Tavoitteellisen treenin edut

Miksi olla harjoittelussa konkreettinen tavoite, jonka toteutuminen on itselle tärkeää?

1. Tavoitetta kohti työskentely on aidosti kehittävää, sillä kun edistystä tapahtuu matkan varrella, pääsee koko ajan tekemään sellaista mihin ei ole aikaisemmin pystynyt.

2. Tavoite tuo tuo tekemiseen konkretiaa. Fiilispohjalta tekeminen on hyvä juttu mutta objektiivinen tavoite kertoo aidosti missä mennään, fiilis voi hämätä.

3. Tavoitteen saavuttaminen tuntuu hyvältä ja motivoi tavoittelemaan lisää. Epäonnistuminen antaa arvokasta tietoa siitä miten meni, jota voi hyödyntää jatkossa.

4. Tavoite, jos se on itselle tarpeeksi tärkeä, muistuttaa tekemisen tärkeydestä aallonpohjakausina, jolloin kaikki ei kuljekaan kivasti.

Olin äskettäin henkisen valmennuksen luennolla, jossa näytettiin tämä kalvo:

Hyvä muistutus tilanteisiin, jossa joku kysyy klassisen “miten paljon ja mitä mun pitäis treenata?”. Vaikea sanoa mitään jos ei ole mitään selvää tavoitetta.

Kaikki syyt olla treenaamatta ovat tekosyitä – Paskapuhetta « Lehen blogi

Iso oivallus (ja kiitos Lehelle linkityksestä!):

“Katselin tämän parin vuorokauden jälkeen peiliin ja mietin, miksen saa itsestäni irti samaa efforttia duunien, opiskelujen ja suurperheen keskellä. Johtuu varmasti siitä, etten ole supermies. Oikeastaan suurin oivallus oli se, ettei minun tarvitsekaan olla. Olen liikkunut heti kun siihen on vapaata saumaa ajankäytöllisesti ja asia on tuntunut mukavalta.”

Kaikki syyt olla treenaamatta ovat tekosyitä – Paskapuhetta « Lehen blogi.

Ei kovaa työtä – vaan fiksua työtä | Ajattelun ammattilainen

Alla taas hyvä juttu Ajattelun ammattilaisen blogista.

Don’t work hard, work smart. Pätee myös treeniin. Monet elvistelevät kovilla treeneillä, mutta treenimäärällä ei ole merkitystä, vaan sillä pystyykö suorioutumaan silloin kun tarvitsee, tai saako treenistä sitä mitä siitä hakee. Eli kisalajissa kisatilanteella on merkitystä, ei sillä onko nostanut enemmän tonneja kuin kaveri.(toki, jos oman treenin tavoitteena on treenata nimenomaan suuria määriä, silloin kaikki ok!)

Yleiskuntoilussa voisi mittarina olla se, onko elämänlaatu parantunut vai ei? Saako liikunnasta sitä nautintoa mitä siitä hakee, vai onko se väkinäistä suorittamista siinä paineessa että “kun pitää liikkua”?

Taas kerran, ulkoa mitattu numero ei hirveästi kerro tekemisen laadusta.

“Työtunnit ovat reliikki tehdastyöstä. Niillä ei tietotyössä tee yhtikäs mitään. Tietotyössä ahkeruus ei ratkaise, vaan fiksu työ. Don’t work hard; work smart. Miinaharavan hakkaamisesta kun ei hyödy kukaan.”

Ei kovaa työtä – vaan fiksua työtä | Ajattelun ammattilainen.

Mikä on mielekästä?

Varoitus: pitkähkö postaus, pahoittelen. Jos sinulla on kiire, kuten kaikilla yleensä on, tässä on tiivistelmä: on ihan tarpeellista ja hyödyllistä miettiä miksi tekee asioita ja mikä on itselle mielekästä toimintaa. Alla vähän omaa pohdintaani aiheesta.

Pari lainausta Ajattelun ammattilaisen blogista:

“kirjoita ylös kaikki sellaiset tekemisen muodot, joita tekisit riippumatta siitä, saatko niistä palkkiota.“

“Miksi sinä menet töihin, tai miksi opiskelet sitä, mitä opiskelet? Rahan ansaitseminen tai ammatin oppiminen ei ole itsessään hyvä syy. Rahaa voi nimittäin ansaita tsiljoonalla erilaisella tavalla, ja ammattejakin on olemassa enemmän kuin tusina. Miksi juuri sinä teet sitä mitä teet nyt? Todellinen työn merkityksellisyys löytyy vasta silloin, kun teet jotain, mikä istuu hyvin juuri sinun temperamenttiisi.”

Todella ajankohtainen aihe, näin kun palaa lomilta takaisin arkeen. Tai ainakin minulle. Olen jo pidempään miettinyt tätä mielekkyysasiaa suhteessa töihin, harrastuksiin jne.  Varsinkin kahvakuulaharrastukseen, joka on ollut todella tärkeä monet vuodet. Tekisinkö sitä, jos en saisi siitä palkkiota? No, kyllä, sillä nimenomaan niin sitä suurimmaksi osaksi teen. Aika hassua sinänsä mutta juuri niinpäin tekeminen on kaikkein mielekkäintä, esim. Ryhdin ilmaisten treenien veto.

Jokunen vuosi sitten leikittelin ajatuksella, että mitäs jos alkaisin tosissani tekemään kahvakuulaohjauksilla enemmän töitä, siis niin että tienaisin osan elannostani sillä. Kävin useamman ohjaajakoulutuksen ja seurasin miten alan yrittäjät touhusivat. Perustin yhä toiminnassa olevan toiminimenkin sitä varten, jolla on tullut tehtyä vaikka mitä erilaista keikkaa, joilla olen saanut rahoitettua harrastustani. No, se on ihan ok mutta jos ottaa tuon Ajattelun ammattilaisen ensimmäisen lauseen niin se ei pääsisi listalle.

Siis yrityksen ja brändin rakentaminen, markkinointi ja rahasta kouluttaminen. Ne eivät vaan innosta minua lainkaan. Ajatus henkilöbrändin tietoisesta rakentamisesta saa oksennuksen tulemaan kurkkuun. Olen ihminen enkä mikään brändi. Opetustilanteet itsessään ovat pääosin todella hyviä kokemuksia mutta kun sitä tekee vain rahasta, siitä menee mielekkyys. Toki, mielekkyyttä saa tavallaan sitä kautta että jos tietää vaikka että muutaman keikan tekemällä voi saada rahat esimerkiksi kisamatkaan mutta se on aika pinnallista ja lyhytaikaista. Mielekkyyttä saa myös siitä kun ihmiset oppivat, se ei muutu sinänsä oli sitten kyse rahakeikasta tai ilmaisesta.

Tästä toiminimestä seurasi sekin, että koska kerroin blogissakin tietysti että teen tällaista, alkoi se vaikuttamaan myös siihen minkälaista tekstiä aloin kirjoitella. Eli siis jollain lailla mietin että minkälaisen vaikutelman tekstistä saa, ja vaikuttaako se siihen että soittaako joku ja tekee tilauksia ohjauksista. Eli siinä tulee sellainen Duran Duran -syndrooma ajoittain, eli laskelmointi laskee laatua ja tekee tuotoksesta pahimmillaan hirveätä roskaa, jolla ei ole mitään käyttöarvoa Ok, reiluuden vuoksi täytyy sanoa että ei tässä mitään Pulizer -kamaa muutenkaan tehdä.

Mielekästä sen sijaan on esim. kisaryhmän treenien miettiminen, tai Ryhdin treenien veto. Siinä ajattelen että kyseessä on ensisijaisesti nostamisen opettaminen. Jokaisen pitäisi osata nostaa, ja kahvakuulaliikkeiden osaamisen pitäisi mielestäni olla osa fyysistä yleissivistystä. Samaan tyyliin kuin vanhan koulun painonnostossa, tai missä tahansa ns. oikeassa lajissa. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa kahvakuula kaupallisena tuotteena mutta se kiinnostaa treenivälineenä ja painona. Se myös kiinnostaa että miten ihmisen saa tajuamaan että miten sitä kuulaa kannattaa nostaa, eli siis toisinsanoen kouluttaminen ja opettaminen. Teen kouluttamista jonkin verran myös päivätyössäni ja se on oikein mielekäs osa työtä. Se on loppujen lopuksi kommunikointia ja asioiden yhdessä ihmettelyä.

Siis tuollainen perinteinen seuratoiminta ilmeisesti sopii minulle, ehkä johtuu siitä että olen itsekin saanut sitä kautta positiivisia kokemuksia liikunnasta, valmennuksesta, oppimisesta, omista rajoistani jne. Kaupallisista ohjaajakursseista sen sijaan on jäänyt sertifikaattilappusen lisäksi aika vähän. En nyt yritä väittää että seuratoiminta olisi jotenkin parempaa kuin kaupallinen toiminta mutta minulle se istuu paremmin.

Kilpailuihin osallistuminen ja niiden järjestäminen ovat myös asioita, joita tekisin ilman palkkiota. Ja eihän niistä tosiaan mitään palkkiota saa Vaikka en pariin vuoteen olekaan ollut kovin aktiivinen kisajärjestäjä, ajattelen että siinä olen mielelläni mukana myös tulevaisuudessa jollain panoksella.

Näiden lisäksi mielekästä on kaikenlaisen sekalaisen materiaalin tuottaminen, kuten tekstit, kuvat, videot jne. Niillä ei tarvitse välttämättä olla mitään sen kummempaa tavoitetta, vaan ajavat oikeastaan samaa asiaa kuin minulle bändissä soittaminen aikoinaan. Pääsen luomaan jotain konkreettista, ihan vaan sen itsensä takia, en siksi että “nyt tästä tulee hyvä tuote ja saan tästä x määrän euroja”. Esimerkkinä olin ihan innoissani kun tein tuon parodian netissä pyörivistä treeniasiantutijoista. Ei siinä mitään “järkeä” sinänsä ole mutta tekeminen oli pirun hauskaa

Blogin kirjoittaminen on myös mielekästä. Tämä on tapa jäsentää ajatuksia treeniin liittyen mutta ei pelkästään siihen. Oikeastaan, urheilu ja treeni ovat koko elämän yksinkertaistettuja malleja tietyllä tavalla. Minua kiinnostaa niissä se, miksi ihmiset treenaavat kuin treenaavat, miksi tietynlaiset treenimuodot ovat suosittuja ja miten se istuu meidän kulttuuriimme ja historiaan. Sinänsä se ei ole mielenkiintoista, tekeekö joku nyt 10 toistoa vai ehkä 12, vaan enemmän se että miten joihinkin tavoitteisiin voi päästä ja varsinkin se että miten ihminen, joka ei usko itseensä, voi oppia uskomaan kun saa uutta näkökulmaa itseensä fyysisten onnistumisten kautta. Blogi on myös mahdollisuus löytää samanhenkisiä ihmisiä ja käydä jonkinlaista keskustelua.

Entä sitten?

Näköjään herätti tuo alla oleva artikkeli aika paljon ajatuksia. No, ihan hyvä. Konkreettisena toimenpiteenä näiden asioiden pohjalta siirsin kaikki toiminimeen liittyvät asiat takaisin omalle sivustolleen, ja tämä blogi keskittyy jatkossa tiukasti yleiseen treenijaaritteluun. Ehkä pitäisi myös miettiä uusiksi tuo Facebook -sivun käyttö mutta se saa odottaa hetken.

koko artikkeli täällä: Ajattelun ammattilainen.

Onko ihminen kokonaisuus?

Pronutritionist pohtii sitä, vaikuttaako ihmisen muu elämä hänen ruokailukäyttäytymiseensä? En ole todellakaan ravintoasiantuntija, mutta väitän että ihmisen elämän kokonaistilanne ratkaisee sen miten hän suhtautuu ravintoon ja treeniin, kuten niin moneen muuhunkin asiaan. Sen takia on välillä rasittavaa kuunnella ja lukea sellaisten ihmisten kommentteja, joilla ei selvästikään itsellään ole ollut isoja haasteita elämässä (tai sitten ei vaan ymmärrystä siihen että kaikilla ei ole samanlaisia voimavaroja haasteiden hoitoon), siis kommentteja tyyliin: “ottaisivat syömishäiriöiset itseään niskasta kiinni, söisivät kunnon kotiruokaa” jne.

Kyllä sekin kertoo ihmisestä jotain, miten hän suhtautuu treeniin. Onko se pakkomielteistä, vastenmielistä, kivaa jne. Ei siitä välttämättä voi mitään sen kummempia johtopäätöksiä vetää, eikä mun mielestä tarvitsekaan mutta sellainen ihmisen jakaminen osiin on mun mielestä toimimaton teoria. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, paitsy Katy Perryn musiikki.

Pari fiktiivista esimerkkiä palastelusta: “miksei tää Super-Speznaz -treeni teekään musta voimaeläintä, vaikka samalla teen kolmea duunia ja omaishoidan vakavasti sairasta äitiäni?” tai “on se kumma että mulla on paljon flnussaa, vaikka syön d-vitamiinia ja muutenkin luen tosi paljon siitä, tai silleen kaikki yöt valvoen oikeestaan, että en mä oikein saa nukuttua koska duunissa on kauhea stressi YT-neuvottelujen takia päällä ja just muutettiin uuteen kämppään. Mut ehkä jos mä otan vielä tupla-annoksen? ” tai “Ota kato kolme sarjaa tätä, ja sit joka kerta vaan lisää painoo niin tulee hyvä. No pain, no gain saatana.”

Tässä Pronutritionist:

“Psykologi Hanna Marcuksela kommentoi Patrik Borgin kirjoittamaan blogiin syömishäiriöistä, ..“enpä tiedä ainuttakaan ihmistä, jonka keho olisi irrallaan mielestä, ja jota voitaisiin auttaa monimutkaisissa ongelmissa ilman tuohon psyykkiseen puoleen ‘kajoamista’“.

Nämä olivat aliedustettuja otteita ja ajatuksia ravitsemuskeskustelussa. Usein mielenterveys, elämäntilanne ja koko elämän hallinta jää ravitsemuskeskustelussa taka-alalle. Mitkä kaikki asiat ihmisten elämässä syömisen lisäksi oikeasti ovat pielessä? Mikä on muna ja mikä kana? Onko syömiskäyttäytyminen sielun ja koko elämän peili?”

http://www.pronutritionist.net/syomiskayttaytyminen-sielun-ja-koko-elaman-peili/

 

 

Treeni on saari?

Joku kysyy: miten kannattaisi treenata? Mä vastaan: en tiedä, riippuu. Ai mistä riippuu? Mun kohdalla ainakin näistä asioista:

Martin Rooney puhuu järkeä

Mielestäni alla Martin Rooneyn aivan huippu artikkeli MMA -treenaamisen myyteistä, joka pätee kaikkeen treenaamiseen ja varsinkin korostetusti miesten kohdalla. Mikä on oleellista, se että voi sanoa kuinka rankkaa oli vai se että kehittyy? No, myönnetään että kun olin nuorempi, rankkuus ja se että sai muille elvistellä rankkuudella oli tärkeää, vaikka en sitä tietenkään silloin olisi myöntänyt Mahdollisesti siis liittyy ikään. Osmo Tammisalon kirjassakin (Rakkauden evoluutio) kerrottiin että ihmiskoiraat ovat agressiivisimmillään lisääntymisikäisinä, kun kilpailevat intensiviisimmin naaraiden suosiosta.

Lukekaa:

http://www.t-nation.com/free_online_article/most_recent/11_myths_of_warrior_training

Ehkä se menee niinkin että testopitoinen mainonta ja kaikenlainen macho bullshit kannattaa suunnata nuorille ikäryhmille, siis miesten kohdalla, sillä heillä ei ole vielä kauheasti elämänkokemusta tai treenikokemusta saati suhteellisuudentajua, eniten testoa ja mahdollisesti myös enemmän rahaa käytössä tuotteisiin kuin kolmevitosilla? Ikämiesluokka ei ainakaan niin paljoa kuvittele olevansa kadun pahin jätkä, vaan on ehkä enemmän kiinnostunut terveydestään, treenin pitkäjänteisyydestä ja muisa tylsistä jutuista?

Naisille taas voi ilmeisesti myydä ikuista nuoruutta ja kiinteytymistä läpi elämän, ehkä heille suunnattua materiaalia on siksi enemmän?