Etusivu » gs-historia » Kahvakuulaurheilun historia Suomessa 2006 – 2016, tule mukaan?

Kahvakuulaurheilun historia Suomessa 2006 – 2016, tule mukaan?

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

More Photos

Huutelin tuossa puolitoista vuotta sitten tarinoita kahvakuulaurheiluhistoriikkia varten, jota työstin silloin tavoitteena nopea julkaisu. Kiitos kaikille mukaan lähteneille! En ole haudannut hommaa kokonaan mutta olen tullut siihen tulokseen että en usko saavani sitä yksin valmiiksi enkä myöskään pidä mielekkäänä tehdä sitä täysin yksin, sillä koko lajissakin on kyse yhteistyöstä yli erilaisten rajojen. Olen myös miettinyt aikataulun uusiksi.

Haluaisin julkaista materiaalia kootusti, ehkä kirjana, ekirjana, sivustona tai näiden yhdistelmänä koko ajan vähän kerrallaan mutta siten että jonkinlainen isompi julkaisu olisi marraskuussa 2016. Ai miksi silloin? Silloin tulee 10 vuotta siitä kun olin ensimmäinen arvokisaedustaja ja jonka jälkeen aiheutuneista onnekkaista sattumanvaraisista kohtaamisista alkoi seuratoiminta ja kisojen järkkääminen tositarkoituksella, koska mukaan lajia rakentamaan lähti porukkaa jotka saavat asioita aikaan: http://www.kahvakuulakisat.info/competitions/view/gs-mm-2006-2006-11-25

Tuona ajankohtana voisi esim. pitää porukalla isommat bileet ja vaikka nostaa ja sitten katsella nostovideoita hidastettuna tai jotain sellaista hienoa.

Nyt kaipaan taas apua sinulta, kahvakuulaurheilija tai lajista kiinnostunut. Haluatko tulla mukaan tekemään / ideoimaan tuota julkaisua? Idea olisi siis koostaa erilaista kahvakuulaurheilun historiaan Suomessa (ja muuallakin) liittyvää materiaalia yhteen paikkaan, jotta siitä olisi iloa kaikille lajin parissa puuhaileville. Haluaisin että mukana on ihmisten itse kertomia henkilökohtaisia tarinoita, kovia faktoja, haastatteluita, seurojen tarinoita ja valokuvia ja jotain hienoja kaavioita🙂

Jos haluat mukaan, ole yhteydessä sähköpostilla tai Facebookin kautta.

http://www.kahvakuulakisat.info/competitions


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

%d bloggers like this: