Some on kiiltävä
Lajimme eli kahvakuulaurheilu on hyötynyt sosiaalisesta mediasta aivan valtavasti. Pystymme jakamaan tietoa ja tunnelmia eri tapahtumista ja edistymisistä välittömästi vaikka suoraan omalla puhelimella. Olemme jatkuvasti tilanteen kuin tilanteen tasalla, ja pystymme ottamaan kantaa nyt juuri meneillään oleviin asioihin mistä tahansa. Tämä toimii hienosti niin kauan kun viestit ja asiat ovat selkeitä ja kaikki ovat samalla aaltopituudella ja kaikilla on sellainen ”minä olen ok, sinä olet ok” -käsitys maailmasta sekä takana hyvät yöunet ja suhteellisen stressitön viikko.
Some on kylmä
Kuten kuka tahansa ihminen ymmärtää, näin iloisesti eivät aina ole asiat. Some on pääosin kommunikointia pelkän tekstin välityksellä, lyhyin lausein. Se on hyvin käytännöllinen mutta kylmä viestintämuoto, ja vaatii todella paljon erilaisia taitoja sekä lähettäjältä että vastaanottajalta, jotta viesti menisi perille niinkuin se on tarkoitettu. Ja usein käy niin että se ei mene, syystä tai toisesta.
Itselläni on esimerkisi huono tapa vastata asioihin nopeasti (poislukien sähköposti, jossa olen maailman hitain) vaikkapa silloin kun joku keskustelu on hyvässä vauhdissa. Roiskaisen vastauksen, usein puhelimella, usein sisällyttäen lyhyeen viestiin vaistomaisesti sarkasmia tai jotain muuta mielestäni hauskaa. Jos saisin euron jokaisesti kerrasta kun joku viestini tai bloggaukseni on ymmärretty mielestäni väärin, olisin varmaan, no en ehkä rikas mutta saisin varmaan vuoden suklaat kustannettua helposti.
Miten ihminen pärjää nopeassa viestitulvassa omana itsenään?
Tämä on iso haaste kaikille seuroille, liitoille yms toimijoille, jotka vielä harjoittelevat sosiaalisen median hyödyntämistä. Miten varmistaa että viestien asia menisi perille, olisi sopivan kepeää someympäristöön, samalla nopeaa ja sellaista ettei ketään loukata? Miten lukea viestejä sillä silmällä, että olettaa viestin lähettäjän olevan tosissaan mutta myös hyväntahtoinen, kun tekstiä on ehkä vajaan lauseen verran? Miten välttää rivien välistä lukemista, varsinkin silloin kun rivejä on vain yksi? Lisänä sopassa on se, että kun edustaa järjestöä, omaa tekstiä luetaan usein tarkemmin, vaikka olisikin kirjoittanut sen yksityishenkilönä.
Yksi apuväline
En osaa oikeasti mitään taikatemppua tähän esittää. Tämä on tosi vaativa laji, kaikille. En osaa sitä itse hyvin vaan mokailen jatkuvasti. Tärkeää on mielestäni ymmärtää että vastuu on kirjoittajalla JA lukijalla yhtä lailla, ja miettiä omaa suhtautumistaan tuottamaansa ja lukemaansa tekstiin. Yhden nelikentän laitan kuitenkin, jolla voi peilata omaa suhtautumistaan lukemaansa ja kirjoittamaansa sisältöön:
En muista mistä olen tämän idean ottanut, ei liittynyt nettikeskusteluun. Taisi olla joku itsetuntomateriaali. Joka tapauksessa, ajatus on että karkeasti yleistäen jokainen meistä seikkailee maailmassa jonkun noiden käsityksen vallitessa mielessämme. Se voi muuttua päivittän (hyvä uni vs huono uni, mukava tunnelma vs tappelu puolison kanssa jne, kyllä te tajuatte) tai pidemmällä aikavälillä mutta vaikuttaa siihen miten luemme tai kirjoitamme näitä näppäriä viestejä nettiin.
Sama teksti vaikuttaa erilaiselta eri tilassa
Esim. jos kirjoitan kun fiilikseni on kohdassa 4, yleensä tekstini on vähemmän kyynistä ja enemmän tulevaisuuteen katsovaa. Jos luen fiiliksellä 4, luen vain ja siirryn eteenpäin. Kun taas luen fiiliksellä 1, ajattelen että sana ”hei” sisältää viestin ”sinun pitäisi hypätä tuohon viereiseen järveen”. Jos kirjoitan fiiliksellä 1, materiaali on koko ihmiskunnan ja itseni tuomiopäivän maalailevaa kyynistä tavaraa. Hieman kärjistän tässä mutta toivottavasti(!) ymmärrätte pointin 🙂
Ehkä se vinkki voisi olla että ei kannata ainakaan tilassa 4 lukea tai kirjoittaa juuri mitään? Tai sitten ainakin katsoa uudelleen paremmalla fiiliksellä.
Huom! tämä koskee tietysti sellaista suhteellisen neutraalia kommunikaatiota, ei sitä kun aletaan ihan oikeasti tappelemaan 🙂
Kaikki mikä kiiltää on kylmää
Tuo otsikon lainaus tulee Marilin Mansonin biisistä Posthuman, jonka nimikin kuvaa meidän futuristista maailmaamme. Some on hieno ja kiiltävä alusta mutta sen arvo tulee siitä miten me sitä päätämme kuluttajina ja julkaisijoina käyttää. Tsemppiä kaikille aiheen parissa työskenteleville!
”All that glitters is cold”
Marilyn Manson, ’Posthuman’
”All that glitters is gold” is a line in Led Zepplin’s 1970’s rock anthem ’Stairway to Heaven’, in turn a deviation of Shakespeare’s famous maxim, ”All that glitters is not gold.” The latter is a popular phrase used in reference to outward appearances not always being as they seem; on a superficial, surface level something may appear outwardly much more valuable than it in reality is. It’s origins are found in Shakespeare’s play, ’The Merchant of Venice’, where the The Prince of Morocco, upon realizing the morbid error of his obsession with superficial beauty, exclaims:
”All that glisters is not gold; / Often have you heard that told. / Many a man his life hath sold / But my outside to behold. / Gilded tombs do worms enfold.”
Shakespeare, ’The Merchant of Venice (II, vii)
Totuus löytyy raudasta 
[…] pitää heihin yhteyttä. Toki somessa on yhteentörmäysten ja väärinymmärrysten vaara, kuten Marko Suomi blogissaan kertoo. Mutta niin on kaikkialla, missä ihmiset ovat toistensa kanssa vuorovaikutuksessa. ”Some on […]