Etusivu » kahvakuula » Ollako vai eikö olla tavoitteita?

Ollako vai eikö olla tavoitteita?

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

More Photos
Tässä on aihe, joka jakaa treenimaailmassa ihmisiä aika selkeästi kahteen leiriin. Leiriin, jotka eivät oikein ymmärrä toisiaan lainkaan.

Toinen ryhmittymä, on aika äärimmäisesti sitä mieltä että liikunnan pitää olla kivaa. Se on vapautta arjesta, töistä, perheestä, parisuhteesta, ties mistä. Sillä ei ole muuta tavoitetta. Se kielletään hyvin vahvasti, jos aiheesta kysytään. “EI minulla todellakaan ole mitään tavoitteita!”. “Kunhan huvikseni treenaan!”, “Treenin kuuluu olla hauskaa!”. Eli tavoite on jotain mitä vierastetaan hyvin voimakkaasti. Se on ehkä jotain sellaista liian hienoa, tai siinä on jotain virastomaista. Jotenkin, jos otetaan tavoite mukaan edes keskusteluun, se ikäänkuin tappaa kaiken liikkumisen nautinnon saman tien niskalaukauksella, ja sen jälkeen kaikki liike on vain pakonomaista puurtamista velvollisuuden tähden räkä poskella.

Toinen ääriliike puolestaan kertoo aina miten tärkeää tavoiteasentanta on. Oikeastaan monet tästä militanttiryhmästä ovat sitä mieltä että ei edes kannata tehdä mitään jos ei ole tavoitetta. Eihän silloin missään ole mitään järkeä! Miten voi kehittyä, jos ei ole tavoitetta? Miten voi tietää kehittyykö vai ei, jos tavoitteita ei seuraa? Onhan sitäpaitsi rentoutuminenkin tavoite, eivät kaikki tavoitteet ole vain numeroita. Tämä porukka saattaa loukkaantua verisesti siitä jos heidän tavoitteitaan kyseenalaistetaan, kuten vaikka sanomalla “Mitä helvetin väliä sillä on kuinka monta tempausta jaksat tehdä jossain koulun liikuntasalissa?”. Tai “miksi iso ihminen miettii hauiksen ympärysmittaansa, eikö sulla ole ihan oikeita ongelmia?” Ehkä jopa “Eikö tuo kilpailu ole vähän tyhmää?”.

Tämä kahtiajako kuulostaa ihan typerältä mutta on täyttä todellisuutta tässä paljon ajatuksia ja tunteita herättävässä henkilökohtaisessa toiminnassa, siis omassa treenaamisessa. Siinä tulee väkisinkin vastaan se että MIKSI tätä kaikkea tulee tehtyä.  Tavoitevastainen porukka ei ehkä halua niin paljoa miettiä, ehkä he haluavat vain toimia? Tavoitteellinen sen sijaan ei ehkä halua miettiä miksi juuri se oma tavoite on tärkeä? Tai sitten yksinkertaisesti ihminen ei osaa eläytyä hyvin kuin samankaltaisten ihmisten ajatuksiin?

Kävin itse jotakuinkin tällaisen “kehityskaaren” kahvakuulan kanssa: Ensin löysin välineen, jolla oli hauska opetella kaikkea uutta. En ollut tajunnut että minäkin voisin oppia näitä kaikkia ihmeellisiä liikkeitä. Siitä tuli oikeastaan oma juttunsa, löytää aina vain uusia ja uusia tapoja liikuttaa sitä painoa. Sitten aloin hankkimaan isompia kuulia, ja kokeilin kaikkea niilläkin. Siinä tuli vastaan se, että ihan kaikkea ei tuosta vain voinutkaan tehdä, siispä päätin hieman keskittyä pienempään määrään liikkeitä. Siinä vaiheessa tuli sekin asia vastaan, että jotenkin kirjat ja DVD:t alkoivat toistaa itseään.

Aina sanottiin, että “nyt 100 uutta liikettä!” ja kuitenkin ne olivat vain sitä samaa vanhaa tai korkeintaan jotain hassuja variaatioita niistä samoista jutuista. Saattoi olla että monella liikkeellä oli eri nimet, usein keksijän mukaan nimettyjä mutta periaatteen tasolla mitään eroa ei ollut. Auringon alla ei ollut mitään uutta, ei vaikka DVD:n kannessa toisin väitettiin! Aloin kallistua siihen, että mieluummin sitten yritän kehittyä jossain vähän paremmaksi kuin että vain etsisin aina vaan uutta ja uutta jännää liikettä. Huomasin että parissakin liikkeessä oli tekemistä, ja että nyt jouduin panostamaan ihan eri lailla taitoon. Että miten ja miksi tehdään niin ja näin. Miten saadaan voimaa lisää tähän liikkeeseen, jotta kuula nousisi useammin, tai että voisin nostaa lisää painoa.

Ja koko ajan on ollut mielekästä, hauskaa ja kivaakin. Tavoitteellinen tekeminen ja kaiken mahdollisen karsiminen ei olekaan tehnyt treenistä virastomaista puurtamista vaan siinä on pysynyt ilo mukana. Toki, aina ei ole kivaa mutta eihän se ole mahdollistakaan. En vain itse tajua miten tavoite sulkisi ilon pois? Ehkä tavoitteisiin voi suhtautua myös monella eri tavalla, ei vain niin että se on täysin kuolemanvakavaa?

Advertisements

2 kommenttia

  1. Outi sanoo:

    Ja tavoitteitakin on niin erilaisia. Olen itse tosi tavoitteellinen tai miten se joku persoonallisuustesti aikanaan sanoikaan ”erittäin tavoitesuuntautunut” vähän kaikessa. Ei se tarkoita, että yrittäisi edes olla missään paras tms. vaan jokainen asettaa ne tavoitteensa omaan suuntaan ja muiden silmissä ne tavoitteet voi vaikuttaa tosi omituisilta.
    Ja ei tavoitteiden tosiaan tarvitse viedä hommasta hauskuutta. Sehän vaan lisääntyy, jos sattuu tavoitteisiin pyrkimisestä nauttimaan.

  2. Hyvä teksti. Itse olen sitä mieltä, että kilpaurheillessa pitää olla tavoitteet kristallin kirkkaana. Kuntoillessakin mun mielestä olisi hyvä olla joitain tavoitteita, jotta harjoittelu pysyisi kehittävänä. Se, että kehitystä tapahtuu, on kaiketi suurimman osan kuntoiljan tavoite? Realistisia tavoitteita on kiva saavuttaa ja se motivoi jatkamaan vaikka välillä ei kiinnosta jumppaaminen pätkääkään.. -Juha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

%d bloggers like this: