Etusivu » hyvinvointi » Äärisuoritusten mielekkyys?

Äärisuoritusten mielekkyys?

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

More Photos

Tykkäätkö ajaa itsesi treenissä, töissä tai jossain muussa puuhastelussa äärirajoille tai niiden yli? Miksi? Minkä takia se on sinulle tärkeää?

Itselleni oli aina muutaman viikon takaiseen tilanteeseen asti jonkinlainen meriitti se, että pystyn laittamaan itsensä likoon tietyissä tilanteissa, kuten kisoissa, 110- tai 115- prosenttisesti peliin, välittämättä kivusta, särystä, loukkaantumisista tai jostain muusta pienestä.  Mietin jopa ennen viime kisojen nostoja, että vedän tässä kaikki irti vaikka taju lähtisi. Ja niin se melkein lähtikin. Vaikka ei ole mitään näyttöä siitä että kisasuoritus oli syynä, olin kuitenkin hetken päästä sairaalassa.

Mietin sitten siellä että onko joku yksittäinen ”kova suoritus” sen arvoista, että lapseni joutuvat olemaan huolissaan isästään? Miten monta kertaa olin ajatellut vielä todistaa itselleni että pystyn kyllä vetämään itseni täysillä peliin? Olin jo vuosia suhtautunut kisoihin siten että siellä laitetaan peliin kaikki mitä löytyy. Jotenkin nyt ainakin tuntuu että se tie on nähty, ei ole enää tarpeen todistaa itselleen ja vielä vähemmän muille että olen ”kova jätkä”, huippusuorittaja tai jotain. En tiedä jatkanko kisaamista joskus mutta jos jatkan niin 110 vaihtuu 80 prosenttiin.

En silti vaihtaisi yhtään kisakokemusta pois, niistä on oppinut todella paljon itsestään ja muista ihmisistä. Ihmisestä näkee paljon kun hän on kisatilanteessa kovan paineen alaisena. Siinä on turha selitellä, vaan henkinen kantti näkyy suoraan tai on näkymättä. Suosittelen jokaiselle että tutustuu jollain tavalla omiin rajoihinsa, koska silloin vasta tuntee itsensä hyvin.

Arvostan yhä sitä, että joku pystyy huippusuorituksiin mutta ajattelen että todella harva asia on 100 prosentin arvoinen. Omat lapset ovat ehkä ainoita asioita, joiden takia ”kannattaa” kuolla tai vammautua, jos siis asiaan voi vaikuttaa.

Treenien suhteen olen ollut jo kauan sitä mieltä että itsensä täysillä jumiin vetäminen yksittäisessä treenissä on urpoa touhua. Lähinnä siksi että tein sitä melkein pelkästään kun olin reilu parikymppinen, siinäkin todistelin itselleni että pystyn vetämään itseni äärirajoille ja ehkä jopa enemmän kuin keskivertotreenaajaa. Olin siitä jollain tavalla ylpeä.

Sitten kun aloin ottelemaan thaikussa, tajusin että on ihan hölmöilyä satsata hirveästi yhteen treeniin ja juhlia sitä että saa itsensä superväsyneeksi. Satsaus muuttui siten että kisa/ottelu oli se paikka, jossa katsottiin mihin pystytään, ja siellä ei säästellä. Mutta sitä varten piti säännöstella tekemistä. Mikään ei ole helpompaa kuin itsensä vetäminen täysillä jumiin yksittäisessä treenissä, tekee vain kovaa ja/tai paljon.

Tämä toki oma kokemukseni. Ihmisillä on erilaisia syitä piiskata itseään kovaa, enkä minä olen oikea ihminen sanomaan mikä on hyvä tai huono syy tehdä sitä.

 

Advertisements

7 kommenttia

  1. Kiitos tästä ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!! Koska kommentointimahdollisuus on annettu, niin tässä tajunnanvirtaa Oulunsalon Niemenrannasta.

    Stressi on stressiä. Oli paine henkistä tai fyysistä, se vaikuttaa sekä kehoon että mieleen. Itseään liikaa treeneissä ruoskimalla saa stressihormonit koholle ja itsensä myös henkisesti ahdistuneeksi, väsyneeksi, jopa aggressiiviseksi. Elimistö ei tiedä onko nyt oikeasti joku hätä, että pitää riehua henkensä edestä. Jotkut ”nollaavat” treenaamalla kovaa, mutta etenkin jos työ on henkisesti kuormittavaa, ei kannattaisi hakea liian rankkaa vastapainoa, vaan ennemmin panostaa peruskestävyyteen, liikkuvuuteen, koordinaatioon, palauttavaan harjoitteluun… Milloin on palautumisen aika? Jos itsensä kiusaaminen puolikuoliaaksi on arkinen hupi, niin jossakin vaiheessa jokin sauma ratkeaa.

    Tulee mieleen suomalainen menetelmä rentoutua vetämällä kunnon känni. Jos herkkyys on kadonnut ja mikään ei tunnu missään, niin ainoa vaihtoehto on vetää kovemmat kännit tai kovemmat rääkit. Kumpikaan ei pidemmän päälle palvele tarkoitusta. Olisi ehkä parempi pyrkiä tasapainoon, kuin hakea jatkuvia äärikokemuksia. Itsensä voi ylittää monella tavalla. Monet ”itsensä ylittäjät” ovat stressaantuneita (mieli kehittää stressaantuneeseen kehoon sopivia ongelmia korvien väliin, eikä ihminen tiedä mikä ahdistaa, mutta joku ahdistaa), väsyneitä ja ylikierroksilla, koska jos vauhti hiljenee, niin pakka leviää. Ollaan kuin Speed-leffan bussin kyydissä.

  2. Tuomas Malinen sanoo:

    Taidat viitata tuohon HD-aikaan? Olihan se aika riehumista, mutta tuloksiakin toki tuli.

    Itselläni ei, ainakaan tällä hetkellä, ole lapsia ja työtahti (akatemia + yritystoiminta) on kiireinen. Treenejä on tätä nykyä yksi kova ja yksi kevyt viikossa. Varsinkin tuo yksi kova treeni on viikon ”terapiahetki” ja ilman sitä työviikko olisi kovin toisenlainen. Kahdella kovalla treenillä elimistö ei puolestaan ehdi toipua (kokeiltu on). Kyse on siis mielestäni myös treenin suhteesta muuhun toimintaan, kuten tietokoneen ääreessä istumiseen. Jos ei ole aikaa kuin yhteen kunnon treenikertaan viikossa, kova treeni voi olla kannattavaa. Jos elämä on muutenkin stressaavaa, treenikerrat pitää suhteuttaa omaan ja kehonsa jaksamiseen.

    Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus.

    • Marko Suomi sanoo:

      HD -aikaankin kyllä mutta sen jälkeenkin thaikussa ja sittemmin kuulassa olen ottanut aika usein oksat pois -asenteella, ainoa muutos vaan se että kovat setit olivat kisoissa eikä treeneissä.

      Totta että suhteuttaminen muuhun elämään on tosi tärkeää.

  3. Tony sanoo:

    Erittäin hyvä kirjoitus ja varmasti monelle ajankohtainen aihe.

    Mielestäni on mielekkäintä, sekä järkevintä, että treenaa usein. Se on myös tulosten kannalta yleensä tehokkaampaa oli laji sitten lähes mikä tahansa. Erityisesti tehokkuus pätee peruskuntoiluun, voimatreeniin ja kehonrakennukseen. Toki ollaan myös yksilöitä kaikki eli pientä yleistystä tämä. Ja kun treenaa usein niin on ”pakko” opetella treenaamaan tarpeeksi kevyesti, että seuraavakin treeni onnistuu ja treeneistä palautuu.

    Päivittäinen treeni ei vie aikaa kuin 5-30min. Eli ajanpuute tuskin on juuri kenelläkään syynä. Toki riippuu siitä miten,missä ja millä välinein treenaa, miksi, kenen kanssa ja mitkä on tavoitteet, mutta perus työssäkäyvän kuntoilijan näkökulmasta onnistuu noin ihan helposti jos asiat haluaa järjestää.

    Kolmenkympin kynnyksellä, 15 vuoden lähes yhtämittaisesti jatkuneen treenaamisen jälkeen alkoi itsellä tulla liian kovista yksittäisistä treenikerroista sekä henkistä, että fyysistä loppuun palamista. Kaikki ajatukset pyöri treenin,toistojen ja kilojen ympärillä tai ruoka-asioissa. Todella kuluttavaa! Ei mennyt pitkään, kun alkoi tulla keoonisia jumitiloja,loukkaantumisia,tulehduksia ja flunssa/tautikierre. Edes treenin vähentäminen ja keventäminen ei varsinaisesti auttanut. Kyse ei edes ollut ns.ylikunnosta vaan yksinkertaisesti ylisuorittamisesta. Nyt se on osaltani loppu ja elän huomattavasti onnellisempaa ja tasapainoisempaa elämää. Toki treenaan voimaa ja kuntoa päivittäin, mutta olen oppinut säätelemään rasitustasoa ja välillä ottamaan myös löysin rantein. Stressi on pahasta oli sitten fyysistä tai henkistä!

    • Tony sanoo:

      Pieni täsmennys tuohon kirjoitukseen, tarkoitun siis sitä, että mieluummin usein ja kevyemmin kuin harvaa ja kovaa jos nuo on ne vaihtoehdot. Toki sinne väliinkin mahtuu vaihtoehtoja!

    • Marko Suomi sanoo:

      Totta, pienellä panostuksella saa paljon aikaan tarvitsematta vetää överiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

%d bloggers like this: