Etusivu » girevoysport eli kahvakuulaurheilu » Kahvakuula.fi uuteen kotiin

Kahvakuula.fi uuteen kotiin

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

Luopuminen on vaikeaa. Varsinkin kun on tehnyt jonkun asian parissa tiiviisti hommia monta vuotta. Olen jäämässä pois kahvakuula ry:n hallituksesta ja koko seura siirtyy uudelle hallitukselle (en vielä tiedä kokoonpanoa mutta se selviää parin viikon päästä kokouksessa). Kahvakuula ry omistaa kahvakuula.fi:n, joten sivusto ja foorumi ja niiden ylläpito siirtyy samalla eteenpäin uusiin käsiin. Olen aika haikeilla mielillä sillä asiaan liittyy paljon muistoja ja hienoja kokemuksia, ja toisaalta myös helpottunut että pääsen vapautumaan uusiin seikkailuihin.

Olen toiminut sivuston ja foorumin pääasiallisena ylläpitäjänä sen alusta saakka, eli vuodesta 2007. Sivusto syntyi ensin, ja foorumi siihen perään. Alussa kahvakuula ry oli ainoa kahvakuulaseura, ja siksi foorumistakin on muodostunut kaikkien suomalaisten kisanostajien paikka, jossa on vapaasti saanut keskustella eri seurojen ja liittojen toiminnasta ja kaikkien valmistajien tuotteista. Se oli yksi lähtökohta tekemiselle, sillä eräänä kimmokkeena toimi eräs toinen foorumi, jossa tällaista vapaata keskustelua ei sallittu (ihan oikeutetusti sinänsä sillä omistaja saa päättää mistä ei puhuta, halutessaan).

Tämä lähtökohta, sekä oma ja monen muun alkuperäisjäsenen intohimoinen suhtautuminen lajiin vaikutti varmasti siihen että foorumi on saanut monesti kritiikkiä siitä että se keskittyy liikaa GS:ään, tai että siellä mollataan liikaa uusia innovaatioita kuten lommokahvakuulia tai täriseviä kuntopalloja jne. Toisaalta, se on saanut kehujakin siitä että hommaa on viety eteenpäin lajin ehdoilla eikä myynnin edistämisen ehdoilla. Sekin on ollut hyvä että uusiin tulokkaisiin on suhtauduttu kannustavasti. Nämä ovat näkökulma-asioita ja kaikkia ei voi miellyttää.Kaikkien miellyttämisestä syntyy minun mielestäni vain Justin Bieberin kaltaista sielutonta muovista kuraa mutta joku voi olla tästä eri mieltä 🙂 Jos jonkun asian voisin tehdä toisin niin olisin vieläkin enemmän keskittynyt kaikessa tekemisessä GS:ään.

Foorumilla on tullut vastaan paljon hienoja ihmisiä, ja paljon sekopäitä 🙂 Kaikkea on mahtunut joukkoon, hulluista narrien kautta fanaatikkoihin, hillittömiin myyntimiehiin ja oikeisiin urheilijoihin ja tilastofriikkeihin ja elämäntapatreenaajiin. Trolleja on ollut harvinaisen vähän, mikä on hyvä asia. Joskus aina joku ilmestyy, rupeaa räksyttämään että ”miksi täällä ei keskustella niin kuin minä haluan?”. Ja sitten kun sanoo että ”sinähän voit vaikka itse aloittaa keskusteluja itseäsi kiinnostavista asioista” niin tulee hyvin hiljaista. Terveisiä vaan sinne jonnekin.

Jännää on se että kun puhutaan vastuusta, sitä ei usein ymmärretä lainkaan. Foorumin omistaja vastaa toki kaikesta loppujen lopuksia mutta myös jokainen keskustelija vaikuttaa omilla teksteillään kokonaisuuteen. Foorumia ei ole olemassa ilman ihmisiä ja heidän panostaan, ja jokaisella on periaatteessa sama vaikutusmahdollisuus. Toisaalta, sama ilmiö on seuratoiminassa muutenkin, vastuunottoa pelätään ihan turhaan ja sitä vältellään, vaikka sitä kautta hommasta saa paljon enemmän irti. Toki se on myös kuluttavaa mutta sellaista se elämä on. Kunnioitan kaikkia seurojen aktiivitoimijoita sillä tiedän ettei se ole mitään ruusuilla tanssimista.

Varsinaista moderointia ei ole tarvinnut tehdä juuri lainkaan. Ja kaiken kaikkiaan homma on ollut hyvin opettavainen matka sosiaaliseen mediaan urheiluun liittyen.

Kiitos kaikille teille jotka olette omalla panoksellanne tehneet foorumista hyvän paikan! Toivottavasti hyvä ja kuvia kumartelematon henki säilyy jatkossakin ja homma kehittyy eteenpäin.

Vielä numeroita:

Lähtökohta foorumilla oli nolla, ja tänään lukemat ovat: ”Total posts 56063 | Total topics 3590 | Total members 650 |”

 

Advertisements

6 kommenttia

  1. menijo sanoo:

    Aika aikaa kutakin. Toivottavasti jatkat kuitenkin vielä kahvakuulaurheilun parissa. Kahvakuula.fi on ollut hyvä paikka keskustella ja pohtia välillä hieman ”turhautuneestikkin” ja aika rajustikin, vaikean ja raskaan lajin teemoja. Muutenkin se on toiminut hyvin monipuolisena keskustelupaikkana. Kiitos siitä. 🙂

    Kukkahan sen jo yllä laittoi ihan hyvin. OMFG!

    • Nimetön sanoo:

      Mä jatkan lajia, valmennusta ja fanaattisuutta ihan varmasti muiden projektien muodossa 🙂 Ja enköhän jatka kommentointia foorumillakin, voin esim vaatia että keskusteltaisiin enemmän gs:stä.

  2. Haikea fiilis tulee, mutta aina kun luopuu jostain, saa jotain tilalle! 😉
    Hienosti olet nuo ylläpitäjän hommat hoitanut!
    KIITOS!!!

  3. Outi sanoo:

    Suuret kiitokset Marko tähän asti foorumista sun muusta. Meille lajin löytäneille foorumi on ollut aivan elintärkeä solmukohta, että on päässyt mukaan ja siellähän sitä pyöritään edelleen.

    Luopuminen on vaikeaa. Itsekin on tullut sitä harrastettua viime aikoina. Hitsin vaikeaa. Mutta sitten sitä energiaa tosiaan riittää johonkin uusiin kuvioihin. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

%d bloggers like this: