Pari todella kätevää videointisovellusta, jos on tarpeen analysoida tekniikkaa. Toimivat sekä iPhonella että iPad:lla
Tätä ekaa kokeilin tänään ensimmäistä kertaa, en vaan treeneissä vielä tajunnut miten se toimii, vasta jälkeenpäin kotona kikkaillessa. Joka tapauksessa, voi ottaa videolle nostoa, ja sitten heti perään katsoa kuva kerrallaan kelaten sormella, hidastettuna tai norminopeudella ja samalla liikkuvan kuvan päälle voi piirtää viivoja yms havainnollistamaan kuulan tai kehon liikerataa.
Oheisessa kuvassa vielä näkyy millaisia viivoja voi tehdä tuolla ensimmäisellä softalla. Ja kuvaa voi siis tosiaan liikutella vaikka viivat ovat siinä. Erittäin kätevää!
Testaan tänään treeneissä ensi viikon kisoja varten livelähetystä Bambuserilla. Laitan pyörimään n. 18:45, eli jos ehdit niin kurkkaa ja kommentoi mitä näkui ja kuului:
Kokeilin iPadia treenikäytössä viime kisaryhmässä ja myös tänään omissa treeneissä. Kivasti toimii.
Nostamisen voi kuvata peruskotelon avulla ilman kameramiestä
Nostamisen aikana siis valmentajalla mahdollisuus antaa välitöntä palautetta koska ei tarvitse keskittyä kuvaamiseen
Nostamisen jälkeen tekemistä voi katsoa heti vaikka hidastuksen kera hyvän kokoiselta näytöltä hyvällä kuvalla yhdessä, ilman että tarvitsee säätää piuhojen, tiedostomuotojen tai muun turhan parissa
Videon voi tarvittaessa tallentaa ja lähettää nettiin tai jonnekin muualle ja toki myös jälkikäsitellä joko padilla tai koneella
Toimii myös omassa treenissä, heti setin jälkeen voi katsoa miten sujui
Teknologia on parhaimmillaan silloin kun sitä voi hyödyntää oleellisten asioiden tekemisessä, esim kahvakuulaurheilun tukemisessa
Tykkään kahvakuulaurheilusta koska se on tavallaan hyvin simppeliä. Kehittymisen huomaa selvästi siitä miten paljon jaksaa nostaa verrattuna edelliseen testiin tai pitkän aikavälin kehitykseen, ja siitä onko tekniikka kehittynyt. Konkreettinen numerotavoite antaa selvän suunnan tekemiselle. Vaikka minulla ei juuri nyt ole mitään tiettyä kisaa mielessä, on kiva välillä testata missä kunto ja tekniikka menee. Voi esim. tehdä itsellensä ns. minuuttiennätystaulukon (vinkki venäläisiltä), jonne voi laittaa ylös omat enkat tietyillä minuuttisarjoilla. Armotonta dataa omaan hyötykäyttöön.
EDIT: pieni lisäys. Numeroihin voi suhtautua ainakin kahdella tavalla. Yksi, mielestäni tuhoisampi, on kuvitella että ainoa mahdollinen ja hyväksyttävä kehitys on jatkuva kasvu. Se johtaa helposti numerosokeuteen, epätoivoon ja muuhun sellaiseen pitkällä aikavälillä, koska se on täysin mahdotonta. Toinen, rauhallisempi tapa on tehdä testit ja todeta “tänään meni näin”. Testin tarkoitus on olla oppimiskokemus, on tärkeää ymmärtää että tuloksissa tulee aina olemaan aaltoliikettä lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä. On hyvä tietää missä menee oikeasti, jotta voi tehdä tarvittaessa korjausliikkeitä.
Suosittelen myös lajin harrastajille oman tekniikan videointia ja sen katselemista, jotta tietää mitä pitää kehittää. Videoita ei ole aina kiva katsella mutta se on hyvin opettavaista.
Niitä videoita ei välttämättä tarvitse laittaa julkisiksi nettiin, vaan yleensä omakin silmä näkee heikot lenkit. Jos kaipaat vertaistukea, kahvakuulafoorumilla on videoraati -osio rekisteröityneille käyttäjille. Sinne voi laittaa omia tekniikkavideoita kommentoitavaksi, ja kommentit ovat aina asiallisia (puututaan tekniikkaan, ei treenivaatteisiin tai taustamusiikkin yms). Itse ei aina näe tai halua nähdä omia heikkoja lenkkejään.
Tässä omat tämän päivän tekniikkatestit, kokeilin 2x28kg työntöjä ja 28kg tempausta. Harvoin tulee tehtyä tuolla painolla, yleensä treenaan 20kg:lla tai 16kg:lla. Saa kommentoida tekniikkaa, laitoin nämä myös tuonne videoraatiin.
Samaa teemaa kuin edellinen pätkä, eri tunnelmalla. Tuolta sailtilta löytyy todella paljon rojaltivapaata musiikkia tällaiseen käyttöön, kiitos Johanille vinkistä!
Lähdin kokeilemaan vielä matalamman kynnyksen videojulkaisua kahvakuulateemalla. Eli Bambuser.com:n ilmaispalvelulla videopätkä suoraan kamerasta nettiin ilman välivaiheita. Uskoisin että toimii hyvin lyhyissä pätkissä, vaikka toki näin kaikki mokat ja tyhmät jutut menevät suoraan läpi. Tuossa pikkukuvan alla linkki videoihin, ja sen alla vielä linkki RSS -syötteeseen, jos sellaista käytät. En tiedä onko tämä maailman paras idea mutta pätkiä on hauska tehdä.
Tarkoitus on joka tapauksessa tehdä näistä osa blogitusta, eli samaa kahvakuulatekniikkapaatosta mutta elävällä kuvalla varustettuna. Laita palautetta tulemaan mikäli olet jostain eri mieltä tai jos haluat jonkun tietyn liikkeen tai näkökulman esille.
Tässä jatkoa aikaisemmalle rive -videolle, tässä katsotaan eri kulmista miten kuula matkustaa alhaalta räkkiin, miten kiertyy käden ympäri yms. Ilmoittele kommentteihin saitko pätkästä jotain irti ja jos joku asia jää epäselväksi? Noissa perusliikkeissä on aika paljon juttuja, joita voisi käydä läpi, oikeastaan vasta kun alkaa tekemään niin huomaa miten paljon olisi vielä läpikäytävää.
Tässä vielöä jouluviikolle vähän huumoria, tällaisia löytyi wikileaksin kahvakuulaosastolta, 70 -luvulta ilmeisesti alunperin
Here’s my set from Tallinn. A bit shaky but I’m happy because it was a PR
Like my teammates comment, I need some more mobility and some more strenght, for getting better at the 32s. I agree. Now, back to work with 20s and then 24s, trough WKC ranks. LC is the current project.
Sain päähäni kuvata kahvakuula.fi -sivuilla olevan aloittelijan oppaan videolle. Menin salille, viritin kameran ja tein koko oppaan läpi pariin kertaan. Ensin lämmöt, sitten mobbaukset, sitten kaikki liikkeet yhdellä ja kahdella kuulalla selittäen. Sitten vielä loppuun yhdella kuulalla koko kimara läpi putkeen.
Tässä alkulämpöjen osuudesta pikaisesti editoitu versio.
Sivuilla on nyt myös juliste, jossa liikkeet yhdellä sivulla ns. lihaskuvien kera. Idea on tarjota sama asia tekstinä, kuvina ja liikkuvana kuvana sekä tulostettavana materiaalina.
Tämän päivän videoinnista huomasin että touhu on varsin aikaavievää, vaikka teenkin kaiken Ed Wood -tyyliin yhdellä otolla ja aika vähällä kimalteella
Alla kuvattuna uusin ja hienoin kahvakuulaliike, suoraan toiminnallisen harjoittelun huipulta. Valitettavasti kuvan laatu ei päätä huimaa mutta tulevalla DVD:llä näette kyllä varmasti kaiken ja vieläpä monesta eri kulmasta. Tämä liike on nimeltään kanahyppy kahvakuulalla, ja se on siis nimenomaan kahvakuulaliike. Käsipainolla ei kannata yrittääkään.
Aika hämmästyttävää itseasiassa että yhdellä liikkeellä voi samaan aikaa harjoittaa tasapainoa, vartalonhallintaa, hyppyä, vetoliikettä ja älykkyyttä! Kannattaa ottaa tämä ohjelmaan mutta ei missään nimessä ilman ammattilaisen ohjausta.
Tässä videossa yhden kahvakuulan versio.
—
In the video below, you can see the lates ultimate kettlebell exercise, straight from the top couches of the kettlebell functional training world. I’m sorry about the video quality, but I promise it will be a lot better in my future DVD and there will be multiple angles too. This exercise is called The Kettlebell Chicken Jump, and it should be done with only a kettlebell or two for optimal results.
It’s completely amazing that one exercise can develop balance, body awareness, jump, pulling and intelligence. I recommend taking this movement to your training routine but not without consulting a pro first.
In the video below you can see the one kettlebell version.
40kg rive + työntö. Pahoittelen että valaistus, meikit, ääntelyt tai pukeutuminen eivät ole kivoja ja puhtoisia, kuten olemme tottuneet että liikunta yleensä on kuvattu. Tuo oli vaikea treeni, jo etukäteen mietin että jaksanko liikuttaa tuota kuulaa, joka on n. puolet omasta painostani. Idea oli tehdä mahdollisimman monta 10 minuutissa, sain 60, vaikka jos tarkkoja ollaan niin muutama pitäisi raakata pois huonojen lukitusten takia
Seuraavalla kerralla yritän tehdä ilman noita helpottavia alaslaskuja. Tosin, seuraava kerta ei tule ihan heti, sillä vieläkin ovat paikat tuosta jumissa ja ensi lauantaina olisi nostotapahtumakin tulossa. Mutta ehkä syksyllä uudestaan.
Pari viikkoa sitten olimme GPP:llä kuvaamassa joitain liikkeitä huvin vuoksi. Alla muutama pätkä.
Ultimate Renegade L-sit pushup on Kettlebells eli kikkailuliike nro 33 (funtionaalisuuskertoimet aika kovilla… toi kahden bosu-pallon päällä vielä yhdellä kädellä):
Lisäsin tuonne 3 lyhyttä pätkää GS-kisoista, mm. Fuglevin tempauksia sekä nuorten sarjasta tyttöjen tempauksia. Huomion arvoista on Fuglevin supersankaruuden lisäksi se että tytöt tekivät nuo 16kg setit 20 minuuttia 12kg settien jälkeen. Heillä oli kaksi turnausta yhtenä päivänä, eikä taukoa sallittu tuon enempää.
Aamulla vähän body flowta ja z-healthia, muutama tempaus 16kg:lla. Vieläkin aika väsynyt ja toisaalta ylikierroksilla käyvä olo reissusta mutta pikkuhiljaa alkaa tasoittua.
Tuolla aika hurjia nostoja, Kreikasta:
Yhden käden työntö n. 61kg kuulalla, kaveri painaa 65kg: