Treenin osalta: Viikolla parina aamuna kevyillä kuulilla tempauksia ja työntöjä. Ei numeroita, koska en muista enää. Lasken että olen nyt toisella viikolla mun 8 viikon long cycle treenissä.
Muuten: Laitettiin pystyyn pelkkää kahvakuula-asiaa ja asian vierestä käytävää keskustelua varten foorumi tuonne yhdistyksen sivuille:
http://kahvakuula.fi/forum
Idea siinä on olla avoin tiedonvälityskanava kahvakuulaharrastajille. Itseäni kahvakuulainformaatiossa ärsyttää kaikkein eniten typerät markkinointihehkutukset, mystisyys ja esim. selkeän historiatiedon puute. Toivon että joskus päästään siihen pisteeseen että kuulat ovat salien vakiovarusteita ja nimenomaan arkipäiväisiä sellaisia.
Olen taas miettinyt omaa suhtautumistani kuulatreeniin ja GS:ään ja kahvakuulaohjaukseen, varsinkin tuon viime LC-tapahtuman jälkeen. Tapahtumasta jäi todella hyvä olo, varmaankin eniten sen ryhmähengen takia, ja sen että ihmiset ottivat homman tosissaan. En tiedä ihan miksi mutta toi laji on mulle jotenkin todella lähellä sydäntä
Siinä ei ole oikeastaan mitään mediaseksikästä tai trendikästä, tuloksilla ei pääse kehuskelemaan ja juuri kukaan ei osaa arvostaa sitä ellei ole itse kokeillut. Silti saan siitä todella paljon hyvää irti itse. Ja luulen että se riittää aika pitkälle. Työntösetti on enemmän meditatiivinen kuin aggressiivinen kokemus, ja perustreeni on tekniikoiden hiomista ja näennäisen yksitoikkoista työtä. Ei ehkä mikään “uusi trendilaji GS, kipinkapin kesäkuntoon kivoilla kuulilla” -tyyppinen juttu. Selvähän se on miksi RKC tai vastaava fitness-systeemi on helpompi myydä isommille määrille ihmisiä.
Olen miettinyt että pitäisi varmaan jotenkin markkinoida tuota kahvakuulaohjausta mutta olen myös huomannut että multa puuttuu se sisäinen myyntimies. Myynti on varmasti sekä taito- että luonnelaji. Luonnetta siihen mulla ei ole eikä oikein tahtoa kehittää sitä taitoa. Kuula ei ole mulle vain taas yksi uusi tapa hankkia 6- tai 8-pack, tai joku erimallinen käsipaino. Tiedän että kuulatreeni on ns. aikuisten oikeasti hyödyllistä monella eri tavalla ja että sitä voi soveltaa vaikka mihin tarkoituksiin mutta en saa itseäni hehkuttamaan sitä, tai ainakin se on pirun vaikeaa. Varmaan tällaisenkin tilityksen kirjoittaminen on huonointa mahdollista markkinointia mutta toisaalta eihän se mitään elämää ole jos kaikki mitä sanoo pitää ajaa sensuurikoneiston läpi ettei myynti kärsisi
Luulen että viisainta olisi kuunnella itseään ja keskittyä markkinoinnin sijaan lajissa kehittymiseen. Se tarkoittaa käytännössä kisakokemuksen hankkimista, muilta oppimista ja treenaamista, ei sen kummempaa. Tietty, koska kisoja ei hirveästi vielä ole, pääsee niitä myös itse järjestämään ja todennäköisesti myös taas jossain vaiheessa matkustamaan niihin. Ehkä se voisi myös tarkoittaa yhteisiä GS-tekniikkatreenejä muiden harrastajien kanssa. Olisikohan sellainen hyvä idea? En siis tarkoita mitään ohjattua jumppaa vaan sessiota jossa treenataan ja ihmetellään tekniikkaa yhdessä. Joku vakiovuoro jostain ja paikallinen kahvakuulaklubi pystyyn?
Jos pidit, jaa eteenpäin:
Tykkää tästä:
Ole ensimmäinen, joka tykkää tästä artikkeli.