Etusivu » tavoitteet » Miten sinä asetat tavoitteita?

Miten sinä asetat tavoitteita?

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

Tässä kolme yksinkertaista tapaa asettaa tavoitteita, esimerkiksi vaikka treenin suhteen. Mikään ei oikea tai väärä sinänsä. Miten sinä asetat tavoitteita?

20121208-202101.jpg

Katsotaan tarkemmin yksi kerrallaan.

1. Ei tavoitteita lainkaan. Toiminta etenee eri suuntiin, välillä hyvin ja välillä huonosti mutta oikeastaan on vaikea sanoa tuleeko kehitystä, koska ei tiedä minne ollaan menossa. Sopii sellaiselle, joka haluaa tunnelmoida treenin suhteen.

20121208-202312.jpg

2. Ollaan ylirealistisia. ”Mä tulen aina olemaan tässä tasossa, ei mulla ole mahdollisuuksia kehittyä.” Eli tehdään asioita ja tiedetään minne ollaan menossa mutta ei kehitytä koska ei uskalleta haluta sitä tai ei aidosti haluta. Ylläpidetään ehkä jotain jo saavutettua.

20121208-202510.jpg

3. Otetaan selkeä tavoite, joka on jonkin verran oman nykytason yläpuolella mutta kuitenkin ”tässä maailmassa”. Kehitytään siihen suuntaan, vaikka matkalla tuleekin mutkia, kuitenkin selkeästi eteenpäin nykytasosta.

20121208-202639.jpg

Oman kokemukseni mukaan tuo kolmas näistä on erittäin hyödyllinen, jos tavoite on tarpeeksi selkeä.

Mainokset

2 kommenttia

  1. […] Marko Suomi – Miten sinä asetet tavoitteta? […]

  2. Outi sanoo:

    Eilen just yhden makean tavoitteen kolmosen tapaan saavuttaneena voisin tuohon lisätä, että lisää vaikeusastetta tavotteiden asettamiseen tulee, kun ne muutamat tavoitteet ovat vähän ristiriidassa keskenään. Ei niitä silti kannata jättää asettamatta, jos tosissaan haluaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

Tykkäämäni artikkelit

%d bloggers like this: