Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Liity 725 muun seuraajan joukkoon

Lukijoita

Twitter

Virhe: Twitter ei vastaa. Odota muutama minuutti ja lataa sitten tämä sivu uudelleen.

Miten takaisin kisakuntoon? Passiivisuudesta aktiivisuuteen

Keväällä 2019 ja oikeastaan talvellakin (2018-2019) mun liikuntarytmit oli sitä että saatoin käydä kerran viikossa judotreeneissä, ja se oli siinä. Joskus kävin kaksi kertaa. Mitään aerobista en erikseen juurikaan tehnyt, tai voimaharjoitteluakaan. Tätä oli jatkunut jo jonkin aikaa, varmaan ainakin edellisestä syksystä. Jotenkin se arki vaan oli muodostunut sellaiseksi, että liikunta oli aika pientä, ja työkin oli pariin edelliseen verrattuna staattisempaa.

Havahduin tähän todellisuuteen painonnousun kautta. Juttelin erään sukulaisen kanssa, joka oli tehnyt ison elämänmuutoksen, ja kertoi siitä innoissaan kesäkuun alussa. Hän intoili mm. kahvakuulasta, miten kätevää se on kun voi kotona tehdä jne. Jotenkin etäisen tutulta kuulosti. Sitten menin reissun jälkeen vaa’alle, ja järkytyin, paino oli noussut jopa lähelle 90kg:ta, ekaa kertaa sitten ns bodausaikojen, kun yritin tosissani saada massaa. Olin siis tottunut siihen että painan aina se about 85, vaikka söin mitä vaan.

No, tästä pinnallisesta huomiosta oikeastaan käynnistyi sellainen prosessi, että latasin puhelimeen Google Fit -sovelluksen, ja se sitten laski mun askeleita joka päivä. Ajattelin että pienellä tuunauksella muutan myös suuntaa, koska olin menossa tavallaan hyvää, joskin huomaamatonta vauhtia, kohti sellaista tosi passiivista elämäntyyliä, vaikka osa identiteettiäni olikin koko ajan ”liikkuva ihminen”. Se vaan oli luisunut vähän kerrallaan, ns kaltevan katon periaatteella tai jotain.

Siis, aloin seuraamaan kävelyä, ja tavoittelin sitä 8000-10000 askelta päivässä. Sen lisäksi päätin kaivaa kahvakuulat pölykerroksen alta, ja tehdä niillä jotain. Mitä se jotain voisi olla? Mietin että en lähde jauhamaan pitkiä sarjoja, koska edellisenä kesänä lähdin vähän liian innokkaasti hakemaan puolimaratonia ja se kostautui nopeasti. No, muistin että Paul Tucker (australialainen GS-pioneeri) oli joskus kauan sitten vinkannut että Clean+Squat+Press on hyvä voimatreeni LC:tä ajatellen. Mulla oli siis kyllä jossain takaraivossa, tosin hyvin hiljaisella, etä ”mitä jos joskus vielä kisaisi”.

Lähdin testaamaan, ja vieläpä Pavelin opeilla. Eli tein pareilla, 20, 24 ja 28, sellaisia treenejä että tein tuota clean+squat+press -yhdistelmää max viiden sarjoissa. Se menee siis niin että tehdään kahden kuulan rive, sitten suoraan kyykky, sitten punnerrus ja se on ns. yksi toisto. Tosi hyvä kokonaisvaltainen liikeyhdistelmä! Se oli siis treenin pääjuttu. Sitten tein yleensä perään kulmasoutuja (tai gorillasoutuja) ja kahvapunnerruksia (kuulien kahvohin nojaten etunojapunnerruksia, jotta saa vähän isomman liikeradan), ja perään vielä raskasta heiluria ja voimapyörää. Kaikissa sarjat 3-8 toistoa yleensä, miten nyt sattui menemään. Ja siinä se, alle tunnissa kokonaisvaltainen setti.

Sitten keksin että voisin myös lenkkeillä, ja hankin uudet lenkkikengät. Edellisissä oli jo reikiä. Lenkeillä kävin usein lähipuistossa tekemässä leukoja ja dippejä. Eli aika yksinkertainen kuvio: lisää arkikävelyä, voimatreeniä sekä kuulilla että kehonpainolla ja kevyttä lenkkeilyä. Tän lisäksi siistin ruokavaliota niin että lopetin 80% ajasta ähkyksi syömisen, lisäsin kasvisten määrää ja vähensin suklaan ja karkin syöntiä karkkipäivän tyyliseen ratkaisuun.

Alla pari kuvaa, ensin painokäyrä (tsekkaan joka aamu ennen minkään syömistä tai juomista niin tulee ns. hyvä vertailukohta) ja sitten liikuntamäärät. Ei siis mitään överiä, 4-5 liikuntakertaa viikossa suunnilleen, eikä kaikki tosiaan mitään kovin kuormittavaa.

Tuloksia: paino putosi aika nopeasti alle 85:n, noin kuukaudessa, ja käväisi kesällä jopa 83:n lähellä. Voimat ja kunto paranivat, jaksoin juosta pidempään ja nostaa painoja enemmän. Lihaserottuvuus parani, työpaikan tarjoamassa mittauksessa rasvaprossa oli 12 ja jotain. Eli tavallaan saavutin sekä pinnalliset ulkonäkötavoitteet ja myös näitä kuntotavoitteita suht helpoilla muutoksilla. Parasta oli se että aloin taas tykkäämään kuntoliikunnasta. Kuuntelin innoissani Pavelin haastattelua Tim Ferrisin podcastissa, ja luin treenijuttuja enemmän kuin aikoihin, testailin uusia kehonpainoliikkeitä ja seurasin kehitystä ihan fiiliksissä. Tuntui että löytyi taas kipinä, joka oli hieman himmeällä ollut jo pidempään. Jaksoin arjessa paremmin, ja kaikilla mahdollisilla mittareilla elämänlaatu parani selvästi. Oli pakko uskoa että liikunnalla on positiivisia vaikutuksia! 🙂 Ja tämä naurattaa itseäni koska olin vuosia se tyyppi, joka aina hehkutteli liikuntaa, ja niin vain olin vähän kerrallaan luisunut tosi passiiviseen elämäntapaan, enkä edes oikein huomannut sitä.

Tämä johti myös siihen, että uskalsin loppukesästä kokeilla myös ihan oikeaa LC:stä, eli kahvakuulaliikkeiden Joan D’arcia! Tein intervalleina muutamissa treeneissä 1x1min, ja oli kivaa! Tämän lisäksi sitten olin juontamassa Apconinssa kahvakuulakisoja, ja siellä kun aistin tunnelmia niin jotain siinä kaikessa sitten loksahti. Tajusin että tästä nautin, tätä haluan tehdä. Taija Merisalo kysyi siellä että milloin tulet nostamaan, ja mä olin että en mä varmaan enää tai emmä tiiä mutta niin sitten vain päädyin Varkauden salikisoihin, ja sen jälkeen Tuomas Ovaska sai houkuteltua SM-kisoihin. Turha tässä on enää vastustella. Tekeminen maistuu, ja olen tosi iloinen että on mahdollisuus vielä toimia, liikkua ja nostaa.

Kisakunto mulle siis tarkoittaa nyt tässä sitä että haluan treenata, pystyn treenaamaan niin että nautin tekemisestä ja että kisaaminen kiinnostaa. En oikein enää usko sellaiseen supertuskaiseen puurtamiseen, ja liikunnalla on mulle myös tärkeä arjen vastapainon ja henkisen tilan rooli, eli on tärkeää että siinä on haastetta mutta se ei saa mulla olla sellaista että treeni ahdistaa etukäteen tai että olen ihan puhki treenin jälkeen eikä arjesta tule mitään. Kun arki on täynnä kaikenlaista, tämä on jatkuvaa säätämistä, kokeilua ja suunnitelmien muutosta, ja en oikeastaan suunnittelekaan kovin paljoa etukäteen. Mulla on oikeastaan ohjenuorana sellainen että vuorottelen voimatreeniä ja lenkkeilyä, ja yritän pitää vapaapäiviä tai aktiivista palauttelua väleissä tarpeen mukaan.

Näillä eteenpäin.

Tuossa vähän LC:tä nyt, katsotaan miten kulkee 4kkn päästä:

Image

Image

127 päivää eli 18 viikkoa SM-kisoihin

Ajattelin että voisin ottaa tavoitteeksi nostaa SM-kisoissa 70 toistoa 2x20kg LC:ssä. En osaa vielä sanoa onko tuo helppo vai vaikea. Aikaa on 127 eli 18 viikkoa. Eli jos saisi vaikka parikymmentä lajitreeniä tehtyä ennen tuota niin hyvä. Mun arki on sen verran hetktistä tai täyttä että tuota enemmästä ei ole takeita.

Jos jotain olen oppinut itsestäni tässä 4 vuoden kisatauon aikana niin sen että mitä konkreettisempi tavoite, sen paremmin saan treenattua. Kisa on juuri hyvä sellainen. En ole hakemassa voittoa muista, enkä edes itsestäni, vaan haluan kokonaisvaltaisen kokemuksen jännityksineen ja psyykkauksineen ja sosiaalisine kontakteineen. Kaikki on kisatilanteessa erilaista kuin olohuoneessa tai salilla, joutuu keskittymään eri lailla, ympäristö on vieras, kannustus vaikuttaa tekemiseen, pystyykin tekemään paljon enemmän kuin treeneissä. Sellaista kokemusta ei oikein saa muualta.

Samalla kisa on deadline, tilanne tapahtuu juuri silloin eikä voi sanoa ”katellaan ens viikolla, nyt ei huvita”. Samalla se pakottaa hyväksymään sen päivän kunnon, oli se hyvä tai huono. Toisena päivänä olisi voinut mennä paremmin, tai sitten ei. Ei voi tietää. On vain se yksi tilanne.

Kiinnostavaa on myös se mitä tapahtuu kun tuollaisen kisaamispäätöksen tekee. Ei tarvitse miettiä ”mitä treenaisin”. Treenaan LCtä.

Ajattelin että voisin tässä ennen SM-kisoja koittaa päästä jonnekin salikisoihin tai yhteistreeneihin tekemään 3min, 5min, 7min tai 10min testinostoja. Miksi juuri nuo minuuttimäärät? Siksi että voin haastaa muita mukaan.

Jos luet tätä, haastan sinut mukaan tälle 18 viikon matkalle. Omaa treeniä oman maun mukaan JA esim joka kolmas tai neljäs viikko voisi olla joku testinosto. Ihan mikä vaan, tempaus, työntö, LC, yhdellä tai kahdella kuulalla. Joku minuuttimäärä, ei niin vakavaa mutta pientä fiilistelyä. Ja sitten salikisoihin kun niitä tulee. Oletko mukana? Ei ole vaikeaa, on helppoa! Et ole oikein treenannut? En mäkään vuosiin, sama se.

Kohti 2020 SM-kisoja

 

Moi! Reilu vuosi sitten tuli uhottua paluusta kisalavoille, ja nyt sitten 12.10.2019 se oikeasti tapahtuikin, Varkauden salikisoissa (2x16g LC). Seuraava tavoite onkin sitten loogisesti 2x20kg LC helmikuun 2020 lopulla Äänekoskella. Koska miksipä ei.

Toteutumisessa kesti koska tässä on ollut vähän kaikenlaista. Edellisen kesän innostus lopahti nopeasti kun arki alkoi ja huomasin että maratontreeni, siis kuulamaraton, ei ole mulle toimiva. Lähinnä varmaan henkisesti, tykkään lyhyemmästä. Tänä kesänä sain sitten kuitenkin kipinää muutenkin kuntoliikuntaan, ja kaikenlainen tekeminen on tuntunut yleensäkin mielekkäämmältä.

Mutta siis, nyt tosiaan LC-treeniä kohti helmikuuta. Tilasin 16kg parinkin tuohon mukaan, jotta voisin tehdä välillä kevyemmillä pidempää sarjaa. Hassua että mulla ei kaikkina näinä vuosina ole ollut 16kg paria, siis kisamallia.

Mun tavoite tässä kokonaisuudessa on tukea isoa tavoitetta eli Fit Over 50 Super Tactical Vegan Wellness -ohjelmaa, joka on siis tällainen itse keksimäni pitkän tähtäimen terveysjuttu. Pääasia on että pysyy mahdollisimman terveenä ja iloisena, ja kaikki tulokset ovat alisteisia sille. Tähän liittyy muu elämä, uni, liikunta, lukeminen jne. Eli vaikka kisoihin olen menossa niin en rupea sen kummemmin rääkkäämään itseäni. Itse asiassa peruskuntoni on jo nyt sen verran hyvä että voisin mennä kisaamaan vaikka samantien, eli ei ole tarvetta puristaa hirveästi.

Kisaaminen on ehkä muutenkin muuttunut tavoitteena. Ne ovat kivoja tapahtumia, joissa pääsee hieman haastamaan itseään ja näkemään porukkaa, mutta ei ole paineita voittaa. Varkaudessakin oli tosi rentoa vaan tehdä, yrittää mahdollisimman hyvää tekniikkaa ja rauhallista hengittelyä, tunnustella miltä se tekeminen tuntuu. Kokonaisvaltainen kokemus, jollaista ei kuitenkaan olohuoneessa saa aikaan.

Olen siis tehnyt päätöksen kisaamisesta, ja tässä kesän mittaan hieman lisävarustellut kotisalia. Löytyy taas pitkän ajan jälkeen leuanvetotanko, sekä sellaiset hienot pienet paraletit eli irtonojapuut, sekä nyrkkeilysäkki, joka pysyy itsekseen pystyssä. Ja ostin uudet lenkkaritkin keväällä. Ja sitten vielä tuo 16kg kuulapari. Kun se saapuu, löytyy pareja 12, 16, 20, 24, 28, 32 (kolmekakkoset ovat kahvanmuodoltaan huonot mutta en niillä muuta teekään kuin heilureita ehkäpä tai jotain vastaavaa).

Mun treeniohjelmaan kuuluu kuulan nostamista (kisaliikkeitä ja oheistreeniä), lenkkeilyä, kehonpainoharjoittelua ja judoa. Ajattelin tehdä jotain alle 10min testinostoja tässä lähiaikoina niin tiedän vähän mikä se fiilis on, siis 2×20-painoilla.

Jos kiinnostaa seurata tätä ”matkaa” niin päivitän varmaankin tiuhemmin tuonne Instagramin puolelle (LINKKI), ja käytän aina tuota #kahvakuulaurheilu -hashtagia siellä.

 

View this post on Instagram

Matka #kahvakuulaurheilu :n SM-kisoihin helmikuussa 2020. Päätin salikisojen jälkeen että osallistun myös SM-kisoihin ensi vuonna, ja ajattelin myös laittaa tänne IG:iin juttua (storyihin ja tähän kuvavirtaan) matkan varrelta. Kyseessä on mulle jo toinen comeback, kisasin 2006-2012 tiiviisti, sitten taas 2013-2015 ja nyt viime lauantaina 2019 viimeksi. Nyt tavoitteena on nostaa 2x20kg Long Cycle (rinnalleveto+työntö). Mitään numerotavoitteita ei ole tulosten suhteen, pääasia että pysyy ehjänä ja hyvällä mielellä sekä treeneissä että kisoissa, tuskan kautta treenaaminen on jo koettu 😀 Eli jos tän matkan seuraaminen kiinnostaa niin laita #kahvakuulaurheilu -hashtag seurantaan, siellä on muutenkin hyvää juttua lajiin liittyen 😀💪 #kettlebellsport #girevoysport

A post shared by Marko Suomi (@markosuomi) on

Comeback numero 3 tai 4!

Moi pitkästä aikaa! En tiedä onko jollain jäänyt tämä blogi wordpress- tai sähköpostiseurantaan mutta linkitän joka tapauksessa FB:een myös. Tulin kertomaan että n. kolmen vuoden tauon jälkeen olen tullut takaisin nostamaan kuulia 🙂

Innostuin tässä jotenkin kun näin maratonkisat SM-viikon lähetyksessä, ja ajattelin että miksipä en testaisi tuollaista pidempää sarjaa kun olen noi muutaman kuulankin pari vuotta sitten tuonut kellarista olkkarin nurkkaan judon ”oheistreeniä” varten. Ehkä 2 kertaa tein jonkun kuntopiirin.

Testasin yhden käden LC:tä n. kuukausi sitten siis ja se oli yllättävän mukavaa. Nyt olen tehnyt useampia treenejä, aika maltillisella tahdilla ja eri painoilla, sekä yhden vähän hätäisen strongsport -testin.

Selailin tätä blogia hieman taaksepäin ja nauratti kun siellä oli jo monta vuotta sitten kaiken maailman lopettamispäätöksiä ja sellaista. No, asiat muuttuu. Kolme vuotta on mennyt treenimielessä aika kepeästi, olen treenannut judoa ja lenkkeillyt ja tehnyt jotain satunnaista lihaskuntoa. Judosta tykkään mutta keväällä tuli vamma olkapäähän, joka on jo suht hyvin parantunut mutta se vei vähän fiilikset treenaamisesta, koska en halua rikkoa itseäni harrastuksella kuitenkaan. Lisäksi, olen kolmen vuoden aikana käynyt muutamissa kisoissa hakemassa kokemusta ja todennut että se on sen verran repivää ja arvaamatonta hommaa että en nauti siitä enää, vaikka tuossa pääsikin vähän fiilistelemään kamppailunostalgiaa. Aion siis jatkaa kyllä judoa mutta otan sen sellaisena liiketaitotreeninä ja yleiskuntoiluna.

Innostuin nyt joka tapauksessa tuosta puolimaraton -ajatuksesta, joskus tuli testattua sitä kisoissa 28kg:lla mutta siitä ja sen aikaisesta kunnosta on aikaa. Tarkoitus olisi kokeilla esim. jotain kisaa 20kg:lla, ja sitten pikku hiljaa eteenpäin.

On ollut hauska huomata että tosi moni on valmis antamaan vinkkejä ja kannustaa kun tekee tällaista ”comebackia”. Kahvakuulaurheilu Suomessa -facebook -ryhmä (oli ennen nimeltään Girevoy Sport Finland) on ollut tosi arvokas, kun olen kysellyt tyhmiä. Kiitos kaikille lämpimästä vastaanotosta! Oikeasti olen ollut vuosia ihan pihalla lajista, vaikka ohimennen olenkin seurannut eri nostajien FB-julkaisujen kautta jotain. Oli kai jonkinlainen ”ylimenokausi”, kun oli suht tiiviisti oltua niin monessa mukana, ja olin tuossa välissä jo myymässä kuulia poiskin. Onneksi en sitten myynyt kuin yhden parin. Tauko ja irtiotto on sinänsä tehnyt hyvää.

Tarkoitus olisi siis jatkaa tätä hyvin alkanutta treenaamista, mennä syksyllä jo testaamaan kisoja ja 8 vuoden sisällä kisata vaikka sitten salikisoissa Valko-Venäjällä, koska siellä toimii legendaarinen Sergei Matskevich, joka on nimenomaan erikoistunut todella pitkiin sarjoihin. Tapasin hänet viimeksi jossain IUKL:n kokouksessa ehkä 2010(?), jossa hän näytti minulle jotain NSWF-kuvia samalla kun isot pomot tappelivat jostain poliittisista kuvioista 🙂 Kiinnostaa myös tutustua lajin parissa nykyään Suomessa puuhaaviin. Osa porukasta onkin vanhoja tuttuja mutta on myös paljon uusia nimiä.

Iän myötä on tullut jo judossakin vastaan se että palautuminen ei ole yhtä nopeaa kuin ennen, ja myöskin niillä lämmittelyillä on oikeasti jotain merkitystä 🙂 Olen koittanut ottaa tämän alun sillä tavalla maltilla, että teen aina hyvät alkulämmöt tyyliin keppijumpalla, isoilla asahi-liikkeillä, lattiapyörimisenä, kuminauhoilla ja kevyellä kuulalla. Lämpöihin menee ainakin vartti. Ja treenin jälkeen olen tehnyt monta minuuttia erilaisia ravisteluja ja jälleen noita asahi-juttuja.

Itse treeniosuus on ollut lyhyitä settejä tai pitkiä settejä, niinkin yksinkertaista. Niistä ei ehkä nyt sen enempää, katsotaan miten rytmi lähtee vakiintumaan. Pisin sarja tähän mennessä on 20min 20kg:lla, siis oalc:tä (yhden käden rinnalleveto ja työntö).

En tiedä tulenko tekemään vielä esim. perinteistä biathlonia tai LC:tä, eli sitä 10min kisaa. Ehkä, miksei? Ja tuota strongsporttia (4min) voi tehdä myös. Paljon kaikkea voi säätää eri painoilla. Pääasia että tekeminen tuntuu mielekkäältä. Ainakin mulla näin tauon jälkeen innostaa se että on suht selkeitä tavoitteita, ja toisaalta tajuan ikäänkuin uudelleen miten monipuolista treeniä tämä näennäisen yksinkertainen nostaminen on. Kaikki isot lihasryhmät hommissa, lyhyessä ajassa saa tehtyä hyvän treenin ja fiilis jälkeenpäin on hieno.

Ei kai muuta. Kirjoittelen varmaan tänne aina välillä jotain kun tulee jotain mieleen. Kiitos jos luit tänne asti! Laita viestiä tai kommenttia jos tulee jotain kommentoitavaa!

 

Jos kahvakuulaurheilu kiinnostaa, tsekkaa nuo alla olevat ryhmät:

Kahvakuulaurheilu Suomessa -ryhmä

Kahvakuulamaraton -ryhmä

Tuossa alla se ”strongsport” -testi, 32kg kuulalla 4min.

Takaisin kamppailun pariin

Viime kevään kahvakuulaurheilun SM -kisojen jälkeen iski totaalinen kyllästyminen tavoitteelliseen harjoitteluun ja kaikenlaiseen mittaamiseen. Siksi jäi treenilokien kirjaaminen foorumeille, heiaheia ja lenkkien mittaaminen. Treenattua on tullut enemmän ja vähemmän koko ajan silti mutta ihan vaan liikunnan virkistävän vaikutuksen takia oikeastaan.

Syyskuussa kävi sitten niin että olin viemässä poikaani (nyt 10v) ensimmäisiin judotreeneihinsä, ja siellä tatamin laidalla juttelin vetäjien kanssa lämpimikseni. He kertoivat että ”meillä on tällainen rento aikuisten ryhmä, tule testaamaan”. Ajattelin tyypilliseen tapaani että en voi koska a) olen jäykkä kuin rautakanki b) joku muu tekosyy.

Menin kuitenkin treeneihin. Ja menin toisiinkin treeneihin, ja kolmansiin. Hankin puvun, jatkoin käymistä. Opin että lattialla rullailu on mukavaa ja ehkä tehokkainta keskivartalotreeniä mitä olen koskaan tehnyt. Alaselän jumit, joita oli varsinkin kesällä, hälvenivät kun ”korsetti” alkoi tosissaan vahvistua. Opin ihan uusia liikkeitä, horjutuksia, ukemeita, heittoja, mattosidontoja ja vaikka mitä.

Huomasin siis olevani kuin kotonani judosalilla, eli ihastuin lajiin. Siinä on paljon samaa kuin thainyrkkeilyssä, eli pitää olla pelisilmää, jotta voi oikeaan aikaan horjuttaa toista. Pitää olla hyvä kunto ja voimaa niin että jaksaa tehdä töitä, pitää olla nopea. Tekniikka on tärkeää, kuten kahvakuulaurheilussa ja voimaa käytetään vain silloin ku täytyy tai on hyvä paikka mutta silloin sitä käytetään kunnolla.

Nyt olen siis jokusen kuukauden käynyt pyörimässä tatamilla onnellisena ja sain äskettäin keltaisen vyönkin. En tiedä mitä kaikkea tästä seuraa, ei välttämättä sen kummempaa mutta tarkoitus on jatkaa ja oppia lisää. Ehkä juuri tuo uusien liikkeiden ja tasapainon ja 3D -hahmottamisen kehittyminen motivoi eniten, ei tarvitse laskea toistoja tai minuutteja vaan voi keskittyä liikkeeseen. Ja toki se miten paljon voimaa tarttuu siinä kun heittelee ja siirtelee itsensä painoisia treenikavereita tatamilla.

Kahvakuulatreeniä tulee tehtyä oheisharjoitteluna jonkin verran mutta se itsessään ei oikein motivoi koska sitä on tullut tahkottua se 10v ja liikeradat ovat aika tuttuja, vaikka aina hiomista riittää. Toisaalta oheistreeniin on löytynyt uusia ideoita Judon kautta, vastuskuminauhojen käyttöön varsinkin.

Eli jos liikuntavuotta 2015 pitäisi summata jotenkin niin Judon löytäminen on ollut hienoin juttu. On kiva huomata että voi olla lapsellisen innoissaan uudesta lajista! Muita kohokohtia olivat jo mainitut SM -kisat, koska niihin tuli treenattua todella tavoitteellisesti ja homma meni omaan tasoon nähden hyvin. Ja, Ryhdin 5v -juhlakisat olivat myös kovasti mieltä lämmittävä juttu.

Kahvakuularintamalla en ole tehnyt treeninvetoja sitten kesän, seuraavaksi vedän Ryhdin peruskurssin tammikuun lopulla ja mahdollisesti sen jälkeen jotain muuta, jota tulee vastaan. Ainakin työkavereille vedän treenit myös tammikuussa.

judo

Kahvakuulaurheilu – mistä lisää nostamisen iloa?

Kirjoittelin vähän tajunnanvirtaa lajifoorumille, ja postaan sen nyt tähänkin. Tarkoitus on provosoida hieman keskustelua siitä mitä kaikkea lajin hyväksi voisi tehdä. Heittele kommentteja jos siltä tuntuu.

Voisi olla jonkinlaisen piristysruiskeen paikka. Nyt on kohta 10 vuotta touhuttu ja kokeiltu kaikkea. Mikä toimii ja mikä ei? Palveleeko esim. seurat ja liitto lajia siten kuin pitää vai olisiko syytä tehdä jonkinlainen uudelleenjärjestely? Voitaisiinko katsoa uusia malleja kertoa lajista uusille ihmisille innostavammin?

Mun mielestä tavallaan tosi moni hyvä asia on vakiintunut lajissa mutta haastaisin tekemään enemmän kokonaisuutena yhteistyötä vaikka siten että olisi samanlaisia peruskursseja ja toimintaa kuntoilijoille, joiden kautta tulisi lisää kisaajiakin. Nyt on menty aika pitkälle sellaisella vanhan koulun ihan kunniotettavalla urheilumarkkinoinnilla eli todella maltillisesti, voisiko siihen kehittää jotain uutta?

Ei mulla mitään valmiita vastauksia ole. Lajissa on kuitenkin paljon edelleen kestävää hyvää terveyden ja kuntoilun kannalta, jota kannattaa mun mielestä levittää mahdollisimman laajalle monella eri keinolla. Ehkä lähtisin tuleivaisuudessa radikaalisti avaamaan seurojen ja liiton välistä toimintaa siten että se olisi ihan erilaista kuin perinteinen, täysin läpinäkyvää.

Tai sitten ottaisin valiokunnan rinnalle jonkun epävirallisemman säännöllisen seurayhteistyöjutun, jossa olisi ihan kaikista porukoista vapaa edustus, jolloin ei tulisi ongelmia enää sen suhteen että ei tiedetä missä mennään. Itse asiassa varmaan epävirallinen kuvio olisi varmaan kevein laittaa pystyyn. Virallisia kuvioita on jo eikä niitä mun mielestä kannata lisätä enää yhtään, koska tärkeydestään huolimatta ovat aina jotenkin kankeita ja ihmiset kokevat ne liian vaikeasti lähestyttäviksi.

Sinänsähän se on ihan normaalia varmaan lajissa kuin lajissa että määrien kasvu ei ole jatkuvaa, eikä se varmaan ole se tärkein juttu. Tai ainakin mun mielestä ihan ykkösjuttu on se, miten kivaa lajia on harrastaa, ja siihen vaikuttaa sitten ihan kaikkien panos treeneissä, seuroissa, valiokunnissa, kisoissa, netissä yms. Jos tekeminen on kivaa ja mielekästä, se näkyy ulospäin ja sitä silloin mielellään näyttää vähän reilumminkin ulospäin eli tukee markkinointia. Ja sitten vaikka taas nettiä lisää mukaan eli jotain näkyvia kuvahaasteita ja virtuaalitapahtumia näitä tukemaan. Siten että instagram olisi ärsytykseen asti täynnä #kahvakuulaurheilu tai #kahvakuula -hashtagien iloisia ihan tavallisten ihmisten treenikuvia.

No, vähän tajunnanvirtaa. Paljon voi asioita tehdä yhdessä ja vaikuttaa siihen että laji menee eteenpäin, näin uskon. Mutta jos nyt tiivistäisin: eka kymmenen vuotta on harjoiteltu millaista on rakentaa virallinen urheilulaji asiallisesti ja mallikkaasti. Nyt kun siinä on onnistuttu mun mielestä ihan hienosti, jos miettii mistä lähdettiin, niin pitäisikö taas ottaa vähän rennommin ja pitää hauskaa tässä samalla? Ja se ei tietty tarkoita huonoja toistoja kisoissa vaan kaikkea muuta tekemiseen liittyvää.

Ulkonäkötreenistä toiminnallisuuden ja terveyden kautta takaisin ulkonäköön #liikunta

Bettina Gräsbeck kirjoittaa pirun osuvasti pakkomielteisestä suhtautumisesta treeniin. Tunnistan monta kohtaa omasta treenihistoriastani. Olen kokenut pakkomielteisen treenin huuman ja tiedän miltä se tuntuu. No, sitähän sanotaan että ei voi tietää mikä on tarpeeksi jos ei tiedä mikä on liikaa.

”Ja kerron nyt tässä teille, että suurimmalla osalla meistä on ajatus kohtuudesta täysin hukassa. Ei voida ottaa vain yhtä keksiä, yhtä palaa patonkia tai yhtä konvehtia.

Pitää vetää tyhjäksi jokainen paketti. Se ei ole normaalia ruokakkäyttäytymistä nähnytkään.”

http://www.bgbody.fi/pieni-fitness-tarina/

Tuosta koko jutusta tulee mieleen se, miten ennen nyt jo hiipunutta toiminnallista trendiä kaikki treeni oli rehellisesti ulkonäköön painottuvaa. Siis joskus ysärillä. Sitten treeniskeneä alkoi saastuttamaan ajatus siitä, että ei mukamas olla enää kiinnostuneita ulkonäöstä vaan nyt halutaan kehittää ”monipuolista toimintakykyä”. Kuitenkin siis niin että tämä kaikki oli tärkeää sanoa ilman paitaa tai ainakin hihattomassa, jotta edes suunnattomat toiminnalliset Gunsit näkyivät.

Eikä tässä ole mitään pahaa mutta mielestäni on kivempaa että asioista voidaan puhua suoraan. Nyt olen näkevinäni taas sen, että ihan kylmästi ja rehellisesti treenataan koska halutaan näyttää omasta mielestä paremmalta. ”Toiminnallinen” treeni on sulautunut osaksi arkea ja se on nyt vain treeniä, kuten kuuluukin. Ehkä kaikkiin uusiin ilmiöihin kuuluu se, että niiden erikoisuutta pitää aluksi korostaa kunnes ne sulautuvat tavalliseen tekemiseen?

Ainakin se on parempi vaihtoehto kuin esim. linkin takana olevan videon edustama totaalinen toiminnallisuussekoilu 🙂

https://www.facebook.com/george.halper/videos/864445246938708/

Itsekin ajattelin alkaa taas ”käydä salilla” useiden vuosien jälkeen, ikäänkuin täydentämään tätä kahvakuulatreeniä, tosin ihan maltilliseen tyyliin.

Aikaa kestävät kotitreenivälineet #klassikko #treeni #lista

Vedin tänään Ryhdin kahvakuulatreenit (seuramme pyörittää niitä joka keskiviikko klo 18 ilmaiseksi, jo kuudetta vuotta) käyttäen hyväksi Ross Enamaitin ajatonta klassikkoteosta Never Gymless. Hankin kirjan joskus ehkä 2007, ja se tarjoaa edelleen minimalistisen treenin ystävälle kaiken tarpeellisen. Painos on lopussa mutta sitä saa edelleen ekirjana n. 10 euron hintaan Ross:n saitilta (linkki tuolla alhaalla). Kirja ja Ross edustavat sellaista treenifilosofiaa, josta itse pidän: no-bullshit, oikeasti toimivat jutut, ei leikitä että ollaan itse keksitty kaikki ja tekemisen laadusta tinkimättömyys.

Kirja sai miettimään että mitä asiat ovat kotitreenaajalle (tai muuten minimalistisestä tekemisestä tykkääville) oikeasti aikaa kestäviä investointeja?

Tässä oma listani, lisää kommentteihin omasi jos tulee jotain mieleen.

  • kahvakuulat – no, toki nyt kahvakuulablogissa sanotaan näin. Muutamia eri painoisia, mielellään laadukkaita kahvakuulia, jotka kestävät vaikkapa seuraavalle sukupolvelle.
  • jumpstretch – treenikuminauhat – eli sellaiset lenkit, joissa on oikeasti vastusta. Näitä muutamia eri vahvuuksia, siten että voi käyttää sekä venyttelyyn, kevyeen palauttavaan/kuntouttavaan jumppaan että voimatreeniin
  • voimapyörä – yllättävän hyvin toimiva coretreeniväline, näitä saa kympillä mistä tahansa urheilukaupasta
  • Gymboss -intervallikello – tällä on helppo ajastaa erilaisia aikaa vastaan tehtäviä treenejä, joiden malleja saa esim. tuosta Ross Enamaitin kirjasta
  • hyvä peruskirja treenaamisesta – nettisaiteilta tai blogeista löytyy joskus kaiken kuran seasta hyviä yksittäisiä juttuja mutta kokonaisuuden hahmottamiseen auttaa joku hyvä peruskirja. Esim. juuri Ross Enamaitin Never Gymless tai vaikkapa Harren Valmennusoppi. Näitä on vaikka kuinka, tärkeää on että kirja on monipuolinen (ei keskity johonkin yksittäiseen välineeseen yms) ja tarjoaa sekä teoriaa että käytäntöä.

Jo tällä setillä pystyy tekemään vaikka mitä, koska oma keho jo sinänsä on aika monipuolinen treeniväline. Lisälaitteilla lähinnä saadaan lisää vastusta ja monipuolisuutta tekemiseen.

Ross Enamaitin kirja (saitilla muutakin hyödyllistä):

http://rosstraining.com/blog/never-gymless/

Tänään treenataan Ross Enamaitin opeilla #kahvakuula #nevergymless #ryhti

A photo posted by @markosuomi on Jul 22, 2015 at 7:55am PDT

Mankkupölyinen unelma

Näin kahvakuulaurheilukisojen jälkeen, varsinkin isojen, tajuan usein hämmentyneenä eläväni unelmaani: mankkupölyn hengitystä, treeniä, isoa jännitystä, ponnistelua lavalla ja tämän päivän kunnon todellisuuden armotonta kohtaamista, sellaisten ihmisten ympärillä jotka tietävät ja ymmärtävät miten hienoa nostaminen on, toimivissa puitteisssa, hyvien tuomareiden tarkkaillessa ja vieläpä livestriimattuna nettiin.

Laji on antanut mulle tosi paljon ja parasta on nähdä se miten monille muillekin se antaa. Näitä hetkiä on tärkeä fiilistellä siksi että ei lähtisi pitämään asioita itsestäänselvyyksinä, kyse on lukemattomien ihmisten panoksesta yhteisen asian eteen. Jokainen tuomaroitu lavalla tehty nosto vie meitä osaltaan eteenpäin. Fiilistely on tärkeää myös siksi että näistä hetkistä saa voimaa silloin kun tuntuu että haluaisi heittää homman sikseen, sillä niitäkin hetkiä on tähän kohta 10 vuoden kisaamiseen mahtunut useita. Eteenpäin mennään! Ja kliseisesti on todettava että unelmointi kannattaa sillä niitä voi päästä oikeasti elämään ja hengittämään sitä mankkupölyä.

Comeback SM-lavoille – pika-analyysi

Kirjoitan tätä kisareissun jälkeisenä aamuna klo 6:50, tulin juuri koirien kanssa palauttavalta aamuhölkältä. On klassisesti sanottuna väsynyt mutta onnellinen olo. Eilinen kisa (Biathlon SM 2015 Kokkola) oli mulle iso juttu, paluu SM-kisaamiseen pitkän tauon jälkeen. Tulos oli ihan ok (työntö 77, tempaus 125) mutta ennen kaikkea tekemisen varmuus oli parempi kuin koskaan aiemmin SM-kisoissa. Oli, kiitos Kallen hyvän valmennuksen, täysi luotto siihen että kunto kestää eikä tarvitse tehdä mitään eläimellisiä rykimisiä missään vaiheessa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Oli taas hienoa nähdä kahvakuulaurheiluihmisiä isoin joukoin, nuo ovat ihan ainutlaatuisia tilaisuuksia, kiitos teille! Tähän kohtaan pitäisi laittaa se iso yhteiskuva heti kun se tulee jonnekin internettiin 🙂

Tuossa Marjo Nurmenniemen ottama zen-henkinen kuva:

Päivän videot ovat tallessa Bambuserissa, ja laadukkaita kuvia sekä videoita on tulossa varmasti jonkun linkin päähän lähiaikoina:

http://bambuser.com/v/5367146

 

 

Arvio: Nouse ylös! Toimistotyöläisen kuntokirja by @kukkalaakso #kirjat #toimisto

Hyvä Kukka, hienon kirjan olet tehnyt! Arvioin sitä tässä nyt subjektiivisesti ja todennäköisesti liian rönsyilevästi ja pitkästi tai ainakin sekavasti. Tiivistelmä kiireisille: tykkäsin kirjasta, se on tärkeä liikuntakirja ja uskallan suositella mutta en niille jotka etsivät hyvin tarkkaa liikuntafysiologiatietoa tai muuta tylsää. Ko. kirja on siis Nouse Ylös! Toimistotyöläisen kuntokirja.

Taustaa

Olen työskennellyt toimistoissa n. vuodesta 1999, tuijottanut erilaisia ruutuja jo paljon ennen sitä ihan liikaa. Olen myöhäisherännäinen liikunnan tai oikeastaan liikkeen puolestapuhuja, ja kuten Kukkakin kirjassaan kirjoittaa, samaistun siihen että en oikeastaan edes pidä liikunnasta. Aloitin tavoitteellisen treenin tosissani joskus 2002, ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Kilpailen kahvakuulaurheilussa ja olen tällä hetkellä (kaikenlaisia kausia on ollut matkan varrella) fyysisesti keskivertoa selkeästi paremmassa kunnossa vaikka en todellakaan ole urheilija enkä myöskään huippukuntoinen. Teen välillä taukojumppaa esim. joogaliikkeiden muodossa.

Disclaimer

Jos ihan rehellisiä ollaan niin en pysty tätä kirjaa mitenkään hirveän järkevästi arvioimaan. Jos ollaan vielä rehellisempiä niin en oikein tiedä mitä järkeä kirja-arvioissa loppujen lopuksi edes on. Itsekin haluaisin mieluummin lukea tai kirjoittaa kirjoja kuin lukea tai kirjoittaa arvioita niistä. Lisäksi meillä on Kukan kanssa niin paljon yhteistä taustaa kahvakuulaurheilun parissa että luen väkisinkin kaiken niiden linssien läpi (Linnavuori 4ewah!). Pahin juttu on ehkä se että olen kuin käännytetty jolle saarnataan, eli olen kaikista isoista linjoista samaa mieltä.

Asiaan, vihdoin

Silti, muutama juttu. Kirjassa Kukka menee lähelle näkökulmaa, jossa kehon suorituskyky on ytimessä, kaikesta muusta ulkoliikunnallisesta kohkaamisesta huolimatta. Meillä kaikilla on verkkokalvot arkoina upeaksi trimmatuista kropista, joita pursuaa jokaisen eri median toimesta aamusta iltaan eri kanavista. Toisaalta korvamme punoittavat koska joudumme kuuntelemaan kun ravintoasiantuntijat pilkkaavat toisiaan tai kuinka liikuntakoulukuntien edustajat kiistelevät lillukanvarsista. Kaikki mahdollinen tieto liikunnasta on meidän kaikkien saatavilla NYT HETI mutta silti emme liiku. Eli, vain liike on loppujen lopuksi olennaista. Tykkään näkökulmasta ja olen samaa mieltä. Paul Chek sanoi jotenkin näin: ”kehon tarkoitus on viedä vatsa ruuan luo”. Tuollaista ei kuule Paulo Coelholta.

Suorituskykyyn liittyy aina tietynlaiset kylmät tosiasiat, kuten mihin pystyn nyt ja mihin tulevaisuudessa. Mitä haluan pystyä tekemään huomenna, ensi kuussa, ensi vuonna, 10 vuoden päästä. Entä kun/jos olen 80v? Näitä on hyvä ehkä joskus miettiä. Melko varmasti jokainen pystyy pyyhkimään päätelaitteita mutta pystyykö nousemaan ylös ja laittamaan laitteen lataukseen? Jonkinlaista voimaa tarvitaan elämiseen, ja sitä saa liikkeen avulla.

En tiedä sinusta, rakas lukija, mutta itseäni tällaiset pohdinnat puhuttelevat paljon enemmän kuin vaikka se että ”voimaharjoittelussa se ja se lihas tekee sitä ja sitä , energiantuotantosysteemit, jne jne bla bla bla”. Eli, yksityiskohdat ja fysiologia ja kaikki numerotieto on minulle treenissä oikeastaan ihan toissijaista. Samasta syystä ISTUMINEN TAPPAA -slogan ei oikeastaan väräytä mitään viisaria.

Sen sijaan jos mietin että mitä jos en voisikaan heitellä pojan kanssa palloa, tai mennä koirien kanssa kävelylle metsään tai kantaa jotain arkipäiväisiä esineitä, niin silloin kolahtaa. Johtuu toki siitä että lähipiirissä ja itsellänikin on ikäviä kokemuksia näiden aihepiirien tiimoilta. Pointtina ehkä kuitenkin se että liikkumiseen löytyy monta hyvin erilaista näkökulmaa (huom! ei oikeaa tai väärää senkin puristit), joista joku voi osua kohdalle ja hyvin syvälle, joka saa tekemään jotain konkreettisia muutoksia. Näitä asioitakin kirjassa käydään läpi ja se on mielestäni arvokasta. Pelkkä pirtsakkuus ja liikunnallisuus ei yksinkertaisesti kiinnosta kaikkia, ja toisaalta uhkailu ja pelottelu lähinnä ärsyttää tai lannistaa.

Tuomio

Näiden monipuolisten näkökulmien takia mielestäni Kukka on tehnyt hienoa työtä ja pidän kirjaa tärkeänä liikuntakirjana, jota uskallan suositella. Kirja on nopealukuinen ja sisältää myös ihan käytännön tason vinkkejä aloitteleville, vaikka ei varsinainen liikuntamanuaali olekaan. Käytäntöä on kuitenkin sen verran paljon että kyseessä ei ole pelkkä fiilistelyteos. Tsekkaa jos et usko. Ja vaikka et lukisi kirjaa, aloita liike jo tänään kun vielä voit.

Kukan sivuilta ainakin löytyy lisää infoa siitä mistä kirjan voi hankkia, kliksuttele tästä itsesi sinne.

nouseylos

Kuva liittyy tapaukseen.

”porno temput” eli itsensä huijaamisen ABC

Joku tuli tänään tai eilen tähän blogiin hakusanoilla ”porno temput”. Se oli aluksi hauska juttu mutta sitten tajusin miten tämä liittyy liikuntaan:

Pornohan on sitä että tehdään jostain asiasta näyttävämpää, isompaa ja hurjempaa kuin se oikeasti on, ja saadaan sillä iskettyä suoraan liskoaivoihin. Homma toimii. Esim. Frank Forencich kertoi kokeesta, jossa jollekin linnulle oli annettu oman munittavan munan viereen joku suuri värikäs pallo. Niin, arvaatte oikein, lintu rupesi hautomaan palloa ja hylkäsi oman munan. Pallon rinnalla arkiselta ja vaivaiselta näyttävän munan, jossa kuitenkin on sisällä se uusi elämä.

No, liikunnassa on sama juttu. On kaikenlaisia äärimmäisen seksikkäitä treeniliikkeitä, näitä porno temppuja (tärkeää on että yhdyssanavirhe säilyy), joiden aito vaikutus saattaa kuitenkin olla tyhjää täynnä. Ja sitten meillä on nämä maailman tylsimmät ja harmaimmat tempaukset, työnnöt ja mitä kaikkea näitä maveja ja muita nyt on. On helppo huijata itseään ja lähteä tekemään vaikkapa kanahyppyä kahvakuulalla, koska se näyttää hardcorelta mutta ei siinä oikeasti ole ”tehoa” yhtään. Perusliikkeet taas ovat sellaisia hitaammin palkitsevia.

Mutta, minkäs teet, porno myy. Tämäkin teksti leviäisi paremmin jos tässä olisi mukana paljasta pintaa ja pari selfietä, joissa olisi sellainen sopivan innokas katse. Mutta, eipä ole vaan vain kuva ruosteisesta kahvakuulasta.

20131208-140039.jpg

Kohti SM-kisoja

Parin kuukauden päästä on Biathlon SM -kisat Kokkolassa, 21.3.2015. Sinne olisi tarkoitus lähteä nostamaan. Tuolla lisätietoja kisasta:

http://biathlonsm2015.blogspot.fi/

Omat tavoitteet? Hmm.. no vaikea sanoa tarkkoja numeroita. Työntö on ollut treeneissä yllättävän hankalaa, vaikka se on yleensä ollut vahvuus. Tempaus ehkä sujunut vähän paremmin. Katsotaan.

Keski-iän kriisi ja fyysinen harjoittelu

Ajattelin blogata ehkä epäseksikkäimmästä aiheesta mitä voi olla, eli keski-iän kriisistä ja treenistä. Toki täysin subjektiivisesti, en ole aiheen asiantuntija (vaikka netissä voisi tietty niin väittää).

Miten tämä liittyy kahvakuuliin tai rautaan? Toisaalta kaikilla tavoilla ja toisaalta ei mitenkään. Kuten tämän blogin lukijat tietävät, harjoitteluasioita käsitellään aika harvoin, niihin löytyy parempia lähteitä.

Mikä on keski-iän kriisi?

Yhden lukemani määritelmän mukaan se alkaa siitä, kun oikeasti ymmärtää kuolevansa jonain päivänä. Ja kriisi loppuu, kun hyvöksyy tämän asian.

Vähän kuten Tyler Durden sanoi: ”sinun pitää tietää, ei pelätä, vaan tietää että kuolet.”

Itse en ole asiaa vielä täysin hyväksynyt mutta aloin sisäistämään sitä kun pari vuotta sitten kaulavaltimoni yhtäkkiä hajosi, aiheittaen infarktin pikkuaivoihin, liikekeskukseen. Tällaisissa tapauksissa kolmasosa kuolee, kolmasosa saa pysyviä vammoja (esim. halvautuminen) ja kolmasosa pääsee säikähdyksellä. Onnekseni kuuluin viimeiseen kategoriaan.

Tapaus laittoi kuitenkin hyvin voimakkaasti kyseenalaistamaan omaa pystyvyyttä varsinkin fyysisesti. Ainakin puolitoista vuotta pelkäsin aina rasituksessa tai kun tuli päänsärkyä että nyt lähtee henki. Alitajuisesti panikoin, mietin että mihin kannattaa aikaansa käyttää loppuelämä.

Nyt kun olen tässä jonkin verran taas tavoitteellisesti treenannut, on helppo verrata omaa tekemistä aikaisempaan. Vertailen myös siihen kyn kymmenen vuotta sitten aloitin kahvakuulatreenin. Vertailu ei tietenkään ole viisasta, vaan pitäisi hyväksyä esim. se että palautuminen on hitaampaa, unta tarvitsisi enemmän ja ravinnolla on ehkä entistä suurempi merkitys. Silti tulee välillä hölmöiltyä, ehkä siksi että haluaa vielä epätoivoisesti palata nuoruuteen, mikä ei tietenkään onnistu.

Mistä mielekkyys tekemiseen?

Koska wellness -kulttuuri, saliselfiet ja laihdutushömppä ovat suunnattuja joko nuorille tai niille jotka kuvittelevat voivansa nuorentaa itseään, haluan itse keskittyä muuhun. Tekemiseen tulee mielekkyyttä omista tavoitteista ja siitä että kokee tekevänsä jotain sellaista, josta on muillekin iloa. Siis omalla kohdalla. Tänä päivänä parhaita juttuja ovat tosi simppelit jutut kuten treenien ja leirien vetäminen. Niissä ollaan liikkumisen ilon ytimessä, ilman poseerausta ja turhaa tärkeilyä.

Kaikki virheet, ja ehdottomuuden poistuminen?

Selvästi huomaan olevani keski-iän kriisissä kun tällaisia mietin, mutta havahduin tällaiseen joku aika sitten:

– kun olin aloittelija tässä lajissa, oli pihalla, en tiennyt ketä olisin uskonut
– kun olin harrastelija, olin löytänyt oikean tavan ja kerroin siitä kaikille
– kun olin fanaattinen harrastaja, kritisoin kaikkia, jotka tekivät muuta tai eri tavalla – halusin olla paras ja oikeassa
– kun olin kokenut tarpeeksi, huomasin että on monta tapaa päästä samaan tavoitteeseen
– kun olin kokenut lisää, opin että kaikki parhaat valmentajat ottivat huomioon useat eri tavat toimia
– kun sairastuin, ajattelin että treenit olivat siinä
– kun palauduin, en uskonut että voisin enää kisata, aina kun päätä särki luulin että kuolen
– kun aloin taas treenata, en enää tiennyt miten treenaisin, joten pyysin taitavammalta apua
– nyt en osaa enää olla ehdoton, enkä usko mihinkään yhteen lähteeseen
– treenissä ja treenien vetämisessä tuntuu yhä tärkeämmältä keskittyä perusasioihin

Mietin sitäkin että missä kaikissa asioissa olen tämän lajin suhteen tehnyt virheitä, typeryyksiä tai jättänyt tilaisuuksia käyttämättä. Niitä ovat ainakin, ei missään järjestyksessä: harjoittelu, lepo, ravinto, seuratoiminta, treenien veto, valiokuntatoiminta, leirien veto, ohjelmien suunnittelu ja lihashuolto. Nämä näin äkkiä nimettynä. Lisätään vielä bloggaus ja nettikirjoittelu yleensä.

Aika vaikea tässä on olla ehdottomasti mitään mieltä mistään? Ok, nostamisen perusteet nyt ovat aika selkeitä, mutta vaikka sellainen keskustelu että mikä on paras treenimetodi tuntuu ihan absurdilta. Joskus sekin oli kuitenkin hirveän tärkeää. Onko tämä dementiaa vai kasvamista, kuka tietää? 🙂

Toinen sivu

Uteliaisuusalue. Kirjablogi.

Heini's Books

Escapist Reads

Pelkotanssi

Kertomuksia suuresti uskaltamisen kokemuksista

Afternoon Tea

with Early Greys

Blogi milloin mistäkin

asiakaspalvelu, johtaminen, asiakaskokemus, myynti, autot, ICT

Valitut lauseet

Eihän kaikkea pidä julkaista.

SINISILMÄINEN BLONDI

Ajatuksia ja havaintoja työelämästä, erilaisista ilmiöistä ja erityislapsen vanhemmuudesta. Ajatukset ja mielipiteet ovat omiani, en tee kaupallista yhteistyötä.

Teemu Kunto

Minimalisti ja ihminen

Parempaa vointia

Pienet muutokset tekevät paljon

EI VAIN SANOJA

blogi viestinnästä, kulttuurintutkimuksesta ja sosiaalisesta mediasta

Janne Piiroinen

Growing and exploring

teoistasanoiksi

Kaikki viestintä kulkee sydämen kautta. Vaikuttavan viestinnän pulssilla Leena Laamanen.

Heiluva Setä

Voisiko setä jaksaa heilua uuvuttamatta itseään?

Savurenkaita

Kirjailija JP Koskinen

Dawn of books

I read. I write. I digress.

%d bloggers like this: