Summanen ja Hazard, Lätkä -kirja:
“Kaikki kauniit lajit perustuvat luontaisiin liikeratoihin. Analyyttisyys on pysäyttämistä ja osiin hajottamista. Urheilusta puhuminen ja kirjoittaminen on aina urheilulle väkivaltaista, koska analysointi pysäyttää liikkeen. Toki puhe, teon ajatteleminen ja sen analysoiminen auttaa urheilijaa, mutta ruumiissa sen tiedon on resonoitava. Urheilu on rytmiä, vaistoja ja makuja – täysin jotain muuta kuin mitä nyky-yhteiskunnassa vaaditaan.”
Mahtavaa tekstiä!
Olen samoilla linjoilla kuin kirjoittajat vaikka en osaa ilmaista asiaa noin hienosti. Liike ja tekniikkaa tuntuu kehossa, ja kisatilanteessa jylläävät ihan muut voimat kuin excelissä oleva treeniohjelmakaavio. Vaikka matematiikasta on paljon apua, hyvää nostamista ei voi laskea millään kaavalla.
Ehkä tämän asennoitumisen takia (en tiedä onko se hyvä asenne) en ole koskaan ollut hirveän kiinnostunut teoreettisten treeniohjelmien ja kuormitustaulukkojen ylläpitämisestä, vaikka niistä voisi varmasti jälkikäteen päätellä kaikenlaista. Teen treenit hyvin pitkälle ns. fiilispohjalta ja yritän keskittyä liikkeen tuntumaan, niin että nosto lähtisi hyvin vaikka nukkuessa.
Fiilispohjaisuus on huono siksi että treenikipinän ollessa heikompi, ei tule paljoa tehtyä, kun taas numeroita katsomalla ehkä tulisi oltua tunnollisempi? Toisaalta ehkä hyvää on se että ei tule tehtyä väkisin ja että kun fiilis on kohdallaan niin silloin kulkee hyvin.
