Etusivu » girevoysport eli kahvakuulaurheilu
Category Archives: girevoysport eli kahvakuulaurheilu
Jatkuvan kehittymisen harha?
Kuvassa ilmeeni kun tajuan että tässä iässä kaikki treeni on alamäen loiventamista eikä varsinaisesti ”jatkuvaa kehitystä”. Olen kilpailuhenkinen ja tavoiteorientoitunut, joten tämä on lähtökohtaisesti vähän masentava ajatus.
Silti, uskon muutenkin että se jatkuvan kehittymisen ajatus on vähän hassu. Lähinnä siksi että elämä muuttuu koko ajan, ja itse siinä samalla, eikä joku tietty yksittäinen urheilukisatulos vuodelta 2010 enää kerro mitään siitä mitä nyt kannattaa tavoitella. ”Et ole kisatuloksesi” kuten Tyler Durden voisi sanoa.
Silti, kun aloitin viime kesänä uudelleen treenit kuulilla, mietin ja haikailin vanhojen tulosten perään ja lannistuin, kunnes päätin (pidemmän pureskelun jälkeen) että aloitan puhtaalta pöydältä. Sitten voisikin tietty miettiä mikä yleensä on tarpeeksi hyvä kunto? Ehkä se on asia, joka on hyvä miettiä omalle kohdalle vaikka joka vuosi ihan uudestaan? Mitä haluat pystyä tekemään?
Mulle se on nyt sitä että pystyn osallistumaan kuntosarjan SM-kisoihin eli tekemään LC:tä hyvällä tekniikalla 10min 2x20kg kuulilla. Se on mun mielestä ihan hyvin 43-vuotiaalle itselleni 😀 2030 on varmaan taas joku eri juttu, pääasia että ponnistelu jatkuu jonkun minitavoitteiden kautta.
Jaa tämä:
Takaisin kisakuntoon -ohjelma paljastettuna
Laitoin tän tuonne kuularyhmääkin mutta tänne myös: Kun tästä kuulakuntoilusta on nyt ollut juttua, niin mä julkaisen tässä mun salaisen ohjelman, jolla pääsin kesällä monen vuoden tauon jälkeen takaisin kuulien pariin. Lähtökohdat: kuulia oli kotona useita pareja eri kokoja, sillä niitä tuli aikanaan hankittua, ja perustekniikat oli kunnossa. Peruskunto oli vähän laskussa, ei superhuono mutta sellainen kerran pari viikossa liikkuvan toimistotyöntekijän tasoa, tai jotain sellaista.
Tein kolmea juttua:
1. kävelyn lisääminen about 10000 askeleeseen per päivä pidentämällä työmatkoja
2. juoksulenkki kerran viikossa suunnilleen, sellainen 20min, juoksin puiston ohi, jossa on treenitelineitä ja tein siellä leukoja ja dippejä
3. kuulatreeniä ns voimameiningillä, eli clean&squat&press (kahdella kuulalla siis) comboa pääliikkeenä siten että jotain 3-5 toiston sarjoja niin monta kuin menee, päälle keskivartaloa ja muuta sellaista täydentävää
Tätä joku pari kuukautta. Sitten otin ohjelmaan LC-intervalleja, 1min työtä, 1min taukoa, 20kg:lla ja 24kglla. Ja sitten tulikin jo syksyn salikisat jonkun reilun kuukauden nykimisen jälkeen.
Toi ihan perus voimatreeni teki alle tosi hyvää, tuntui että sai sellaista kehonhallintaa takaisin, joka oli vähän hakusessa, vaikka judoa siis treenasinkin.
Nää + ruokavalion siistiminen pudotti painoa ja paransi kehonkoostumusta, joka näkyi sekä vaa’alla että peiissä.
Ihan simppeliä hommaa!
Jaa tämä:
127 päivää eli 18 viikkoa SM-kisoihin
Ajattelin että voisin ottaa tavoitteeksi nostaa SM-kisoissa 70 toistoa 2x20kg LC:ssä. En osaa vielä sanoa onko tuo helppo vai vaikea. Aikaa on 127 eli 18 viikkoa. Eli jos saisi vaikka parikymmentä lajitreeniä tehtyä ennen tuota niin hyvä. Mun arki on sen verran hetktistä tai täyttä että tuota enemmästä ei ole takeita.
Jos jotain olen oppinut itsestäni tässä 4 vuoden kisatauon aikana niin sen että mitä konkreettisempi tavoite, sen paremmin saan treenattua. Kisa on juuri hyvä sellainen. En ole hakemassa voittoa muista, enkä edes itsestäni, vaan haluan kokonaisvaltaisen kokemuksen jännityksineen ja psyykkauksineen ja sosiaalisine kontakteineen. Kaikki on kisatilanteessa erilaista kuin olohuoneessa tai salilla, joutuu keskittymään eri lailla, ympäristö on vieras, kannustus vaikuttaa tekemiseen, pystyykin tekemään paljon enemmän kuin treeneissä. Sellaista kokemusta ei oikein saa muualta.
Samalla kisa on deadline, tilanne tapahtuu juuri silloin eikä voi sanoa ”katellaan ens viikolla, nyt ei huvita”. Samalla se pakottaa hyväksymään sen päivän kunnon, oli se hyvä tai huono. Toisena päivänä olisi voinut mennä paremmin, tai sitten ei. Ei voi tietää. On vain se yksi tilanne.
Kiinnostavaa on myös se mitä tapahtuu kun tuollaisen kisaamispäätöksen tekee. Ei tarvitse miettiä ”mitä treenaisin”. Treenaan LCtä.
Ajattelin että voisin tässä ennen SM-kisoja koittaa päästä jonnekin salikisoihin tai yhteistreeneihin tekemään 3min, 5min, 7min tai 10min testinostoja. Miksi juuri nuo minuuttimäärät? Siksi että voin haastaa muita mukaan.
Jos luet tätä, haastan sinut mukaan tälle 18 viikon matkalle. Omaa treeniä oman maun mukaan JA esim joka kolmas tai neljäs viikko voisi olla joku testinosto. Ihan mikä vaan, tempaus, työntö, LC, yhdellä tai kahdella kuulalla. Joku minuuttimäärä, ei niin vakavaa mutta pientä fiilistelyä. Ja sitten salikisoihin kun niitä tulee. Oletko mukana? Ei ole vaikeaa, on helppoa! Et ole oikein treenannut? En mäkään vuosiin, sama se.
Jaa tämä:
Kohti 2020 SM-kisoja
Moi! Reilu vuosi sitten tuli uhottua paluusta kisalavoille, ja nyt sitten 12.10.2019 se oikeasti tapahtuikin, Varkauden salikisoissa (2x16g LC). Seuraava tavoite onkin sitten loogisesti 2x20kg LC helmikuun 2020 lopulla Äänekoskella. Koska miksipä ei.
Toteutumisessa kesti koska tässä on ollut vähän kaikenlaista. Edellisen kesän innostus lopahti nopeasti kun arki alkoi ja huomasin että maratontreeni, siis kuulamaraton, ei ole mulle toimiva. Lähinnä varmaan henkisesti, tykkään lyhyemmästä. Tänä kesänä sain sitten kuitenkin kipinää muutenkin kuntoliikuntaan, ja kaikenlainen tekeminen on tuntunut yleensäkin mielekkäämmältä.
Mutta siis, nyt tosiaan LC-treeniä kohti helmikuuta. Tilasin 16kg parinkin tuohon mukaan, jotta voisin tehdä välillä kevyemmillä pidempää sarjaa. Hassua että mulla ei kaikkina näinä vuosina ole ollut 16kg paria, siis kisamallia.
Mun tavoite tässä kokonaisuudessa on tukea isoa tavoitetta eli Fit Over 50 Super Tactical Vegan Wellness -ohjelmaa, joka on siis tällainen itse keksimäni pitkän tähtäimen terveysjuttu. Pääasia on että pysyy mahdollisimman terveenä ja iloisena, ja kaikki tulokset ovat alisteisia sille. Tähän liittyy muu elämä, uni, liikunta, lukeminen jne. Eli vaikka kisoihin olen menossa niin en rupea sen kummemmin rääkkäämään itseäni. Itse asiassa peruskuntoni on jo nyt sen verran hyvä että voisin mennä kisaamaan vaikka samantien, eli ei ole tarvetta puristaa hirveästi.
Kisaaminen on ehkä muutenkin muuttunut tavoitteena. Ne ovat kivoja tapahtumia, joissa pääsee hieman haastamaan itseään ja näkemään porukkaa, mutta ei ole paineita voittaa. Varkaudessakin oli tosi rentoa vaan tehdä, yrittää mahdollisimman hyvää tekniikkaa ja rauhallista hengittelyä, tunnustella miltä se tekeminen tuntuu. Kokonaisvaltainen kokemus, jollaista ei kuitenkaan olohuoneessa saa aikaan.
Olen siis tehnyt päätöksen kisaamisesta, ja tässä kesän mittaan hieman lisävarustellut kotisalia. Löytyy taas pitkän ajan jälkeen leuanvetotanko, sekä sellaiset hienot pienet paraletit eli irtonojapuut, sekä nyrkkeilysäkki, joka pysyy itsekseen pystyssä. Ja ostin uudet lenkkaritkin keväällä. Ja sitten vielä tuo 16kg kuulapari. Kun se saapuu, löytyy pareja 12, 16, 20, 24, 28, 32 (kolmekakkoset ovat kahvanmuodoltaan huonot mutta en niillä muuta teekään kuin heilureita ehkäpä tai jotain vastaavaa).
Mun treeniohjelmaan kuuluu kuulan nostamista (kisaliikkeitä ja oheistreeniä), lenkkeilyä, kehonpainoharjoittelua ja judoa. Ajattelin tehdä jotain alle 10min testinostoja tässä lähiaikoina niin tiedän vähän mikä se fiilis on, siis 2×20-painoilla.
Jos kiinnostaa seurata tätä ”matkaa” niin päivitän varmaankin tiuhemmin tuonne Instagramin puolelle (LINKKI), ja käytän aina tuota #kahvakuulaurheilu -hashtagia siellä.
Jaa tämä:
Comeback numero 3 tai 4!
Moi pitkästä aikaa! En tiedä onko jollain jäänyt tämä blogi wordpress- tai sähköpostiseurantaan mutta linkitän joka tapauksessa FB:een myös. Tulin kertomaan että n. kolmen vuoden tauon jälkeen olen tullut takaisin nostamaan kuulia 🙂
Innostuin tässä jotenkin kun näin maratonkisat SM-viikon lähetyksessä, ja ajattelin että miksipä en testaisi tuollaista pidempää sarjaa kun olen noi muutaman kuulankin pari vuotta sitten tuonut kellarista olkkarin nurkkaan judon ”oheistreeniä” varten. Ehkä 2 kertaa tein jonkun kuntopiirin.
Testasin yhden käden LC:tä n. kuukausi sitten siis ja se oli yllättävän mukavaa. Nyt olen tehnyt useampia treenejä, aika maltillisella tahdilla ja eri painoilla, sekä yhden vähän hätäisen strongsport -testin.
Selailin tätä blogia hieman taaksepäin ja nauratti kun siellä oli jo monta vuotta sitten kaiken maailman lopettamispäätöksiä ja sellaista. No, asiat muuttuu. Kolme vuotta on mennyt treenimielessä aika kepeästi, olen treenannut judoa ja lenkkeillyt ja tehnyt jotain satunnaista lihaskuntoa. Judosta tykkään mutta keväällä tuli vamma olkapäähän, joka on jo suht hyvin parantunut mutta se vei vähän fiilikset treenaamisesta, koska en halua rikkoa itseäni harrastuksella kuitenkaan. Lisäksi, olen kolmen vuoden aikana käynyt muutamissa kisoissa hakemassa kokemusta ja todennut että se on sen verran repivää ja arvaamatonta hommaa että en nauti siitä enää, vaikka tuossa pääsikin vähän fiilistelemään kamppailunostalgiaa. Aion siis jatkaa kyllä judoa mutta otan sen sellaisena liiketaitotreeninä ja yleiskuntoiluna.
Innostuin nyt joka tapauksessa tuosta puolimaraton -ajatuksesta, joskus tuli testattua sitä kisoissa 28kg:lla mutta siitä ja sen aikaisesta kunnosta on aikaa. Tarkoitus olisi kokeilla esim. jotain kisaa 20kg:lla, ja sitten pikku hiljaa eteenpäin.
On ollut hauska huomata että tosi moni on valmis antamaan vinkkejä ja kannustaa kun tekee tällaista ”comebackia”. Kahvakuulaurheilu Suomessa -facebook -ryhmä (oli ennen nimeltään Girevoy Sport Finland) on ollut tosi arvokas, kun olen kysellyt tyhmiä. Kiitos kaikille lämpimästä vastaanotosta! Oikeasti olen ollut vuosia ihan pihalla lajista, vaikka ohimennen olenkin seurannut eri nostajien FB-julkaisujen kautta jotain. Oli kai jonkinlainen ”ylimenokausi”, kun oli suht tiiviisti oltua niin monessa mukana, ja olin tuossa välissä jo myymässä kuulia poiskin. Onneksi en sitten myynyt kuin yhden parin. Tauko ja irtiotto on sinänsä tehnyt hyvää.
Tarkoitus olisi siis jatkaa tätä hyvin alkanutta treenaamista, mennä syksyllä jo testaamaan kisoja ja 8 vuoden sisällä kisata vaikka sitten salikisoissa Valko-Venäjällä, koska siellä toimii legendaarinen Sergei Matskevich, joka on nimenomaan erikoistunut todella pitkiin sarjoihin. Tapasin hänet viimeksi jossain IUKL:n kokouksessa ehkä 2010(?), jossa hän näytti minulle jotain NSWF-kuvia samalla kun isot pomot tappelivat jostain poliittisista kuvioista 🙂 Kiinnostaa myös tutustua lajin parissa nykyään Suomessa puuhaaviin. Osa porukasta onkin vanhoja tuttuja mutta on myös paljon uusia nimiä.
Iän myötä on tullut jo judossakin vastaan se että palautuminen ei ole yhtä nopeaa kuin ennen, ja myöskin niillä lämmittelyillä on oikeasti jotain merkitystä 🙂 Olen koittanut ottaa tämän alun sillä tavalla maltilla, että teen aina hyvät alkulämmöt tyyliin keppijumpalla, isoilla asahi-liikkeillä, lattiapyörimisenä, kuminauhoilla ja kevyellä kuulalla. Lämpöihin menee ainakin vartti. Ja treenin jälkeen olen tehnyt monta minuuttia erilaisia ravisteluja ja jälleen noita asahi-juttuja.
Itse treeniosuus on ollut lyhyitä settejä tai pitkiä settejä, niinkin yksinkertaista. Niistä ei ehkä nyt sen enempää, katsotaan miten rytmi lähtee vakiintumaan. Pisin sarja tähän mennessä on 20min 20kg:lla, siis oalc:tä (yhden käden rinnalleveto ja työntö).
En tiedä tulenko tekemään vielä esim. perinteistä biathlonia tai LC:tä, eli sitä 10min kisaa. Ehkä, miksei? Ja tuota strongsporttia (4min) voi tehdä myös. Paljon kaikkea voi säätää eri painoilla. Pääasia että tekeminen tuntuu mielekkäältä. Ainakin mulla näin tauon jälkeen innostaa se että on suht selkeitä tavoitteita, ja toisaalta tajuan ikäänkuin uudelleen miten monipuolista treeniä tämä näennäisen yksinkertainen nostaminen on. Kaikki isot lihasryhmät hommissa, lyhyessä ajassa saa tehtyä hyvän treenin ja fiilis jälkeenpäin on hieno.
Ei kai muuta. Kirjoittelen varmaan tänne aina välillä jotain kun tulee jotain mieleen. Kiitos jos luit tänne asti! Laita viestiä tai kommenttia jos tulee jotain kommentoitavaa!
Jos kahvakuulaurheilu kiinnostaa, tsekkaa nuo alla olevat ryhmät:
Kahvakuulaurheilu Suomessa -ryhmä
Tuossa alla se ”strongsport” -testi, 32kg kuulalla 4min.
Jaa tämä:
Comeback SM-lavoille – pika-analyysi
Kirjoitan tätä kisareissun jälkeisenä aamuna klo 6:50, tulin juuri koirien kanssa palauttavalta aamuhölkältä. On klassisesti sanottuna väsynyt mutta onnellinen olo. Eilinen kisa (Biathlon SM 2015 Kokkola) oli mulle iso juttu, paluu SM-kisaamiseen pitkän tauon jälkeen. Tulos oli ihan ok (työntö 77, tempaus 125) mutta ennen kaikkea tekemisen varmuus oli parempi kuin koskaan aiemmin SM-kisoissa. Oli, kiitos Kallen hyvän valmennuksen, täysi luotto siihen että kunto kestää eikä tarvitse tehdä mitään eläimellisiä rykimisiä missään vaiheessa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Oli taas hienoa nähdä kahvakuulaurheiluihmisiä isoin joukoin, nuo ovat ihan ainutlaatuisia tilaisuuksia, kiitos teille! Tähän kohtaan pitäisi laittaa se iso yhteiskuva heti kun se tulee jonnekin internettiin 🙂
Tuossa Marjo Nurmenniemen ottama zen-henkinen kuva:
Päivän videot ovat tallessa Bambuserissa, ja laadukkaita kuvia sekä videoita on tulossa varmasti jonkun linkin päähän lähiaikoina:
Jaa tämä:
10 vuotta kahvakuulaharjoittelua, undergroundista trendin kautta vakiintumiseen #kahvakuula
Tänä vuonna mulla tulee 10 vuotta siitä kun aloitin kahvakuulaharjoittelun. Mieleen tulee paljonkin asioita ja voisin kirjoittaa pitkät pätkät eri näkökulmista mutta tässä tällainen minihistoriikki nopeatempoiseen lukemiseen. (Ja kyse on nyt omakohtaisesta kokemuksesta, ei mistään objektiivisesti historiikista.)
2005 – 2007
Kahvakuula on undergroud -piirien tuntema eksoottinen väline. Salaperäisen painijat ja jotkut muut treenifriikit tunsivat välineen. Itse bongasin rautapallon netistä ja ajattelin että onpas siinä erikoisella tavalla markkinoitu treeniväline. Testasin, kisasin ekaa kertaa, jäin koukkuun. Järkättiin kisoja, laitettiin seura (Suomen kahvakuula ry) pystyyn. Laitoin toiminimenkin pystyyn ja vedin leirejä.
2008-2009
Virallistamista, laji kasvoi ja päästiin mukaan painonnostoliiton toimintaan. Olin vielä hyvin aktiivinen kisojen järkkäämisessä ja kisaamisessa, vedin leirejä, reissasin ulkomailla kisoissa ja leireillä. Väline alkoi saada enemmän näkyvyyttä mediassa. Ekat viralliset SM:t järkättiin. Vaimoni kosmetologikin tiesi jo että mikä on kahvakuula.
2010-2012
Kisasin, perustettiin paikallisseura Hyvinkäälle (Hakalanmäen Ryhti ry), into kisaamisen vaihteli ja aaltoili. Vuonna 2012 oli sekä paras että pahin vuosi, terveyteen liittyvän vastoinkäymisen vuoksi lopetin kisaamisen syksyllä vaikka alkuvuodesta kisaaminen maistui paremmalta kuin pitkiin aikoihin. Meni kauan ennen kuin uskalsin treenata kunnolla ja motivaatio oli pohjilla. Kahvakuulia saa kaikista kaupoista ja niitä on lähes kaikissa kodeissa, se on jonkinlainen trendiväline hetken aikaa.
2013-2014
Pidin taukoa kisaamisesta, vedin satunnaisesti treenejä ja pari leiriä, otin etäisyyttä lajiin. Juonsin kisoja ja olin mukana liittotason toiminnassa. Vuoden 2014 lopulla iski inspiraatio kisaamiseen ja aloin treenaamaan valmentajan johdolla. Kunto kasvoi ja uutta intoa oli mukana. Kahvakuula on tavallinen väline, ei eksotiikan häivääkään.
2015 ja eteenpäin
Kyse on edelleen perusasioista, hyvästä nostamisesta, liikunnan ilosta ja sen tärkeydestä. Lajista ja hyvästä tekemisen tasosta. Mutta, tärkeimpänä asiana, ihmisistä. Kun mietin että mitä tästä kaikesta, leireistä, kisoista, treeneistä, reissuista, koulukuntakeskusteluista, valmennuksista, ja liittohommista on jäänyt ns. käteen niin vastaus on: korvaamattoman hienoja kokemuksia toisten ihmisten kanssa, joista monen olen saanut oppia tuntemaan hyvin. Kiitos kaikille teille! Tämä on ollut hieno alku pitkälle reissulle 🙂 On myös ollut antoisaa toki seurata tätä koko ilmiötä pitkällä aikavälillä ja nähdä miten monipuolista tekemistä yksinkertaisen rautapallon ympärille on syntynyt.
Jatkan treenaamista, kisaamista, treenien vetämistä seurassa sekä toiminimen kautta leirien vetämistä. Kahvakuulaharjoittelu on oikein ja maltilla toteutettuna äärimmäisen terveellinen liikuntamuoto, ja sopivan primitiivinen omaan makuun, kaiken digitaalisen työpuuhastelun vastapainona aivan loistava.
Tuossa pari kuvaa, kaikissa sama asento:
Minä ja Ari vuonna 2014 treenaamassa
Minä ja Kalle olikohan 2o11 Ruotsissa kisaamassa
Minä 2006 MM -kisoissa, ekat varsinaiset kisat omalla kohdalla
2014 lopulla, matkalla eteenpäin
Jaa tämä:
Mitattavien tulosten autuus kuntoilussa
Treenimaailmassa on miljoonia koulukuntia. Monella eri tavalla voi treenata. En oikeastaan usko mihinkään tiettyihin metodeihin, vain harjoitteluun. Metodeista huolimatta yksi kiva juttu on mittaus, eli sen tsekkaaminen että kehittyykö oikeasti vai ei. Mä olen saanut nyt muutaman kuukauden nauttia Kallen valmennuksesta, ja esim. juoksukunto on selkeästi noussut. Faktat tiskiin:
Nuo luvut ovat Endomondosta, jota käytän juoksulenkkien mittaamiseen. Eli jos on tarkkana niin syyskuun lenkit olivat numeroina lyhyempiä ja hitaampia, ja ne tuntuivat myös yhtä raskailta tai raskaammilta kuin esim. tuo minkä tein tänään, eli 45min ja 8.1km 5:36 vauhdilla, joka itse asiassa tuntui kevyeltä. Ei mitään järisyttävää sinänsä, eikä juoksu ole mun päälaji mutta on todella motivoivaa huomata että kehitystä tapahtuu.
Nostokuntokin on mennyt eteenpäin, niistä mulla ei ole näin tarkkoja tilastoja vielä. Mutta esim. 10 tahti 2×20 työnnössä alkaa tuntua ihan ok:lta, vaikkakin nyt on tullut tehtyä vain esim. sellaisia intervalleja, joissa tehdään tyyliin kerralla 2min, 3min, 3min ja 2min.
Sinänsä muuten treenaaminen valmiin ohjelman mukaan ei ole ollut kaikilta osin helppoa, lähinnä omien aikataulujen ja oman sähläämisen takia. Usein käy niin että pari iltaa venyy töissä tai jossain, ja yhtäkkiä onkin sitten loppuviikolla väännettävä useampi treeni. Tämä on vielä vähän hakemista, en ole koskaan ollut hyvä ohjelmien kanssa mutta onneksi Kalle on ollut toistaikseksi ainakin kärsivällinen 🙂
Jaa tämä:
Ajatuksia kahvakuulavaliokuntavuodesta 2014
Tässä muutamia satunnaisessa järjestyksessä olevia ajatuksia valiokuntavuodesta. Olin siis tämän vuoden painonnostoliiton kahvakuulavaliokunnan puheenjohtaja. Kuulostaa mahtipontiselta 🙂 Homman nimi on se, että tuon valiokunnan tarkoitus on edistää lajia yleisellä tasolla, siten että siinä on mukana seurojen edustajia eri puolelta Suomea. Käytännössä se tarkoittaa erilaisten julkaisujen ja ohjeiden tekemistä ja sääntöjen tarkastelua ja joukkueiden kokoonpanojen miettimistä yms.
Yleisesti vielä että kahvakuulaurheilussa tärkeää lajityötä tehdään monella tasolla. Tärkeintä on tietysti että nostajilla homma toimii arjessa, että on olemassa seuroja ja valmentajia ja nostovälineitä jne. Sitten on kisatoiminta, tuomarointi ja kaikki niihin liittyvä. Sitten on seurojen sisäiset kuviot. Liiton ja valiokunnan tarkoitus isossa mittakaavassa on ottaa yleisten asioiden murehtiminen itselleen, jotta seurat ja nostajat ja muut tekijät voisivat paremmin keskittyä oleelliseen.
Tämän vuoden valiokunnan jäsenet hoitivat hommansa mun näkökulmasta hyvin ja olen siitä heille kiitollinen. Iso Kiitos! He olivat aktiivisia ja oma-aloitteisia. Homma on mennyt eteenpäin, Cup -kisat saatiin käyntiin, päästiin tukemaan aikaista enemmän joukkueita sekä SM -tuomareita, kouluttamaan lisää ohjaajia, käynnistelemään maajoukkueleiritystä ja nostamaan lajin arvostusta liiton sisällä. Paljon asioita mutta moni toki sellainen, joka ei vaikuta suoraan tässä ja nyt tapahtuvaan lajitekemiseen, ja sekin selittää sen että miksi monesti asiat tuntuvat kaukaisilta seurojen näkökulmasta.
Oma tavoite oli vuoden alussa että haluan parantaa paria asiaa verrattuna aikaisempiin vuosiin. Niitä olivat valiokunnan sisäiset toiminnat sekä viestintä ulospäin. Sisäisen työskentelyn osalta otettiin käyttöön säännölliset kuukausipalaverit ja niissä videoneuvottelut, koska meitä oli Kuusamosta Helsinkiin eikä ehditty näkemään toisiamme kuin pari kertaa vuoden aikana. Aluksi ajattelin että kuukausipalaverit olisivat liikaa, sillä eihän asioita nyt näin pienessä lajissa mitenkään voi riittää käsiteltäväksi. Olin väärässä, asioita riitti ja käytäntö osoittautui toimivaksi. Saimme ääni- ja videoyhteyden toisiimme ja pysyimme kartalla siitä missä mennään.
Meillä oli sellainen ”organisaatiomalli” että meillä oli itsenäisiä pienryhmiä, jotka hoitivat kv-asioita, sääntöjä, tiedottamista yms. Mun rooli oli lähinnä varmistaa että homma rullaa yleisellä tasolla, en puuttunut yksityiskohtiin juurikaan ja luotin pätevään porukkaan. Päätöksiä tehtiin nopeasti ja paljon. Osa päätöksistä voi osoittautua myöhemmin huonoiksi mutta niistä sitten otetaan opiksi. Esimerkkinä tämä Cup -pisteytysasia, josta oli paljon keskustelua. Näissä kaikissa kannattaa muistaa että kyse on lajitekemisestä pitkällä tähtäimellä, ja kaikki ei tule täydelliseksi saman tien vaan asioita kokeillaan ja sitten nähdään mikä toimii oikeasti.
Ulospäin viestinnässä pääsimme alkuun eli julkaisemaan aina palaverien jälkeen käsiteltyjä asioita ja päätöksiä. Keskustelua käytiin myös eri foorumeilla, kuten GS Finland Facebook -ryhmässä, vaikka se ryhmä onkin täysin epävirallinen kanava. Tätä päivää on kuitenkin se että ihmiset ottavat kantaa siellä missä se on kätevintä ja sinänsä homma mielestäni sen suhteen toimii vaikka jotkut ovatkin sitä mieltä että keskustelun taso voisi olla parempi. No, mun mielestä on kuitenkin hyvä että tulee voimakkaitakin kannanottoja koska sehän vain tarkoittaa että laji koetaan tärkeäksi. Joka tapauksessa viestinnässä on paljon kehittämistä ja sen kehittäminen varmasti jatkuu.
Harmittavan paljon on myös edelleen sellaista jupinaa ja supinaa selkien takana, vaikka kanavat ovat koko ajan auki kaikille mielipiteille. Se on kuitenkin myös osa demokratiaa, ja sekin että kaikilla on oikeus valittaa kaikista päätöksistä, vaikka mitään rakentavaa sanomista ei olisikaan. Ja vaikka tällaisen palautteen vastaanottaminen ei ole sitä vähiten turhauttavaa, se on kuitenkin tärkeää ja mieluummin otan sitä enemmän kuin täydellistä hiljaisuutta. Eli kommenttia lentämään vaan! Meidän ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä, pääasia että laji menee eteenpäin!
Tätä valiokunnan toiminnan avaamista voisi varmasti tehdä vielä paljon paremmin. Se on jotenkin jännä ilmiö että yleensä juttu juoksee mukavasti kaikkien kanssa mutta sitten kuitenkin aina koetaan että valiokunnan työ ei aukea tarpeeksi. Yksi idea olisi vaikka pitää jotain avoimia webinaareja silloin kun julkistetaan sääntömuutoksia tai vastaavaa, jolloin ihmiset pääsisivät kyselemään perusteluja päätöksille ja muutenkin ihmettelemään aiheita. Se voisi olla rakentavampaa kuin vain nettikeskustelu? Tai se että valiokunta jotenkin tekisi käytännön yhteistyötä seuraporukan kanssa pitkin vuotta. Yksi esimerkki tällaisesta oli syksyllä pidetty mukavasti mennyt avoin lajiseminaari, jonne tuli hyvin porukkaa ja josta näki että monilla on yhteiset intressit viedä lajia eteenpäin. Näitä varmastikin kannattaa aina välillä järjestää.
Omalta osaltani viestintä tökki myös siinä mielessä että olin aika vähän fyysisesti paikalla erilaisissa tapahtumissa, tai jos olin niin olin juontamassa, jolloin ehkä lähestyminen on vaikeampaa. Eli jos jotain muuttaisin viestinnän suhteen niin sitä että kiertäisin enemmän kisoja vaikka kertomassa asioista tai kyselemässä kuulumisia. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista omien aikapriorisointien takia mutta uskoisin että olisi hyödyllistä olla enemmän ns. kentällä. Toisaalta taas koin vapauttavanakin sen että en ollut hirveän tietoinen varsinkaan alkuvuodesta (koska olen ollut pari vuotta pois esim. kisatoiminnasta) kaikenlaisista ihmisten välisistä risririidoista, jolloin en turhaan stressannut niistä. Olen toki oppinut tässä matkan varrella 🙂 Näihin on vaikea sanoa mitään viisasta, olen itsekin aikanaan haaskannut energiaani erilaisiin lajivääntöihin, pidemmällä tähtäimellä kuitenkin kannattaa mielestäni keskittyä siihen että oma tekeminen on niin hyvää että siitä voi olla ylpeä ja miettiä että mihin taisteluihin kannattaa lähteä mukaan ja mihin ei. Toisaalta väännöt kertovat taaskin intohimosta lajiin, mikä on hyvä juttu, ainakin niin kauan kun ei tule täydellistä poteroihin jumittumista.
Mietin puolessa välissä vuotta tai vähän sen jälkeen että onpas mielenkiintoista hommaa ja että tekisi mieli jatkaa useampikin vuosi. Loppuvuodesta kuitenkin vaihdoin työpaikkaa ja hakeuduin opiskelemaan (alkaa ensi vuonna) ja mietin tosissani että mihin haluan oman rajallisen energiani käyttää sillä huomasin että energia ei riitä kaikkeen mielenkiintoiseen. Pidän valiokunta- ja liittotyötä todella tärkeänä mutta tajuan myös että se vaatii pitkän linjan sitoutumista ja valmiutta tekemään paljon sellaista myyräntyötä tietynlaisessa hitaasti liikkuvassa poliittisessa ympäristössä, että tulokset saattavat olla jotain todella kaukaisia ja abstrakteja asioita.
Omalla kohdalla saan lajista eniten irti silloin kun opastan muita nostamaan tai kun osallistun paikallisten tapahtumien järjestämiseen tai kun kilpailen itse. Olen siis ennen kaikkea epämuodollisen ruohonjuuritason työn tekijä. En ole myöskään mitenkään hyvä sääntökuvioissa tai joidenkin yksityiskohtien viilaamisessa, puhumattakaan erilaisten pöytäkirjojen kanssa pelaamisesta. Siispä, päätin tuossa kuukausi sitten suunnilleen että jättäydyn toistaiseksi liittotason toiminnasta pois ja keskityn lähitoimintaan.
Kaiken kaikkiaan on ollut todella mielenkiintoinen ja opettavainen vuosi, enkä kadu yhtään että suostuin mukaan hommaan. Kiitos vielä kaikille lajihenkilöille kuluneesta vuodesta! Otan mielelläni vastaan kaikenlaisia rakentavia ja rakentamattomia kommentteja aiheeseen liittyen 🙂
EDIT: pari juttua mitä tekisin eri tavalla jos pitäisi ottaa uusiksi samoilla spekseillä
- enemmän kommunikointia asioista omaan seuraan säännölisesti, jopa viikottain (nyt ei toteutunut luontevasti koska en käy joka viikko seuran treeneissä)
- enemmän paikallaoloa eri tapahtumissa, jotta tulisi luontevaa kanssakäymistä pitkin vuotta porukan kanssa
- eli toisin sanoen viestintään panostusta mutta nimenomaan ns face to faceen eikä nettiin
Jaa tämä:
Takaisin juurille – kahvakuulakoulutuksia vuonna 2015 #kahvakuula
Tämä vuosi on mennyt lajirintamalla aika tiukasti hyvin mielenkiintoisessa hommassa eli kahvakuulavaliokunnan puheenjohtajana. Olen oppinut paljon ja saanut jänniä kokemuksia sitä kautta mutta olen kuitenkin todennut myös sen että omalla kohdallani luontevin tapa viedä lajia eteenpäin on ruohonjuuritason työ, eli treenien vetäminen omassa seurassa ja erilaisten kurssien järkkääminen. Arvostan tosi paljon liittotason toimintaa mutta se ei ole ”mun juttu” noin niinkuin pitkällä tähtäimellä. Kirjoittelen noista valiokuntakokemuksista loppuvuonna lisää kahvakuulaurheilu.net:iin.
Lisäksi olen tosi innostunut yli kahden vuoden tauon jälkeen taas kisaamisesta ja kunnon treenistä. Lauantaina tein comebackin salikisoissa ja oman enkan, 209 tempausta 20kg kuulalla. Olen saanut parin kuukauden ajan erinomaista valmennusta Kallelta (iso kiitos!) ja kunto alkaa kohota pikku hiljaa.
Siispä, ensi vuonna alan vetämään taas kahvakuulakoulutuksia halukkaille missä tahansa Suomessa. Hyväksi todettu kokonaisuus on sellainen 3-4h sessio, jossa käydään läpi joko perusteita tai sitten jotain edistyneempää, porukasta ja tarpeista riippuen. Paras paikka on mikä tahansa liikuntapaikka, josta löytyy kuulia. Paras porukan määrä on 7-25, pienemmällä porukalla saa enemmän henkilökohtaista opastusta ja isommalla tietysti mennään yleisemmällä tasolla.
Laita viestiä jos salisi / joukkueesi on koulutusta vailla ja pyydä tarjousta. Teen hommat toiminimellä. Suosituksia voit kysellä ympäriinsä sillä olen vetänyt näitä menestyksekkäästi ties missä vuodesta 2007 lähtien. Kehtaan väittää olevani kouluttamisessa hyvä, ja lisämeriittinä mainittakoon että olen voittanut Steve Cotterin karhupukupainissa sekä juonut bisseä Catherine Imesin kanssa 🙂
Kuva salikisojen lämmittelyistä, kuvaaja Toni Forssell
Jaa tämä:
Kahvakuulaurheilu, ensimmäiset 10 vuotta
Kahvakuulaurheilu on nykyisessä julkisessa muodossaan n. 8 vuotta vanha laji Suomessa, edes 10 vuotta ei ole edes täynnä vielä. Se tarkoittaa siis sitä aikaa, josta meillä on tulokset tallella kisoista ja kisoja on järjestetty avoimesti kaikille, eli 2006 lähtien. Olen tekemässä pientä lajikatsausta painonnostoliiton seminaaria varten, ja tässä työversioita kaavioista.
Tuossa kuva miten homma on määrien suhteen kehittynyt. 2014 -luvut tulevat ensi viikolla mukaan varsinaiseen materiaaliin. Yhteensä vuoden 2014 lokakuun alkuun mennessä oli yhteensä 465 kilpailijaa.
Kisojen määrä 2006 -2014:
SM -kisojen tilastoja, mukana myös 2014:
Entäs tulokset?
Naiset:
Miehet:
Verratkaa näitä lukuja siihen milloin asioita on alettu tekemään:
Ollaan siis vasta alussa, ja tekemistä on vielä paljon mutta koko ajan kehitymme urheilulajina. Kestävyyslajistahan tässä on kysymys, ja asiat etenevät joskus hitaasti, kuten lajitreenissäkin. Lyhyestäkin historiasta näkee kuitenkin että säännöllisyys ja mahdollisuus osallistua (salikisoja on todella paljon vuodessa) on tärkeää. On paljon helpompi lähteä mukaan kun ei tarvitse odottaa enää puolta vuotta seuraavaa tapahtumaa.
Yksi asia, joka pysyy läpi vuosien: laatu. Nostamisen laatu on tärkeää, olit sitten harrastaja tai kisaaja. Vaadi ohjaajaltasi aina laatua, ja myös itseltäsi. Se ja sopiva treenimäärä on tie pitkään treeniuraan ja terveyteen. 🙂
http://www.kahvakuulaurheilu.net/kahvakuulaurheilun-laatutalkoot/
Jaa tämä:
Treeniloki foorumilla taas käyttöön pienen tauon jälkeen
Päätin tehdä pitkästä aikaa treenipäiväkirjan kahvakuulafoorumille. Käytän myös Heiaheiaa sekä tätä blogia. Miksi kaikki tämä?
Idea on se että näillä kaikilla on eri roolit:
Tämä blogi: enemmän yleistä pohdintaa aiheista elämä, kuolema ja liikunta, eli isompaa kokonaisuutta. Seksin, politiikan ja uskonnon jätän tämän blogin ulkopuolelle vaikka elintärkeitä aiheita nekin ovat tietysti. Voi vaikka katsoa kuukausittain että miten on mennyt ja vetää asioita yhteen.
Heiaheia: yksittäisten treenien kirjaukset heti treenin jälkeen kätevästi mobiililaitteella. Toimii myös siihen että näen yhdellä silmäyksellä määriä pidemmältä ajalta, kuten alla olevasta ruutukaappauksesta näkee.
Foorumin treenipäivyri: mukavampi kirjata yksittäisiä treenejä kuin tämä blogi, helppo selata treenejä taaksepäin ja nähdä mitä on tullut tehtyä.
Mun tavoite tälle vuodelle on säännöllistää treenirytmiä täysin epäsäännöllisestä pariin lajitreeniin ja pariin lenkkiin viikossa. Ja mennä tilaisuuden tulla sopivaan salikisaan, jos sellaisia tulee vastaan.
Tässä kuva kaikista treeneistä:
Juoksulenkkien pituudet:
Eivät nämä näin lyhyellä ajalla vielä mitään anna mutta puolen vuoden päästä näkee jo ihan hyvin että miten treenimäärien kehittyminen on edennyt.
Jaa tämä:
Arin kanssa lavalla pitkästä aikaa
Oulun reissu oli erittäin hieno jo pelkästään kisojen, hauskojen jatkojen ja hyvän seuran ansiosta. Tänään extratoimintana pääsimme Teemun kanssa käymään vielä Arin johdatuksella Toimintasali Voimalassa, joka oli erittäin vaikuttava paikka.
Treenattiin LC:tä, ja tuli mieleen hyviä muistoja 2010 LC SM:stä, jossa myös nostimme Arin kanssa LC:tä vierekkäin. Kunto ei ole kovin hyvä mutta se ei haitannut menoa, ja tekemällähän se paranee. Toisaalta nostaminen kulki ihan kivasti. Ehkä illan valvominen ja tanssilattian koreografiat vaikuttivat myös tukkoiseen olotilaan.
Kiitos Arille mukavasta päivästä!
http://arikaiko.wordpress.com/
http://toimintasalivoimala.com/
Jaa tämä:
Yhteishenki ja lajien kypsyys #urheilu #inhimillisyys #katseeteenpäin
Aina välillä joku kommentoi (usein vuosien varrella) että mä kirjoitan kahvakuulaurheilun yhteishengestä liian positiivisessa valossa, että ei se niin mene että kaikki ovat yhtä suurta perhettä. No, ei tietenkään. Lajien parissa on ihmisiä, ja ihmiset nyt vaan eivät osaa olla ihmisiksi aina. On henkilökemiaa, on koulukuntaeroja, kuppikuntia ja on ennen kaikkea kommunikaatio-ongelmia ja väärinkäsityksiä. Nämä kaikki asiat eskaloituvat aina välillä ja tulee sitten riitaa. Kyllä minä tämän tiedän oikein hyvin. Tätä tapahtuu jatkuvasti sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Muistan kun olin monta vuotta sitten korvat punaisena IUKL:n kokouksessa kuuntelemassa kun vanhat herrat huusivat toisilleen 🙂
Pointti on se että kaikki tämä on osa lajitekemistä ja inhimillisyyttä. En tiedä yhtäkään ihmisyhteisöä, jossa ei olisi ristiriitoja. Alussa on usein kaikki kovin ihanteellista ja kivaa mutta kun tekeminen kypsyy niin egot alkavat hangata toisiaan vasten tai jotain muuta sellaista tapahtuu. Joku sosiologi varmaan osaa kertoa että miksi näin on. En siltä ajattele että näihin kannattaa jäädä voivottelemaan, vaan pitää katsoa mikä se ideaalitila on ja mennä sitä kohti vaikka tulisikin välillä hankaluuksia. Ja se on mun mielestä sitä että seurojen ja seurojen edustajien kannattaa pyrkiä tulemaan toimeen sillä tasolla että laji menee eteenpäin. Aina kaikki asiat eivät mene omasta mielestä parhaalla mahdollisella tavalla mutta koska kyse on usean sadan ihmisen lajista, kompromisseja on tehtävä. Olen idealisti, myönnän, mutta yhteistyö eri seurojen ja ihmisten välillä vaatii kaikilta osapuolilta aktiivista tekemistä, se ei tule itsestään. Kaikki keinot, jotka lisäävät eri porukoiden yhteyksiä ovat mun mielestä ehdottoman kannattavia, treeninvetovierailut, vierasleirit, ihan mikä tahansa.
Toinen asia, mikä auttaa eteenpäin on keskittyminen siihen mikä meitä kaikkia lajin parissa olevia yhdistää: rauta, painovoima, hyvä nostaminen, treeni, liikunta, energia, eteenpäin meneminen, urheilu, kehittyminen. Nämä riittävät. Kaikesta ei tarvitse olla kaikkien kanssa samaa mieltä mutta jos lajin ydinasiat ovat suhteellisen samannäköisiä kaikille niin on helpompi tehdä asioita. Tänä päivänä on tietenkin tärkeää että jokainen luo itselleen yksilöllisen tarinan ja suhteen lajiin ja se on tietenkin enemmän kuin ok. Siksi tuo yhdistävien tekijöiden joukko onkin aika primitiivinen. Kuka voisi väittää että painovoima ei häntä koske?
Huomenna sitten Ouluun nautiskelemaan SM -kisojen tunnelmasta 🙂
Jaa tämä:
Kaikki mikä kiiltää on kylmää – somen valot ja varjot sekä vinkki #some #järjestöt #netiketti #fiilis
Some on kiiltävä
Lajimme eli kahvakuulaurheilu on hyötynyt sosiaalisesta mediasta aivan valtavasti. Pystymme jakamaan tietoa ja tunnelmia eri tapahtumista ja edistymisistä välittömästi vaikka suoraan omalla puhelimella. Olemme jatkuvasti tilanteen kuin tilanteen tasalla, ja pystymme ottamaan kantaa nyt juuri meneillään oleviin asioihin mistä tahansa. Tämä toimii hienosti niin kauan kun viestit ja asiat ovat selkeitä ja kaikki ovat samalla aaltopituudella ja kaikilla on sellainen ”minä olen ok, sinä olet ok” -käsitys maailmasta sekä takana hyvät yöunet ja suhteellisen stressitön viikko.
Some on kylmä
Kuten kuka tahansa ihminen ymmärtää, näin iloisesti eivät aina ole asiat. Some on pääosin kommunikointia pelkän tekstin välityksellä, lyhyin lausein. Se on hyvin käytännöllinen mutta kylmä viestintämuoto, ja vaatii todella paljon erilaisia taitoja sekä lähettäjältä että vastaanottajalta, jotta viesti menisi perille niinkuin se on tarkoitettu. Ja usein käy niin että se ei mene, syystä tai toisesta.
Itselläni on esimerkisi huono tapa vastata asioihin nopeasti (poislukien sähköposti, jossa olen maailman hitain) vaikkapa silloin kun joku keskustelu on hyvässä vauhdissa. Roiskaisen vastauksen, usein puhelimella, usein sisällyttäen lyhyeen viestiin vaistomaisesti sarkasmia tai jotain muuta mielestäni hauskaa. Jos saisin euron jokaisesti kerrasta kun joku viestini tai bloggaukseni on ymmärretty mielestäni väärin, olisin varmaan, no en ehkä rikas mutta saisin varmaan vuoden suklaat kustannettua helposti.
Miten ihminen pärjää nopeassa viestitulvassa omana itsenään?
Tämä on iso haaste kaikille seuroille, liitoille yms toimijoille, jotka vielä harjoittelevat sosiaalisen median hyödyntämistä. Miten varmistaa että viestien asia menisi perille, olisi sopivan kepeää someympäristöön, samalla nopeaa ja sellaista ettei ketään loukata? Miten lukea viestejä sillä silmällä, että olettaa viestin lähettäjän olevan tosissaan mutta myös hyväntahtoinen, kun tekstiä on ehkä vajaan lauseen verran? Miten välttää rivien välistä lukemista, varsinkin silloin kun rivejä on vain yksi? Lisänä sopassa on se, että kun edustaa järjestöä, omaa tekstiä luetaan usein tarkemmin, vaikka olisikin kirjoittanut sen yksityishenkilönä.
Yksi apuväline
En osaa oikeasti mitään taikatemppua tähän esittää. Tämä on tosi vaativa laji, kaikille. En osaa sitä itse hyvin vaan mokailen jatkuvasti. Tärkeää on mielestäni ymmärtää että vastuu on kirjoittajalla JA lukijalla yhtä lailla, ja miettiä omaa suhtautumistaan tuottamaansa ja lukemaansa tekstiin. Yhden nelikentän laitan kuitenkin, jolla voi peilata omaa suhtautumistaan lukemaansa ja kirjoittamaansa sisältöön:
En muista mistä olen tämän idean ottanut, ei liittynyt nettikeskusteluun. Taisi olla joku itsetuntomateriaali. Joka tapauksessa, ajatus on että karkeasti yleistäen jokainen meistä seikkailee maailmassa jonkun noiden käsityksen vallitessa mielessämme. Se voi muuttua päivittän (hyvä uni vs huono uni, mukava tunnelma vs tappelu puolison kanssa jne, kyllä te tajuatte) tai pidemmällä aikavälillä mutta vaikuttaa siihen miten luemme tai kirjoitamme näitä näppäriä viestejä nettiin.
Sama teksti vaikuttaa erilaiselta eri tilassa
Esim. jos kirjoitan kun fiilikseni on kohdassa 4, yleensä tekstini on vähemmän kyynistä ja enemmän tulevaisuuteen katsovaa. Jos luen fiiliksellä 4, luen vain ja siirryn eteenpäin. Kun taas luen fiiliksellä 1, ajattelen että sana ”hei” sisältää viestin ”sinun pitäisi hypätä tuohon viereiseen järveen”. Jos kirjoitan fiiliksellä 1, materiaali on koko ihmiskunnan ja itseni tuomiopäivän maalailevaa kyynistä tavaraa. Hieman kärjistän tässä mutta toivottavasti(!) ymmärrätte pointin 🙂
Ehkä se vinkki voisi olla että ei kannata ainakaan tilassa 4 lukea tai kirjoittaa juuri mitään? Tai sitten ainakin katsoa uudelleen paremmalla fiiliksellä.
Huom! tämä koskee tietysti sellaista suhteellisen neutraalia kommunikaatiota, ei sitä kun aletaan ihan oikeasti tappelemaan 🙂
Kaikki mikä kiiltää on kylmää
Tuo otsikon lainaus tulee Marilin Mansonin biisistä Posthuman, jonka nimikin kuvaa meidän futuristista maailmaamme. Some on hieno ja kiiltävä alusta mutta sen arvo tulee siitä miten me sitä päätämme kuluttajina ja julkaisijoina käyttää. Tsemppiä kaikille aiheen parissa työskenteleville!
”All that glitters is cold”
Marilyn Manson, ’Posthuman’
”All that glitters is gold” is a line in Led Zepplin’s 1970’s rock anthem ’Stairway to Heaven’, in turn a deviation of Shakespeare’s famous maxim, ”All that glitters is not gold.” The latter is a popular phrase used in reference to outward appearances not always being as they seem; on a superficial, surface level something may appear outwardly much more valuable than it in reality is. It’s origins are found in Shakespeare’s play, ’The Merchant of Venice’, where the The Prince of Morocco, upon realizing the morbid error of his obsession with superficial beauty, exclaims:
”All that glisters is not gold; / Often have you heard that told. / Many a man his life hath sold / But my outside to behold. / Gilded tombs do worms enfold.”
Shakespeare, ’The Merchant of Venice (II, vii)
Totuus löytyy raudasta 