Etusivu » girevoysport eli kahvakuulaurheilu » Tilinteon hetkiä?

Tilinteon hetkiä?

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

Tämä vuosi alkaa olla lopussa, ja on katsottava hieman taakse ja hieman eteen. Yleensä joulun lähestyessä mietin aina mitä on vuoden aikana tapahtunut. Tänä vuonna se on jotenkin korostunut, ehkä koska täytin 35, ehkä koska menin naimisiin, ehkä jostain muusta syystä.

Treenin, oman kisaamisen ja oman kahvakuulatoiminnan suhteen tämä vuosi on ollut laimein tähän mennessä. Ok, LC:ssä tuli Ruotsissa enkka mutta muuten olen mennyt säästöliekillä, ja kokenut siitä jopa syyllisyyttä, mikä on sinänsä älytöntä. Ehkä se johtuu siitä että viimeiset 5 vuotta olen elänyt kahvakuulaurheilulle hyvin pitkälle.

Viimeiset 5 vuotta kuulaurheilun ehdoilla

Se alkoi sinä vuonna kun täytin 30, joka oli vedenjakajavuosi omassa elämässäni. Ei kolmekymppisten takia vaan läheisen vakavan sairastumisen (jotkut teistä tietävät tarkemmin mistä on kyse) ja kaiken siitä seuranneen takia. Laji antoi kaoottisessa elämänvaiheessa edes jotain, johon luottaa (24kg on aina 24kg, vaikka mitä tapahtuisi ympärillä) ja se vei sittemmin mennessään täysin.

Sittemmin lajista on tullut hyvin rakas, kaikkien kisakokemusten ja lajin kautta tulleiden ystävien takia. Iso juttu, ei voi mitään. En osaa suhtautua kahvakuulan nostamiseen ja GS-urheilulajiin mitenkään hirveän neutraalisti, ja muutenkin treeni on ollut aina hyvin tärkeä asia. Edelleen sairastumis- ja kuntoutusasioiden läheisyyden takia suhtaudun myös ihmisen fyysiseen suorituskykyyn aika vakavasti. Se ei ole todellakaan mikään kepeä ihankivajuttu -asia tai kivan ironinen -näkökulma, vaan elinehto.

Joka tapauksessa, viimeiset 5 vuotta on ollut antoisaa aikaa. Mutta, mitä seuraavaksi? Olen tänä vuonna ihan tarkoituksella jäänyt ja jäämässä pois monesta kahvakuulakuviosta, jotta elämässä olisi enemmän tilaa. Tein alussa klassisen virheen, josta eräs ystävä jo 5 vuotta sitten varoitti ”don’t spread yourself too thin.” Ja tein juuri niin. Halusin olla mukana kaikessa koko ajan, ja se taas johti ajan kanssa siihen että sitä mukana olemista oli ihan liikaa ja koko homma rupesi kypsyttämään toden teolla. Nyt kun olen jättäytynyt pois ja keskittynyt pariin asiaan (Ryhtiin, töihin) niin asiat alkavat olla taas selkeämpiä ja yksinkertaisesti hauskempia.

(Opeista sekin että olen tämän blogin myötä oppinut paljon bloggaamisesta, ja olen tehnyt kaikki mahdolliset virheet. Kuten esim. sen että asiantuntijablogissa ei saisi olla tällaista reflektiivistä pohdintaa vaan pitäisi postata vain omaa henkilöbrändiä tukevaa materiaalia. Puhumattakaan siitä että postausten pitäisi olla lyhyempiä!)

Kohtuullisuus on kiva ajatus mutta kovaa menemisestä saa paljon irti

Mutta, tuokin on kaksiteräinen miekka. Olen surkea kohtuullistaja ja hyötyliikkuja. En osaa ”vain” osallistua, haluan vaikuttaa. Saan tilanteista enemmän irti kun ollaan raivaamassa tietä ja tekemässä asioita täysillä ja isolla sydämellä. Tykkään siitä kun rakennetaan uutta kulttuuria ja mennään aika kovaakin eteenpäin. Sitä sai tehdä kahvakuulaurheilun alkutaipaleella. Silloin kun meitä oli vain kourallinen, Antti, Kukka ja kaikki oli epävarmaa ja kaikki oli auki 🙂 Oi sitä aikaa kun täällä ei vielä käyty idioottimaista GS vs toiminnallinen -väittelyä, jota jenkeissä käytiin 🙂

En silti haikaile lajille vuoden 2006 tilannetta, sillä nyt asiat ovat paljon paremmin ja tulevat olemaan 2016 vielä paljon paremmin GS:n suhteen!

Joka tapauksessa, en oikein osaa treenata jos minulla ei ole selkeää kisatavoitetta. En jaksa kiinnostua ”ominaisuuksien kehittämisestä” tai ”kehonkoostumuksen parantamisesta” vaan kaipaan kisavalmistautumisen intoa, ahdistusta, jännitystä ja draamaa. Adrenaliini-riippuvuutta ehkä? Se tunne kun ennen kisaa veri sykkii kovempaa kuin normaalisti, kuten Misfits runoilee Wolfsblood -laulussaan ”it’s pumping like it’s fucking in my veins”. Kun juttelee pahimman kisakumppanin kanssa, joka uhoaa tekevänsä sellaisella tahdilla, johon ei usko pystyvänsä mutta päättää siinä samassa lähteä mukaan. Mitä kaiken tuon rinnalla on ”treenaan, jotta paikat olisivat istumätyön jäljiltä hieman vähemmän jumissa.” Arvokasta, kyllä, sykähdyttävää, ei oikeastaan.

Tavoitteita tulevaan

Mitäs sitten jatkossa? Olen vähän varonut miettimästä tavoitteita. Jotenkin luulen että se on joko täysillä tai ei mitään. En oikein osaa muuta. Eli ehkä pitäisi vain päättää että se on vuonna 2012 sata työntöä rikki? Katsotaan mitä miehestä lähtee irti? Onhan mulla uudet nostokengät ja kaikki.

Mainokset

6 kommenttia

  1. Kukka sanoo:

    Tää oli niin hyvä. 🙂 Kiitos muisteloista! Itse kirjoitan samantapaista, mutta siinä on tällä hetkellä 10000 merkkiä ja olen vasta vuodessa 2009.

  2. Anne Toivanen sanoo:

    Kukka! Kiitos, että olet! Kiitos, että kirjoitat!

  3. Anne sanoo:

    =)… taisikin olla Markon teksti. Kiitos!

  4. Kukka sanoo:

    Joo, kiitokset menee nyt Markolle 😀

  5. Marko Suomi sanoo:

    Kiitokset teillekin 🙂

  6. […] jaksan, summaan tämän vuoden kuten Kaisa teki. Tai ehkä summaan viisi vuotta kuten Marko teki. Tarinat olisivat huikeita, en ole muistanutkaan miten rikkaaksi ja erilaiseksi elämä […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

Tykkäämäni artikkelit

%d bloggers like this: