Etusivu » rauta » Ei mulla oo aikaa, paitsi aikasarjaan

Ei mulla oo aikaa, paitsi aikasarjaan

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

Ongelma: on niin paljon kaikkea ja ei oo aikaa -syndrooma

Kirjaprojekti istuu tavallaan huonosti nykyiseen elämäntilanteeseeni: kouluikäiset lapset, vauhdikas ja mielenkiintoinen päivätyö, joka mietityttää vapaa-ajallakin, remppaprojektit ja koira. Kaikenlaista.

Aloitin kirjan työstämisen varovasti joskus marraskuussa, tein satunnaisesti siellä täällä ”kun on hyvää aikaa”. Eli en melkein koskaan, satunnaisia rypistyksiä lukuunottamatta. Tammikuussa pääsin vähän enemmän rytmiin mutta vasta nyt voi sanoa että kulkee.

Maaginen hopealuotiratkaisu löytyi

Olen nyt jonkin aikaa yksinkertaisesti tehnyt niin että kirjoitan yhden tunnin mittaisen ”aikasarjan” päivässä. Sen tunnin aikana en tee mitään muuta kuin työstän kirjaa. Käytännössä teen sen illalla kun muut nukkuvat, se on ainoa mahdollisuus keskittyä kunnolla. ”Ei mulla siis oo aikaa”(tm) mutta teen joka tapauksessa.

Projekti on hyvin paljon ulkona mukavuusalueeltani, pitkäjänteisyys pitäisi olla ihan eri luokkaa kuin bloggaamisessa. Blogin kirjoittaminen on maailman helpointa: idea -> ehkä sitä tukevan kuvituksen tuherrus -> julkaisu välittömästi. Siksi tämä on hyvin mielenkiintoista, tosin tuskaista ja epätoivoistakin ajoittain. En osaa laskea kuinka monta kertaa olen halunnut luovuttaa. Silti, homma etenee ja keväällä kirja tulee pihalle.

Aikasarjat siis toimivat tässäkin, kuten myös meditoinnissa. Siinäkin ajattelin ensin että ”ei mulla oo aikaa”(tm) mutta kun ottaa aikarajan (5-10min) ja päivittäisen tekemisen käyttöön niin homma toimii.

Apuvälineitä

Tässä halpa apuväline, pieni tiimalasi, siis meditointiin. Kirjoittamisen ajastamiseen toimii koneella esim. pieni ilmainen Focus Booster -sovellus.

Onko tämä ideaali tai optimaalinen tapa? Tuskin, mutta harvoin elämä on ideaalista tai optimaalista.

20130217-125456.jpg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

Tykkäämäni artikkelit

%d bloggers like this: