Harjoittelun ja nostamisen laadusta – laatutalkoot

Tämä on sanoisinko erittäin tärkeää luettavaa etenkin kahvakuulaohjaajille ja -valmentajille mutta myös yhtä lailla oleellista tavalliselle harrastajalle, harrastelijakisaajalle, lajifanaatikolle ja nettiviisastelijalle.

http://www.kahvakuulaurheilu.net/kahvakuulaurheilun-laatutalkoot/

“toivomme, että jokainen ottaa omaksi henkilökohtaiseksi tavoitteekseen oman tekemisensä laadun parantamisen. Kukaan ei ole seppä syntyessään, vaan laadukkaat toistot syntyvät harjoituksen kautta. Toivomme myös, että jokainen valmentaja ja kahvakuulaohjaaja ottaa nämä laatutalkoot asiakseen ja vie tätä asiaa eteenpäin ohjattavilleen.”

Hieno projekti kahvakuulavaliokunnalta!

Tekniikka = win win

Totuus löytyy painovoimasta. Olin surkea fysiikassa enkä olen anatomian asiantuntija mutta tiedän miten räkkiasento ja yläasento toimii, ne perustuvat siihen että paino pyrkii aina alaspäin ja ihminen pyrkii olemaan loukkaamatta itseään ja tekemään tehokkaasti töitä.

Ratkaisu siihen “mutta kun mä haluan pitää hauskaa enkä opetella tekniikkaa” -dilemmaan voi olla esim. tämä: ensin tekniikkaosuus, sitten kikkailuosuus. Kikkailutreenillä saa monipuolisuutta, ja sen ympärille saa kehiteltyä kivoja kuntopiirejä. Mikään ei silti ole peruste tehdä “sievis-heilureita” tai pitää kuulaa räkissä niin että ranteet ja olkapäät menevät rikki. Tämä on tällaista Captain Obvious -läppää. No, Lama hoitaa musiikkipuolen ja Kukka on kirjoittanut alla olevan linkin taakse paljon monipuolisemmin tekniikasta.

“Nostaminen ei missään nimessä ole vaikeaa, saati rakettitiedettä. Muutama perusasia on tärkeä: räkkiasento, yläasento ja pysäytykset, ala-asento, hengitys. Jos etenkin räkki- tai yläasento falskaavat tai ovat sivussa tai pielessä, koko liike on haastava (ja haastavalla en nyt tarkoita, että se olisi ns. toiminnallisempaa, vaan ihan yksinkertaisesti hankalaa).

Aina välillä tulee vastaan kysymyksiä, että onko tekniikka erilainen jos nostaa raskaita kuulia, tai jos harjoittelee toiminnallisesti. Ei pitäisi olla. Uskon, ettei tarvitse olla kuin yksi hyvä tekniikka ja kaikki onnistuu.”

http://kukkalaakso.com/2012/03/13/nosta-oikein-taivas-aukeaa/

Video: näkökulmia rinnallevetoon kahvakuulalla

Tässä jatkoa aikaisemmalle rive -videolle, tässä katsotaan eri kulmista miten kuula matkustaa alhaalta räkkiin, miten kiertyy käden ympäri yms. Ilmoittele kommentteihin saitko pätkästä jotain irti ja jos joku asia jää epäselväksi? Noissa perusliikkeissä on aika paljon juttuja, joita voisi käydä läpi, oikeastaan vasta kun alkaa tekemään niin huomaa miten paljon olisi vielä läpikäytävää.

Tässä vielöä jouluviikolle vähän huumoria, tällaisia löytyi wikileaksin kahvakuulaosastolta, 70 -luvulta ilmeisesti alunperin

Video: Kahvakuula, rinnalleveto ja kestävä kehitys?

Mistä tietää että kuulatekniikka on edes jotenkin kohdillaan? Mun mielestä silloin kun sen periaatteet voi toistaa isommalla painolla. Esim. rinnallevedossa pitää pysytellä kehon keskilinjan tuntumassa, vaikka 6kg:n kuulalla olisikin helppo nostaa se mihin sattuu. Yritän selittää asiaa alla olevassa videossa parilla esimerkillä.

Tekniikka, jotain syötävääkö?

Yritin keksiä jotain lisättävää tuohon alla olevaan Kukka Laakson tekstiin mutta se meni vain saman hokemiseksi. Uskon että jollain lailla tuollainen asenne tekniikan harjoitteluun lajissa kuin lajissa kumpuaa jollain tavalla epävarmuudesta, jota yritetään peitellä kauhealla suorittamisella ja machoilulla. “Entäs jos mun tekniikka ei olekaan hyvä, en ikinä opi sitä, apua voi voi”. Tiedän tämän (tai siis luulen tietäväni) koska itse treenasin 10 vuotta sitten juurikin ihan täysillä silmät ummessa ja räkä poskella. Olin hyvässä kunnossa mutta myös jumissa ja kärsin päivittäisistä kivuista, jotka johtuivat surkeasta potkutekniikasta yhdistettynä kauheaan tekemisen vimmaan

Tekniikkaa kuitenkin voi oppia, jos malttaa harjoitella. Jokainen voi parantaa koordinatiotaan jos keskittyy siihen, se ei tarkoita etteikö silti voisi treenata tehokkaasti, vaan se tarkoittaa että voi treenata entistä tehokkaammin ja ilman vammoja. Aikaa se toki vie mutta mihin tässä on kiire? Sitä paitsi, sen voi ottaa haasteena, koska mikä tahansa taito on sellainen mitä voi kehitää lopun ikää, mikä ei koskaan ole oikeasti “valmis”, kuten kitaran soitto tai nyrkkeilyn jalkatyö tai tai chi:n liikesarjojen sulavuus. Ei “tekniikka vastaan kunto ja voima” vaan “tekniikka sekä kunto että voima”!

“Joskus kuulee sitäkin, että “ei tarvi opetella tekniikkaa jos ei aio kilpailla” – mutta en ymmärrä tuon lauseen sisältöä ollenkaan. Miten voi ylipäätään treenata, jos ei opettele ensin liikkeitä? Se, että näiden liikkeiden kanssa pääsee pitkiin sarjoihin, vaatii enemmän kuin pari kokeilukertaa. Mitä tahansa voi nostaa tai kiertää kerran tai pari, mutta nuo parin toiston sarjat ei mielestäni edes kuulu tähän juttuun – niinkuin ei painon pyörittäminen jalkojen välissä oikein liity kahvakuulaan.”

http://kukkalaakso.com/2010/08/12/ihanasti-fanaattinen-taidon-ja-tekniikan-puolesta/

Virhesilmä vs Eye Of The Tiger

Vierumäen seminaarissa tuli puheeksi parissa esityksessä ja Mr. Kahvakuulan kanssa keskustellessa termi “virhesilmä”. Jossain vaiheessa valmennuksessa (laji kuin laji) oli kuulemma hyväksi koettu asia kun valmentajalla oli hyvä virhesilmä, eli osasi kertoa harjoittelijalle mitä kaikkea tämä teki väärin ottelussa tai liikesuoritteessa.

Nykyisin painotetaan Kyösti Lampisen mukaan erilaista näkökulmaa, eli urheilijan ja liikkujan onnistumisten vahvistamista. Voi siis kertoa mitä tämä teki hyvin ja missä onnistui, sekä mitä kannattaa kehittää.

Kysymys kuului valmentajille: “oletko virheiden nimeäjä vai oikean tekemisen tehostaja?” Tuota voi toki kysyä itseltäänkin jos liikkuu itsekseen eli on oman itsensä valmentaja

Olen ollut molempien koulukuntien vetämissä treeneissä ja olen varauksettomasti sitä mieltä että onnistumisten vahvistaminen on oikea tie: se motivoi oppimaan ja saa aikaan onnistumisen kokemuksia. Kaikesta löytyy virheitä mutta pääasia onkin saada liikkuminen ja tekeminen jatkumaan eikä tarkertua niihin.

Jos Rocky olisi jäänyt murehtimaan olematonta suojaustaan tai snagariheijarinsa teknistä vajavuutta, tuskin olisi voittanut Ivan Dragoa!

http://www.youtube.com/watch?v=VgSMxY6asoE

Girevoy Sport:n hitaus

Olen harjoitellut GS –lajia nyt reilu kolme vuotta. Ajatukseni lajin luonteesta ovat muuttuneet aika paljonkin alusta, jolloin olin sitä mieltä että kova tulos on vain pinnistyksestä kiinni. Alkuun koko touhu näytti omituiselta, eikä istunut oikein siihen mitä ymmärsin painoharjoittelusta. Sillä olin tottunut että tehdään jotain liikettä 3 x 8-12 tai 5-6 tai 15-20 mutta ei nyt koskaan ainakaan yli sataa toistoa tai useaa minuuttia.

Ajatusvirheeni olikin verrata GS:ää suoraan voimaharjoitteluun, mikä ehkä johtui siitä että ensikosketukseni kuuliin oli Pavelin materiaali. Tosin, sielläkin sanottiin että tempauksia voi tehdä satoja mutta jotenkin onnistuin ohittamaan tuon asian Ehkä osuvampi vertaus olisi ollut verrata GS:ää soutuun, jossa mennään jokin matka eikä mikään tietty määrä vetomäärä?

Toisaalta, nytkin jos teen 12kg:lla tempauksia, kokemus on kevyen kävelyn tuntuista, verrattuna siihen että teen 32kg:lla, jolloin mun kohdalla on kyse voimaharjoittelusta tai ainakin sinnepäin. En tiedä onko sitten edes mielekästä miettiä minkään tiukan rajan tai lokeron mukaisesti tuota koko lajia, kuitenkin kyse on siitä että tehdään paljon toistoja ja käytetään tarpeeksi voimaa että saadaan paino(t) liikkumaan.

Se mitä olen saanut irti GS:stä on jonkinlainen sekoitus voimaa ja kestävyyttä, ei puhdasta kumpaakaan ääripäätä. Se on kuin ojankaivuuta tai lumitöitä tai halonhakkuuta, eli fyysistä työtä. Ei ole kovinkaan mielekästä eritellä mitä kaikkia lihaksia tarvitsee jännittää saadakseen lumikolan liikkeelle, vaan silloin on tärkeintä että kola liikkuu ja lumi siirtyy. Samoin ajattelen kuulastakin kun treenaan lajia. Haluan pitää kuulan kehoni avulla liikkeessä tarvittavan määrän aikaa tai kiloja.

1.1. tehty 2009 toistoa opetti tai muistutti siitäkin, että vaikka periaatteessa minulla on jonkinlainen tekniikka työnnössä, sekin elää aika voimakkaasti väsymisen asteiden mukaan. Välillä käytin enemmän jalkoja, välillä vähemmän, välillä enemmän pohkeita jne. Idea oli kuitenkin aina saada kuula nousemaan tarpeeksi, että pääsen sen alle. Samaan olen törmännyt kamppailussa, kun tarkoitus on potkaista, silloin ajattelen vain määränpäätä ja sitä kuinka sääriluu osuu kohteeseen, en sitä millä lihaksella liikutan mitäkin osaa kehosta.

Silti, tuo 2009 ei olisi ollut mahdollinen ilman kohtuullista tekniikkaa, jota olen hionut enemmän ja vähemmän määrätietoisesti kokonaisena ja osissa tuon kolme vuotta. Huomaan koko ajan löytäväni kahdesta perusliikkeestä eli tempauksesta ja työnnöstä paljon uusia asioita, samoin kuin kehon käytöstä niitä tehdessä. En tiedä tuleeko tekniikka koskaan varsinaisesti valmiiksi mutta opettelu on kivaa.