Etusivu » rauta » Käytännön blogitaktiikkaa: häiriöiden minimoiminen ennen aloittamista

Käytännön blogitaktiikkaa: häiriöiden minimoiminen ennen aloittamista

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

En tiedä toimiiko teillä mutta mulla toimii. Kuvittele tilanne, jossa haluat saada oikeasti aikaan tekstin ja julkaista sen. Idea on jo päässä suunnilleen, tarvitset vain hieman aikaa koostamiseen ja kirjoittamiseen.

Yleensä katson ”uutiset” heti aamusta, eli tarkistan mitä ihmiset ovat eri asioista mieltä ja minkälaisia inspirationaalisia videoita ja kuvia he jakelevat sosiaalisen median kanavissa kuten Facebook tai Twitter tai Google+. Joskus katson jopa iGooglen kautta kootusti usean suomalaisen medialähteen uusimmat uutiset, jotta tietäisin mitä tänään kuuluu pelätä ja että mitä missillä on ollut kesämökkireissulla päällään.

No, tämän ruljanssin jälkeen olen joskus löytänyt hyviä artikkeleita tai uusia kontakteja tai hauskoja kuvia tai vaikka mitä hienoa. Usein kuitenkin tässä vaiheessa pää on aika täynnä kaikenlaista sekavaa, ja kirjoittaminen ei onnistu.

Sen sijaan, tämä toimii minulla aamukirjoittamisen suhteen:

  • kaikki virtuaaliset kanavat kiinni, ja ensimmäinen teko tietokoneella tai mobiililaitteella tuona päivänä on kirjoittaminen, ei minkään tsekkailu tai selailu
  • joskus tätä ennen jopa ihan paperille mindmap aiheesta
  • sitten kun pääteksti on valmis, vasta etsitään sitä tukevat kuvat tai kaivetaan arkistoista aihetta käsittelevät lisälinkit

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

%d bloggers like this: