Viimeiset herkistelyt ja sitten lauantaina suden suuhun! Seuraava kiintopiste on perjantai klo 17 punnitus Äänekoskella, ja sen jälkeen tankkaus. Aamupaino tänään 83.9 類

Lainaukseksi sopii: ”Woooaah!!” -Glenn Danzig

Kirjoittelin vähän tajunnanvirtaa lajifoorumille, ja postaan sen nyt tähänkin. Tarkoitus on provosoida hieman keskustelua siitä mitä kaikkea lajin hyväksi voisi tehdä. Heittele kommentteja jos siltä tuntuu.

Voisi olla jonkinlaisen piristysruiskeen paikka. Nyt on kohta 10 vuotta touhuttu ja kokeiltu kaikkea. Mikä toimii ja mikä ei? Palveleeko esim. seurat ja liitto lajia siten kuin pitää vai olisiko syytä tehdä jonkinlainen uudelleenjärjestely? Voitaisiinko katsoa uusia malleja kertoa lajista uusille ihmisille innostavammin?

Mun mielestä tavallaan tosi moni hyvä asia on vakiintunut lajissa mutta haastaisin tekemään enemmän kokonaisuutena yhteistyötä vaikka siten että olisi samanlaisia peruskursseja ja toimintaa kuntoilijoille, joiden kautta tulisi lisää kisaajiakin. Nyt on menty aika pitkälle sellaisella vanhan koulun ihan kunniotettavalla urheilumarkkinoinnilla eli todella maltillisesti, voisiko siihen kehittää jotain uutta?

Ei mulla mitään valmiita vastauksia ole. Lajissa on kuitenkin paljon edelleen kestävää hyvää terveyden ja kuntoilun kannalta, jota kannattaa mun mielestä levittää mahdollisimman laajalle monella eri keinolla. Ehkä lähtisin tuleivaisuudessa radikaalisti avaamaan seurojen ja liiton välistä toimintaa siten että se olisi ihan erilaista kuin perinteinen, täysin läpinäkyvää.

Tai sitten ottaisin valiokunnan rinnalle jonkun epävirallisemman säännöllisen seurayhteistyöjutun, jossa olisi ihan kaikista porukoista vapaa edustus, jolloin ei tulisi ongelmia enää sen suhteen että ei tiedetä missä mennään. Itse asiassa varmaan epävirallinen kuvio olisi varmaan kevein laittaa pystyyn. Virallisia kuvioita on jo eikä niitä mun mielestä kannata lisätä enää yhtään, koska tärkeydestään huolimatta ovat aina jotenkin kankeita ja ihmiset kokevat ne liian vaikeasti lähestyttäviksi.

Sinänsähän se on ihan normaalia varmaan lajissa kuin lajissa että määrien kasvu ei ole jatkuvaa, eikä se varmaan ole se tärkein juttu. Tai ainakin mun mielestä ihan ykkösjuttu on se, miten kivaa lajia on harrastaa, ja siihen vaikuttaa sitten ihan kaikkien panos treeneissä, seuroissa, valiokunnissa, kisoissa, netissä yms. Jos tekeminen on kivaa ja mielekästä, se näkyy ulospäin ja sitä silloin mielellään näyttää vähän reilumminkin ulospäin eli tukee markkinointia. Ja sitten vaikka taas nettiä lisää mukaan eli jotain näkyvia kuvahaasteita ja virtuaalitapahtumia näitä tukemaan. Siten että instagram olisi ärsytykseen asti täynnä #kahvakuulaurheilu tai #kahvakuula -hashtagien iloisia ihan tavallisten ihmisten treenikuvia.

No, vähän tajunnanvirtaa. Paljon voi asioita tehdä yhdessä ja vaikuttaa siihen että laji menee eteenpäin, näin uskon. Mutta jos nyt tiivistäisin: eka kymmenen vuotta on harjoiteltu millaista on rakentaa virallinen urheilulaji asiallisesti ja mallikkaasti. Nyt kun siinä on onnistuttu mun mielestä ihan hienosti, jos miettii mistä lähdettiin, niin pitäisikö taas ottaa vähän rennommin ja pitää hauskaa tässä samalla? Ja se ei tietty tarkoita huonoja toistoja kisoissa vaan kaikkea muuta tekemiseen liittyvää.

Bettina Gräsbeck kirjoittaa pirun osuvasti pakkomielteisestä suhtautumisesta treeniin. Tunnistan monta kohtaa omasta treenihistoriastani. Olen kokenut pakkomielteisen treenin huuman ja tiedän miltä se tuntuu. No, sitähän sanotaan että ei voi tietää mikä on tarpeeksi jos ei tiedä mikä on liikaa.

”Ja kerron nyt tässä teille, että suurimmalla osalla meistä on ajatus kohtuudesta täysin hukassa. Ei voida ottaa vain yhtä keksiä, yhtä palaa patonkia tai yhtä konvehtia.

Pitää vetää tyhjäksi jokainen paketti. Se ei ole normaalia ruokakkäyttäytymistä nähnytkään.”

http://www.bgbody.fi/pieni-fitness-tarina/

Tuosta koko jutusta tulee mieleen se, miten ennen nyt jo hiipunutta toiminnallista trendiä kaikki treeni oli rehellisesti ulkonäköön painottuvaa. Siis joskus ysärillä. Sitten treeniskeneä alkoi saastuttamaan ajatus siitä, että ei mukamas olla enää kiinnostuneita ulkonäöstä vaan nyt halutaan kehittää ”monipuolista toimintakykyä”. Kuitenkin siis niin että tämä kaikki oli tärkeää sanoa ilman paitaa tai ainakin hihattomassa, jotta edes suunnattomat toiminnalliset Gunsit näkyivät.

Eikä tässä ole mitään pahaa mutta mielestäni on kivempaa että asioista voidaan puhua suoraan. Nyt olen näkevinäni taas sen, että ihan kylmästi ja rehellisesti treenataan koska halutaan näyttää omasta mielestä paremmalta. ”Toiminnallinen” treeni on sulautunut osaksi arkea ja se on nyt vain treeniä, kuten kuuluukin. Ehkä kaikkiin uusiin ilmiöihin kuuluu se, että niiden erikoisuutta pitää aluksi korostaa kunnes ne sulautuvat tavalliseen tekemiseen?

Ainakin se on parempi vaihtoehto kuin esim. linkin takana olevan videon edustama totaalinen toiminnallisuussekoilu 🙂

https://www.facebook.com/george.halper/videos/864445246938708/

Itsekin ajattelin alkaa taas ”käydä salilla” useiden vuosien jälkeen, ikäänkuin täydentämään tätä kahvakuulatreeniä, tosin ihan maltilliseen tyyliin.

Vedin tänään Ryhdin kahvakuulatreenit (seuramme pyörittää niitä joka keskiviikko klo 18 ilmaiseksi, jo kuudetta vuotta) käyttäen hyväksi Ross Enamaitin ajatonta klassikkoteosta Never Gymless. Hankin kirjan joskus ehkä 2007, ja se tarjoaa edelleen minimalistisen treenin ystävälle kaiken tarpeellisen. Painos on lopussa mutta sitä saa edelleen ekirjana n. 10 euron hintaan Ross:n saitilta (linkki tuolla alhaalla). Kirja ja Ross edustavat sellaista treenifilosofiaa, josta itse pidän: no-bullshit, oikeasti toimivat jutut, ei leikitä että ollaan itse keksitty kaikki ja tekemisen laadusta tinkimättömyys.

Kirja sai miettimään että mitä asiat ovat kotitreenaajalle (tai muuten minimalistisestä tekemisestä tykkääville) oikeasti aikaa kestäviä investointeja?

Tässä oma listani, lisää kommentteihin omasi jos tulee jotain mieleen.

• kahvakuulat – no, toki nyt kahvakuulablogissa sanotaan näin. Muutamia eri painoisia, mielellään laadukkaita kahvakuulia, jotka kestävät vaikkapa seuraavalle sukupolvelle.
• jumpstretch – treenikuminauhat – eli sellaiset lenkit, joissa on oikeasti vastusta. Näitä muutamia eri vahvuuksia, siten että voi käyttää sekä venyttelyyn, kevyeen palauttavaan/kuntouttavaan jumppaan että voimatreeniin
• voimapyörä – yllättävän hyvin toimiva coretreeniväline, näitä saa kympillä mistä tahansa urheilukaupasta
• Gymboss -intervallikello – tällä on helppo ajastaa erilaisia aikaa vastaan tehtäviä treenejä, joiden malleja saa esim. tuosta Ross Enamaitin kirjasta
• hyvä peruskirja treenaamisesta – nettisaiteilta tai blogeista löytyy joskus kaiken kuran seasta hyviä yksittäisiä juttuja mutta kokonaisuuden hahmottamiseen auttaa joku hyvä peruskirja. Esim. juuri Ross Enamaitin Never Gymless tai vaikkapa Harren Valmennusoppi. Näitä on vaikka kuinka, tärkeää on että kirja on monipuolinen (ei keskity johonkin yksittäiseen välineeseen yms) ja tarjoaa sekä teoriaa että käytäntöä.

Jo tällä setillä pystyy tekemään vaikka mitä, koska oma keho jo sinänsä on aika monipuolinen treeniväline. Lisälaitteilla lähinnä saadaan lisää vastusta ja monipuolisuutta tekemiseen.

Ross Enamaitin kirja (saitilla muutakin hyödyllistä):

http://rosstraining.com/blog/never-gymless/

Tänään treenataan Ross Enamaitin opeilla #kahvakuula #nevergymless #ryhti

A photo posted by @markosuomi on Jul 22, 2015 at 7:55am PDT

Näin kahvakuulaurheilukisojen jälkeen, varsinkin isojen, tajuan usein hämmentyneenä eläväni unelmaani: mankkupölyn hengitystä, treeniä, isoa jännitystä, ponnistelua lavalla ja tämän päivän kunnon todellisuuden armotonta kohtaamista, sellaisten ihmisten ympärillä jotka tietävät ja ymmärtävät miten hienoa nostaminen on, toimivissa puitteisssa, hyvien tuomareiden tarkkaillessa ja vieläpä livestriimattuna nettiin.

Laji on antanut mulle tosi paljon ja parasta on nähdä se miten monille muillekin se antaa. Näitä hetkiä on tärkeä fiilistellä siksi että ei lähtisi pitämään asioita itsestäänselvyyksinä, kyse on lukemattomien ihmisten panoksesta yhteisen asian eteen. Jokainen tuomaroitu lavalla tehty nosto vie meitä osaltaan eteenpäin. Fiilistely on tärkeää myös siksi että näistä hetkistä saa voimaa silloin kun tuntuu että haluaisi heittää homman sikseen, sillä niitäkin hetkiä on tähän kohta 10 vuoden kisaamiseen mahtunut useita. Eteenpäin mennään! Ja kliseisesti on todettava että unelmointi kannattaa sillä niitä voi päästä oikeasti elämään ja hengittämään sitä mankkupölyä.

Joku tuli tänään tai eilen tähän blogiin hakusanoilla ”porno temput”. Se oli aluksi hauska juttu mutta sitten tajusin miten tämä liittyy liikuntaan:

Pornohan on sitä että tehdään jostain asiasta näyttävämpää, isompaa ja hurjempaa kuin se oikeasti on, ja saadaan sillä iskettyä suoraan liskoaivoihin. Homma toimii. Esim. Frank Forencich kertoi kokeesta, jossa jollekin linnulle oli annettu oman munittavan munan viereen joku suuri värikäs pallo. Niin, arvaatte oikein, lintu rupesi hautomaan palloa ja hylkäsi oman munan. Pallon rinnalla arkiselta ja vaivaiselta näyttävän munan, jossa kuitenkin on sisällä se uusi elämä.

No, liikunnassa on sama juttu. On kaikenlaisia äärimmäisen seksikkäitä treeniliikkeitä, näitä porno temppuja (tärkeää on että yhdyssanavirhe säilyy), joiden aito vaikutus saattaa kuitenkin olla tyhjää täynnä. Ja sitten meillä on nämä maailman tylsimmät ja harmaimmat tempaukset, työnnöt ja mitä kaikkea näitä maveja ja muita nyt on. On helppo huijata itseään ja lähteä tekemään vaikkapa kanahyppyä kahvakuulalla, koska se näyttää hardcorelta mutta ei siinä oikeasti ole ”tehoa” yhtään. Perusliikkeet taas ovat sellaisia hitaammin palkitsevia.

Mutta, minkäs teet, porno myy. Tämäkin teksti leviäisi paremmin jos tässä olisi mukana paljasta pintaa ja pari selfietä, joissa olisi sellainen sopivan innokas katse. Mutta, eipä ole vaan vain kuva ruosteisesta kahvakuulasta.

Parin kuukauden päästä on Biathlon SM -kisat Kokkolassa, 21.3.2015. Sinne olisi tarkoitus lähteä nostamaan. Tuolla lisätietoja kisasta:

http://biathlonsm2015.blogspot.fi/

Omat tavoitteet? Hmm.. no vaikea sanoa tarkkoja numeroita. Työntö on ollut treeneissä yllättävän hankalaa, vaikka se on yleensä ollut vahvuus. Tempaus ehkä sujunut vähän paremmin. Katsotaan.

Ajattelin blogata ehkä epäseksikkäimmästä aiheesta mitä voi olla, eli keski-iän kriisistä ja treenistä. Toki täysin subjektiivisesti, en ole aiheen asiantuntija (vaikka netissä voisi tietty niin väittää).

Miten tämä liittyy kahvakuuliin tai rautaan? Toisaalta kaikilla tavoilla ja toisaalta ei mitenkään. Kuten tämän blogin lukijat tietävät, harjoitteluasioita käsitellään aika harvoin, niihin löytyy parempia lähteitä.

Mikä on keski-iän kriisi?

Yhden lukemani määritelmän mukaan se alkaa siitä, kun oikeasti ymmärtää kuolevansa jonain päivänä. Ja kriisi loppuu, kun hyvöksyy tämän asian.

Vähän kuten Tyler Durden sanoi: ”sinun pitää tietää, ei pelätä, vaan tietää että kuolet.”

Itse en ole asiaa vielä täysin hyväksynyt mutta aloin sisäistämään sitä kun pari vuotta sitten kaulavaltimoni yhtäkkiä hajosi, aiheittaen infarktin pikkuaivoihin, liikekeskukseen. Tällaisissa tapauksissa kolmasosa kuolee, kolmasosa saa pysyviä vammoja (esim. halvautuminen) ja kolmasosa pääsee säikähdyksellä. Onnekseni kuuluin viimeiseen kategoriaan.

Tapaus laittoi kuitenkin hyvin voimakkaasti kyseenalaistamaan omaa pystyvyyttä varsinkin fyysisesti. Ainakin puolitoista vuotta pelkäsin aina rasituksessa tai kun tuli päänsärkyä että nyt lähtee henki. Alitajuisesti panikoin, mietin että mihin kannattaa aikaansa käyttää loppuelämä.

Nyt kun olen tässä jonkin verran taas tavoitteellisesti treenannut, on helppo verrata omaa tekemistä aikaisempaan. Vertailen myös siihen kyn kymmenen vuotta sitten aloitin kahvakuulatreenin. Vertailu ei tietenkään ole viisasta, vaan pitäisi hyväksyä esim. se että palautuminen on hitaampaa, unta tarvitsisi enemmän ja ravinnolla on ehkä entistä suurempi merkitys. Silti tulee välillä hölmöiltyä, ehkä siksi että haluaa vielä epätoivoisesti palata nuoruuteen, mikä ei tietenkään onnistu.

Mistä mielekkyys tekemiseen?

Koska wellness -kulttuuri, saliselfiet ja laihdutushömppä ovat suunnattuja joko nuorille tai niille jotka kuvittelevat voivansa nuorentaa itseään, haluan itse keskittyä muuhun. Tekemiseen tulee mielekkyyttä omista tavoitteista ja siitä että kokee tekevänsä jotain sellaista, josta on muillekin iloa. Siis omalla kohdalla. Tänä päivänä parhaita juttuja ovat tosi simppelit jutut kuten treenien ja leirien vetäminen. Niissä ollaan liikkumisen ilon ytimessä, ilman poseerausta ja turhaa tärkeilyä.