Etusivu » rauta » Arvot ja intohimot

Arvot ja intohimot

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

Tämä kolisi:

http://www.illuminatedmind.net/2010/04/01/why-passion-doesnt-matter/

Monikin juttu kuulosti hyvältä mutta varsinkin se missä kehotettiin linjaamaan omat arvot sen kanssa mitä tekee. Mietin sitä esim. kahvakuulaohjausjuttujen kannalta.

Uskon että ihmisen liikkuminen yleensä ottaen on: vanhaa, jo keksittyä, pohjimmiltaan yksinkertaista, luonnollista, maalaisjärjellä selitettävää, ei patentoitavissa ja paketoitavissa, luovaa ja primitiivistä noin alkuunsa. Uskon että mikä tahansa liikuntaharrastus ja -taito antaa niin paljon kuin siihen satsaa ja että mikään kehitys ei tule nopeasti eikä ilmaiseksi ilman vaivaa ja epävarmuutta ja epäonnistumisiakin. Miten tällaisen sitten paketoi kivaksi myytäväksi tuotteeksi? 🙂 Onneksi mun ei tarvitse, sillä leipä tulee muista hommista. Silti, vaikka harrastuksenakin ohjaa, uskon että on tärkeää että tekee sitä omien arvojensa mukaisesti, niin että voi seistä sanojensa ja tekemistensä takana.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

%d bloggers like this: