Etusivu » girevoysport eli kahvakuulaurheilu » Epäonnistumisesta yli pääseminen urheilussa?

Epäonnistumisesta yli pääseminen urheilussa?

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

More Photos

Milla Lift Me Up:sta kirjoitti hyvän tekstin epäonnistumisesta kisalavalla ja mitä kaikkea se herättää, kannattaa lukea. Näistä puhutaan ihan liian vähän, ehkä koska olemme vähän jumissa sellaisessa menestyksen palvomisen ilmapiirissä? Linkki tuolla ihan kaiken alla.

Teksti herätti miettimään omien urheilukokemusten pahimpia epäonnistumisia. Heti ensin tuli mieleen thainyrkkeilyajalta lyhyen urani kolmanneksi viimeinen matsi entistä seurakaveria Anttia vastaan, joka oli vielä vanhalla kotisalilla HTBC:llä. Lähdin matkaan jotenkin huonosti latautuneena ja kuvittelin  että se menisi vanhoilla höyryillä. Sitten kun piti saada jotain aikaiseksi niin jäinkin jyrän alle ja putosin teknisellä tyrmäyksellä koska Antti veteli niin paljon osumia parin erän ajan alapotkuilla että jalat olivat muutaman viikon turvoksissa ja kipeät. Jalat eivät olleet pahinta vaan se totaalinen tyhjyys, joka tuli vastaan siinän kun piti hakea tsemppiä, ja toisaalta se kun nilkuttelin häpeissäni kehästä vanhalla kotisalilla. Ajattelin että olin pettänyt sekä vanhan että silloisen nykyisen salin ihmiset. Muistan miten henkisesti murskautuneena tulin kotiin ja makasin vain sohvalla jäät jaloissa kattoa tuijottaen.

Jotenkin siitä sitten kuitenkin pääsin yli ja kuukauden päästä tapauksessa ottelin yhden parhaista matseistani, ei teknisessä vaan fiilismielessä ja voitin myös samalla SM -karsintamatsin. Tosin, sen jälkeinen finaaliottelu oli sitten niin tiukka ja siinä myös jotenkin en saanut kaikkea irti ja jäin toiseksi. Siitä on jo kymmenen vuotta mutta välillä se kaivelee vieläkin, että miksi en saanut puristettua vielä muutamaa minuuttia🙂 Jännä että nämä jäävät mieleen niin voimakkaasti, muistan vieläkin hyvin sen katkeamisen tunteen.

Kahvakuulaurheilussa pahimmat epäonnistumisen tunteet liittyvät MM -kisoihin 2010 ja LC SM -kisoihin 2011. Kummassakin oli sama lässähtänyt fiilis kuin tuossa thaikkuesimerkissä, enkä saanut itsestäni oikein mitään irti. Varsinkin Liedon 2011 -kisoista on jäänyt omasta nostosta huono maku. Olin moneen kertaan lopettamassa sen jälkeen ja pidinkin kisaamisesta melkein vuoden tauon. Sen jälkeen yllättäen molemmat 2012 käymäni kisat olivat parhaat koskaan, niissä olin ihan eri lailla itsevarma kuin koskaan missään urheilussa, vaikka myönnän että vieläkin kaivelee se yksi toisto, joka jäi puuttumaan Haapajärvellä että olisin päässyt pronssille🙂

Alla video Liedon nostoista. Oma romahdus on hieman kohdan 7:45 jälkeen. En kyllä katso sitä mielelläni, enkä välttämättä suosittele katsomaan mutta koko setistä kyllä näkee että homma meni reisille jo alusta lähtien, rivet tulevat ihan miten sattuu eikä ihme jos kädet hyytyvät. Siinä kisassa lähdin jotenkin tosi ylimielisesti liikkeelle ja kuvittelin että helposti menee uusi enkka.

Olenko oppinut näistä jotain? Vaikea sanoa. Tiedän vain omalta kohdaltani että jos tietty lataus puuttuu, niin nosto ei kulje. Yleensä näin jälkeenpäin kun mietin niin olen etukäteen jo aavistellut etukäteen että ei tule kulkemaan mutta en ole aina huomioinut sitä tai sitten en ole tiennyt mitä pitäisi tehdä. Itselleni koko urheilu sinänsä on ollut ennen aikuisikää aika vierasta ja olen oikeastaan saanut siitä kokemusta vasta reilu kymmenen vuotta. Minulle on esimerkiksi ollut yllätys se, miten paljon kisaaminen maistuu, sillä olen aina ollut sitä mieltä että minulla ei todellakaan ole kilpailuviettiä tai että en ole ”kisaajatyyppiä”. (kuulostaako tutulta?) Mutta, olen saanut kuitenkin puristettua itsestäni parhaiten ulos juuri kisatilanteissa. En tiedä miksi. Mutta, välillä tosiaan latausta ei ole tai se muuttuu täysin pannukakuksi.

Olisi kiva jos voisi jotain sanoa että mitä kannattaa tehdä jos ei kulje. En tiedä mitään yleispätevää ratkaisua. Omalla kohdalla on auttanut etäisyyden ottaminen ja omien motiivien miettiminen ja kyseenalaistaminen.  Olen miettinyt että mikä meni pieleen ja monesti sieltä on tullut vastaan joko ihan vääränlainen treeni tai sitten sellainen hälläväliä-asenne kyseiseen kisaan, tai sitten se että on muita rasitteita niin paljon ettei pysty keskittymään tarpeeksi. Olen jopa joskus huomannut että olen tietyissä tilanteissa jopa pelännyt voittaa, mikä kuulostaa varmaan absurdilta.

Millan hyvä teksti:

http://liftmeupteam.wordpress.com/2013/09/30/milta-epaonnistuminen-tuntuu/


6 kommenttia

  1. Krisse kirjoitti:

    ”Kisafiilis” ja sen puutuuminen on mystinen asia. Viime kevään Biathlon SM kisat olivat omalta kohdaltani henkien taistelu tuon ”kisafiiliksen” puuttumisen vuoksi. Jo aikaisemmin viikolla tuntui siltä, että kaikki voimat on käytetty valmistautumiseen ja kilpailut eivät herättäneet mitään innostumisen tunnetta. Työnnön sain tehtyä väkisin mutta tempauksen kanssa homma oli valmis kun ennen lavalle nousua oli ajatuksena ”onko tuonne pakko mennä, mitä mä tuolla oikeen teen”. Tempauksesta muistan sen että ajatukseni oli vain olla lavalla niin pitkään että en lähde sieltä ensimmäisenä pois ja heti ensimmäisen vastustajan lopetettua lähdin minäkin.

    Kilpailutilanne on kuitenkin enemmän henkinen taistelu, oman itsensä kanssa, kuin fyysinen. Meistä jokainen on hyvässä fyysiessä kunnossa noustessaan kisalavalle ja tietää, ehkä liiankin hyvin, mihin pystyy. Sitä luo itselleen helposti kovat tavoitteet treenitulosten pohjalta, mutta ei muista että tuo kisojen tuoma henkinen kuormitus ottaa tästä palasta oman osansa. Kuusamon kisoista muistan, että tempauksessa en halunnut lähteä taistelemaan pahaa oloa vastaan. Minusta ei löytynyt henkistä voimaa jatkaa tempausta, vaikka tiedän että olisin siihen pystynyt. Halusin vain pois lavalta.

    Mistä tuo ”kisafiilis” sitten muodostuu ja mitä asiat siihen vaikuttavat on mysteeri ainakin minulle. Kuten Milla ja Marko sanoivatkin, oppiiko sitä näistä kokemuksista jotain vai ei, jää nähtäväksi. Tai onko sellaista valmennusoppia joka osaisi vastata näihin kysymyksiin?

    • Marko Suomi kirjoitti:

      Niinpä, en tiedä kuka näistä parhaiten tietää. Se on äärettömän mielenkiintoista että miten samoilla numeroilla mitattavilla kuntomittareilla voi eri päivinä tehdä huiput tai surkeat tulokset.

  2. Jake heke kirjoitti:

    Joo,mulle kävi näissä kisoissa juuri tuolla tavalla. Fiilikset eivät olleet kohdillaan ja 3 min kuluttua,olin jäänyt pacestani ! Mieleeni tuli tunne että tavoite tulos hävisi ! Tein uuden tavoitetuloksen. Negatiivisuus vaan kasvoi pettymyksen takia! Unohdin uuden tavoitteen. Otin vielä matalemman tavoitteen.Yksi toisto yli vanhan ennätyksen (ennätys tosi vanha ja matala)
    Yht äkkiä ennen vanhaa ennätystä (4 toistoa) sisäinen ääni sanoi että kuulat maahan ja pois täältä. Sitten vaan huomasin että olin laittanut kuulat maahan ja kävelin hämmästyneenä poispäin!!😦 Mieleen tuli tuo Marksin kertoma tunne,häpeä! Miksi tein niin? En vielä tiedä täydellistä vastausta. Ehkä fokukseni oli liikaa tulevissa veteraanien MM-kisoissa? Ainakin mun tekniikkani oli lavalla tosi outoa.Riven ylös nyppäyksessä käytän jalkoja-pohkeita. Videolla en tee niin kertakaan !!! Settinä tein normi treeni setin ,joka kisoissa vaan tuntui raskaalta! Keskusteluni monien kisaajien kanssa pisti miettimään,miksi jotkut vetivät alakanttiin,vaikka olivat valmistautuneen hyvin ??

  3. Auroora kirjoitti:

    Lyhyt ja pikainen kommentti tähän. Suosittelen Garret Kramerin Stillpower -kirjaa. Nettisivutkin löytyy: http://garretkramer.com/. Lyhyesti sanottuna kirjan avulla ymmärtää paremmin omia ajatuksiaan ja miten ne vaikuttavat suoritukseen ja ennen kaikkea miten niiden ei tarvitse vaikuttaa negatiivisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

%d bloggers like this: