CrossFit Espoo ja kahvakuulan nostamisen perusteet – kiitos!

Kävin tänään vetämässä CrossFit Espoo -salilla kahvakuulan nostamisen perusteet -seminaarin, eli käytännössä intron kahvakuulaurheiluun. Hieno sali ja porukalla hyvä henki, mitä muuta voi toivoa. Kiitos osallistuneille!

20120520-145449.jpg

20120520-145758.jpg

iPad:n hyödyntäminen valmennuksessa ja treenissä

Kokeilin iPadia treenikäytössä viime kisaryhmässä ja myös tänään omissa treeneissä. Kivasti toimii.

 

 

 

  • Nostamisen voi kuvata peruskotelon avulla ilman kameramiestä
  • Nostamisen aikana siis valmentajalla mahdollisuus antaa välitöntä palautetta koska ei tarvitse keskittyä kuvaamiseen
  • Nostamisen jälkeen tekemistä voi katsoa heti vaikka hidastuksen kera hyvän kokoiselta näytöltä hyvällä kuvalla yhdessä, ilman että tarvitsee säätää piuhojen, tiedostomuotojen tai muun turhan parissa
  • Videon voi tarvittaessa tallentaa ja lähettää nettiin tai jonnekin muualle ja toki myös jälkikäsitellä joko padilla tai koneella
  • Toimii myös omassa treenissä, heti setin jälkeen voi katsoa miten sujui

 

 

 

Teknologia on parhaimmillaan silloin kun sitä voi hyödyntää oleellisten asioiden tekemisessä, esim kahvakuulaurheilun tukemisessa :)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

11.2.2012 Kahvakuulaharjoittelun perusteet -kurssi Hyvinkäällä

Opi nostamaan kahvakuulaa turvallisesti ja tehokkaasti!

3h kurssi kahvakuulan nostamisen perusteista Hyvinkäällä la 11.2.2012 klo 16- 19, Hyvinkään yhteiskoulun palloilusalissa (Uudenmaankatu 17, 05800 Hyvinkää).

Ilmottaudu mukaan tästä: http://bit.ly/ydDsgI

Kenelle kurssi on tarkoitettu?:

  • aloittelijoille, joilla ei ole vielä kokemusta kahvakuulaharjoittelusta
  • kokeneille harjoittelijoille tai kilpailijoille, jotka haluavat saada henkilökohtaista palautetta nostotekniikastaan
  • kahvakuulaohjaajille, jotka haluavat paneutua perusliikkeiden tekniikkaan
  • liikunnanohjaajille, jotka haluavat alkaa ohjaamaan kahvakuulaharjoittelua ja haluavat saada hyvän tuntuman perusliikkeisiin

Kurssille otetaan 12 ensin ilmoittautunutta. Ota mukaan oma kuula, vesipullo ja sisäliikuntavarusteet. Kuulaa on myös mahdollista lainata jos et omista sellaista vielä.

Ohjelmassa heilautus, punnerrus, vauhtipunnerrus,  työntö sekä tempaus eli kahvakuulaharjoittelun perusliikkeet. Liikkeitä käydään läpi nostamisen perusteiden näkökulmasta.

Ohjaajana minä eli kokenut kahvakuulaurheilija ja -ohjaaja Marko Suomi: http://marksgs.wordpress.com/markosuomi/

Kurssin hinta 50€. Jos tuot oman kuulan niin hinta on 45€. Paikalla on joka tapauksessa eri painoisia kuulia kokeilemista varten.

Maksu etukäteen, maksutiedot saat ilmottautumisen jälkeen sähköpostiin.

Ilmottautumislomakkeen linkki vielä kerran: http://bit.ly/ydDsgI

Lisätietokyselyt joko puhelimella 050 3441312 tai maililla markosuomi@gmail.com

Kahvakuulakurssille viime hetken vapaita paikkoja

Ensi lauantain (7.1) kurssille tuli tällä viikolla muutama yllätysperuutus. Eli, mukaan mahtuu vielä, tuosta voi ilmottautua:

https://docs.google.com/spreadsheet/viewform?formkey=dDZVT1RUMGhiUGVGVDdrcnE4cUM0V2c6MQ

Lisäksi, olen pitämässä helmikuussa uutta kurssia kahvaluulan nostamisen perusteista. Päivämäärä ei ole vielä selvillä mutta samanlainen 3 tunnin pläjäys on tiedossa.

Vielä yksi tärkeä asia on se että Ryhti järjestää salikisat 29.1. Lisätietoa ilmestyy kahvakuulafoorumille ensi viikolla. Mark your calendars, bitches!

 

Kahvakuulaharjoittelun perusteet -kurssi 7.1.2012 Hyvinkäällä

Opi nostamaan kahvakuulaa turvallisesti ja tehokkaasti!

3h kurssi kahvakuulaharjoittelun perusteista Hyvinkäällä 7.1.2012 klo 10 – 13, Hyvinkään yhteiskoulun palloilusalissa (Uudenmaankatu 17, 05800 Hyvinkää).

Ilmottaudu tästä 3.1.2012 mennessä: http://bit.ly/tstUHl

Aikaisempaa kokemusta ei vaadita. Kurssille otetaan 15 ensin ilmoittautunutta. Ota mukaan oma kuula, vesipullo ja sisäliikuntavarusteet. Kuulaa on myös mahdollista lainata jos et omista sellaista vielä.

Ohjelmassa heilautus, punnerrus, vauhtipunnerrus,  työntö sekä tempaus eli kahvakuulaharjoittelun perusliikkeet.

Ohjaajana minä eli kokenut kahvakuulaurheilija ja -ohjaaja Marko Suomi: http://marksgs.wordpress.com/markosuomi/

Kurssin hinta 50€. Jos tuot oman kuulan niin hinta on 45€. Paikalla on joka tapauksessa eri painoisia kuulia kokeilemista varten.

Maksu etukäteen laskulla, jonka saat ilmottautumisen jälkeen 2.1.2012.

Ilmottautumislomakkeen linkki vielä kerran: http://bit.ly/tstUHl

Facebook -tapahtuma on täällä (muista silti ilmottautua lomakkeella!): https://www.facebook.com/events/314659688555166/

Lisätietokyselyt joko puhelimella 050 3441312 tai maililla markosuomi@gmail.com

Avoin, pelokas, paljas ja heikko esiintyjä

Avoin, paljas ja heikko esiintyjä

Uskoin joskus että on parempi piilottaa kaikki kuin näyttää muille. Olin jo lukiossa esimerkiksi hyvä englannissa mutta en koskaan kehdannut viitata tunneilla. Opettaja olikin yllättynyt kun sain luokan parhaita pisteitä kokeista vaikka olin antanut tunneilla sen käsityksen etten osaa mitään.

Esiintyminen on aina ollut minulla painajaismainen kokemus. Tai siis tietyllä tavalla aivan näihin päiviin asti. Noin vajaa vuosi sitten huomasin että pidänkin todella paljon julkisesta puhumisesta. Se oli vähän sen jälkeen kun olin ollut Gartnerin seminaarissa kuuntelemassa kyseisen lafkan tutkijoiden esityksiä. Ajattelin että haluan joskus olla vastaavassa tilaisuudessa puhumassa asioista, joista tiedän ja joista olen kiinnostunut, ja sittemmin sellaisia tilaisuuksia on siunaantunut. Ehkä avainjuttu olikin tuo kiinnostus. Nyt puhun osana päivätyötäni sosiaalisen median hyödyntämisestä työelämässä (vähän samaa kuin mitä blogissa paasaan välillä kahvakuulaurheilun suhteen, että miten paljon enemmän siitäkin voisi vielä saada irti tässä lajissa). Periaatteessa siis kyse on avoimuuteen kannustamisesta, ja sen hyötyjen esilletuomisesta.

Olen toki esiintynyt aika paljonkin kahvakuulaopetuskeikoila eri puolilla ja erilaisten ihmisten edessä, ja niiden tekeminen on helpottanut esiintymistä työyhteyksissä, ja olen alkanut nauttia siitä. Kahvakuulaopetus on tosin hyvin erilaista verrattuna työelämään, treeneissä on aivan sama minkälainen johtaja tai guru on mukana, hän hikoilee ja liikkuu samalla tavalla kuin muutkin. Samanlaisia ihmisiä tässä kaikki ollaan asemasta huolimatta. Muistan miten joskus ennen oli todella raskas velvollisuus jos piti pitää joku ns. asiallinen esitys, nykyisin odotan että milloin pääsen seuraavaksi ja mietin että mitä visuaalisia tehokeinoja voisin käyttää saadakseni pointin paremmin esille. Ennen mietin että kehtaanko / saanko / osaanko / voinko esiintyä, nyt mietin että miten tekisin sen mahdollisimman hyvin. Ihmeellistä miten asia sinänsä on pysynyt samana mutta oma suhtautuminen siihen on täysin eri ja se tekee asiasta kauhistuttavan sijaan odotetun.

Olen tosin vielä koko aiheessa ihan vihreä mutta koska olen aktiivisesti hakeutunut tilanteisiin, minulla on tänäkin syksynä tulossa useampi puhekeikka töiden merkeissä. Uskon että siitäkin on toisaalta hyötyä myös kahvakuulaopetukseen, sillä mitä enemmän tuota tekee, sitä paremmaksi siinä on mahdollista tulla. Ihan kuten nostamisessakin. On hienoa huomata pystyvänsä johonkin mihin ei aikaisemmin uskonut pystyvänsä, vaikka esiintymään auditorioissa useille pelottaville esimiestason henkilöille, jotka eivät aina ole aiheesta samaa mieltä.

Seth Godin kirjoitti jossain kirjassaan että julkinen esiintyminen on vähän samanlainen kokemus nykyihmiselle kuin milta savannilla olisi tuntunut kun joutuu petojen huomaamaksi/jahtaamaksi. Lavalla tai luokan edessä tai missä nyt ikinä valokeilassa onkaan, on täysin alasti (ei ainakaan aina siis ilman vaatteita vaan kuvainnollisesti) omana itsenään, ei ole pakopaikkaa ja kaikki tuijottavat. “Mitähän ne musta ajattelee?” on se kauhuskenaario. Häpäisenkö itseni? Pelko on isossa roolissa. Sydän hakkaa, kädet tärisevät, ääni vapisee. Mutta, jos on innostunut aiheestaan, pelko ei haittaa, se ei saa valtaa. Oikeastaan ehkä silloin kun myöntää sen jännityksen ja pelon ja tekee siitä huolimatta, sillä ei ole hirveästi merkitystä. Eikä ole ihmisten kuvitelluilla mielipiteilläkään.

Otsikon sana heikkous liittyy treenissäkin esiintyvään konjugaatiomenetelmään. Muistaakseni tuo oli se termi, joku viisaampi voi korjata. Se tarkoittaa että harjoittelija / valmentaja koko ajan seuraa tekemisen kehitystä, ja kiinnittää huomiota siihen mikä menee hyvin ja siihen mikä on heikkoa. Sitten, kun mennään eteenpäin, tehdään enemmän sitä missä ollaan huonoja ja heikkoja. Sitä kautta kokonaisuus menee eteenpäin. Tämä vaatii ns. munaa katsoa omia heikkouksia ja miettiä mitä niille voisi tehdä. Ei ole helppoa mutta se on hyvin palkitsevaa. Se ei ole mitään The Secret (minäminäminähaluanhaluanhaluan) -meininkiä vaan ihan raakaa reflektiota. Jos ei tiedä tai myönnä omia heikkouksiaan, ei voi aidosti olla vahva.

Oma yksi selkeä kehittämiskohde on järjestelmällisyys. Kun aloitan kouluttamisen tai paasaamisen, alan innostuessani hyvin helposti hyppiä aiheesta toiseen, ja vaikka saatan ollakin ihan innoissani ja fiilis voi olla korkealla, voi punainen lanka helposti kadota sekä itseltäni että varmasti muiltakin. Tätä pääsen harjoittelemaan jälleen sunnuntain tuomarikoulutuksessa, joka onneksi ei ole sinänsä luentoa vaan yhdessä opettelua mutta kuitenkin. Olisi hyvä olla looginen, jotta sisältö välittyisi selkeästi. Unohtamatta tietenkään innostusta, jos sellaista on.

Pyydän palvelusta: Avoimet ruusut ja risut

Pyydän palvelusta: Jos olet ollut kurssillani tai koulutuksessani, laita tuonne  alla olevan linkin takana olevalle sivulle halutessasi palautetta opetuksesta. Kommentit jäävät näkyviin, ja voit valita annatko palautteen omalla nimelläsi tai salanimellä. Kerro myös mistä koulutuksesta oli kyse, ja suosittelisitko muillekin. Kiitos!

Avoimet ruusut ja risut

Kahvakuulaharjoittelun perusteet -kurssi 19.2.2011 Hyvinkäällä

4h kurssi kahvakuulaharjoittelun perusteista Hyvinkäällä 19.2.2011 klo 13 – 17, Hyvinkään yhteiskoulun juhlasalissa (Uudenmaankatu 17, 05800 Hyvinkää).

Opi nostamaan kahvakuulaa turvallisesti ja tehokkaasti!

Aikaisempaa kokemusta ei vaadita. Kurssille otetaan 15 ensin ilmoittautunutta. Et tarvitse omaa kuulaa, ota mukaan vesipullo ja sisäliikuntavarusteet.

Ohjaajana kokenut kahvakuulaurheilija ja -ohjaaja Marko Suomi: http://marksgs.wordpress.com/markosuomi/

Kurssin hinta 60€. Maksu joko etukäteen laskulla tai paikan päällä käteisellä.

Ilmottaudu mukaan tällä lomakkeella:

https://spreadsheets.google.com/viewform?formkey=dGxMNWYxVDJoX0lBVFFENXp4NHBRQ3c6MQ

 

Tervetuloa!

Lisätiedot ja kysymykset: markosuomi@gmail.com tai 050 344 1312

Tuplabuukkaus

Hyvinkään Opiston kahvakuulakurssille (alkaa ensi viikolla) oli ilmottautunut yli 30 henkeä, ja vain ensimmäistä pääsee mukaan. Olin tänään opettajakokouksessa ja siellä sai sitten tietää kurssin tilanteen. Olen tuosta kurssista innoissani, hyvä tilaisuus opettaa nostamisen perusteita rauhassa, 4 puolentoista tunnin kertaa syyskuun aikana. Lift!

Syksyn 2010 kahvakuulakoulutushinnasto, henkilökohtainen valmennus

Tässä tämän syksyn koulutushinnastoni kokonaisuudessaan:

henkilökohtainen valmennus: 30€/h

pienryhmät (2-45hlö), sopimuksen mukaan

Koulutus/valmennus voi pitää sisällään esim. kahvakuulatekniikkaopetusta, treeniä, tavoitteiden mietintää, ohjelmien suunnittelua tai näiden yhdistelmiä. Räätälöidään sen mukaan mitä tarvitset. Treenit tapahtuvat omalla kahvakuulastudiollani tai ulkona tai tarvittaessa myös muissa tiloissa Hyvinkään alueella ja lähistöllä.

Metodit: olen erikoistunut kahvakuulan nostamisen tekniikkaan, ja sitä kautta kahvakuulaharjoittelulla fyysisen kunnon parantamiseen, ja opetan sitä siis muille. Uskon että kun opettelee hyvän tekniikan perusliikkeissä eli nostamisen perusteet, treenistä saa eniten irti ja siitä on sitä kautta iloa pitkällä tähtäimellä.

Ole yhteydessä ja sovi aika!

Tuolla lisää aiheesta: http://marksgs.wordpress.com/kahvakuulakoulutus/

Oppia opistolta

Ensi kuussa pääsen kokeilemaan uutta juttua, nimittän kurssin vetämistä Hyvinkään Opistolla (entiseltä nimeltään kansalaisopisto). Ei niin kovinkaan yllättäen aiheena on kahvakuulaharjoittelu :) Tuossa alla linkin takana tiedot mutta tiivistettynä kyseessä 4 puolentoista tunnin sessiota, joissa opetellaan perusteet nostamisesta kuulilla. Porukkaa otetaan maksimissaan 15 ja ilmottautumiset ovat ensi viikolla.

http://www.hyvinkaa.fi/Opetus-ja-koulutus/HyvinkaanOpisto/Kurssitarjonta/Tanssi-ja-liikunta/#kahva

Odotan tuota kovasti, vaikka kursseja on tullut vedettyä monenlaisia niin ei vielä kertaakaan tuollaista vastaavaa monen kerran kokonaisuutta mutta uskon että tuo on hyvä tapa oppia koska juttua pääsee kertaamaan usein ja pieni ryhmä varmistaa että ehtii kaikkia neuvomaan.

Ajattelin itsekin mennä opistolle parille kurssille syksyllä, esiintymistaitokurssille ja ehkä myös Asahiin. Esiintyminen ja ihmisten edessä puhuminen on pirullisen vaikeaa sekä jännittävää mutta siksi varmaan hakeudunkin sellaisiin tilanteisiin että oppisin paremmaksi siinä. Nyt oikeastaan tuo kuulan nostelu on sinänsä “helppoa” fyysiseltä osaltaan mutta oleellisen tiedon välittäminen toisille niin että he ymmärtäisivät miksi mitäkin tehdään on haastavaa. Kun jotain on tehnyt kauan, monet asiat alkavat tuntua itsestään selviltä, eikä niitä aina muista kertoa vaikka siitä olisikin kuulijalle hyötyä. Mutta, tämä koulutustouhu tai koko elämä on jatkuvaa oppimista, eikö?

Kahvakuulakoulutus, henkilökohtainen valmennus

Alan tarjoamaan henkilökohtaista valmennusta elokuun alusta omalla kahvakuulastudiollani sekä Hyvinkään ulkoilumaastoissa arki-iltoina ja viikonloppuisin sopimuksen mukaan. Aseina ovat yhdessä asetetut tavoitteet, kehonhallinta ja nostamisen perusteiden opettelu ja/tai tekeminen kahvakuulilla. Tarpeen mukaan voidaan soveltaa kuntopalloja, vastuskumeja, voimistelurenkaita yms.

Jos sinua kiinnostaa kahvakuulaharjoittelu, harjoitusohjelmat, nostotekniikoiden oppiminen, ruokavaliovinkit, johonkin tavoitteeseen eteneminen, ole yhteydessä.

Homma toimii siten että varaat ajan, sitten nähdään studiolla ja katsotaan yhdessä läpi tavoitteita ja tarpeita treenin suhteen ja sitten sovitaan miten edetään. Tämä ensimmäinen tutustumiskäynti studiolla ei maksa mitään.

Laitan lisätietoa vielä tarkemmin kunhan pääsen lomarytmistä mutta alla olevilla yhteystiedoilla voit kysellä jo tässä vaiheessa:

markosuomi@gmail.com

050 344 1312

Opetuskeskitys

Mietin sellaista että nyt on hyvä aika keskittää hieman kahvakuulaopetustoimintaa. Suunnittelin että Ryhdin ilmaisten treenien (http://ryhti.wordpress.com) ja sen puitteissa tulevien leirien lisäksi vetäisin jatkossa tilausleirejä ja -tunteja enimmäkseen tuossa samassa puistossa. Siis toki mikäli asiakas on valmis sinne tulemaan :)

Päätin vain että ainakin kevään, kesän ja syksyn ajaksi reissaaminen eri puolella kuulakasan kanssa saa riittää mulle, vaikka se sinänsä kivaa onkin.

Oikeastaan, pääviestinä sellaista että jos joku siellä kaipaa kahvakuulaan tutustumista tai vastaavaa, heitän tässä kutsun tulla Ryhdin treeneihin kokeilemaan minkälaista kahvakuulaharjoittelu on. Ei maksa mitään, näkee muiden tekevän ja pääsee itse kokeilemaan.

Jos sitten haluat vaikka nyt työporukalle jonkun yksityissession, sekin onnistuu tarvittaessa tuolla samassa puistossa, ei tietenkään enää ilmaiseksi :)

Olen aika täpinöissäni kokonaisuutena tuosta ulkotreenikuviosta. Se mahdollistaa todella pienellä kynnyksellä monipuolisen treenin, voi tehdä ihan peruskuulailua tai gs:ää tai mitä vaan ristiinkuntoilua :) Miksi oikeastaan ollenkaan treenata sisällä, ainakin näin konttorirotan näkökulmasta siellä tulee oltua muutenkin ihan liikaa? Kaikki pihalle!

Kahvakuulaharjoittelun perusteet -kurssiesitys

Tuossa alla kurssirungon ensimmäinen versio Slidesharessa (suora linkki tässä). Esitystä saa vapaasti käyttää omilla kursseilla jos mainitsee lähteen. Idea on että tuota voi käyttää ohjatessaan muistilistana tai näyttää osaa kalvoista vaikka ruudulta samalla kun selittää.



Saa kommentoida.

Yksinkertainen kahvakuulaohjelman runko

Osat:
- GS eli kisanostot, tempaus, työntö, LC, yhdellä tai kahdella kuulalla
- lihaskuntojumppa
- peruskunto

GS:
- aikasarjoina, pyramideina tai jonain muuna, kuitenkin pitkiä sarjoja sellaisella kuulalla että minuuteissa mennään yli viiden tai toistoissa kymmeniin
- kaikki liikkeet (tai 2 kolmesta) samassa sessiossa vaikka niin että yksi on pääosassa
- päälle apuliikkeet eli: raskaat OAJ:t, raskaat heilurit, kyykkyhypyt

Lihaskuntojumppa:
- GS:n aukkojen paikkaus: soutu, punnerrus eteen, leuat, punnerrus ylös, kyykky, veto maasta,  core
- circuittina tai perus 3×10 tai vaikka restpausella, tai joku Enamaitin valmis treeni, ehkä jopa crossfitin joku hyvä jumppa
- painot tarpeen mukaan, voimailijoille raskaammat painot, jumppaajille kevyemmät
- voi tehdä millä tahansa varusteilla, salilaitteilla, kuulilla tai millä tahansa mitä löytyy ja on saatavilla

Peruskunto:
- juoksu, sauvakävely, uinti, pyöräily, joku pallopeli jne
- tasatahtinen pitkä tai vetointervallit, tarpeen mukaan

Noiden jakaminen viikkoon sitten tavoitteiden mukaan, se mikä on tärkeintä saa isomman roolin. Idea on että jokainen osa-alue palvelee jotain tarkoitusta.

Lisäksi: Kehon liikeratojen tarkistamista ja ylläpitoa eli mobbausta eli liikkuvuusharjoittelua päivittäin heti aamusta.

Perustelut:

- mielestäni klassiset perusliikkeet eli GS -nostot ovat kahvakuulaharjoittelun suola, niistä saa välineen tuomat edut parhaiten varsinkin tekemällä pitkiä sarjoja

- lihaskuntojumppaa voi tehdä millä tahansa keinolla, pääasia mielestäni että viikkotasolla tulee tehtyä kaikkia noita yleisiä isoja liikesuuntia. Jos näiden jälkeen jää aikaa ja energiaa lillukanvarsien hiomiseen eli yksittäisten lihaksien pumppaamiseen, miksipä ei mutta se ei saisi mielestäni tulla kokonaisuuuden tielle.

Tavoitteista:

- jos on joku treenitavoite, kannattaa mielestäni sen harjoittaminen ottaa etusijalle harjoittelussa ja testaa etenemistäsi säännöllisesti, esim. kuukauden välein

- jos ei ole tavoitetta, silloin ei tarvitse miettiä testaamista tai painotuksia, kunhan pitää itsensä liikkeessä säännöllisesti ja nauttii

Lisälukemista:

Aikasarja ja kahvakuulan nostamisen tekniikkat: http://kettlebellmasochist.blogspot.com/

Liikesuunnat: http://www.mikemahler.com/articles/5pillars.html

Tuossa vielä linkki generaattoriin, joka tekee simppeleitä kuula-ohjelmia täyttämään tuota lihaskuntojumppa -osuutta, voi soveltaa myös käsipainolla tms:

http://kettlebell-workout.com/

http://www.mikemahler.com/articles/5pillars.html

Kahvakuulaharjoittelun perusteet -leiri Hyvinkäällä la 10.4.2010 klo 12

Aika: ovet auki klo 12, harjoittelu alkaa klo 12:30 ja päättyy klo 16, jonka jälkeen suihkumahdollisuus

Paikka: Talvisillan koulu, Heleniuksenkatu 27, Hyvinkää

Ohjelma: Kahvakuulaharjoittelun perusliikkeiden opetusta: otteet kuulasta, heiluri, rinnalleveto, punnerrus, työntö, tempaus. Pääpaino tekniikassa ja liikkeiden turvallisessa suoritustavassa, otetaan myös esimerkkiharjoituksia aikasarjoina, intervalleina ja/tai circuitteina eli hikoilemaankin varmasti pääsee. Idea kuitenkin oppia ja päivittää taitoja, ei rääkätä ketään.

Kohderyhmä ovat tavalliset ihmiset, jotka haluavat oppia liikkeet ja toisaalta sellaiset, jotka haluavat opettaa liikkeitä eteenpäin muille omissa treeneissään/valmennuksessaan. Itse ajattelen että perusliikkeet ovat lähtökohta joita jokainen sitten soveltaa omien tai treenattaviensa tarpeidensa mukaan. Kun perusliikkeet osaa hyvin, on helpompi myös lähteä kokeilemaan eri variaatoita.

Tavoite: Tiedät mitä ovat kahvakuulaharjoittelun perusliikkeet ja osaat soveltaa niitä turvallisesti omassa harjoittelussasi kotona, salilla tai omien treenattaviesi kanssa

Mitä tarvitset mukaan: mukavat sisäliikuntavaatteet, sisäkengät (tai voit harjoitella myös paljain jaloin) sekä vesipullo

Tuon kuulia paikan päälle, eri kokoja ja malleja.

Hinta: 50€

Mukaan mahtuu 15 treenaajaa.

Ilmoittautumiset 6.4.2010 mennessä osoitteeseen markosuomi@gmail.com tai puhelimitse numeroon 050 344 1312

http://www.facebook.com/event.php?eid=322858787136

Missio (…n impossible?)

Missioni opettamisessa kahvakuulan suhteen on se että jokainen osaa ns. kuulan käytön perusteet. Kahvakuulaahan voi käyttää kilpaurheiluun (kahvakuulaurheilu eli Girevoy Sport eli GS), ihan vaan kuntoiluun, kaikenlaiseen akrobatiaan ja jonglööräykseenkin, voimailuun, oman päälajin tukiharjoitteluun yms yms yms. Mutta, oma kokemukseni keskittyy periaatteessa GS:ään, joka taas nojaa vahvasti tekniikkaan eli perusliikkeiden perusteisiin. En tiedä esim. miten oikeasti jonkun tietyn lajin urheilijan pitäisi hyödyntää kahvakuulaharjoittelua lajinsa tueksi, miten voisinkaan, sillä en ole ko. lajin valmentaja.

Ajattelen niin että kun välineestä opettaa ihmiselle perusteet, hän voi sen jälkeen lähteä soveltamaan sitä omiin tavoitteisiinsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Vähän sama kuten se että ennen kuin voi hypätä pituutta, pitää osata juosta ja sitä ennen kävellä. Jos haluaa kahvakuulasta voimailuvälineen niin ensin pitää opetella perusotteet ja perusliikkeet, ja sen jälkeen lisätä tehoja ja/tai painoja. Se on sitten jokaisen oma asia mille tielle näillä perustiedoilla lähtee, tie on joka tapauksessa auki moneen suuntaan. Joku löytää itsensä kisalavalta, toinen tekemässä yhden jalan kyykkyjä kuulan kanssa bosupallon päältä ja kolmas tekee ylitöitä että saisi säästettyä 64kg kuulaan ja neljäs kuntoilee kotona koska ei ehdi tai halua mennä salille :)

Oikeastaan olen sitä mieltä että jokaisen suomalaisen pitäisi osata nuo kahvakuulaharjoittelun perusteet. Ne ovat mielestäni samaa fyysisen kulttuurin perustusta kuin etunojapunnerrukset tai leuanvedot tai lenkin juokseminen, ja on suorastaan järjetöntä olla osaamatta niitä. :)

Ohjaukseen liittyvät yhteystiedot

Jos sinulla on kysyttävää kahvakuulaohjaukseen liittyen, näillä saa kiinni:

050 344 1312

markosuomi@gmail.com (myös GTalk:ssa sama osoite)

http://www.twitter.com/markosuomi

http://www.facebook.com/markosuomi

Samoilla välineillä saa ottaa yhteyttä muihinkin aiheisiin liittyen :)

Tulossa: Kahvakuulaleiri Hyvinkäällä la 10.4.2010

Vedän kahvakuulaleirin Hyvinkäällä la 10.4.2010, tarkemmat tiedot kuten kellonajat ja hinnat lähiaikoina. Ohjelmassa tulee olemaan perusliikkeidet opettelua n. 3 tunnin ajan, joten leiri sopii kaiken tasoisille harjoittelijoille.

Jatkossa infot leireistä yms. myös tuon linkin takana olevalla Facebook -sivulla:

Facebook -sivu

Idea on että ohjauksia voi kommentoida tai niistä voi esittää kysymyksiä mahdollisimman pienellä kynnyksellä. 300 vuotta vanha rautapallo ja uusi sosiaalinen media sopivat hyvin yhteen :)

potku.net kahvakuulaleiri 12.9.2009

Tutustuin potku.net:n päällikköön Mikaan joskus miljoona vuotta sitten keho.net:ssa. Tänä keväänä hän ehdotti että mitäs jos tulisin Tampereelle vetämään potku.net:n porukalle kuulaleirin, ja tietty vastasin heti että kyllä! Oli jo aikakin vihdoin tavata livenä. Muutenkin, en ollut koskaan aikaisemmin vetänyt treenejä Tampereella, vaikka se onkin monella eri tavalla keskeinen paikka suomalaiselle kahvakuulailulle :)

Leirin teemana oli kahvakuulatreenin perusteet, ja niitä myös jauhettiin. Aloitimme jumpat kauniilla Pyynikin rannalla mutta sade yllätti, ja siirsimme itsemme ja kuulat Nääshallin budo-osastolle. Itse siirtyminen teki vaikutuksen, kaikki reilu 20 leiriläistä ja kuulat liikkuivat paikasta toiseen todella nopeasti, eikä kovinkaan paljoa hyvää treeniaikaa mennyt hukkaan. Tässä vaiheessa täytyykin kiittää Mikaa ja Elinaa hyvin hoidetuista järjestelyistä, näki etteivät ole ihan ensimmäistä kertaa kaitsemassa sekalaista kamppailijaporukkaa.

Itse on vaikea jälkeenpäin muistella leirien yksityiskohtia, kun itse on vetämässä, sillä huomio kiinnittyy niin intensiivisesti itse ohjaamiseen. Tällä kertaa teimme liikkeitä järjestyksessä: heiluri, rive, punnerrus, vauhtipunnerrus, tempaus ja työntö. Päälle tehtiin muutama sirkusliike ja sitten loppuun perusliikkeillä kuntopiirin tapainen. Eli aika pitkälle samaa materiaalia kuin mitä tuolla kahvakuula.fi:n aloittelijan oppaassa. Tavoite mulla on että ainakin heiluri jäisi mieleen, siksi sitä tehdään ehkä määrällisesti suhteessa paljon. Itse asiassa haluaisin että joka ikinen ihminen osaisi tehdä ko. liikkeen jollakin painolla. Kevätjuhlaliikkeet ovat kivoja mutta mieluummin itse opetan perusteita, jonka pohjalle sitten rakentaa muuta. Olen sitä mieltä että isolle porukalle ei välttämättä ole edes mielekästä opettaa mitään bosun päällä tempomista, sillä ne ovat ehkä muutenkin sellaisia mitä tehdään johonkin erityistarpeeseen. Ja erityistarve kuulatreenin osalta tulee esille vasta kun perusteet ovat hallussa. Voin olla väärässäkin tietty. Miksi edes mainitsin bosun???

Alla olevassa kuvassa leiriläiset treenien jälkeen.

Itselleni jäi kokemuksesta pirullisen hyvä mieli, porukka oli asenteella mukana tekemässä ja rauta liikkui komeasti :)

Tuolla vielä jäkipuintia aiheeseen liittyen potku.net:n foorumilla:

http://www.potku.net/forum/viewtopic.php?f=38&t=13046

Kiitos vielä leiriläisille!

Kahvakuulaharjoituksia ilta-auringossa « Performance over aesthetics

Alla olevan linkin takana Hermiksen arvio ja raportti eilisestä treenisessiosta. Kiitokset myös minun puolestani!

Kahvakuulaharjoituksia ilta-auringossa « Performance over aesthetics

(kuva ei liity eiliseen treeniin mitenkään …)