Etusivu » kahvakuula » Treeniä puistossa pakkasessa

Treeniä puistossa pakkasessa

RSS FB:ssä ”tapahtuu”

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Tänään olimme pienellä porukalla puistossa treenaamassa kuulilla, oli oikein mukavaa. Ulkotreeni on aina jotenkin leppoisampaa kuin olohuoneessa vääntäminen, painon voi pudottaa ja metelöidä ja kolistella muutenkin mielensä mukaan. Lisäksi saa raitista ilmaa ja pääsee puuhastelemaan hyvässä seurassa, mikäs sen parempaa 🙂

Seuraavan kerran treenit ensi tiistaina:

http://ryhti.wordpress.com/2009/01/27/kahvakuulatreenit-322009-klo-18/

Treenit eivät maksa mitään, eikä niistä tarvitse ottaa mitään suoriutumisstressiä. Idea on ottaa haltuun hieman julkista tilaa, mikä ei ole nimenomaan tekemällä tehty liikuntapaikaksi, ja tehdä siellä leppoisalla tahdilla perusliikkeitä ja kikkailua kahvakuulilla. Liikkeet ovat helppoja, kuka tahansa pystyy ne tekemään eikä mitään ole pakko tehdä.

Liikuntakulttuurissa on mielestäni liikaa tärkeilyä, suorittamista, elitismiä, defistä sekä mukamas saavuttamattomia asioita. Luonnollinen liike ei vaadi sertifikaatteja, ostoksien tekemistä, kireätä pakkia tai titteleitä, vaan vähän mielikuvitusta ja tekemistä.


3 kommenttia

  1. Kukka sanoo:

    ”Liikuntakulttuurissa on mielestäni liikaa tärkeilyä, suorittamista, elitismiä, defistä sekä mukamas saavuttamattomia asioita. Luonnollinen liike ei vaadi sertifikaatteja, ostoksien tekemistä, kireätä pakkia tai titteleitä, vaan vähän mielikuvitusta ja tekemistä.”

    Jep. En oikein ymmärrä, miksi pitää olla niin totinen? Kyseessä pitäisi olla maailman luonnollisin asia, oikeasti. Sama se onko välineitä tai ei, mutta kyllä liikkeelle pitäisi aina tila löytää.

  2. Tuire sanoo:

    Menee vähän OT mutta missä ihmeessä on Renvallin puisto? Ei sano mulle natiiville yhtään mitään, kääk.. On tiemmä Hygen ensimmäinen kirkkoherra, onko se jossain kirkon kupeessa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Arkistot

%d bloggaajaa tykkää tästä: