Etusivu » opetus » Avoin, pelokas, paljas ja heikko esiintyjä

Avoin, pelokas, paljas ja heikko esiintyjä

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

Avoin, paljas ja heikko esiintyjä

Uskoin joskus että on parempi piilottaa kaikki kuin näyttää muille. Olin jo lukiossa esimerkiksi hyvä englannissa mutta en koskaan kehdannut viitata tunneilla. Opettaja olikin yllättynyt kun sain luokan parhaita pisteitä kokeista vaikka olin antanut tunneilla sen käsityksen etten osaa mitään.

Esiintyminen on aina ollut minulla painajaismainen kokemus. Tai siis tietyllä tavalla aivan näihin päiviin asti. Noin vajaa vuosi sitten huomasin että pidänkin todella paljon julkisesta puhumisesta. Se oli vähän sen jälkeen kun olin ollut Gartnerin seminaarissa kuuntelemassa kyseisen lafkan tutkijoiden esityksiä. Ajattelin että haluan joskus olla vastaavassa tilaisuudessa puhumassa asioista, joista tiedän ja joista olen kiinnostunut, ja sittemmin sellaisia tilaisuuksia on siunaantunut. Ehkä avainjuttu olikin tuo kiinnostus. Nyt puhun osana päivätyötäni sosiaalisen median hyödyntämisestä työelämässä (vähän samaa kuin mitä blogissa paasaan välillä kahvakuulaurheilun suhteen, että miten paljon enemmän siitäkin voisi vielä saada irti tässä lajissa). Periaatteessa siis kyse on avoimuuteen kannustamisesta, ja sen hyötyjen esilletuomisesta.

Olen toki esiintynyt aika paljonkin kahvakuulaopetuskeikoila eri puolilla ja erilaisten ihmisten edessä, ja niiden tekeminen on helpottanut esiintymistä työyhteyksissä, ja olen alkanut nauttia siitä. Kahvakuulaopetus on tosin hyvin erilaista verrattuna työelämään, treeneissä on aivan sama minkälainen johtaja tai guru on mukana, hän hikoilee ja liikkuu samalla tavalla kuin muutkin. Samanlaisia ihmisiä tässä kaikki ollaan asemasta huolimatta. Muistan miten joskus ennen oli todella raskas velvollisuus jos piti pitää joku ns. asiallinen esitys, nykyisin odotan että milloin pääsen seuraavaksi ja mietin että mitä visuaalisia tehokeinoja voisin käyttää saadakseni pointin paremmin esille. Ennen mietin että kehtaanko / saanko / osaanko / voinko esiintyä, nyt mietin että miten tekisin sen mahdollisimman hyvin. Ihmeellistä miten asia sinänsä on pysynyt samana mutta oma suhtautuminen siihen on täysin eri ja se tekee asiasta kauhistuttavan sijaan odotetun.

Olen tosin vielä koko aiheessa ihan vihreä mutta koska olen aktiivisesti hakeutunut tilanteisiin, minulla on tänäkin syksynä tulossa useampi puhekeikka töiden merkeissä. Uskon että siitäkin on toisaalta hyötyä myös kahvakuulaopetukseen, sillä mitä enemmän tuota tekee, sitä paremmaksi siinä on mahdollista tulla. Ihan kuten nostamisessakin. On hienoa huomata pystyvänsä johonkin mihin ei aikaisemmin uskonut pystyvänsä, vaikka esiintymään auditorioissa useille pelottaville esimiestason henkilöille, jotka eivät aina ole aiheesta samaa mieltä.

Seth Godin kirjoitti jossain kirjassaan että julkinen esiintyminen on vähän samanlainen kokemus nykyihmiselle kuin milta savannilla olisi tuntunut kun joutuu petojen huomaamaksi/jahtaamaksi. Lavalla tai luokan edessä tai missä nyt ikinä valokeilassa onkaan, on täysin alasti (ei ainakaan aina siis ilman vaatteita vaan kuvainnollisesti) omana itsenään, ei ole pakopaikkaa ja kaikki tuijottavat. “Mitähän ne musta ajattelee?” on se kauhuskenaario. Häpäisenkö itseni? Pelko on isossa roolissa. Sydän hakkaa, kädet tärisevät, ääni vapisee. Mutta, jos on innostunut aiheestaan, pelko ei haittaa, se ei saa valtaa. Oikeastaan ehkä silloin kun myöntää sen jännityksen ja pelon ja tekee siitä huolimatta, sillä ei ole hirveästi merkitystä. Eikä ole ihmisten kuvitelluilla mielipiteilläkään.

Otsikon sana heikkous liittyy treenissäkin esiintyvään konjugaatiomenetelmään. Muistaakseni tuo oli se termi, joku viisaampi voi korjata. Se tarkoittaa että harjoittelija / valmentaja koko ajan seuraa tekemisen kehitystä, ja kiinnittää huomiota siihen mikä menee hyvin ja siihen mikä on heikkoa. Sitten, kun mennään eteenpäin, tehdään enemmän sitä missä ollaan huonoja ja heikkoja. Sitä kautta kokonaisuus menee eteenpäin. Tämä vaatii ns. munaa katsoa omia heikkouksia ja miettiä mitä niille voisi tehdä. Ei ole helppoa mutta se on hyvin palkitsevaa. Se ei ole mitään The Secret (minäminäminähaluanhaluanhaluan) -meininkiä vaan ihan raakaa reflektiota. Jos ei tiedä tai myönnä omia heikkouksiaan, ei voi aidosti olla vahva.

Oma yksi selkeä kehittämiskohde on järjestelmällisyys. Kun aloitan kouluttamisen tai paasaamisen, alan innostuessani hyvin helposti hyppiä aiheesta toiseen, ja vaikka saatan ollakin ihan innoissani ja fiilis voi olla korkealla, voi punainen lanka helposti kadota sekä itseltäni että varmasti muiltakin. Tätä pääsen harjoittelemaan jälleen sunnuntain tuomarikoulutuksessa, joka onneksi ei ole sinänsä luentoa vaan yhdessä opettelua mutta kuitenkin. Olisi hyvä olla looginen, jotta sisältö välittyisi selkeästi. Unohtamatta tietenkään innostusta, jos sellaista on.

Mainokset

1 kommentti

  1. Harjoittelu tekee mestarin, Steve Jobskin harjoittelee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

Tykkäämäni artikkelit

%d bloggers like this: