Keski-iän kriisi ja fyysinen harjoittelu

Ajattelin blogata ehkä epäseksikkäimmästä aiheesta mitä voi olla, eli keski-iän kriisistä ja treenistä. Toki täysin subjektiivisesti, en ole aiheen asiantuntija (vaikka netissä voisi tietty niin väittää).

Miten tämä liittyy kahvakuuliin tai rautaan? Toisaalta kaikilla tavoilla ja toisaalta ei mitenkään. Kuten tämän blogin lukijat tietävät, harjoitteluasioita käsitellään aika harvoin, niihin löytyy parempia lähteitä.

Mikä on keski-iän kriisi?

Yhden lukemani määritelmän mukaan se alkaa siitä, kun oikeasti ymmärtää kuolevansa jonain päivänä. Ja kriisi loppuu, kun hyvöksyy tämän asian.

Vähän kuten Tyler Durden sanoi: ”sinun pitää tietää, ei pelätä, vaan tietää että kuolet.”

Itse en ole asiaa vielä täysin hyväksynyt mutta aloin sisäistämään sitä kun pari vuotta sitten kaulavaltimoni yhtäkkiä hajosi, aiheittaen infarktin pikkuaivoihin, liikekeskukseen. Tällaisissa tapauksissa kolmasosa kuolee, kolmasosa saa pysyviä vammoja (esim. halvautuminen) ja kolmasosa pääsee säikähdyksellä. Onnekseni kuuluin viimeiseen kategoriaan.

Tapaus laittoi kuitenkin hyvin voimakkaasti kyseenalaistamaan omaa pystyvyyttä varsinkin fyysisesti. Ainakin puolitoista vuotta pelkäsin aina rasituksessa tai kun tuli päänsärkyä että nyt lähtee henki. Alitajuisesti panikoin, mietin että mihin kannattaa aikaansa käyttää loppuelämä.

Nyt kun olen tässä jonkin verran taas tavoitteellisesti treenannut, on helppo verrata omaa tekemistä aikaisempaan. Vertailen myös siihen kyn kymmenen vuotta sitten aloitin kahvakuulatreenin. Vertailu ei tietenkään ole viisasta, vaan pitäisi hyväksyä esim. se että palautuminen on hitaampaa, unta tarvitsisi enemmän ja ravinnolla on ehkä entistä suurempi merkitys. Silti tulee välillä hölmöiltyä, ehkä siksi että haluaa vielä epätoivoisesti palata nuoruuteen, mikä ei tietenkään onnistu.

Mistä mielekkyys tekemiseen?

Koska wellness -kulttuuri, saliselfiet ja laihdutushömppä ovat suunnattuja joko nuorille tai niille jotka kuvittelevat voivansa nuorentaa itseään, haluan itse keskittyä muuhun. Tekemiseen tulee mielekkyyttä omista tavoitteista ja siitä että kokee tekevänsä jotain sellaista, josta on muillekin iloa. Siis omalla kohdalla. Tänä päivänä parhaita juttuja ovat tosi simppelit jutut kuten treenien ja leirien vetäminen. Niissä ollaan liikkumisen ilon ytimessä, ilman poseerausta ja turhaa tärkeilyä.