Etusivu » gs-historia » GS-historiikki – miten tehdä jotain ihan uutta?

GS-historiikki – miten tehdä jotain ihan uutta?

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

More Photos

Seuraavan noin kuukauden ajan keskityn tässä blogissa aiheeseen ”kahvakuulaurheilun historia Suomessa”, liittyen kirjaprojektiin. Kyse on pienen lajin nuoresta alkuhistoriasta mutta siinä on muutama yleistettäviä asioita mihin tahansa, uskoisin.

Mitä tekemiseen tarvitaan

Lähtökohta on siis se, että on jotain uutta mitä haluaa saada aikaan. Jotain sellaista, mikä ei onnistu yksin mutta mihin ei myöskään ole valmiita rakenteita, eikä juuri kukaan tiedä mistä on kyse.

Mitä siis tarvitaan?

  • tärkein ydinasia eli laji – Mikä on se toiminnan ydinjuttu?: lähtökohta oli se että laji on tärkeämpi kuin yksittäiset seurat, henkilöt, firmat, kuulat tai mikään muu. Eli on idea lajista ja siihen liittyvistä ihanteista, johon on helppo tarttua. Tämän esikuva minulle oli suomalaisesta thainyrkkeilytoiminnasta tuttu aika puristinenkin suhtautuminen lajiin. Se on vastakohta sille ns. jenkkilaimennukselle, missä otetaan joku asia, poistetaan siitä kaikki ”vaikea”, lisätään tissejä, kaljaa ja räjähdyksiä ja tehdään siitä show. Tästä sain esimerkin lajin emämaasta sekä Latviasta, jossa lajia kunnioitettiin, huolimatta siitä että ihmisten tai seurojen kesken saattaa olla erimielisyyksiä.
  • selkeä visio – Mikä on toiminnan iso tavoite?: vuonna 2006 MM:ssä Latviassa  visioin (en tiennyt olisiko se mahdollista mutta halusin joka tapauksessa) että jonain päivänä Suomessa tulee olemaan paremmin järjestettyjä isoja GS -kisoja, sekä pieniä paikalliskisoja, jopa salikisoja, joihin kuka tahansa voi osallistua. Tilanne oli siis Suomessa se että lajista tiesi kourallinen ja koko välineestä muutama kourallinen. Latviasta jäi yksi oleellinen oppi mukaan: kaikki ovat tervetulleita mukaan, ja heitä kohdellaan hyvin ja ystävällisesti ja kaikkia kannustetaan. Eli ei mitään pienen piirin selkääntaputtelua ja muiden haukkumista vaan ovet auki kaikille.

    Iso tavoite ja ydinasia auttoi ja auttaa silloin kun tulee vastoinkäymisiä, kun ”koirat haukkuvat” tai kun tulee mokailtua. On aina jotain itseä isompaa jonka takia mennään eteenpäin.

  • avoin, läpinäkyvä ja ”litteä” toiminta – Miten toimitaan käytännössä?: pidin alusta asti avointa blogia, koska en tiennyt ketään lähialueilta, jotka olisivat olleet kiinnostuneita lajista. Ajattelin että sitä kautta löydän ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita, ja se onnistui. Olin mukana useilla keskustelufoorumeilla ja tartuin heti tilaisuuteen, jos joku innostui lajista. Etsin ihmisiä, jotka olisivat tarpeeksi rohkeita lähtemään kokeilemaan jotain uutta, mutta niin avoimia etteivät halunneet yksin kontrolloida kaikkea. Oma foorumi oli esim. perustettava siksi että jotkut foorumeiden omistajat olivat herkkiä sille, että heidän foorumeillaan mainostetaan ilmaisia tapahtumia kuten kahvakuulakisoja 🙂 Muutenkin olen nähnyt paljon esimerkkejä siitä, miten yrittämällä väkisin kontrolloida toimintaa pieneen piiriin saadaan paljon vahinkoa aikaiseksi, ja yleensä jäädään sinne omalle salille pätemään eikä päästä aidosti eteenpäin. Ja toisaalta taas ne, jotka ovat pitäneet silmät ja ovet auki maailmalle ovat pärjänneet hyvin.

    Tähän liittyy myös se avoimuuden vaikea puoli, eli kontrollista luopuminen. Se on ollut vaikeaa minulle ja se on sitä muillekin, ja se tulee esiin monella eri tavalla, esim. niin että joku tulee yhtäkkiä kaikille avoimelle foorumilla valittamaan siitä minkälaista keskustelua siellä on, ilman että itse oikeastaan osallistuu siihen. Hassua on se että tätä tapahtuu vieläkin välillä. Herätkää jo! 🙂 On pystyttävä laittamaan itsensä ja visionsa likoon, ja luotettava siihen että siitä seuraa jotain hyvää. Kukaan yksittäinen ihminen tai seura ei omista lajia, vaan se on osallistujensa ja heidän tekojensa summa. Toki, aina joku elää ”aktiivista kauttaan” ja panostaa hetkellisesti enemmän kuin muut mutta periaatteessa lava on avoin kaikille.

  • globaalin tilanteen huomioiminen –  Mitä muualla on tehty, mikä toimii ja mikä ei?: kahvakuulaskene vuonna 2006 USA:ssa oli sitä, että oli yksittäisiä huruguru -ukkoja, jotka olivat olevinaan superasiantuntijoita. Heillä oli hyviä juttuja mutta ongelma oli että jokainen halusi rakentaa oman pyramidiorganisaation, heidän oman napansa ympärille, jotta bisnes sujuisi paremmin. Toisaalta taas Venäjällä GS oli täyttä perinneurheilua, jossa ei ymmärretty bisneksen, markkinoinnin tai modernin tiedottamisen päälle oikeastaan lainkaan. Siellä oli vanhoja liittoja, jotka riitelivät arvovaltakysymyksistä keskenään. Suomessa taas on oli jo ehkä rapistumassa oleva seuratoiminnan perinne, jossa tehdään yhteisen asian eteen hommia vapaaehtoisesti.

    Ajattelin että täällä on tärkeää  seuratoiminta mutta ei sellainen perinteinen ”me tehdään täällä hyvää juttua yhdessä mutta ei ainakaan kerrota siitä kenellekään”, vaan niin että luodaan edellytyksiä sille, että kaikilla on mahdollisuus tietää mistä on kyse ja osallistua toimintaan. Ei niin että on pikkuisia kerhoja tai yksittäisiä narsisteja, jotka tappelevat yksinoikeudesta toimintaan. Ehkä jotenkin niin että toimiva ratkaisu olisi bisnespuolelta kopioitu vahva monikanavaviestintä yhdistettynä lajin edistämisen tavoitteeseen?

  • liittolaiset – Mistä samaan asiaan uskovat ihmiset?: oli tärkeää löytää samaan asiaan uskovia ihmisiä, eli sellaisia jotka uskoivat lajiin, ja halusivat kehittää sitä. Tämä on ehkä kaikkein tärkein asia, sillä yksin lajitoiminta ei kanna pitkälle. Jo pelkästään siksi että itse en osannut mitään muuta kuin hieman nostaa, en ole kovin järjestelmällinen saati niin taitava että voisin viedä lajia liittotoiminnan suuntaan. Koska kaikki oli tuntematonta, oli tärkeää luottaa asiaan tarttuviin ja lähteä tekemään asioita yhdessä samantien. Ei voinut vain pysyä oman kahvipöydän ympärillä koska siellä ei lajista kukaan tiennyt mitään. Alussa tavoitteeni oli löytää kuka tahansa, joka voisi innostua kisaamisesta ja houkutella mukaan. Kopioin tämän mallin Lorraine Pattenilta ja Steve Cotterilta, jotka houkuttelivat minut mukaan ensimmäiseen kisaani. Ajan mittaan ihmisiä tuli, jotkut heistä innostuivat niin paljon että alkoivat houkutella muita mukaan ja niin homma eteni innostuksen kautta ja laji kehittyi.
  • osallistaminen: miten saada luotua sellainen ”systeemi”, että kuka tahansa voi osallistua toimintaan? No, en tiennyt muuta vaihtoehtoa kuin sen että kaikki on avoimesti esillä. Mitään ei pidetä pöytälaatikossa tai salaseuran kassakaapissa. Eli siis käytännössä kaikki keskustelufoorumilla ruodittavava, blogissa kommentoitavana, kaikki tulokset auki nettisivuilla tai google docs:ssa, videot youtubessa ihmeteltävänä jne.

    Tästä kaikesta huolimatta ihmisiä ei ole helppo saada osallistumaan. En tiedä muuta keinoa kuin yrittää innostaa ja kannustaa muita, ja yrittää luoda tilanteisiin sellainen henki että ihmisillä on tervetullut olo mukaan toimintaan.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

%d bloggers like this: