Etusivu » oppiminen

Category Archives: oppiminen

Pari blogi- ja treenivinkkiä – viimeinen postaus tähän blogiin – kiitos kaikille!

Mietin yön yli tämän blogin jatkoa ja päätin että nyt on aika lopettaa, vaikkakin haikein mielin, ja tehdä jotain muuta. Blogi täytti tuossa keväällä 7 vuotta, ja noina vuosina on tapahtunut kaikenlaista. Syitä lopettamiseen on useita mutta ehkä isoimpana nyt juuri mieleen tulevana on se, että blogi on palvellut sen verran kuin se pystyi siinä, mitä varten se oli olemassa ja mitä varten se kehittyi. Kahvakuulaurheilu on jo muutaman vuoden ollut ihan toimiva laji, Suomesta löytyy lukuisia seuroja, joissa pääsee treenaamaan hyvän opetuksen kera ja pääsee juttelemaan lajista –  välineellä harjoittelukin on ihan arkipäivää.

Blogi oli alkuaikoina todella hyvä kanava löytää muita lajista kiinnostuneita ja kehittää heidän kanssaan toimintaa yhdessä. Jos yksikin on innostunut tämän blogin lukemisen jälkeen kokeilemaan kahvakuulaurheilua niin tehtävä on sitäkin kautta täytetty, ja olen iloinen siitä että moni on kertonut näin tapahtuneen. Itse olen saanut blogin kirjoittamisen myötä paljon, tärkeimpänä ne kaikki tosielämän kohtaamiset mitkä ovat tapahtuneet lajin ja muiden teemojen tiimoilta.

Kirjoittaminen kiinnostaa edelleen kovasti mutta teema ”Totuus löytyy raudasta” on itselleni turhan rajoittava, sillä oikeastaan treenistä kirjoittaminen ei enää juurikaan kiinnosta, minulla ei vain yksinkertaisesti ole siitä enää mitään oleellisesti uutta sanottavaa vaikka pidänkin sitä tärkeänä tekemisenä edelleen. Enkä halua käyttää rajallista elämääni siihen että toistan uudelleen ja uudelleen samoja juttuja :) Lisäksi haluan kokeilla myös englanniksi kirjoittamista jne, joten varmaankin laitan pystyyn uuden blogin, jossa on joku geneerinen nimi, jotta voin käyttää sitä vapaammin.

Sama kyllästyminen koskee yleensä ns. terveellisiä elämäntapoja ja niitä asioita, joita voi tehdä itse vaikka geenit eivät olisikaan suotuisat ja kaikki menee pieleen. En keksi enää uutta tulokulmaa, ja netti on täynnä niitä samoja satoja vuosia toimineita vinkkejä ja muut kirjoittajat osaavat kirjoittaa niistä paremmin:

älä syö kakkaa niin paljoa, koita nukkua ja levätä, kuuntele itseäsi, älä ole tyhmä, älä vedä itseäsi piippuun minkään turhan asian takia, nosta rautaa, ole vahvempi kuin nyt , liike itsessään on tärkeää jne. 

En myöskään koe olevani kotonani tällaisessa yleisessä terveysbloggausmaailmassa. Liikunta- ja ravintokirjoittaminen on mielestäni liian kapea-alaista ja ulkonäkökeskeistä vaikka poikkeuksiakin toki on.

Joten, tässä välissä haluan kiittää teitä kaikkia, jotka ovat näitä juttuja lukeneet! Laittakaa ihmeessä kommentteihin jotain terveisiä jos teillä on aikaa!

Jätän blogin tänne nettiin avoimeksi, vanhoja juttuja voi lukea edelleen. Tarvitsen itsekin osaa niistä tarkistaakseni vuosilukuja kahvakuulaurheilun historiikkia varten (josta en tosin tiedä milloin saan sen kirjoitettua valmiiksi mutta joskus).

Muutama blogi- ja treenioppi

Sitten, pari vinkkiä blogeihin ja treeniin liittyen. Nämä ovat tällaista kantapääopiston materiaalia sekalaisessa järjestyksessä.

  • tavoitteiden miettiminen kannattaa – miksi kirjoitat tai treenaat? Jos tavoite on aidosti innostava ja sinulle tärkeä, aika sitä kohti menemiseen kyllä löytyy. Ei siis kannata tehdä ns. väkisin. Ja sellaistakin sattuu että tavoitteet muuttuvat, tai että aikaisemmin maailman tärkein tavoite ei tunnukaan enää yhtä tärkeältä. Se on ok, ehkä kannattaa aina välillä miettiä uudelleen että MIKSI ?
  • selvitä kuka on alasi paras, ei vain kotikaupungissa, omalla salilla tai Suomessa vaan niin globaalisti kuin mahdollista. Matki, kysy häneltä suoraan, pyydä vaikka haastattelu, selvitä mitä tämä paras tekee ja mitä voisit oppia häneltä. Tai heiltä, sillä yleensä kannattaa kysyä useilta hyviltä eikä tyytyä yhteen.
  • asioista kannattaa tehdä numero. Eli, jos vaikka tavoittelet jonkun uuden toiminnan aloittamista, niin kerro siitä muille ja ota muita mukaan. Siihen blogi voi toimia, varsinkin jos heti aluksi porukkaa ei ole omassa lähipiirissä. Kannattaa visioida rohkeasti ja katsoa pidemmälle kuin ensi viikkoon, yllättävästi moni asia voi mennäkin eteenpäin jos visioista innostuu joku muukin.
  • avoimuus ja jakaminen ovat tärkeitä asioita. Älä missään tapauksessa kirjoita blogia jos aiot sulkea kommentoinnin! Ihan oikeasti. Silloin missaat parhaan elementin eli dialogin muiden kanssa.
  • kannattaa valita WordPress Bloggerin sijaan. :) Bloggerissa on ruma käyttöliittymä ja niihin blogeihin kommentoiminen on tehty hirvittävän vaikeaksi.
  • nykyisin, jos haluaa että joku muukin lukee blogitekstejä,  kannattaa perustaa blogille FB -sivu ja asettaa viestit ilmestymään siellä automaattisesti. Miksei myös twitteriin. Jotkut eivät tykkää automatisoinnista mutta aivan sama. Tärkeää joka tapauksessa on hyvä otsikointi. Ei kannata laittaa automaatteihin tai muihinkaan linkityksiin ”uusi blogipostaus ilmeistyi” koska ei se ole kiinnostavaa, vaan kerro suoraan otsikossa mitä haluat sanoa
  • Aikaa on. Blogin kirjoittaminen tai treenaaminen ei oikeasti vie hirveästi aikaa. Aluksi ehkä kun opettelee mutta sitten hommasta tulee rutiinia. Ei kannatta tuijottaa kelloa ja numeroita ihan hirveän fanaattisesti koko aikaa tai ainakaan huolestua jos joka viikko ei tule liikuttua jonkun liikuntapiirakan minuuttimäärien mukaisesti. En ole itse koskaan noudattanut tuollaisia piirakoita ja olen ollut yli 10 vuotta selkeästi keskivertoa paremmassa kunnossa.
  • kannattaa vältellä ”karismaattisia johtajia”. Ainakin kannattaa välttää sokeaa seuraamista varsinkin jos joku toitottaa kovin yksipuolista sanomaa, tai jos kuvio vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta.
  • blogeissa oma ääni toimii, kuten liikunnassakin ja varsinkin kilpailemisessa oma tahti ja luonne. Se kannattaa selvittää kokeilemalla, ja sitten mennä sen mukaan.
  • kannattaa pyrkiä tietynlaiseen autonomiaan. En tarkoita todellakaan ”yksin pitää perkele pärjätä” -mentaliteettia, vaan sitä että liikunnasta ja ravinnosta kannattaa opiskella perusasiat, vaikka jonkun suht kattavan kirjan kautta. Silloin on helpompi suhteuttaa johonkin kokonaisuuteen iltapäivälehtien roska-artikkelit ihmedieeteistä tai treenigurujen yksipuoliset hurujutut. Sama pätee sosiaaliseen mediaan :)
  • ei kannata hioa liikaa vaan laittaa samantien ”häiriö päälle” ja julkaista nopeasti. Virheitä tulee mutta myös aidompaa materiaalia. Sama koskee kisaamisen aloittamista, älä odota että hetki olisi täydellinen koska se ei tule koskaan olemaan.
  • nauti tekemisestä vaikka tavoite ajaisikin, sillä treeni ja kirjoittaminen on oppimisprosessia, ei mikään yhden laakin homma

Siinä se mitä nyt tulee mieleen. :)

Kiitos vielä, kaikkea hyvää sinulle lukija jatkossa! Ole yhteydessä blogin kommenttien tai muiden välineiden kautta jos haluat.

t. marko

nostamassa

Kysy mitä tahansa kahvakuulaurheilusta tai -harjoittelusta #jaajotain

Tiesitkö että tänään on Jaa jotain -päivä? Idean takana on useita opetusalan ihmisiä, esim. Anne Rongas ja Kari A. Hintikka. Tarkoitus on siis haastaa asiantuntijoita, opettajia ja kouluttajia jakamaan jotain omaa materiaaliaan ilmaiseksi verkossa kaikille.

Kysy mitä tahansa, vastaukset livelähetyksenä klo 19

Minulla ei ole tähän hätään mitään uutta valmista materiaalia, joten ajattelin tehdä sitä yhdessä teidän kanssanne. Eli, kysy mitä tahansa mieleen juolahtavaa kahvakuulaurheilusta tai -harjoittelusta ja minä yritän vastata siihen, tai löytää jonkun viisaamman vastaamaan.

Kysymykset ja vastaukset julkaistaan tänään klo 19 tällä sivulla livevideon välityksellä. Voit seurata lähetystä kahdella tavalla:

  • katsomalla videon tämän sivun kautta (Video jää tälle sivulle talteen katsottavaksi myös jälkeenpäin.)
  • Voit myös osallistua livelähetykseen liittymällä mukaan kyseiseen Google+ hangoutiin, tarvitset vain Google+ -tilin.

Hangout: https://plus.google.com/hangouts/_/345af3fd832ceb10450eca6842b1812e837311cc

Voit myös osallistua livenä lähetyksen laittamalla kommentteja noihin alla mainittuihin kanaviin, katselen niitä siinä sivussa.

Kyselyaika alkaa nyt.

Voit lähettää kysymyksesi seuraavien paikkojen kautta, mikä nyt sinua sattuu miellyttämään:

Voit kysyä myös nimettömänä tällä minilomakkeella:

Keräilen kysymykset tänne talteen:

Lisää Jaa jotain -päivästä:

http://opeblogi.blogspot.fi/2013/01/jaa-jotain-1132013.html

http://creativecommons.fi/2013/03/jaa-jotain-paiva-11-3/

http://www.opettajantekijanoikeus.fi/2013/03/jaa-jotain-tanaan/

Tässä vielä yhden aikaisemman haasteen satoa:

http://marksgs.wordpress.com/2012/12/30/asiantuntijahaasteen-saldoa-guruhaaste/

Content Curation Primer | Beth’s Blog

”ei näin” -kulttuuri on hyödytön

Kyösti Lampinen kysyi valmentajilta pari vuotta sitten seminaarissa: ”oletko virheiden nimeäjä vai oikean tekemisen vahvistaja?”

Hänen pointtinsa oli se että kuka tahansa osaa nimetä virheitä toisten tekemisessä mutta harva osaa korostaa niitä hyviä asioita, joiden avulla voisi päästä eteenpäin saati kertoa mitä sitten pitäisi tehdä. Uskon että tässä ei ole kyse osaamisesta vaan asenteesta. Jostain syystä meillä on täällä sellainen puskista huutelemisen kulttuuri. Odotetaan että joku tekee jotain ja sitten sanotaan ”ei näin”. Miksi?

Kyllä minäkin sitä olen tehnyt, ja varmasti teen jatkossakin. Pointti lähinnä se että se on lähdes hyödytöntä. Onko hyödyllisempää kertoa mikä jossain kahvakuulatekniikan opettamisessa mättää, vai kertoa miten se kannattaa opettaa?

Ok, tämän tekstin hyödyllinen osuus, opittu entiseltä valmentajalta: ”yritän etsiä varsinkin aloittelijoiden kisatekemisestä jotain hyvää vaikka väkisin ja sanon siitä heille”. Ja toki  virheistäkin kannattaa sanoa mutta ne eivät ole se pääasia.

Tästä samasta aiheesta (tai ainakin näin tulkitsen) avautui Joni Jaakkola:

http://joni.optimalperformance.fi/no-miten-te-sen-sitten-tekisitte/

Blogistrategiani

Ok, otsikko on tarkoituksella tuollainen ylivakavahenkinen. Ajattelin kirjoitella näin 1801:n -blogipostauksen koittaessa vähän ajatuksia, mikä on bloggaamisessa toiminut ja mikä ei ja  mitä ideaa tässä on, jos sitä on. Varoitus: tämä on pitkä postaus (teille keskittymishäiriöisille). Tiivistelmä: bloggaus on antoisaa puuhaa

Strategian merkitys

Ensinnäkin, ajattelen sosiaalisen median strategioista aika pitkälle kuten The Oatmealin tekijä: jos haluat ”tykkäyksiä” ja ”faneja” ja vastaavaa, tee jotain arvokasta, hienoa tai liikuttavaa mutta älä kerjää epätoivoisesti tykkäyksiä tykkäysten takia.

http://theoatmeal.com/comics/facebook_likes

Haluaisin tietysti tehdä jotain aidosti hyödyllistä, koskettavaa tai mieleenpainuvaa tekstiä.

Muutoksia vuosien varrella

6 vuoden aikana yksi selkeä muutos blogin kanssa on ollut Facebookin nousu. Siellä ovat kaikki ns. tavalliset ihmiset. Siellä ovat kaverit, sukulaiset, pomot, orjat, varkaat, rakastajat ja kokit. Jos nyt haluaa, että joku lukee blogia (ei tätä muuten tekisi), se pitää myös jollain keinolla syöttää sinne. Siellä on esim. 97% kaikista suomalaisista gireviikeistä ja paljon ulkomaalaisia tietysti myös. Facebook on suljettu systeemi, mikä näin nettinörtin mielestä ei ole hyvä juttu mutta näillä mennään.

Itse olen virittänyt blogia varten Facebook -sivun, jonne postaukset menevät automaattisesti RSS Graffiti -sovelluksen kautta. Joskus myös laitan jonkun postauksen sinne käsin.

Google plussaan en ole vielä syöttänyt juuri mitään, koska siellä ei juuri kahvakuulaporukkaa ole. Ehkä aktivoidun sen suhteen myöhemmin.

Suoraa liikennettä tulee tasaisesti googlesta, muista blogeista jne., siihen vaikuttaa eniten se, mistä kirjoittelee eli hakusanojen kautta.

Käytännön työ eli miten teen materiaalia

Selailen paljon sekä sosiaalista mediaa, sosiaalista businesta (eli miten uudenlaista viestintäteknologiaa hyödynnetään työelämässä), liikuntaa ja terveyttä käsitteleviä blogea ja sivustoja. Lisäksi selainen ihan yleisiä uutisia ja Twitterin sekä Facebookin kautta kaikkea sekalaista, mitä ihmiset sinne suoltavat (yritän vaihtelevalla menestyksellä seurata mielestäni mielenkiintoisia ihmisiä, joilta tulee yllättävääkin materiaalia). Tämä toiminta on aika sattumanvaraista ja vaihtelevalla intensiteetillä tapahtuvaa.

Välillä, vastaan tulee jotain mielenkiintoista, josta tuntuu että irtoaisi jotain ajatuksia. Laitan linkin talteen Evernoteen (jos sinulla ei tätä ole jo käytössä, ota käyttöön, se on kätevä) myöhempää työstämistä varten, tai sitten teen siitä vain linkkipostauksen samantien.

Joskus kerään yhteen postaukseen pidemmältä ajalta jotain samaa aihetta käsittelevää materiaalia.

Ja joskus, teen ihan vain lonkalta ja tyhjältä pöydältä jotain, kuten tämän tekstin. Tai jos rehellisiä ollaan, tämän idean otin Jussi Riekin blogipostauksesta, jossa hän mietti bloggaamisen sujumista ja oppeja.

Tavoitteet

Mikä on sitten tämän kaiken tavoite? Mitä järkeä on kirjoittaa nettiin treenimateriaalia, tai hyvinvointimateriaalia, tai yleensä mitään? Eikö olisi parempi pitää ajatukset omina tietoina ja olla ”hilljaa”? Tai eikö kannattaisi julkaista vain jos on ”oikeasti tärkeätä” sanottavaa?

En tiedä onko tässä ”järkeä” mutta yksi tavoitteeni on kliseisesti verkostoitua, eli törmätä sattumalta sellaisiin henkilöihin, joilla on samoja arvoja tai kiinnostuksen kohteita. Urheiluun suhtautuminen tietyllä tavalla tai tiettyjen asioiden arvostaminen, tai joidenkin asioiden inhoaminen yhdistää sellaisiin ihmisiin, joista ei ilman avointa asioiden jakamista olisi koskaan kuullutkaan. Näiden ihmisten kanssa voi sitten parhaimmillaan vaikka törmätä livenä, treenata, perustaa seura, tehdä yhteinern seminaari tai luentosarja tai käydä juomassa smoothie tai bisse tai jotain muuta tärkeää.

Toinen tavoite on oppia. Oppia ensinnäkin kirjoittamaan paremmin, ja oppia uusia juttuja muilta vastaavaa tekeviltä. Bloggaaminen on hyvää kirjoittamistreeniä, sillä juttua tulee työstettyä sen verran, että sen ”kehtaa” julkaista mutta ei niin paljoa, että se jäisi ikuisesti työstövaiheeseen kuten Axl Rosen studiotyöskentely.

Ajoitus

Facebookin ollessa nykyisin toimistotyöväestöllä ilmeisen usein auki työaikana, suurin osa lukijoista on tavoitettavissa arkisin klo 9-11, siis jos puhutaan suomalaisista. Sen näkee ilhan selvästi kävijästatistiikoista. Siis, siihen aikaan kannattaa ajastaa tai julkaista käsin postauksensa. Toinen aktiivinen aika tuntuu olevan n. 9-11 illalla.

Muuta

Ei tässä nyt muuta. Suosittelen bloggaamista kaikille lämpimästi. Ei maksa mitään mutta antaa paljon.

http://www.flickr.com/photos/digitalrob70/3331262255/sizes/o/in/photostream/

Blogien voima pysyy säläviestien rinnalla?

Olen blogannut ja seurannut aktiivisesti blogeja useita vuosia. Jossain vaiheessa, kun Facebook ja Twitter veivät enemmän huomiotani niistä innostuttuani, unohdin blogien seuraamisen pointin, ja seurasin pitkään vain lyhyiden päivitysten virtaa ja sieltä löytyviä satunnaisia hyviä linkkejä. Välillä kuitenkin turhauduin sälään ja materiaalin pinnallisuuteen. Hyvän materiaalin löytyminen näistä lähteistä on mahdollista mutta filtteröinti on hankalaa ja todella paljon liikkuu pelkkää kopion kopion kopiota ja inspiroivia sanontoja. Toki siihen vaikuttaa se oma verkosto eniten, ei väline sinänsä. Välineiden luonne on erilainen, eikä FB:stä kannata odottaakaan samaa kuin blogeista.

Miksi blogit?

  • blogitekstit ovat löydettävissä mistä tahansa internetin kolkasta käsin, ne ovat avoimesti saatavilla kaikille, toisin kuin FB -päivitykset
  • blogitekstin linkki säilyy ajasta ikuisuuteen, joten jos teksti on hyvä, siitä voi olla iloa jopa vuosien ajaksi eri ihmisille
  • blogitekstiin mahtuu perusteluja ja taustatietoa paljon enemmän kuin lyhyeen statuspäivitykseen
  • parhaimmillaan blogiteksti herättää ajattelemaan ja toimimaan, tai se opettaa uusia asioita

Lue vaikka nämä pari esimerkkitekstiä alla. Vertaa sitten kokemusta siihen että seuraat puolen tunnin ajan omaa Facebook -virtaasi. Kummasta opit enemmän? Toki, kaikelle on paikkansa ja aikansa, mutta mun mielestä tällaisista hyvistä lähteistä kannattaa ottaa ilo irti ja ainakin tiedostaa mikä on mahdollista.

http://www.jussiriekki.fi/palautuminen/

http://bia.fi/blog/2012/05/harjoittelun-jaksottaminen-kamppailulajeissa/

http://k3fitness.fi/2012/04/ravintoideoita-aloittelevalle-salitreenaajalle/

http://www.super-sets.com/2012/06/20/leuanveto-ylavartaloliikkeiden-kuningas/

http://k3fitness.fi/2011/11/pysytaan-pystyssa/

Miten seurata?

Suosittelen tekemään tilin Google Readeriin. Sinne voi tilata vaikka nyt aluksi muutaman hyvän lähteen, ja sieltä on helppo lukea uusimmat jutut miltä koneelta tai päätelaitteelta tahansa. Reeder -sovellus on hyvä jos käyttää iOS -laitteita.

Blogien huonot puolet?

  • joudut näkemään vaivaa useita minuutteja virittääksesi Google Readerin käyttöön
  • syvääluotaavan blogitekstin lukeminen vie arvokasta aikaasi
  • hyvien lähteiden löytämiseen menee aikaa
  • jos alat kirjoittamaan blogia, siihenkin menee aikaa!

Eli, välineen luonteen takia päästään syvemmälle mutta se vie aikaa ja energiaa eri tavalla kuin Facebook -päivitysten selaaminen. Silti, on mahdollista että oppii jotain uutta tai enemmän jostain aiheesta. Itse seuraan molempia, joskus sälävirrassa tulee vastaan yllättäviä uusia hyviä lähteitä, joita otan sitten tarkempaan seurantaan.

Kahvakuulaklinikalle!

Varaa nyt aikasi maailmankaikkeuden edistyksellisimpään ja vähiten elitistiseen kahvakuulaoppiin! Ideana on nostoklinikka, eli hiotaan haluamaasi perusliikettä (työntö, tempaus, long cycle) parempaan suuntaan, käyttämällä hyväksi perinteistä koulutusta sekä videoanalyysia. Varaa aikasi samantien tai kysy lisää, yläreunan Yhteys -sivun kautta!

Katso lisäksi miten hieno juliste! Jaa Facebookissa!

20120629-113916.jpg

Kysymysmerkistä koiraan – missä vaiheessa olet?

Kuulin joskus työelämän (tai harrastustoiminnan) mallista, jossa käytetään samoja symboleita kuin BCG Growth Matrix -mallissa: kysymysmerkki, kirkas tähti, märehtivä lehmä ja räksyttävä koira. Malli kuvaa sitä miten työhön suhtautumisessa voi edetä.

1. kysymysmerkki


(http://www.flickr.com/photos/bilal-kamoon/6835060992/sizes/n/in/photostream/)

Uuten kuvioon tullessaan sitä on hämmentynyt, eikä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä mutta tahto selvittää ja oppia on kova. Sitä imee itseensä kaikki mahdolliset tiedot ja taidot ja oppi tarttuu hyvin.

Tässä olin kun luin ensimmäistä kertaa Pavelin Russian Kettlebell Challenge  -kirjaa joskus 2005 ja kun vedin jonkin verran myöhemmin ensimmäisiä kuulatreenejä muille. En tiennyt mitä olin tekemässä mutta halu oppia oli kova.

2. kirkas tähti


(http://www.flickr.com/photos/jenniferboyer/2110095567/sizes/n/in/photostream/)

Nyt hommat sujuvat, ja into on vielä kova, joten sitä alkaa saada oppimastaan kaiken irti. Into näkyy ulospäin ja ihminen loistaa kuin tähti viedessään asiaansa eteenpäin. Ongelmat ovat haasteita ja niistä osaa nauttia.

Tässä vaiheessa olin kun oli ekat kisavuodet käyty ja teimme yhdessä muiden kanssa uusia suunnitelmia kahvakuulaurheilun kehittämiseksi, järkkäsimme kisoja, liityimme painonnostoliittoon, vedin useita leirejä ja kursseja ja kaikki oli tosi hienoa. Tuntui että homma sujuu, koko ajan tulee uutta ja omakin kehitys menee eteenpäin. Kisasin aina kun pystyin ja osallistuin innolla kaikkeen mahdolliseen kahvakuuliin ja kisalajiin liittyen.

3. märehtivä lehmä


(http://www.flickr.com/photos/foilman/2731596501/sizes/n/in/photostream/)

Taidot on hiottu ja isot kuviot toimivat kuin itsestään eikä enää tarvitse panostaa niin paljoa. Homma tuntuu helpolta mutta entinen into puuttuu, vaikka tekeminen onkin sujuvaa, ehkä jopa liian helppoa. On vähän kaiken nähnyt olo mutta kuitenkin perustyytyväinen ja onnellinen ja rauhallinen.

Olen varmaankin jo jonkin aikaa ollut tässä vaiheessa. Laji on tuttu ja treeni on tuttua, en osaa tietenkään kaikkea mutta olen päässyt kokeilemaan rajojani lavoilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin, eikä kisaaminen sinänsä tarjoa niin paljon uutta kuin aikaisemmin vaikka siitä yhä nautinkin. Valikoin mihin lähden mukaan ja ymmärrän ettei minun tarvitse olla kaikessa mukana. Leirien ja treenien vetäminen on kivaa mutta tavallaan ”liian helppoa” eli alan kaivata uusia haasteita tekemiseen enkä oikein tiedä mistä niitä saisin. Kisatavoitteet motivoivat treenaamaan aalloittain ja pitävät virkeänä. Saan myös iloa siitä kun uudet nousevat tähdet menevät eteenpäin.

4. räksyttävä koira


(http://www.flickr.com/photos/57885329@N05/6065611771/sizes/n/in/photostream/)

Itse asia ei enää haasta eikä innosta. Mielekkäät haasteet puuttuvat, ja ainoa hupi tulee muiden toiminnan kyynisestä arvioinnista ja arvostelusta eli ”räksytyksestä”. Kommentit ovat kyynisiä muka-älykkäitä, ja usein uudet ideat tyrmätään ”ei tuo voi toimia koska ei se ennenkään ole toiminut” ja suhtautuminen lisäoppiin on ”ei mua kukaan voi enää tässä lajissa opettaa, tiedän kaiken”.

Tämä on vaihe, jossa en toivo vielä (tai koskaan kuulaurheilun suhteen) olevani. Ja jos olisin, en tiedä osaisinko myöntää sitä itselleni. Tässä tilanteessa pitää joko vaihtaa lajia tai sitten löytää siihen uusi tulokulma kokonaan, jossa sitten voi taas oppia paljon uutta ja päästä kierteen positiiviseen päähän mukaan.

Nyt mietin kovasti miten saisin uutta kulmaa treeni- ja kuulatekemiseen välttääkseni räksyttämisen. Yksi ajatus on kokeilla ohjaamiseen paria uutta palvelua, joiden toimivuudesta en tiedä mutta testaan kuitenkin. GS-historiikkiteksti on myös yksi mielenkiintoinen haaste. Yksi pidempiaikainen unelmani on myös ei-GS -kirjan kirjoittaminen mutta se ei ole vielä mitenkään hahmottunut.

iPad:n hyödyntäminen valmennuksessa ja treenissä

Kokeilin iPadia treenikäytössä viime kisaryhmässä ja myös tänään omissa treeneissä. Kivasti toimii.
  • Nostamisen voi kuvata peruskotelon avulla ilman kameramiestä
  • Nostamisen aikana siis valmentajalla mahdollisuus antaa välitöntä palautetta koska ei tarvitse keskittyä kuvaamiseen
  • Nostamisen jälkeen tekemistä voi katsoa heti vaikka hidastuksen kera hyvän kokoiselta näytöltä hyvällä kuvalla yhdessä, ilman että tarvitsee säätää piuhojen, tiedostomuotojen tai muun turhan parissa
  • Videon voi tarvittaessa tallentaa ja lähettää nettiin tai jonnekin muualle ja toki myös jälkikäsitellä joko padilla tai koneella
  • Toimii myös omassa treenissä, heti setin jälkeen voi katsoa miten sujui

Teknologia on parhaimmillaan silloin kun sitä voi hyödyntää oleellisten asioiden tekemisessä, esim kahvakuulaurheilun tukemisessa :)

Harjoittelun ja nostamisen laadusta – laatutalkoot

Tämä on sanoisinko erittäin tärkeää luettavaa etenkin kahvakuulaohjaajille ja -valmentajille mutta myös yhtä lailla oleellista tavalliselle harrastajalle, harrastelijakisaajalle, lajifanaatikolle ja nettiviisastelijalle.

http://www.kahvakuulaurheilu.net/kahvakuulaurheilun-laatutalkoot/

”toivomme, että jokainen ottaa omaksi henkilökohtaiseksi tavoitteekseen oman tekemisensä laadun parantamisen. Kukaan ei ole seppä syntyessään, vaan laadukkaat toistot syntyvät harjoituksen kautta. Toivomme myös, että jokainen valmentaja ja kahvakuulaohjaaja ottaa nämä laatutalkoot asiakseen ja vie tätä asiaa eteenpäin ohjattavilleen.”

Hieno projekti kahvakuulavaliokunnalta!

Mokailun tarve – Epäonnistumisen päivä

Tänään on kansallinen epäonnistumisen päivä. Se tarkoittaa sitä että meidän suomalaisten pitäisi hieman ottaa rennommin ja uskaltaa kokeilla asioita, joissa emme ole täydellisiä eli asettaa itsemme hieman naurunalaiseksi. Huom! Pointti ei ole naureskella muiden mokille, joka on meille liiankin helppoa, vaan kohdistaa katse omiin. Ei mikään helppo juttu kansalle, jolle häpeä on suurin mahdollinen uhka. Täällä ääritapauksissa mieluummin lahdataan koko oma perhe kuin myönnetään että on ongelmia esim. talouden tai mielenterveyden kanssa.

Mielestäni päivän idea on hyvä, ja se on hyvin ”punk rock”. Alkuperäisen punkkarit kuten Ramones tai Sex Pistols aloittivat soittamaan bändissä NYT koska halusivat soittaa. Heitä ei haitannut se että eivät osaa soittaa lainkaan. Kyse on siis tekemisen tahdosta, ilosta ja halusta ja ehkä jopa pakosta. Hankitaan osaamista aidon tekemisen kautta, ei piilouduta sertifikaattien taakse :)

Omat mokailuni liikunnan ihmeellisessä maailmassa

Thaikkuvalmentajani sanoi minulle aikoinaan että minulla on ”enemmän tahtoa kuin taitoa”. Ja se oli totta, en koskaan tullut hyväksi thainyrkkeilijäksi mutta pidin ottelemisesta ja tein sitä lyhyen aktiiviaikana kuluessa niin paljon kuin pystyin. Ottelut olivat mieleenpainuvia ja opettavia kokemuksia. Samaan aikaan törmäsin usein minua paljon parempiin thainyrkkeilijöihin, jotka eivät koskaan uskaltaneet nousta kehään, koska eivät olleet mielestään tarpeeksi hyviä.

Sama juttu GS:ssä. Olen tällä hetkellä käytyjen kisojen ja treenivuosien ja pidettyjen koulutusten perusteella Suomen kokenein GS-kisaaja ja varhaisin GS-kouluttaja. Määrät ovat silti pieniä verrattuna itäeurooppaan ja siellä oleviin Oikeisiin Nostajiin, tietenkin. Joka tapauksessa, teknisesti ja fyysisesti minua parempia nostajia on paljon. On myös paljon sellaisia potentiaalisia nostajia, jotka eivät ole vielä uskaltaneet sinne lavalle. Itse lähdin alussa täysin soitellen sotaan, ja tiesin sen ihan hyvin. Halusin, että saan aikaan efektin ”no jos tuo lähtee nostamaan niin kyllä minäkin”.

Kouluttamisessakin sama juttu. Aloin tekemään sitä jo ennen kuin minulla oli vielä yhtäkään ohjaajakoulutusta, joita minulla nyt on. Aluksi tekeminen oli haparoivaa, sittemmin kokemuksen kautta siitä on tullut varmempaa. Se on alue, jossa voi oppia ja kehittyä loputtomiin.

Jossain mielessä olen siis onnistunut  noudattamaan epäonnistumisen periaatetta omassa elämässäni. Ja olen oppinut suunnattomasti asioita, joita ei saa kirjoilta ja kursseilta tai DVD:ltä puhumattakaan netistä. Minulle on tärkeää näissä lajijutuissa sellainen kokemuksen kautta hankittu tieto ja taito, ja sellaista arvostan muissakin. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat laittaa koko persoonansa peliin vaikka eivät olekaan täydellisiä onnistujia. Ruohonjuuritasolla seuroissa ja treeniporukoissa on paljon tällaista heittäytymistä, vaikka se ei saakaan varsinaista palstatilaa. Kyse on loppujen lopuksi siitä valinnasta, että teenkö vai enkö tee. Kaikki muu on sitten selittelyä. Suosittelen siis heittäytymään.

Vaatiiko mokailu rohkeutta?

Kyse ei ole kuitenkaan mielestäni rohkeudesta, vaan jostain muusta. Tyhmyydestä ehkä? En ole itse rohkea, vaan päinvastoin surkea pelkuri. Olen taistellut huonoa itsetuntoa vastaan hirvittävän suuren osan elämääni, ja olen jättänyt todella monia hienoja juttuja kokeilematta pelon takia. ”mitähän noi musta ajattelee”, ”en voi koska en osaa” jne. Tuossa ylhäällä on vain tuollaisia esimerkkejä, joissa olen onnistunut olemaan välittämättä pelosta.

Uutena haasteena minulla on esitysten pitäminen eli julkinen puhuminen, jota olen päässyt harjoittelemaan todella paljon töissä viimeisen vuoden aikana, ja toki myös treenejä ja koulutuksia vetäessäni. Se on hurjaa ja samalla hauskaa, koska jälleen kerran olen ihan vihreänä liikenteessä, haluan vain kovasti oppia lisää. Periaatteessa siinäkin on sama kuvio kuin treenissä, harjoittelemalla oppii paremmaksi virheiden ja mokien kautta.

Toinen uusi juttu on kirjan kirjoittaminen, josta en tiedä oikein mitään mutta jota olen tehnyt keväästä asti. Katsotaan milloin saan sen julkaistua, tavoite on tämän vuoden puolella.

Ja taas kerran yksi epäonnistuminen: en osaa kirjoittaa tarpeeksi tiiviitä ja lyhyitä blogipostauksia. Hirveää jaarittelua! No, jos jaksoit tänne asti, toivotan sinulle tänään hyviä uusia mokia!

http://epaonnistumisenpaiva.fi/

Avoin, pelokas, paljas ja heikko esiintyjä

Avoin, paljas ja heikko esiintyjä

Uskoin joskus että on parempi piilottaa kaikki kuin näyttää muille. Olin jo lukiossa esimerkiksi hyvä englannissa mutta en koskaan kehdannut viitata tunneilla. Opettaja olikin yllättynyt kun sain luokan parhaita pisteitä kokeista vaikka olin antanut tunneilla sen käsityksen etten osaa mitään.

Esiintyminen on aina ollut minulla painajaismainen kokemus. Tai siis tietyllä tavalla aivan näihin päiviin asti. Noin vajaa vuosi sitten huomasin että pidänkin todella paljon julkisesta puhumisesta. Se oli vähän sen jälkeen kun olin ollut Gartnerin seminaarissa kuuntelemassa kyseisen lafkan tutkijoiden esityksiä. Ajattelin että haluan joskus olla vastaavassa tilaisuudessa puhumassa asioista, joista tiedän ja joista olen kiinnostunut, ja sittemmin sellaisia tilaisuuksia on siunaantunut. Ehkä avainjuttu olikin tuo kiinnostus. Nyt puhun osana päivätyötäni sosiaalisen median hyödyntämisestä työelämässä (vähän samaa kuin mitä blogissa paasaan välillä kahvakuulaurheilun suhteen, että miten paljon enemmän siitäkin voisi vielä saada irti tässä lajissa). Periaatteessa siis kyse on avoimuuteen kannustamisesta, ja sen hyötyjen esilletuomisesta.

Olen toki esiintynyt aika paljonkin kahvakuulaopetuskeikoila eri puolilla ja erilaisten ihmisten edessä, ja niiden tekeminen on helpottanut esiintymistä työyhteyksissä, ja olen alkanut nauttia siitä. Kahvakuulaopetus on tosin hyvin erilaista verrattuna työelämään, treeneissä on aivan sama minkälainen johtaja tai guru on mukana, hän hikoilee ja liikkuu samalla tavalla kuin muutkin. Samanlaisia ihmisiä tässä kaikki ollaan asemasta huolimatta. Muistan miten joskus ennen oli todella raskas velvollisuus jos piti pitää joku ns. asiallinen esitys, nykyisin odotan että milloin pääsen seuraavaksi ja mietin että mitä visuaalisia tehokeinoja voisin käyttää saadakseni pointin paremmin esille. Ennen mietin että kehtaanko / saanko / osaanko / voinko esiintyä, nyt mietin että miten tekisin sen mahdollisimman hyvin. Ihmeellistä miten asia sinänsä on pysynyt samana mutta oma suhtautuminen siihen on täysin eri ja se tekee asiasta kauhistuttavan sijaan odotetun.

Olen tosin vielä koko aiheessa ihan vihreä mutta koska olen aktiivisesti hakeutunut tilanteisiin, minulla on tänäkin syksynä tulossa useampi puhekeikka töiden merkeissä. Uskon että siitäkin on toisaalta hyötyä myös kahvakuulaopetukseen, sillä mitä enemmän tuota tekee, sitä paremmaksi siinä on mahdollista tulla. Ihan kuten nostamisessakin. On hienoa huomata pystyvänsä johonkin mihin ei aikaisemmin uskonut pystyvänsä, vaikka esiintymään auditorioissa useille pelottaville esimiestason henkilöille, jotka eivät aina ole aiheesta samaa mieltä.

Seth Godin kirjoitti jossain kirjassaan että julkinen esiintyminen on vähän samanlainen kokemus nykyihmiselle kuin milta savannilla olisi tuntunut kun joutuu petojen huomaamaksi/jahtaamaksi. Lavalla tai luokan edessä tai missä nyt ikinä valokeilassa onkaan, on täysin alasti (ei ainakaan aina siis ilman vaatteita vaan kuvainnollisesti) omana itsenään, ei ole pakopaikkaa ja kaikki tuijottavat. “Mitähän ne musta ajattelee?” on se kauhuskenaario. Häpäisenkö itseni? Pelko on isossa roolissa. Sydän hakkaa, kädet tärisevät, ääni vapisee. Mutta, jos on innostunut aiheestaan, pelko ei haittaa, se ei saa valtaa. Oikeastaan ehkä silloin kun myöntää sen jännityksen ja pelon ja tekee siitä huolimatta, sillä ei ole hirveästi merkitystä. Eikä ole ihmisten kuvitelluilla mielipiteilläkään.

Otsikon sana heikkous liittyy treenissäkin esiintyvään konjugaatiomenetelmään. Muistaakseni tuo oli se termi, joku viisaampi voi korjata. Se tarkoittaa että harjoittelija / valmentaja koko ajan seuraa tekemisen kehitystä, ja kiinnittää huomiota siihen mikä menee hyvin ja siihen mikä on heikkoa. Sitten, kun mennään eteenpäin, tehdään enemmän sitä missä ollaan huonoja ja heikkoja. Sitä kautta kokonaisuus menee eteenpäin. Tämä vaatii ns. munaa katsoa omia heikkouksia ja miettiä mitä niille voisi tehdä. Ei ole helppoa mutta se on hyvin palkitsevaa. Se ei ole mitään The Secret (minäminäminähaluanhaluanhaluan) -meininkiä vaan ihan raakaa reflektiota. Jos ei tiedä tai myönnä omia heikkouksiaan, ei voi aidosti olla vahva.

Oma yksi selkeä kehittämiskohde on järjestelmällisyys. Kun aloitan kouluttamisen tai paasaamisen, alan innostuessani hyvin helposti hyppiä aiheesta toiseen, ja vaikka saatan ollakin ihan innoissani ja fiilis voi olla korkealla, voi punainen lanka helposti kadota sekä itseltäni että varmasti muiltakin. Tätä pääsen harjoittelemaan jälleen sunnuntain tuomarikoulutuksessa, joka onneksi ei ole sinänsä luentoa vaan yhdessä opettelua mutta kuitenkin. Olisi hyvä olla looginen, jotta sisältö välittyisi selkeästi. Unohtamatta tietenkään innostusta, jos sellaista on.

Kuntoilubisnes on pikaruokaa ja urheilu slow foodia

Juuri mietin että mitä eroa on ns. pikakuntoilulla ja urheilulla, kun törmäsin urbaanin orangin hyvään tekstiin. Se löytyy tuolta lopusta.

Kunto, siis tämä tällainen tietämättömille myytävä ”saat nyt heti Kunnon ostamalla jotain näin ja näin monella eurolla”. Kyseessä on joku tietty ajankohta, johon mennessä halutaan näyttää tai vaikuttaa hyväkuntoiselta, tai siis ainakin tästä lähtökohdasta tätä käärmeöljyä yritetään myydä.

Jokainen, joka on edes kaksi kuukautta kuntoilumielessä liikkunut, tietää että muutamassa viikossa saa kyllä näkyvääkin muutosta aikaan, mutta ei siinä ihmeitä tehdä, oli treenimetodi sitten Jennifer Lopezin tai viime vuoden fitness-mestarin tai erikoisjoukkojen kouluttajan siunaama.

Sitten on olemassa urheilu. Mitä se on? No, yleensä se liittyy johonkin lajiin, sanotaan vaikka kahvakuulaurheiluun. Siinä järjestetään kisoja, joissa on tietyt säännöt. Tavoite ei ole vain voittaa joku yksittäinen kisa tai olla Kunnossa ensi viikolla, vaan tulla paremmaksi nostajaksi ajan kanssa. Tähän voi mennä vuosia. Siinä matkan varrella tulee oltua paremmassa ja huonommassa kunnossa, tulokset heittelevät mutta oppimista tapahtuu jatkuvasti, tiedosta muodostuu ymmärrystä ja siitä sitten käytännön muutoksia tekemiseen. Välillä homma junnaa paikallaan ja välillä sujuu hyvin. Kyseessä voi olla elinikäinen prosessi, kuten soittotaidon kehittäminen, koskaan ei tule valmista mutta matka on tärkeä.

Jokainen, joka on jotain urheilulajia joskus harjoitellut, tietää että mitään ei saa nopeasti. Ei vaikka ostaisi nyt heti ja saisi kaupan päälle DVD:n.

Silti, tämä kaikki on turhaa, jos tähän ei jostain ota kuvaa kireistä mimmeistä tai sikspäkeistä. Ilman niitä, mikään liikuntaan liittyvä sanoma ei ”myy”. Katsotaan mitä google kuvahaku tarjoaa (asetus ”saa käyttää uudelleen” on päällä, jotta ei rikottaisi tekijänoikeuksia).

 

 

Huomasitteko? Heti kun laitoin nuo kuvat, viesti selkeni ja muuttui automaattisesti uskottavaksi: Kun urheilet, saat sivutuotteena hyvän kunnon ja sixxxpäkit ja kaikki mutta eivät ne ole ikuisia eivätkä ne tule nopeasti.

’”Jos oikeasti haluamme kehittyä ja omaksua uusia asioita niin se vaatii aikaa, sitoutumista ja kärsivällisyyttä. On sanottu, että jos haluaa tulla todella hyväksi jossain niin se vaatii 10 000 tuntia harjoittelua. Voimme siis tulla todella hyväksi jossain 10 vuodessa jos harjoittelemme jokainen päivä kolmisen tuntia. Tässä on suuri ristiriita siihen kun nykymaailma nopeutuu jatkuvasti ja asiantuntijuutta alaan kuin alaan myydään viikonloppukurssilla. Samaa nopeaa muutosta ja kehitystä luvataan myös mainoksissa. Nykykulttuuri tuntuu olevan allerginen asioille jotka oikeasti vievät aikaa tai vaativat sitoutumista.”

urbaani oranki: Nirvanaan kuudessa viikossa.

Cate Imes ja ylianalyysi

http://kettlebellmasochist.blogspot.com/2008/12/back-to-basics.html

There is a tendency with many of us to want to learn everything at once….to over think. I think we don’t always realize that we lack the capacity to immediately utilize all the knowledge available on a given topic or physical skill.

Tuo on todella hyvin sanottu, ja pätee varmasti taas lajiin kuin lajiin. Vaikka saisin tietää heti harrastuksen alussa kaikki “salaisuudet” en voisi ottaa niitä käyttöön kuitenkaan vasta kuin ajan kanssa.

Tuon takia mikään ohjelma, tai kikkakolmonen ei tuo meille sitä teknistä läpimurtoa, vaan aika ja tekeminen. Itse ajattelen että yritän hyödyntää kaikkia tapoja: visuaalinen eli itseäni parempien nostamisen katselu livenä tai videolta, fyysinen eli tekeminen itse, muiden opettaminen, lukeminen. Kaikki vie eteenpäin pikku hiljaa.

Molemmat ääripäät, eli “hetimullekaikkinyt” tai “emmäkoskaanopituota” ovat täysin vääriä jo neurologisestikin. Ainoa tapa miten aivot oppivat jotain ovat toistojen ja tekemisen kautta, sitä ei voi nopeuttaa mutta jos ei tee mitään niin voi olla varma että ei koskaan opikaan. Joidenkin mukaan aivotkin koko ajan muodostavat itseään uudelleen, eli vaikka ei nyt juuri tänään vielä ole oppinut jotain asiaa, voi sitä alkaa tekemällä opettemaan. Ihan turha selittää että “koskamäenaloittanutjoviisivuotiaananiineimustaenäätulemitään” :)

Ja sitten tuo Toolin mainittu biisi ja jonkun siihen tekemä video:

 

black then white are all i see in my infancy.
red & yellow then came to be, reaching out to me,
lets me see.
as below, so above & beyond, i imagine.
drawn beyond the lines of reason.
push the envelope. watch it bend.
over thinking, over analyzing separates the body from the mind.
withering my intuition, missing opportunities & i must
feed my will to feel my moment drawing way outside the lines.
black then white are all i see in my infancy.
red and yellow then came to be, reaching out to me,
lets me see there is so much more &
beckons me to look through to these infinite possibilities.
as below, so above and beyond, i imagine.
drawn outside the lines of reason.
push the envelope. watch it bend.
over thinking, over analyzing separates the body from the mind.
withering my intuition leaving opportunities behind.
feed my will to feel this moment, urging me to cross the line.
reaching out to embrace the random.
reaching out to embrace whatever may come.
i embrace my desire to,
i embrace my desire to,
feel the rhythm, to feel connected enough to step aside & weep like a widow
to feel inspired, to fathom the power, to witness the beauty,
to bathe in the fountain,
to swing on the spiral,
to swing on the spiral,
to swing on the spiral of our divinity & still be a human.
with my feet upon the ground i move myself between the sounds & open wide to suck it in.
i feel it move across my skin.
i’m reaching up & reaching out.
i’m reaching for the random or what ever will bewilder me.
what ever will be willed on me.
& following our will & wind we may just go where no one’s been.
we’ll ride the spiral to the end & may just go where no one’s been.
spiral up. keep going.
spiral up. keep going.
spiral up. keep going.
spiral up. keep going.

http://www.sing365.com/music/lyric.nsf/Lateralus-lyrics-Tool/D879C6BEFCA2AA0548256A57002CF25C

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 4 816 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: