Etusivu » hyvinvointi » Pakkopysähdys – mitä tästä voi oppia?

Pakkopysähdys – mitä tästä voi oppia?

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

More Photos

Sain kuulla tänään että halvauksesta ei jää mitään pysyviä vammoja. Joudun syömään puoli vuotta lääkkeitä ja alkuun lepäilemään jonkun viikon töistä yms. mutta olen siis todella onnekas ja pääsin vähällä. Huimausta ja epävarmoja liikkeitä voi esiintyä jonkin aikaa, sekä tavallista suurempaa väsymystä. Halvaukset voivat pahimmillaan tappaa, viedä puhe-, liikunta tai havainnointikyvyt, minkä rinnalla pienet huimaukset eivät ole yhtään mitään. Ok, toki olisi ”ihan kiva” jos tällaista ei kokisi lainkaan mutta ei näitä saa valita. Lisäksi näitä vain sattuu, ilman syytä, kelle tahansa, koska tahansa.

20120924-194616.jpg

Tämä on ollut aika iso kokemus, enkä vielä tiedä olenko oppinut siitä mitään. Toivottavasti mutta se jää nähtäväksi. Sen tiedän että kun aluksi kuulin halvauksesta, pelkäsin aivan tolkuttomasti. Ja sitä mitä ajattelin ihan ensin ehkä kertoo jotain tärkeää. Mietin miten pääsen mahdollisimman nopeasti lasteni ja vaimoni lähelle. Sitten mietin koiraamme ja kotiamme. Sitten läheisiä ystäviä. Siis tärkeitä ihmisiä, ihan elämän perusjuttuja. En ajatellut töitä, palavereja, sosiaalisen median hyödyntämistä, laskupinoja, fitness -gurujen ääliömäisyyksiä, kahvakuulakisoja, ruokavalioita, bussiaikatauluja tai kaikkea kivaa sisältöä, jota voisin linkittää jonnekin. Tiukassa paikassa kaikki epäolennainen karsiutuu automaattisesti pois.

Hieman myöhemmin mietin paljon (sairaalassa on siihen kivasti aikaa) elämääni kokonaisuutena. Mihin käytän aikaani, mihin kiinnitän huomioni ja onko se kaikki tärkeää? Mistä kannattaa stressata ja mistä ehkä ei? Millainen haluan olla? Mitä voin vielä elämässä tehdä? Mihin pystyn, mihin en pysty? Millä on merkitystä ja miksi?

Nyt ei ole sillä tavalla mitään näppäriä vastauksia näihin, enkä tiedä tuleeko tekstimuodossa. Tämä on tällaista shokinpurkamiskirjoittamista. Uskon että sulattelen kokemusta vielä pitkään. Kiitos teille jotka tuitte eri tavoin, toivottavasti voin joskus olla vastavuoroisesti tukena.

Aiheeseen liittyvä laulu siitä miten heikkoja ja haavoittuvaisia me loppujen lopuksi olemme, kuolema on lähellä vaikka sitä ei ole aina ”kiva” miettiä. Pyyhkäisy vain ja elämä loppuu. Toivottavasti sen jäljellä olevan tiimalasin hiekan osaa käyttää jotenkin hyvin.

Laulu: Death …. in it’s arms

Tuossa vielä teksti siitä, miten me olemme sitä mihin huomiomme ja aikamme suuntaamme.

http://blog.exuberantanimal.com/one-wabbit/

Advertisements

3 kommenttia

  1. Kenu sanoo:

    Koskettava ja ajatuksia herättävä postaus. Paljon tsemppiä sulle!

  2. Kaikella on tarkoituksensa. Hyvä kirjoittaa ajatuksia ylös, talteen. Elämän hauraus karisee mielestä ajan myötä. Muistan, kun olin joskus vuosituhannen vaihteessa matkustajana autossa, joka talviliukkailla veti katon kautta ympäri. Auto meni tuhannen ruttuun, kuski ja matkustajat selvisivät mustelmilla. Itkin sinä yönä jo valmiiksi, että miksi sen vereslihaisen oivalluksen pitää vähitellen haalistua. Se on tietenkin mielen tapa suojautua. Ei kukaan pystyisi toimimaan, jos elämä koko ajan vilistäisi silmien edestä kuin filminauha.
    Kyydissä taisi olla muuten Oikarisen Villekin. Maailma on pieni ja kaikki matkustajat edelleen hengissä. Mutta onhan tälle faktalle hyvä itseään altistaa. Mieheni sisko kuoli autokolarissa kolmikymppisenä. Ei ole itsestäänselvää, tämäkään päivä! Ollaanpa kiitollisia, än yy tee NYT.

    • Marko Suomi sanoo:

      Olet oikeassa, on hyvä tiedostaa olevansa kuolevainen mutta sen jatkuva murehtiminen ei hirveästi auta mihinkään, ei toki sen kieltäminenkään. Itsekin huomaan että hetkittäin mieli automaattisesti pistää suojat päälle, ja välillä taas tulee mietittyä enemmän. Siksi on ihan mahdoton ja yliarvostettu ajatus että pitäisi koko aja elää hetkessä supertäysillä, ei sitä kukaan jaksaisi sekoamatta 🙂 Ehkä ihanne voisi olla että tiedostaa ja ymmärtää että ei ole koskaan turvassa ja silti nauttii elämästä kun vielä pystyy?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

%d bloggers like this: