FB

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Liity 5 829 muun seuraajan joukkoon

Lukijoita

Twitter

Virhe: Twitter ei vastaa. Odota muutama minuutti ja lataa sitten tämä sivu uudelleen.

Kahvakuulaurheilu – mistä lisää nostamisen iloa?

Kirjoittelin vähän tajunnanvirtaa lajifoorumille, ja postaan sen nyt tähänkin. Tarkoitus on provosoida hieman keskustelua siitä mitä kaikkea lajin hyväksi voisi tehdä. Heittele kommentteja jos siltä tuntuu.

Voisi olla jonkinlaisen piristysruiskeen paikka. Nyt on kohta 10 vuotta touhuttu ja kokeiltu kaikkea. Mikä toimii ja mikä ei? Palveleeko esim. seurat ja liitto lajia siten kuin pitää vai olisiko syytä tehdä jonkinlainen uudelleenjärjestely? Voitaisiinko katsoa uusia malleja kertoa lajista uusille ihmisille innostavammin?

Mun mielestä tavallaan tosi moni hyvä asia on vakiintunut lajissa mutta haastaisin tekemään enemmän kokonaisuutena yhteistyötä vaikka siten että olisi samanlaisia peruskursseja ja toimintaa kuntoilijoille, joiden kautta tulisi lisää kisaajiakin. Nyt on menty aika pitkälle sellaisella vanhan koulun ihan kunniotettavalla urheilumarkkinoinnilla eli todella maltillisesti, voisiko siihen kehittää jotain uutta?

Ei mulla mitään valmiita vastauksia ole. Lajissa on kuitenkin paljon edelleen kestävää hyvää terveyden ja kuntoilun kannalta, jota kannattaa mun mielestä levittää mahdollisimman laajalle monella eri keinolla. Ehkä lähtisin tuleivaisuudessa radikaalisti avaamaan seurojen ja liiton välistä toimintaa siten että se olisi ihan erilaista kuin perinteinen, täysin läpinäkyvää.

Tai sitten ottaisin valiokunnan rinnalle jonkun epävirallisemman säännöllisen seurayhteistyöjutun, jossa olisi ihan kaikista porukoista vapaa edustus, jolloin ei tulisi ongelmia enää sen suhteen että ei tiedetä missä mennään. Itse asiassa varmaan epävirallinen kuvio olisi varmaan kevein laittaa pystyyn. Virallisia kuvioita on jo eikä niitä mun mielestä kannata lisätä enää yhtään, koska tärkeydestään huolimatta ovat aina jotenkin kankeita ja ihmiset kokevat ne liian vaikeasti lähestyttäviksi.

Sinänsähän se on ihan normaalia varmaan lajissa kuin lajissa että määrien kasvu ei ole jatkuvaa, eikä se varmaan ole se tärkein juttu. Tai ainakin mun mielestä ihan ykkösjuttu on se, miten kivaa lajia on harrastaa, ja siihen vaikuttaa sitten ihan kaikkien panos treeneissä, seuroissa, valiokunnissa, kisoissa, netissä yms. Jos tekeminen on kivaa ja mielekästä, se näkyy ulospäin ja sitä silloin mielellään näyttää vähän reilumminkin ulospäin eli tukee markkinointia. Ja sitten vaikka taas nettiä lisää mukaan eli jotain näkyvia kuvahaasteita ja virtuaalitapahtumia näitä tukemaan. Siten että instagram olisi ärsytykseen asti täynnä #kahvakuulaurheilu tai #kahvakuula -hashtagien iloisia ihan tavallisten ihmisten treenikuvia.

No, vähän tajunnanvirtaa. Paljon voi asioita tehdä yhdessä ja vaikuttaa siihen että laji menee eteenpäin, näin uskon. Mutta jos nyt tiivistäisin: eka kymmenen vuotta on harjoiteltu millaista on rakentaa virallinen urheilulaji asiallisesti ja mallikkaasti. Nyt kun siinä on onnistuttu mun mielestä ihan hienosti, jos miettii mistä lähdettiin, niin pitäisikö taas ottaa vähän rennommin ja pitää hauskaa tässä samalla? Ja se ei tietty tarkoita huonoja toistoja kisoissa vaan kaikkea muuta tekemiseen liittyvää.

Ulkonäkötreenistä toiminnallisuuden ja terveyden kautta takaisin ulkonäköön #liikunta

Bettina Gräsbeck kirjoittaa pirun osuvasti pakkomielteisestä suhtautumisesta treeniin. Tunnistan monta kohtaa omasta treenihistoriastani. Olen kokenut pakkomielteisen treenin huuman ja tiedän miltä se tuntuu. No, sitähän sanotaan että ei voi tietää mikä on tarpeeksi jos ei tiedä mikä on liikaa.

”Ja kerron nyt tässä teille, että suurimmalla osalla meistä on ajatus kohtuudesta täysin hukassa. Ei voida ottaa vain yhtä keksiä, yhtä palaa patonkia tai yhtä konvehtia.

Pitää vetää tyhjäksi jokainen paketti. Se ei ole normaalia ruokakkäyttäytymistä nähnytkään.”

http://www.bgbody.fi/pieni-fitness-tarina/

Tuosta koko jutusta tulee mieleen se, miten ennen nyt jo hiipunutta toiminnallista trendiä kaikki treeni oli rehellisesti ulkonäköön painottuvaa. Siis joskus ysärillä. Sitten treeniskeneä alkoi saastuttamaan ajatus siitä, että ei mukamas olla enää kiinnostuneita ulkonäöstä vaan nyt halutaan kehittää ”monipuolista toimintakykyä”. Kuitenkin siis niin että tämä kaikki oli tärkeää sanoa ilman paitaa tai ainakin hihattomassa, jotta edes suunnattomat toiminnalliset Gunsit näkyivät.

Eikä tässä ole mitään pahaa mutta mielestäni on kivempaa että asioista voidaan puhua suoraan. Nyt olen näkevinäni taas sen, että ihan kylmästi ja rehellisesti treenataan koska halutaan näyttää omasta mielestä paremmalta. ”Toiminnallinen” treeni on sulautunut osaksi arkea ja se on nyt vain treeniä, kuten kuuluukin. Ehkä kaikkiin uusiin ilmiöihin kuuluu se, että niiden erikoisuutta pitää aluksi korostaa kunnes ne sulautuvat tavalliseen tekemiseen?

Ainakin se on parempi vaihtoehto kuin esim. linkin takana olevan videon edustama totaalinen toiminnallisuussekoilu :)

https://www.facebook.com/george.halper/videos/864445246938708/

Itsekin ajattelin alkaa taas ”käydä salilla” useiden vuosien jälkeen, ikäänkuin täydentämään tätä kahvakuulatreeniä, tosin ihan maltilliseen tyyliin.

Aikaa kestävät kotitreenivälineet #klassikko #treeni #lista

Vedin tänään Ryhdin kahvakuulatreenit (seuramme pyörittää niitä joka keskiviikko klo 18 ilmaiseksi, jo kuudetta vuotta) käyttäen hyväksi Ross Enamaitin ajatonta klassikkoteosta Never Gymless. Hankin kirjan joskus ehkä 2007, ja se tarjoaa edelleen minimalistisen treenin ystävälle kaiken tarpeellisen. Painos on lopussa mutta sitä saa edelleen ekirjana n. 10 euron hintaan Ross:n saitilta (linkki tuolla alhaalla). Kirja ja Ross edustavat sellaista treenifilosofiaa, josta itse pidän: no-bullshit, oikeasti toimivat jutut, ei leikitä että ollaan itse keksitty kaikki ja tekemisen laadusta tinkimättömyys.

Kirja sai miettimään että mitä asiat ovat kotitreenaajalle (tai muuten minimalistisestä tekemisestä tykkääville) oikeasti aikaa kestäviä investointeja?

Tässä oma listani, lisää kommentteihin omasi jos tulee jotain mieleen.

  • kahvakuulat – no, toki nyt kahvakuulablogissa sanotaan näin. Muutamia eri painoisia, mielellään laadukkaita kahvakuulia, jotka kestävät vaikkapa seuraavalle sukupolvelle.
  • jumpstretch – treenikuminauhat – eli sellaiset lenkit, joissa on oikeasti vastusta. Näitä muutamia eri vahvuuksia, siten että voi käyttää sekä venyttelyyn, kevyeen palauttavaan/kuntouttavaan jumppaan että voimatreeniin
  • voimapyörä – yllättävän hyvin toimiva coretreeniväline, näitä saa kympillä mistä tahansa urheilukaupasta
  • Gymboss -intervallikello – tällä on helppo ajastaa erilaisia aikaa vastaan tehtäviä treenejä, joiden malleja saa esim. tuosta Ross Enamaitin kirjasta
  • hyvä peruskirja treenaamisesta – nettisaiteilta tai blogeista löytyy joskus kaiken kuran seasta hyviä yksittäisiä juttuja mutta kokonaisuuden hahmottamiseen auttaa joku hyvä peruskirja. Esim. juuri Ross Enamaitin Never Gymless tai vaikkapa Harren Valmennusoppi. Näitä on vaikka kuinka, tärkeää on että kirja on monipuolinen (ei keskity johonkin yksittäiseen välineeseen yms) ja tarjoaa sekä teoriaa että käytäntöä.

Jo tällä setillä pystyy tekemään vaikka mitä, koska oma keho jo sinänsä on aika monipuolinen treeniväline. Lisälaitteilla lähinnä saadaan lisää vastusta ja monipuolisuutta tekemiseen.

Ross Enamaitin kirja (saitilla muutakin hyödyllistä):

http://rosstraining.com/blog/never-gymless/

Tänään treenataan Ross Enamaitin opeilla #kahvakuula #nevergymless #ryhti

A photo posted by @markosuomi on Jul 22, 2015 at 7:55am PDT

Mankkupölyinen unelma

Näin kahvakuulaurheilukisojen jälkeen, varsinkin isojen, tajuan usein hämmentyneenä eläväni unelmaani: mankkupölyn hengitystä, treeniä, isoa jännitystä, ponnistelua lavalla ja tämän päivän kunnon todellisuuden armotonta kohtaamista, sellaisten ihmisten ympärillä jotka tietävät ja ymmärtävät miten hienoa nostaminen on, toimivissa puitteisssa, hyvien tuomareiden tarkkaillessa ja vieläpä livestriimattuna nettiin.

Laji on antanut mulle tosi paljon ja parasta on nähdä se miten monille muillekin se antaa. Näitä hetkiä on tärkeä fiilistellä siksi että ei lähtisi pitämään asioita itsestäänselvyyksinä, kyse on lukemattomien ihmisten panoksesta yhteisen asian eteen. Jokainen tuomaroitu lavalla tehty nosto vie meitä osaltaan eteenpäin. Fiilistely on tärkeää myös siksi että näistä hetkistä saa voimaa silloin kun tuntuu että haluaisi heittää homman sikseen, sillä niitäkin hetkiä on tähän kohta 10 vuoden kisaamiseen mahtunut useita. Eteenpäin mennään! Ja kliseisesti on todettava että unelmointi kannattaa sillä niitä voi päästä oikeasti elämään ja hengittämään sitä mankkupölyä.

Comeback SM-lavoille – pika-analyysi

Kirjoitan tätä kisareissun jälkeisenä aamuna klo 6:50, tulin juuri koirien kanssa palauttavalta aamuhölkältä. On klassisesti sanottuna väsynyt mutta onnellinen olo. Eilinen kisa (Biathlon SM 2015 Kokkola) oli mulle iso juttu, paluu SM-kisaamiseen pitkän tauon jälkeen. Tulos oli ihan ok (työntö 77, tempaus 125) mutta ennen kaikkea tekemisen varmuus oli parempi kuin koskaan aiemmin SM-kisoissa. Oli, kiitos Kallen hyvän valmennuksen, täysi luotto siihen että kunto kestää eikä tarvitse tehdä mitään eläimellisiä rykimisiä missään vaiheessa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Oli taas hienoa nähdä kahvakuulaurheiluihmisiä isoin joukoin, nuo ovat ihan ainutlaatuisia tilaisuuksia, kiitos teille! Tähän kohtaan pitäisi laittaa se iso yhteiskuva heti kun se tulee jonnekin internettiin :)

Tuossa Marjo Nurmenniemen ottama zen-henkinen kuva:

Päivän videot ovat tallessa Bambuserissa, ja laadukkaita kuvia sekä videoita on tulossa varmasti jonkun linkin päähän lähiaikoina:

http://bambuser.com/v/5367146

 

 

Arvio: Nouse ylös! Toimistotyöläisen kuntokirja by @kukkalaakso #kirjat #toimisto

Hyvä Kukka, hienon kirjan olet tehnyt! Arvioin sitä tässä nyt subjektiivisesti ja todennäköisesti liian rönsyilevästi ja pitkästi tai ainakin sekavasti. Tiivistelmä kiireisille: tykkäsin kirjasta, se on tärkeä liikuntakirja ja uskallan suositella mutta en niille jotka etsivät hyvin tarkkaa liikuntafysiologiatietoa tai muuta tylsää. Ko. kirja on siis Nouse Ylös! Toimistotyöläisen kuntokirja.

Taustaa

Olen työskennellyt toimistoissa n. vuodesta 1999, tuijottanut erilaisia ruutuja jo paljon ennen sitä ihan liikaa. Olen myöhäisherännäinen liikunnan tai oikeastaan liikkeen puolestapuhuja, ja kuten Kukkakin kirjassaan kirjoittaa, samaistun siihen että en oikeastaan edes pidä liikunnasta. Aloitin tavoitteellisen treenin tosissani joskus 2002, ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Kilpailen kahvakuulaurheilussa ja olen tällä hetkellä (kaikenlaisia kausia on ollut matkan varrella) fyysisesti keskivertoa selkeästi paremmassa kunnossa vaikka en todellakaan ole urheilija enkä myöskään huippukuntoinen. Teen välillä taukojumppaa esim. joogaliikkeiden muodossa.

Disclaimer

Jos ihan rehellisiä ollaan niin en pysty tätä kirjaa mitenkään hirveän järkevästi arvioimaan. Jos ollaan vielä rehellisempiä niin en oikein tiedä mitä järkeä kirja-arvioissa loppujen lopuksi edes on. Itsekin haluaisin mieluummin lukea tai kirjoittaa kirjoja kuin lukea tai kirjoittaa arvioita niistä. Lisäksi meillä on Kukan kanssa niin paljon yhteistä taustaa kahvakuulaurheilun parissa että luen väkisinkin kaiken niiden linssien läpi (Linnavuori 4ewah!). Pahin juttu on ehkä se että olen kuin käännytetty jolle saarnataan, eli olen kaikista isoista linjoista samaa mieltä.

Asiaan, vihdoin

Silti, muutama juttu. Kirjassa Kukka menee lähelle näkökulmaa, jossa kehon suorituskyky on ytimessä, kaikesta muusta ulkoliikunnallisesta kohkaamisesta huolimatta. Meillä kaikilla on verkkokalvot arkoina upeaksi trimmatuista kropista, joita pursuaa jokaisen eri median toimesta aamusta iltaan eri kanavista. Toisaalta korvamme punoittavat koska joudumme kuuntelemaan kun ravintoasiantuntijat pilkkaavat toisiaan tai kuinka liikuntakoulukuntien edustajat kiistelevät lillukanvarsista. Kaikki mahdollinen tieto liikunnasta on meidän kaikkien saatavilla NYT HETI mutta silti emme liiku. Eli, vain liike on loppujen lopuksi olennaista. Tykkään näkökulmasta ja olen samaa mieltä. Paul Chek sanoi jotenkin näin: ”kehon tarkoitus on viedä vatsa ruuan luo”. Tuollaista ei kuule Paulo Coelholta.

Suorituskykyyn liittyy aina tietynlaiset kylmät tosiasiat, kuten mihin pystyn nyt ja mihin tulevaisuudessa. Mitä haluan pystyä tekemään huomenna, ensi kuussa, ensi vuonna, 10 vuoden päästä. Entä kun/jos olen 80v? Näitä on hyvä ehkä joskus miettiä. Melko varmasti jokainen pystyy pyyhkimään päätelaitteita mutta pystyykö nousemaan ylös ja laittamaan laitteen lataukseen? Jonkinlaista voimaa tarvitaan elämiseen, ja sitä saa liikkeen avulla.

En tiedä sinusta, rakas lukija, mutta itseäni tällaiset pohdinnat puhuttelevat paljon enemmän kuin vaikka se että ”voimaharjoittelussa se ja se lihas tekee sitä ja sitä , energiantuotantosysteemit, jne jne bla bla bla”. Eli, yksityiskohdat ja fysiologia ja kaikki numerotieto on minulle treenissä oikeastaan ihan toissijaista. Samasta syystä ISTUMINEN TAPPAA -slogan ei oikeastaan väräytä mitään viisaria.

Sen sijaan jos mietin että mitä jos en voisikaan heitellä pojan kanssa palloa, tai mennä koirien kanssa kävelylle metsään tai kantaa jotain arkipäiväisiä esineitä, niin silloin kolahtaa. Johtuu toki siitä että lähipiirissä ja itsellänikin on ikäviä kokemuksia näiden aihepiirien tiimoilta. Pointtina ehkä kuitenkin se että liikkumiseen löytyy monta hyvin erilaista näkökulmaa (huom! ei oikeaa tai väärää senkin puristit), joista joku voi osua kohdalle ja hyvin syvälle, joka saa tekemään jotain konkreettisia muutoksia. Näitä asioitakin kirjassa käydään läpi ja se on mielestäni arvokasta. Pelkkä pirtsakkuus ja liikunnallisuus ei yksinkertaisesti kiinnosta kaikkia, ja toisaalta uhkailu ja pelottelu lähinnä ärsyttää tai lannistaa.

Tuomio

Näiden monipuolisten näkökulmien takia mielestäni Kukka on tehnyt hienoa työtä ja pidän kirjaa tärkeänä liikuntakirjana, jota uskallan suositella. Kirja on nopealukuinen ja sisältää myös ihan käytännön tason vinkkejä aloitteleville, vaikka ei varsinainen liikuntamanuaali olekaan. Käytäntöä on kuitenkin sen verran paljon että kyseessä ei ole pelkkä fiilistelyteos. Tsekkaa jos et usko. Ja vaikka et lukisi kirjaa, aloita liike jo tänään kun vielä voit.

Kukan sivuilta ainakin löytyy lisää infoa siitä mistä kirjan voi hankkia, kliksuttele tästä itsesi sinne.

nouseylos

Kuva liittyy tapaukseen.

”porno temput” eli itsensä huijaamisen ABC

Joku tuli tänään tai eilen tähän blogiin hakusanoilla ”porno temput”. Se oli aluksi hauska juttu mutta sitten tajusin miten tämä liittyy liikuntaan:

Pornohan on sitä että tehdään jostain asiasta näyttävämpää, isompaa ja hurjempaa kuin se oikeasti on, ja saadaan sillä iskettyä suoraan liskoaivoihin. Homma toimii. Esim. Frank Forencich kertoi kokeesta, jossa jollekin linnulle oli annettu oman munittavan munan viereen joku suuri värikäs pallo. Niin, arvaatte oikein, lintu rupesi hautomaan palloa ja hylkäsi oman munan. Pallon rinnalla arkiselta ja vaivaiselta näyttävän munan, jossa kuitenkin on sisällä se uusi elämä.

No, liikunnassa on sama juttu. On kaikenlaisia äärimmäisen seksikkäitä treeniliikkeitä, näitä porno temppuja (tärkeää on että yhdyssanavirhe säilyy), joiden aito vaikutus saattaa kuitenkin olla tyhjää täynnä. Ja sitten meillä on nämä maailman tylsimmät ja harmaimmat tempaukset, työnnöt ja mitä kaikkea näitä maveja ja muita nyt on. On helppo huijata itseään ja lähteä tekemään vaikkapa kanahyppyä kahvakuulalla, koska se näyttää hardcorelta mutta ei siinä oikeasti ole ”tehoa” yhtään. Perusliikkeet taas ovat sellaisia hitaammin palkitsevia.

Mutta, minkäs teet, porno myy. Tämäkin teksti leviäisi paremmin jos tässä olisi mukana paljasta pintaa ja pari selfietä, joissa olisi sellainen sopivan innokas katse. Mutta, eipä ole vaan vain kuva ruosteisesta kahvakuulasta.

20131208-140039.jpg

Kohti SM-kisoja

Parin kuukauden päästä on Biathlon SM -kisat Kokkolassa, 21.3.2015. Sinne olisi tarkoitus lähteä nostamaan. Tuolla lisätietoja kisasta:

http://biathlonsm2015.blogspot.fi/

Omat tavoitteet? Hmm.. no vaikea sanoa tarkkoja numeroita. Työntö on ollut treeneissä yllättävän hankalaa, vaikka se on yleensä ollut vahvuus. Tempaus ehkä sujunut vähän paremmin. Katsotaan.

Keski-iän kriisi ja fyysinen harjoittelu

Ajattelin blogata ehkä epäseksikkäimmästä aiheesta mitä voi olla, eli keski-iän kriisistä ja treenistä. Toki täysin subjektiivisesti, en ole aiheen asiantuntija (vaikka netissä voisi tietty niin väittää).

Miten tämä liittyy kahvakuuliin tai rautaan? Toisaalta kaikilla tavoilla ja toisaalta ei mitenkään. Kuten tämän blogin lukijat tietävät, harjoitteluasioita käsitellään aika harvoin, niihin löytyy parempia lähteitä.

Mikä on keski-iän kriisi?

Yhden lukemani määritelmän mukaan se alkaa siitä, kun oikeasti ymmärtää kuolevansa jonain päivänä. Ja kriisi loppuu, kun hyvöksyy tämän asian.

Vähän kuten Tyler Durden sanoi: ”sinun pitää tietää, ei pelätä, vaan tietää että kuolet.”

Itse en ole asiaa vielä täysin hyväksynyt mutta aloin sisäistämään sitä kun pari vuotta sitten kaulavaltimoni yhtäkkiä hajosi, aiheittaen infarktin pikkuaivoihin, liikekeskukseen. Tällaisissa tapauksissa kolmasosa kuolee, kolmasosa saa pysyviä vammoja (esim. halvautuminen) ja kolmasosa pääsee säikähdyksellä. Onnekseni kuuluin viimeiseen kategoriaan.

Tapaus laittoi kuitenkin hyvin voimakkaasti kyseenalaistamaan omaa pystyvyyttä varsinkin fyysisesti. Ainakin puolitoista vuotta pelkäsin aina rasituksessa tai kun tuli päänsärkyä että nyt lähtee henki. Alitajuisesti panikoin, mietin että mihin kannattaa aikaansa käyttää loppuelämä.

Nyt kun olen tässä jonkin verran taas tavoitteellisesti treenannut, on helppo verrata omaa tekemistä aikaisempaan. Vertailen myös siihen kyn kymmenen vuotta sitten aloitin kahvakuulatreenin. Vertailu ei tietenkään ole viisasta, vaan pitäisi hyväksyä esim. se että palautuminen on hitaampaa, unta tarvitsisi enemmän ja ravinnolla on ehkä entistä suurempi merkitys. Silti tulee välillä hölmöiltyä, ehkä siksi että haluaa vielä epätoivoisesti palata nuoruuteen, mikä ei tietenkään onnistu.

Mistä mielekkyys tekemiseen?

Koska wellness -kulttuuri, saliselfiet ja laihdutushömppä ovat suunnattuja joko nuorille tai niille jotka kuvittelevat voivansa nuorentaa itseään, haluan itse keskittyä muuhun. Tekemiseen tulee mielekkyyttä omista tavoitteista ja siitä että kokee tekevänsä jotain sellaista, josta on muillekin iloa. Siis omalla kohdalla. Tänä päivänä parhaita juttuja ovat tosi simppelit jutut kuten treenien ja leirien vetäminen. Niissä ollaan liikkumisen ilon ytimessä, ilman poseerausta ja turhaa tärkeilyä.

Kaikki virheet, ja ehdottomuuden poistuminen?

Selvästi huomaan olevani keski-iän kriisissä kun tällaisia mietin, mutta havahduin tällaiseen joku aika sitten:

– kun olin aloittelija tässä lajissa, oli pihalla, en tiennyt ketä olisin uskonut
– kun olin harrastelija, olin löytänyt oikean tavan ja kerroin siitä kaikille
– kun olin fanaattinen harrastaja, kritisoin kaikkia, jotka tekivät muuta tai eri tavalla – halusin olla paras ja oikeassa
– kun olin kokenut tarpeeksi, huomasin että on monta tapaa päästä samaan tavoitteeseen
– kun olin kokenut lisää, opin että kaikki parhaat valmentajat ottivat huomioon useat eri tavat toimia
– kun sairastuin, ajattelin että treenit olivat siinä
– kun palauduin, en uskonut että voisin enää kisata, aina kun päätä särki luulin että kuolen
– kun aloin taas treenata, en enää tiennyt miten treenaisin, joten pyysin taitavammalta apua
– nyt en osaa enää olla ehdoton, enkä usko mihinkään yhteen lähteeseen
– treenissä ja treenien vetämisessä tuntuu yhä tärkeämmältä keskittyä perusasioihin

Mietin sitäkin että missä kaikissa asioissa olen tämän lajin suhteen tehnyt virheitä, typeryyksiä tai jättänyt tilaisuuksia käyttämättä. Niitä ovat ainakin, ei missään järjestyksessä: harjoittelu, lepo, ravinto, seuratoiminta, treenien veto, valiokuntatoiminta, leirien veto, ohjelmien suunnittelu ja lihashuolto. Nämä näin äkkiä nimettynä. Lisätään vielä bloggaus ja nettikirjoittelu yleensä.

Aika vaikea tässä on olla ehdottomasti mitään mieltä mistään? Ok, nostamisen perusteet nyt ovat aika selkeitä, mutta vaikka sellainen keskustelu että mikä on paras treenimetodi tuntuu ihan absurdilta. Joskus sekin oli kuitenkin hirveän tärkeää. Onko tämä dementiaa vai kasvamista, kuka tietää? :)

Leiritystä Hämeenkoskella

Vedin leirin tänään Hämeenkoskella, mukava reissu, kiitos treeniporukalle!

Ohjelma eli salaisuudet, jotka käytiin läpi:

– tempaus
– työntö
– rive
– lc
– pari apuliikettä

Kaikissa käytiin nostamisen perusperiaatteet sekä erilaisia variaatioita tehdä nosto. Itse en usko mihinkään yhteen oikeaan tapaan sinänsä.

Lopuksi teimme vielä 10min testinoston, kaikki tekivät alkujännityksestä huolimatta hyvällä tsempillä, kuten arvasinkin. Monelle se ensimmäinen 10min on henkisesti, siis ennen testaamista, vaikea. Sitten kun sen tekee niin huomaa että eihän se nyt niin ihmeellistä olekaan. Voi vaikka tulla sellainen idea että ehkä se kisaaminenkin voisi joskus olla kokemuksena kiva :)

Mun lähtökohta näissä leireissä ja peruskursseissa on se, että ihmisillä olisi idea siitä mitkä ne perusnostot ovat ja minkälaista se kisaaminen on.

Oli erittäin kivaa vetää motivoituneelle porukalle leiri.

2015/01/img_0630.jpg

Kohti Hämeenkoskea, merkkivuosia ja tulosrajoja

Huomenna vedän kahvakuulaleirin Hämeenkoskella. Mukava lähteä käymään, en ole koskaan siellä käynyt. Leiri pitää sisällään perusnostojen tekniikkaa rauhallisella temmolla, ja lopuksi teemme hieman testinostoja.

Omat treenit ovat kulkeneet viime aikoina suhteellisen ok, tällä viikolla on flunssa vaivannut ja Ryhdin treeneissäkin tein vain demoja. Hauska juttu muuten että Ryhti täyttää tänä vuonna 5 vuotta. Aika menee nopeasti.

Tulosrajat ovat herättäneet tällä viikolla paljon keskustelua. Numerot ja yksityiskohdat eivät ole minun vahvuteni, jos ihan rehellisiä ollaan niin kaikki erilaiset pisteillä pelaamiset eivät kiinnosta tippaakaan, nostaminen ja oppiminen kiinnostaa. Onneksi meillä on ihmisiä, jotka pystyvät näihin syventymään tarkemmin.

Oma mielipide rajoista on se että niitä ei tarvita mihinkään tässä vaiheessa ainakaan. Niistä ei ole meille lajina hyötyä jos ne rajoittavat muutenkin pienen porukan lähtemistä hakemaan kokemusta ulkomaan kisoista, koska se potentiaalisesti laskee porukan motivaatiota treenata. Jos jotain pisterajoja on niin mun mielestä niiden kannattaisi olla lähinnä jotain kannustavia tyyliin Master of Sport -hehkutukset, jotta ne voisivat joitakin titteleistä tykkääviä motivoida. Voisi olla kiva tapa palkita joku hyvin suoriutunut kun joku tällainen raja menee rikki.

No, en ole enää näistä päättämässä ja se on helpotus. Uskon että parhaiten voin tehdä lajin eteen sillä että vedän treenejä, leirejä ja käyn itse kisaamassa. Tai ainakin näiden tekeminen on antoisa tapa osallistua lajitoimintaan.

10 vuotta kahvakuulaharjoittelua, undergroundista trendin kautta vakiintumiseen #kahvakuula

Tänä vuonna mulla tulee 10 vuotta siitä kun aloitin kahvakuulaharjoittelun. Mieleen tulee paljonkin asioita ja voisin kirjoittaa pitkät pätkät eri näkökulmista mutta tässä tällainen minihistoriikki nopeatempoiseen lukemiseen. (Ja kyse on nyt omakohtaisesta kokemuksesta, ei mistään objektiivisesti historiikista.)

2005 – 2007

Kahvakuula on undergroud -piirien tuntema eksoottinen väline. Salaperäisen painijat ja jotkut muut treenifriikit tunsivat välineen. Itse bongasin rautapallon netistä ja ajattelin että onpas siinä erikoisella tavalla markkinoitu treeniväline. Testasin, kisasin ekaa kertaa, jäin koukkuun. Järkättiin kisoja, laitettiin seura (Suomen kahvakuula ry) pystyyn. Laitoin toiminimenkin pystyyn ja vedin leirejä.

2008-2009

Virallistamista, laji kasvoi ja päästiin mukaan painonnostoliiton toimintaan. Olin vielä hyvin aktiivinen kisojen järkkäämisessä ja kisaamisessa, vedin leirejä, reissasin ulkomailla kisoissa ja leireillä. Väline alkoi saada enemmän näkyvyyttä mediassa. Ekat viralliset SM:t järkättiin. Vaimoni kosmetologikin tiesi jo että mikä on kahvakuula.

2010-2012

Kisasin, perustettiin paikallisseura Hyvinkäälle (Hakalanmäen Ryhti ry), into kisaamisen vaihteli ja aaltoili. Vuonna 2012 oli sekä paras että pahin vuosi, terveyteen liittyvän vastoinkäymisen vuoksi lopetin kisaamisen syksyllä vaikka alkuvuodesta kisaaminen maistui paremmalta kuin pitkiin aikoihin. Meni kauan ennen kuin uskalsin treenata kunnolla ja motivaatio oli pohjilla. Kahvakuulia saa kaikista kaupoista ja niitä on lähes kaikissa kodeissa, se on jonkinlainen trendiväline hetken aikaa.

2013-2014

Pidin taukoa kisaamisesta, vedin satunnaisesti treenejä ja pari leiriä, otin etäisyyttä lajiin. Juonsin kisoja ja olin mukana liittotason toiminnassa. Vuoden 2014 lopulla iski inspiraatio kisaamiseen ja aloin treenaamaan valmentajan johdolla. Kunto kasvoi ja uutta intoa oli mukana. Kahvakuula on tavallinen väline, ei eksotiikan häivääkään.

2015 ja eteenpäin

Kyse on edelleen perusasioista, hyvästä nostamisesta, liikunnan ilosta ja sen tärkeydestä. Lajista ja hyvästä tekemisen tasosta. Mutta, tärkeimpänä asiana, ihmisistä. Kun mietin että mitä tästä kaikesta, leireistä, kisoista, treeneistä, reissuista, koulukuntakeskusteluista, valmennuksista, ja liittohommista on jäänyt ns. käteen niin vastaus on: korvaamattoman hienoja kokemuksia toisten ihmisten kanssa, joista monen olen saanut oppia tuntemaan hyvin. Kiitos kaikille teille! Tämä on ollut hieno alku pitkälle reissulle :) On myös ollut antoisaa toki seurata tätä koko ilmiötä pitkällä aikavälillä ja nähdä miten monipuolista tekemistä yksinkertaisen rautapallon ympärille on syntynyt.

Jatkan treenaamista, kisaamista, treenien vetämistä seurassa sekä toiminimen kautta leirien vetämistä. Kahvakuulaharjoittelu on oikein ja maltilla toteutettuna äärimmäisen terveellinen liikuntamuoto, ja sopivan primitiivinen omaan makuun, kaiken digitaalisen työpuuhastelun vastapainona aivan loistava.

Tuossa pari kuvaa, kaikissa sama asento:

lc-with-ari

Minä ja Ari vuonna 2014 treenaamassa

196689_10150151357527008_665482007_7954359_1691581_n

Minä ja Kalle olikohan 2o11 Ruotsissa kisaamassa

Minä 2006 MM -kisoissa, ekat varsinaiset kisat omalla kohdalla

pomppui

2014 lopulla, matkalla eteenpäin

Mitattavien tulosten autuus kuntoilussa

Treenimaailmassa on miljoonia koulukuntia. Monella eri tavalla voi treenata. En oikeastaan usko mihinkään tiettyihin metodeihin, vain harjoitteluun. Metodeista huolimatta yksi kiva juttu on mittaus, eli sen tsekkaaminen että kehittyykö oikeasti vai ei. Mä olen saanut nyt muutaman kuukauden nauttia Kallen valmennuksesta, ja esim. juoksukunto on selkeästi noussut. Faktat tiskiin:

Screen Shot 2014-12-20 at 12.09.56

Screen Shot 2014-12-20 at 12.11.05

Nuo luvut ovat Endomondosta, jota käytän juoksulenkkien mittaamiseen. Eli jos on tarkkana niin syyskuun lenkit olivat numeroina lyhyempiä ja hitaampia, ja ne tuntuivat myös yhtä raskailta tai raskaammilta kuin esim. tuo minkä tein tänään, eli 45min ja 8.1km 5:36 vauhdilla, joka itse asiassa tuntui kevyeltä. Ei mitään järisyttävää sinänsä, eikä juoksu ole mun päälaji mutta on todella motivoivaa huomata että kehitystä tapahtuu.

Nostokuntokin on mennyt eteenpäin, niistä mulla ei ole näin tarkkoja tilastoja vielä. Mutta esim. 10 tahti 2×20 työnnössä alkaa tuntua ihan ok:lta, vaikkakin nyt on tullut tehtyä vain esim. sellaisia intervalleja, joissa tehdään tyyliin kerralla 2min, 3min, 3min ja 2min.

Sinänsä muuten treenaaminen valmiin ohjelman mukaan ei ole ollut kaikilta osin helppoa, lähinnä omien aikataulujen  ja oman sähläämisen takia. Usein käy niin että pari iltaa venyy töissä tai jossain, ja yhtäkkiä onkin sitten loppuviikolla väännettävä useampi treeni. Tämä on vielä vähän hakemista, en ole koskaan ollut hyvä ohjelmien kanssa mutta onneksi Kalle on ollut toistaikseksi ainakin kärsivällinen :)

lenkkarit

 

Ajatuksia kahvakuulavaliokuntavuodesta 2014

Tässä muutamia satunnaisessa järjestyksessä olevia ajatuksia valiokuntavuodesta. Olin siis tämän vuoden painonnostoliiton kahvakuulavaliokunnan puheenjohtaja. Kuulostaa mahtipontiselta :) Homman nimi on se, että tuon  valiokunnan tarkoitus on edistää lajia yleisellä tasolla, siten että siinä on mukana seurojen edustajia eri puolelta Suomea. Käytännössä se tarkoittaa erilaisten julkaisujen ja ohjeiden tekemistä ja sääntöjen tarkastelua ja joukkueiden kokoonpanojen miettimistä yms.

Yleisesti vielä että kahvakuulaurheilussa tärkeää lajityötä tehdään monella tasolla. Tärkeintä on tietysti että nostajilla homma toimii arjessa, että on olemassa seuroja ja valmentajia ja nostovälineitä jne. Sitten on kisatoiminta, tuomarointi ja kaikki niihin liittyvä. Sitten on seurojen sisäiset kuviot. Liiton ja valiokunnan tarkoitus isossa mittakaavassa on ottaa yleisten asioiden murehtiminen itselleen, jotta seurat ja nostajat ja muut tekijät voisivat paremmin keskittyä oleelliseen.

Tämän vuoden valiokunnan jäsenet hoitivat hommansa mun näkökulmasta hyvin ja olen siitä heille kiitollinen. Iso Kiitos! He olivat aktiivisia ja oma-aloitteisia. Homma on mennyt eteenpäin, Cup -kisat saatiin käyntiin, päästiin tukemaan aikaista enemmän joukkueita sekä SM -tuomareita, kouluttamaan lisää ohjaajia, käynnistelemään maajoukkueleiritystä ja nostamaan lajin arvostusta liiton sisällä. Paljon asioita mutta moni toki sellainen, joka ei vaikuta suoraan tässä ja nyt tapahtuvaan lajitekemiseen, ja sekin selittää sen että miksi monesti asiat tuntuvat kaukaisilta seurojen näkökulmasta.

Oma tavoite oli vuoden alussa että haluan parantaa paria asiaa verrattuna aikaisempiin vuosiin. Niitä olivat valiokunnan sisäiset  toiminnat sekä viestintä ulospäin. Sisäisen työskentelyn osalta otettiin käyttöön säännölliset kuukausipalaverit ja niissä videoneuvottelut, koska meitä oli Kuusamosta Helsinkiin eikä ehditty näkemään toisiamme kuin pari kertaa vuoden aikana. Aluksi ajattelin että kuukausipalaverit olisivat liikaa, sillä eihän asioita nyt näin pienessä lajissa mitenkään voi riittää käsiteltäväksi. Olin väärässä, asioita riitti ja käytäntö osoittautui toimivaksi. Saimme ääni- ja videoyhteyden toisiimme ja pysyimme kartalla siitä missä mennään.

Meillä oli sellainen ”organisaatiomalli” että meillä oli itsenäisiä pienryhmiä, jotka hoitivat kv-asioita, sääntöjä, tiedottamista yms. Mun rooli oli lähinnä varmistaa että homma rullaa yleisellä tasolla, en puuttunut yksityiskohtiin juurikaan ja luotin pätevään porukkaan. Päätöksiä tehtiin nopeasti ja paljon. Osa päätöksistä voi osoittautua myöhemmin huonoiksi mutta niistä sitten otetaan opiksi. Esimerkkinä tämä Cup -pisteytysasia, josta oli paljon keskustelua. Näissä kaikissa kannattaa muistaa että kyse on lajitekemisestä pitkällä tähtäimellä, ja kaikki ei tule täydelliseksi saman tien vaan asioita kokeillaan ja sitten nähdään mikä toimii oikeasti.

Ulospäin viestinnässä pääsimme alkuun eli julkaisemaan aina palaverien jälkeen käsiteltyjä asioita ja päätöksiä. Keskustelua käytiin myös eri foorumeilla, kuten GS Finland Facebook -ryhmässä, vaikka se ryhmä onkin täysin epävirallinen kanava. Tätä päivää on kuitenkin se että ihmiset ottavat kantaa siellä missä se on kätevintä ja sinänsä homma mielestäni sen suhteen toimii vaikka jotkut ovatkin sitä mieltä että keskustelun taso voisi olla parempi. No, mun mielestä on kuitenkin hyvä että tulee voimakkaitakin kannanottoja koska sehän vain tarkoittaa että laji koetaan tärkeäksi. Joka tapauksessa viestinnässä on paljon kehittämistä ja sen kehittäminen varmasti jatkuu.

Harmittavan paljon on myös edelleen sellaista jupinaa ja supinaa selkien takana, vaikka kanavat ovat koko ajan auki kaikille mielipiteille. Se on kuitenkin myös osa demokratiaa, ja sekin että kaikilla on oikeus valittaa kaikista päätöksistä, vaikka mitään rakentavaa sanomista ei olisikaan. Ja vaikka tällaisen palautteen vastaanottaminen ei ole sitä vähiten turhauttavaa, se on kuitenkin tärkeää ja mieluummin otan sitä enemmän kuin täydellistä hiljaisuutta. Eli kommenttia lentämään vaan! Meidän ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä, pääasia että laji menee eteenpäin!

Tätä valiokunnan toiminnan avaamista voisi varmasti tehdä vielä paljon paremmin. Se on jotenkin jännä ilmiö että yleensä juttu juoksee mukavasti kaikkien kanssa mutta sitten kuitenkin aina koetaan että valiokunnan työ ei aukea tarpeeksi. Yksi idea olisi vaikka pitää jotain avoimia webinaareja silloin kun julkistetaan sääntömuutoksia tai vastaavaa, jolloin ihmiset pääsisivät kyselemään perusteluja päätöksille ja muutenkin ihmettelemään aiheita. Se voisi olla rakentavampaa kuin vain nettikeskustelu? Tai se että valiokunta jotenkin tekisi käytännön yhteistyötä seuraporukan kanssa pitkin vuotta. Yksi esimerkki tällaisesta oli syksyllä pidetty mukavasti mennyt avoin lajiseminaari, jonne tuli hyvin porukkaa ja josta näki että monilla on yhteiset intressit viedä lajia eteenpäin. Näitä varmastikin kannattaa aina välillä järjestää.

Omalta osaltani viestintä tökki myös siinä mielessä että olin aika vähän fyysisesti paikalla erilaisissa tapahtumissa, tai jos olin niin olin juontamassa, jolloin ehkä lähestyminen on vaikeampaa. Eli jos jotain muuttaisin viestinnän suhteen niin sitä että kiertäisin enemmän kisoja vaikka kertomassa asioista tai kyselemässä kuulumisia. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista omien aikapriorisointien takia mutta uskoisin että olisi hyödyllistä olla enemmän ns. kentällä. Toisaalta taas koin vapauttavanakin sen että en ollut hirveän tietoinen varsinkaan alkuvuodesta (koska olen ollut pari vuotta pois esim. kisatoiminnasta) kaikenlaisista ihmisten välisistä risririidoista, jolloin en turhaan stressannut niistä. Olen toki oppinut tässä matkan varrella :) Näihin on vaikea sanoa mitään viisasta, olen itsekin aikanaan haaskannut energiaani erilaisiin lajivääntöihin, pidemmällä tähtäimellä kuitenkin kannattaa mielestäni keskittyä siihen että oma tekeminen on niin hyvää että siitä voi olla ylpeä ja miettiä että mihin taisteluihin kannattaa lähteä mukaan ja mihin ei. Toisaalta väännöt kertovat taaskin intohimosta lajiin, mikä on hyvä juttu, ainakin niin kauan kun ei tule täydellistä poteroihin jumittumista.

Mietin puolessa välissä vuotta tai vähän sen jälkeen että onpas mielenkiintoista hommaa ja että tekisi mieli jatkaa useampikin vuosi. Loppuvuodesta kuitenkin vaihdoin työpaikkaa ja hakeuduin opiskelemaan (alkaa ensi vuonna) ja mietin tosissani että mihin haluan oman rajallisen energiani käyttää sillä huomasin että energia ei riitä kaikkeen mielenkiintoiseen. Pidän valiokunta- ja liittotyötä todella tärkeänä mutta tajuan myös että se vaatii pitkän linjan sitoutumista ja valmiutta tekemään paljon sellaista myyräntyötä tietynlaisessa hitaasti liikkuvassa poliittisessa ympäristössä, että tulokset saattavat olla jotain todella kaukaisia ja abstrakteja asioita.

Omalla kohdalla saan lajista eniten irti silloin kun opastan muita nostamaan tai kun osallistun paikallisten tapahtumien järjestämiseen tai kun kilpailen itse. Olen siis ennen kaikkea epämuodollisen ruohonjuuritason työn tekijä. En ole myöskään mitenkään hyvä sääntökuvioissa tai joidenkin yksityiskohtien viilaamisessa, puhumattakaan erilaisten pöytäkirjojen kanssa pelaamisesta. Siispä, päätin tuossa kuukausi sitten suunnilleen että jättäydyn toistaiseksi liittotason toiminnasta pois ja keskityn lähitoimintaan.

Kaiken kaikkiaan on ollut todella mielenkiintoinen ja opettavainen vuosi, enkä kadu yhtään että suostuin mukaan hommaan. Kiitos vielä kaikille lajihenkilöille kuluneesta vuodesta! Otan mielelläni vastaan kaikenlaisia rakentavia ja rakentamattomia kommentteja aiheeseen liittyen :)

EDIT: pari juttua mitä tekisin eri tavalla jos pitäisi ottaa uusiksi samoilla spekseillä

  • enemmän kommunikointia asioista omaan seuraan säännölisesti, jopa viikottain (nyt ei toteutunut luontevasti koska en käy joka viikko seuran treeneissä)
  • enemmän paikallaoloa eri tapahtumissa, jotta tulisi luontevaa kanssakäymistä pitkin vuotta porukan kanssa
  • eli toisin sanoen viestintään panostusta mutta nimenomaan ns face to faceen eikä nettiin
do not drop the ball

digital publishing – journalism

Janne Sarja

Freelancer. Tuo kuva on pari vuotta vanha, mutta silti ihan ok.

Heidin kesä

Piha, puutarha ja ruoka

Joannan maailma

Intohimona asunnot

Kehityskelpoinen

Ajatuksia paremman ja innostavamman (työ)elämän sekä hyvinvoinnin puolesta

ninasinsights

Blogi jossa viestintä ja tietotyö kohtaavat tuottavuuden - Iterative Insights Oy

NET - nivelvaiheessa erityistä tukea 6 op.

Osallistujien ja kouluttajien foorumi

On Digital Strategy | Dion Hinchcliffe

Notes on Internet and Business Convergence

Älykäs työ

Parempia toimintatapoja

Maasta se pienikin ponnistaa

Kahvakuulaa, punttia ja pallopelejä

Social Grammatical

Eteenpäin on mentävä

Pauli Komonen

Tutkija ruotii aikalaisilmiöitä. Tietotyö kokemuksena. Baarisosiologiaa vasaralla.

Somementorit

Yhdessä teemme sen mahdolliseksi

Stephen C. Rose

A universal way of life for the 2000s

TRIAS Athletik

Intelligentes Training in Biberach

Pelasta maailma

Kirjoituksia johtamisesta, järjestöistä, työstä, elämästä ja ihmisistä.

Stigmatophilia's gore splattered corner of insanity.

Horror, Gore, Exploitation, Trash, Cult Movies; Reviews, Interviews, Music and More...

Sosiaalioppia

Eräs itseopiskelija sosiaaliopissa luki puhelinluetteloa puhelinkopissa. Onpa ihanan monta ihan tuntematonta! Sanoi tuo yksineläjä puhelinkopissa. -Kirsi Kunnas-

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 5 829 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: