Etusivu » artikkelit » Paino on suhteellinen käsite

Paino on suhteellinen käsite

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

Kukan haastattelussa, johon linkki alla, tulee esille todella tärkeitä pointteja painoharjoittelusta naisilla (ja myös miehillä). Kaduilla ja työpaikoilla pyörii ihan liikaa ihmisiä, joilla on todella paljon kipuja ihan sen takia että ovat liian heikkoja. Painoharjoittelusta on liikkeellä käsittämättömän paljon harhaluuloja, kuten se klassinen ”jos nostan painoja, minusta tulee iso lihaskimppu”. Harhat eivät kuitenkaan palvele ketään.

Ja vielä vähemmän ketään tervettä aikuista palvelee joku 1kg käsipainojen nostelu tai siirtely, tai jonkun tärisevän kepin pitely ainoana liikuntamuotona. Oli väline mikä tahansa, keho tarvitsee vastusta niin että se joutuu töihin. Kaikki ihme täristimet ovat mielestäni lähinnä vain ihmisten huijaamista, ja se on helppoa koska monille ovat perusasiat niin vieraita. Ja joo, toki pitää aina sanoa että ”kaikki liikunta on hyvästä” mutta pointtina onkin se että jos kerran laittaa liikuntaan aikaa ja vaivaa, kannattaa ehdottomasti mielestäni perehtyä edes vähän perusteisiin, jotta saa siitä jotain aitoa hyötyäkin pitkällä juoksulla. Sano ei käärmeöljylle ja luota perusasioihin! Nosta painoja maasta, nosta painoja pään päälle, kanna painoja paikasta toiseen.

http://blog.tiski.fi/2010/06/blogivieraana-kukka-laakso.html

Kuuliahan on vaikka minkä kokoisia lähtien kahdesta kilosta. Onko niistä muutaman kilon kuulista muuhun kuin paperipainoksi?

Ei ole.
Miksi ostaa erikseen tuon kokoisia kahvakuulia, kun vesipullo tai kynttilänjalka tai muovinen sängyn alle unohtunut joululahjakäsipaino kävisivät yhtä hyvin?

Kahvakuulaharjoittelussa käytetään kehon suurimpia lihasyhmiä ja voimaa opetellaan tuottamaan jaloista. Kaksikiloisen painon heiluttelussa kaksin käsin, jalkavoimia käyttäen ei ole mitään järkeä. Maitotölkkiäkin nostetaan yhdellä kädellä ja joskus jopa ylähyllylle.

Toki siinä vaiheessa, kun laitetaan painoja pään päälle ensimmäistä kertaa, kannattaa valita paino, jonka pystyy hallitsemaan. Eli joo, 4 kg voi joskus olla ihan järkevä aloituspaino, mutta silloinkin heikko lenkki tuppaa olemaan koordinaatio, ei voima.

Me naiset synnytetään nelikiloisia vauvoja, kannetaan lapsia ja kauppakasseja, siirrellään huonekaluja jne. Harva äiti rippikouluikäisiä lapsia nostelee, mutta 25-kiloisetkin tenavat vielä heiluvat sylissä ihan ongelmitta.

Sitten kun mennään salille harjoittelemaan ja kuntoilemaan, valitaan joku helvetin koiranluu treenipainoksi. Arjessa pärjätään hyvin, mutta kun tulee kyseeseen harjoittelu, kaikki alkaa mennä pieleen. Liikeradat jotenkin katoavat ja keho lakkaa toimimasta. En ole kuullut äidistä, joka olisi musertunut oman lapsensa alle, mutta kun maassa on pieni rautainen pallo, se muuttuu ylivoimaiseksi haasteeksi.

Ei se ole ylivoimainen ja useimmat jotka kokeilevat, huomaavat sen nopeasti. ”Eihän tämä paina mitään!”, sanotaan ja kuula heiluu hienosti.”

Koskee naisia mutta myös painoharjoitteluun tottumattomia miehiä tai ketä tahansa. Todella paljon tulee vastaan aikuisilta miehiltäkin sitä että ”onkohan toi 12kg mulle liian painava?”. Hurjaa, siis 12kg! No, jokainen lähtee jostain liikkeelle, pääasia on että se liikkeellelähtö tapahtuu ja matkan varrella tulee edistystä. Ei ole kansanterveyden kannalta kenenkään etu, jos ihminen ei pysty käsittelemään tuollaisia painoja suhteellisen helposti, uskoisin.

Mainokset

2 kommenttia

  1. Sami sanoo:

    ”jos kerran laittaa liikuntaan aikaa ja vaivaa, kannattaa ehdottomasti mielestäni perehtyä edes vähän perusteisiin, jotta saa siitä jotain aitoa hyötyäkin pitkällä juoksulla”

    Tästä samasta Ross Enamait kirjoitti kanssa juuri. Jos sinulla ei ole aikaa tehdä sitä oikein, onko sinulla aikaa sitten tehdä sitä ollenkaan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

Tykkäämäni artikkelit

%d bloggers like this: