Tapasin eilen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen Jarkko Steniuksen Helsingissä ja ostin häneltä kirjan, jossa hän on itse pääosassa: Nyrkkisankarin tunnekoulu – Vapaaksi mielen vallasta, kirjoittajana Paula Salomaa. Itse kirjan luin eilen illalla yhteen putkeen parissa tunnissa. Oli mukava tavata Jarkkoa pitkästä aikaa, edellisellä kerralla olimme olleet tekemisissä HTBC:n vanhalla Mäkelänkadun salilla, jossa kävin aamusparreissa muutamia kertoja ennen ekaa thaikkumatsiani. Tai siis yritin parhaani mukaan pysyä menossa mukana, meitä oli paikalla usein hän, legendaarinen Petri Martinez (HTBC:n päävalmentaja silloin) ja minä.
Jarkko oli silloin aikanaan pelottava ilmestys, iso läpeensä tatuoitu lihaskimppu, joka ei paljoa hymyillyt. Voisi jopa ajatella että tietyllä tavalla hän edusti silloin itselleni, vielä kokemattomalle kamppailijalle jonkinlaista äärimmäistä esimerkkiä kovasta kaverista.En tuntenut Jarkkoa hyvin mutta päättelin että siinä on kaveri, joka ei päästä itseään helpolla ja jonka kanssa ei ole leikkimistä. Varmastikin myös ihailin tätä vaikutelmaa kaverista, ihmistä itseäänhän en tuntenut, näin vain kovan kuoren. Eilen taas tapasin rennon Jarkon jonka kanssa oli helppo ja mukava istahtaa hetken, vaikka onkin ulkoisesti samannäköinen kuin aikanaan salilla.
Elämä on tuon vuosien takaisen salikohtaamisen jälkeen jaellut erilaista ja odottamatonta kovuutta itsellenikin ja kuten tämän blogin lukijat tietävät, en varsinaisesti ihaile kovuutta ainakaan sellaisessa pinnallisessa merkityksessä. Ennemmin tai myöhemmin kovistakin kovimmalle tulee vastaan tilanteita, joissa kunnosta, voimasta, kovasta ilmeestä tai oikeastaan mistään tuollaisesta ei ole mitään hyötyä. Kuinka paljon esim. kulman hurjimmasta kyykkytuloksesta on apua silloin kun joku tärkeä ihminen makaa teholla henkitoreissaan? Tämän tyyppisiä asetelmia kirjassakin käydään läpi Jarkon elämäntarinan ja Paulan analyysin kautta.
Tässä vaiheessa voisin nostaa kuvainnollisesti hattua Jarkolle ja kiittää häntä siitä että on laittanut oman tarinansa avoimesti ja rohkeasti likoon tällaiseen projektiin. Kirja on mielestäni todella tarpeellinen suomalaisille miehille, varsinkin sellaisille, jotka ovat sitä mieltä että sääli on sairautta ja että yksin on selvittävä ja että on vaarallista näyttää heikkoutta tai myöntää että ei johonkin pystykään. En halua mitenkään erityisemmin analysoida kirjaa, enkä sitä osaisi objektiivisesti tehdäkään, sillä samaistuin voimakkaasti moniin kohtiin kirjassa, vaikka oma elämäntarinani onkin erilainen. Tunnistan silti hyvin nuoruudestani tietynlaisen kovuuden ihannoimisen, äärirajojen pakkomielteisen hakemisen urheilun kautta ja sen kun tällainen kova kulissi ei autakaan elämän tuomien haasteiden edessä. Todellinen kovuus ja voima tulee mielestäni vasta siitä kun uskaltaa myöntää omat heikkoutensa ja jättää erilaiset roolit vaikka edes hetkeksi sivuun.
Eli, jos olet suomalainen mies, hanki tämä kirja ja lue se. Varsinkin jos ajattelet että kaikki tunteista kertovat kirjat tai artikkelit ovat syvältä. Ehkä Jarkon tarina auttaa muitakin jollain lailla hieman rentoutumaan pakkokovuudesta? Ehkä asiaa tulee mietittyä eri näkökulmasta kun kertomassa on tällainen katu-uskottava henkilö? Toivottavasti, sillä uskon että tällä kirjalla on potentiaalia ehkäistä turhaa väkivaltaa ja masennusta, mikä olisi hienoa meille kansakuntana.
Lisää aiheesta:
http://www.basambooks.fi/kirja/978-952-260-271-8/nyrkkisankarin-tunnekoulu/#.U-Zoq4CSzJE
https://www.facebook.com/pages/Nyrkkisankarin-tunnekoulu-vapaaksi-mielen-vallasta/609713015751339
Totuus löytyy raudasta 
[…] julkaistu alunperin Totuus löytyy raudasta -blogissani 9.8.2014. Uudelleenjulkaisu täällä Jarkon […]