Etusivu » opetus » potku.net kahvakuulaleiri 12.9.2009

potku.net kahvakuulaleiri 12.9.2009

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Flickr-kuvat

Tutustuin potku.net:n päällikköön Mikaan joskus miljoona vuotta sitten keho.net:ssa. Tänä keväänä hän ehdotti että mitäs jos tulisin Tampereelle vetämään potku.net:n porukalle kuulaleirin, ja tietty vastasin heti että kyllä! Oli jo aikakin vihdoin tavata livenä. Muutenkin, en ollut koskaan aikaisemmin vetänyt treenejä Tampereella, vaikka se onkin monella eri tavalla keskeinen paikka suomalaiselle kahvakuulailulle 🙂

Leirin teemana oli kahvakuulatreenin perusteet, ja niitä myös jauhettiin. Aloitimme jumpat kauniilla Pyynikin rannalla mutta sade yllätti, ja siirsimme itsemme ja kuulat Nääshallin budo-osastolle. Itse siirtyminen teki vaikutuksen, kaikki reilu 20 leiriläistä ja kuulat liikkuivat paikasta toiseen todella nopeasti, eikä kovinkaan paljoa hyvää treeniaikaa mennyt hukkaan. Tässä vaiheessa täytyykin kiittää Mikaa ja Elinaa hyvin hoidetuista järjestelyistä, näki etteivät ole ihan ensimmäistä kertaa kaitsemassa sekalaista kamppailijaporukkaa.

Itse on vaikea jälkeenpäin muistella leirien yksityiskohtia, kun itse on vetämässä, sillä huomio kiinnittyy niin intensiivisesti itse ohjaamiseen. Tällä kertaa teimme liikkeitä järjestyksessä: heiluri, rive, punnerrus, vauhtipunnerrus, tempaus ja työntö. Päälle tehtiin muutama sirkusliike ja sitten loppuun perusliikkeillä kuntopiirin tapainen. Eli aika pitkälle samaa materiaalia kuin mitä tuolla kahvakuula.fi:n aloittelijan oppaassa. Tavoite mulla on että ainakin heiluri jäisi mieleen, siksi sitä tehdään ehkä määrällisesti suhteessa paljon. Itse asiassa haluaisin että joka ikinen ihminen osaisi tehdä ko. liikkeen jollakin painolla. Kevätjuhlaliikkeet ovat kivoja mutta mieluummin itse opetan perusteita, jonka pohjalle sitten rakentaa muuta. Olen sitä mieltä että isolle porukalle ei välttämättä ole edes mielekästä opettaa mitään bosun päällä tempomista, sillä ne ovat ehkä muutenkin sellaisia mitä tehdään johonkin erityistarpeeseen. Ja erityistarve kuulatreenin osalta tulee esille vasta kun perusteet ovat hallussa. Voin olla väärässäkin tietty. Miksi edes mainitsin bosun???

Alla olevassa kuvassa leiriläiset treenien jälkeen.

Itselleni jäi kokemuksesta pirullisen hyvä mieli, porukka oli asenteella mukana tekemässä ja rauta liikkui komeasti 🙂

Tuolla vielä jäkipuintia aiheeseen liittyen potku.net:n foorumilla:

http://www.potku.net/forum/viewtopic.php?f=38&t=13046

Kiitos vielä leiriläisille!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Arkistot

%d bloggers like this: