perusliikkeet
– edelliseen liittyen siis konkreettisesti peruskurssitoiminta, siten että lajin aloittaminen olisi mahdollisimman helppoa
– lajin liiketaitojen oppiminen ja kouluttaminen
– kisojen juontaminen 🙂
Hienointa lajissa on nähdä sellaisia kehityskaaria, kun joku ensin tulee arastellen kurssille ja sitten jossain vaiheessa myöhemmin näkee saman ihmisen innostuneena perustreenistä tai jopa kisaamisesta. Tai sellaista että joku saa parannettua koordinaatiokykyään huomattavasti, tai että joku nosto alkaa kulkea sujuvasti runttaamisen sijaan. Sinänsä minua ei ihan hirveästi kiinnosta että miten tarkalleen kukin sitten treenaa, kunhan nostaminen ja muu tekeminen on mielekästä, laadukasta, turvallista ja kehittävää. Ja tämän kiinnostuksen puutteen takia esim. valmentaminen tai treeniohjelmien tekeminen ei minulta luonnistu.
Näillä siis mennään. Onneksi yhden ihmisen ei tarvitsekaan tietää ihan kaikesta kaikkea lajin parissa. Joskus luulin että tarvitsee! Esim. meillä on nyt Suomessa todella paljon hyviä valmentajia, vaikka vieläkin ehkä hieman haikaillaan jonkun erikoisemman osaamisen perään. Väittäisin silti että osaamista löytyy. Itsekin ajattelin josko treenaisin tulevaisuudessa jonkun hyvän valmentajan avustuksella, koska treeniohjelmien tai ohjelmoinnin suunnittelu ei tosiaan kiinnosta tippaakaan (vaikka se on todella tärkeää, tiedän!) ja siksi olisikin hyvä jos joku parempi ja niistä kiinnostunut suunnittelisi ne 🙂
Jaa tämä:
Kahvakuulaharjoittelu, aloittelijan opas #kahvakuula
Tutustu oppaaaseen ja nosta rautaa sekä elämänlaatuasi:
http://www.kahvakuulaurheilu.net/opas-kahvakuulaharjoitteluun-julkaistu-2/
Jaa tämä:
Haastattelussa pitkän linjan nostaja Pekka Taipale #kahvakuulaurheilu
Ystävystyimme Pekka Taipaleen kanssa ensimmäisten suomalaisten kahvakuulakisojen aikoihin, kun hän otti yhteyttä käytyäni tekemässä ensimmäiset pohjat 2006 MM -kisoissa. Siitä lähtien meillä on ollut tapana ottaa puhelu aina ennen isoja kisoja ja niiden jälkeen, toki nykyisin harvemmin kun itse en enää ole kilpaillut mutta silti vaihdamme ajatuksia enemmän tai vähemmän säännöllisesti nostamisesta mutta myös kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä. Pidän Pekkaa tietyllä tavalla valmentajanani kahvakuulaurheilun ja varsinkin kehonhuollon suhteen, miehellä on kokemusta ja näkemystä vaikka muille jakaa ja arvostan suuresti käymiämme yhteisiä keskusteluja vuosien varrelta. Kiitoksia Pekka haastattelusta!
Jaa tämä:
Tolstoi oli terveysliikunnan ytimessä #kahvakuula #kirjat
Tolstoi, Anna Karenina, 1877, s. 109 (suom. Eino Kalima, WSOY 1946):
“Kun hän näki kaiken tuon, joutui hän hetkeksi epäilemään matkalla haaveilemansa uuden elämän mahdollisuutta. Tuntui aivan kuin kaikki nuo hänen elämänsä jäljet olisivat kietoneet hänet syliinsä ja sanoneet hänelle: ”Ei, sinä et mene meiltä etkä muutu toiseksi, vaan pysyt sellaisena kuin olet ollutkin epäilyksinesi, ikuinen itsetyytymättömyys mielessäsi, turhaan yritellen parannusta ja langeten ikuisesti odottaen onnea, jota et ole saavuttanut ja joka on mahdoton sinulle.”
Mutta se oli hänen kapineittensa puhetta se; toinen ääni sielusta sanoi, ettei pidä alistua menneisyyden valtaan ja että ihminen voi tehdä itsestään mitä hyvänsä. Ja kuunnellen sitä ääntä hän meni nurkkaan, jossa hänellä oli 2 puudanpainavaa punnusta, ja alkoi nostella niitä saadakseen itsensä virkeäksi.”
Olen lukemassa Anna Kareninaa osana ”klassikkoprojektia”, jonka aloitin vuoden vaihteen aikaan. Tavoitteeni on lukea paljon klassikoita tämän vuoden aikana. Lista tähän mennessä lukemistani on tuolla, suosittelen ainakin kaikki 5 tähden kirjoja mutta miksei muitakin: https://www.goodreads.com/review/list/29053323-marko-suomi?utf8=%E2%9C%93&shelf=read&per_page=40
Joka tapauksessa, tuossa lainauksessa tiivistyy paljon olennaista toimivasta terveysliikunnasta:
- rutiinit: kuulat olivat valmiina nurkassa, josta ne on helppo ottaa käyttöön milloin tahansa on sopiva tilanne
- painot: puuta on 16kg, eli painot ovat suhteellisen kevyet mutta kuitenkin sellaiset, ettei niitä voi ihan miten tahansa heilutella, eli joutuu keskittymään ja tekemään töitä.
- motivaatio: ”saadakseen itsensä virkeäksi” – liikunta voi tosiaan virkistää, sen ei tarvitse liittyä sen ihmeellisempään tavoitteeseen. Eli tässä tapauksessa palkinto on itse tekemisessä, ei jossain kaukana eikä toisaalta ulkoa tulevina vaatimuksina tai tykkäyksinä Facebookissa (tosin 1877 FB ei ollut vielä käytössä, mikä tietysti on nykyihmisen vaikea käsittää, miten he ovat pärjänneet?!)
- fyysisen tekemisen merkitys henkisen virkistymisen kannalta: fyysinen tekeminen vie ajatukset muualle päivittäisistä asioista hetkeksi, ja toisaalta ”ettei pidä alistua menneisyyden valtaan” kohta kertoo senkin että asiat eivät muutu itsestään vaan oman tekemisen kautta
Jaa tämä:
Yksi parhaista liikunta-aiheisista haastatteluista
Hienoa työtä Juhanilta, haastatteli yhtä suurimmista idoleistani liikunnan ja hyvinvoinnin saralla, Frank Forencich:ia.
Jos luet vain yhden tähän teemaan liittyvän haastattelun, lue tämä, varsinkin jos liikkuminen on mielestäsi muutakin kuin omaan sikspäkkiin ja rasvaprosenttiin tuijottamista:
http://k3fitness.fi/2014/05/frank-forencich-interview/
Jaa tämä:
Laihdutusteollisuuden alasajo? #älälaihduta #digitalisaatio #turhuus
Mitä jos tässä digitalisaation ihanuuden aikana, kun monet teollisuuden alat natisevat liitoksistaan, ajettaisiin alas myös tässä ohessa laihdutusteollisuus? Mitäs jos kukaan ei enää koskaan laihduttaisi, vaan keskittyisi liikkumiseen vain voiman, kunnon tai ilon takia. Jos jätettäisiin kaikki soseet hyllyihin ja höpölehdet ostamatta, käytettäisiin rahat johonkin ihan muuhun, kuten vaikka yhteisiin elämyksiin tai hyvään kulttuuriin tai painonnostokenkiin?
Tänään on siis älä laihduta -päivä. Se ei minua keski-ikää lähestyvänä ja jäntevät geenit omaavana miehenä juurikaan henkilökohtaisesti kosketa mutta läheisiäni kyllä ja uskon että jatkossa vieläkin enemmän. Mietin sitä että kuinkakohan paljon turhaa aikaa, vaivaa, rahaa, stressiä ja tuskaa on yhteensä läntisessä maailmassa tuhlattu ulkonäköihanteiden perässä pyristelyyn, ja mitkä ovat konkreettiset saavutukset kaiken tämän jälkeen? Mitä jos vaikka edes osa siitä energiasta olisi käytetty liikkumisen ilon etsimiseen? Tai tempaustekniikan opetteluun?
Ja ei, tämä ei ole vain jokaisen yksilöllisen lumihiutaleen oma valinta, vaan kyse on kulttuurisista normeista, joiden muuttamiseen uskoakseni tarvitaan massaliikettä, jossa kaikki jättävät roskalehdet hyllyyn ja alkavat pitää laihdutushöpötystä epänormaalina. En tiedä onko se mahdollista mutta en itkisi hirvittävästi jos tämä teollisuus jäisi historiaan.
Totuus löytyy raudasta 