Applen ystäville GS -treenin tueksi

Pari todella kätevää videointisovellusta, jos on tarpeen analysoida tekniikkaa. Toimivat sekä iPhonella että iPad:lla

Tätä ekaa kokeilin tänään ensimmäistä kertaa, en vaan treeneissä vielä tajunnut miten se toimii, vasta jälkeenpäin kotona kikkaillessa. Joka tapauksessa, voi ottaa videolle nostoa, ja sitten heti perään katsoa kuva kerrallaan kelaten sormella, hidastettuna tai norminopeudella ja samalla liikkuvan kuvan päälle voi piirtää viivoja yms havainnollistamaan kuulan tai kehon liikerataa.

http://itunes.apple.com/us/app/coachs-eye/id472006138?mt=8
Tämä taas ihan perus videointi ja hidastus siinä samalla. Tällä saa kätevästi minkä tahansa kohdan videopätkästä talletettuna kuvana erikseen.

http://itunes.apple.com/us/app/videopix-video-frame-capture/id399250641?mt=8

Oheisessa kuvassa vielä näkyy millaisia viivoja voi tehdä tuolla ensimmäisellä softalla. Ja kuvaa voi siis tosiaan liikutella vaikka viivat ovat siinä. Erittäin kätevää!

Kahvakuulaurheiluvankkuri kulkee eteenpäin!

Tapahtuuko kehitystä? Voiko laji mennä eteenpäin? Katsokaa.

Maaliskuu 2007, Hyvinkää (paikan päällä yhteensä n. 10 henkeä mukaanlukien yleisö, ja Oulussa samaan aikaan myös pieni tapahtuma)

http://www.kahvakuulakisat.info/competitions/view/cross-world-1-2007-2007-03-17

Tarkkanäköiset huomaavat tuttuja naamoja :)

Toukokuu 2012, Hyvinkää (kisaajia melkein 60, parikymmentä tuomaria, saman verran toimitsijoita ja reilusti yleisöä)

http://www.kahvakuulakisat.info/competitions/view/sm-biathlon-2012-05-12

Kuva: Simo Kajalainen

Kuva: Simo Kajalainen

Sielläkin on tuttuja mutta porukkaa on niin paljon ettei kaikkia naamoja meinaa erottaa :)

Kuva: Simo Kajalainen

Mitä tästä opimme?

No ehkä ainakin sen että kun joku realisti kertoo että “ei tästä lajista ikinä tule mitään”, häntä ei kannata kuunnella vaan mennä eteenpäin ja etsiä niitä ihmisiä, joilla on into, tahto ja palo mennä sinne.

Tätä kirjoittaessa tunne on niin hieno että tippa tulee linssiin. Eteenpäin gireviikit, olette tehneet mahtavaa työtä!

 

iPad:n hyödyntäminen valmennuksessa ja treenissä

Kokeilin iPadia treenikäytössä viime kisaryhmässä ja myös tänään omissa treeneissä. Kivasti toimii.

 

 

 

  • Nostamisen voi kuvata peruskotelon avulla ilman kameramiestä
  • Nostamisen aikana siis valmentajalla mahdollisuus antaa välitöntä palautetta koska ei tarvitse keskittyä kuvaamiseen
  • Nostamisen jälkeen tekemistä voi katsoa heti vaikka hidastuksen kera hyvän kokoiselta näytöltä hyvällä kuvalla yhdessä, ilman että tarvitsee säätää piuhojen, tiedostomuotojen tai muun turhan parissa
  • Videon voi tarvittaessa tallentaa ja lähettää nettiin tai jonnekin muualle ja toki myös jälkikäsitellä joko padilla tai koneella
  • Toimii myös omassa treenissä, heti setin jälkeen voi katsoa miten sujui

 

 

 

Teknologia on parhaimmillaan silloin kun sitä voi hyödyntää oleellisten asioiden tekemisessä, esim kahvakuulaurheilun tukemisessa :)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harjoittelun ja nostamisen laadusta – laatutalkoot

Tämä on sanoisinko erittäin tärkeää luettavaa etenkin kahvakuulaohjaajille ja -valmentajille mutta myös yhtä lailla oleellista tavalliselle harrastajalle, harrastelijakisaajalle, lajifanaatikolle ja nettiviisastelijalle.

http://www.kahvakuulaurheilu.net/kahvakuulaurheilun-laatutalkoot/

“toivomme, että jokainen ottaa omaksi henkilökohtaiseksi tavoitteekseen oman tekemisensä laadun parantamisen. Kukaan ei ole seppä syntyessään, vaan laadukkaat toistot syntyvät harjoituksen kautta. Toivomme myös, että jokainen valmentaja ja kahvakuulaohjaaja ottaa nämä laatutalkoot asiakseen ja vie tätä asiaa eteenpäin ohjattavilleen.”

Hieno projekti kahvakuulavaliokunnalta!

Miten alkuun kahvakuulaurheilussa?

Olet lukenut kahvakuulaurheilusta, tai ehkä jopa käynyt katsomassa kisat mutta et tiedä miten pääsisit eteenpäin? Tässä muutama vinkki.

Tieto

  • ota yhteyttä kokeneisiin nostajiin vaikka Facebookin välityksellä ja kysy heiltä vinkkejä
  • kysy mieltäsi askarruttavia kysymyksiä kahvakuulafoorumilla
  • ota yhteyttä lähimpään kahvakuulaurheiluseuraan, mene käymään treeneissä ja kysele
  • tutustu seurojen ja valiokunnan sivuilla olevaan materiaaliin
  • hae youtubesta avainsanalla girevoy sport ja katso mitä tulee vastaan

Välineet

  • hanki kisakuula tai pari. Spartan tai Compactfit tai tilaa jostain euroopasta
  • hanki lattiatilaa

Käytäntö

  • harjoittele työntöä ja tempausta, nimenomaan niiden tekniikkaa. Jos et tiedä miten ne tehdään, katso kohta Tieto tuolta ylhäältä
  • treenaa muutenkin, yleiskuntoa ja ns GPP:tä sen verran kuin tarvitset
  • ota joku tavoite ja sovi itsellesi testipäiviä etukäteen, tai ilmottaudu kisoihin

 

Kahvakuulaurheilutietoa – tiedä vähintään tämä!

Jos tulit tänne sivulle etsien tietoa kahvakuulaurheilusta, tuolla linkin takana on kooste tärkeimmistä linkeistä aiheeseen liittyen, ja lisäksi siellä on tämä sama hieno kaaviokuva lajitoiminnasta Suomessa kuin mitä tuossa alla. Parasta mitä voit tehdä itsellesi, jos laji kiinnostaa, on hakeutua lähimmän seuran pariin treenaamaan.

http://marksgs.wordpress.com/kahvakuulaurheilu-gs-girevoy-sport/

Tavoitteellisen liikkumisen apuvälineitä: testipäivä ja videointi

Tykkään kahvakuulaurheilusta koska se on tavallaan hyvin simppeliä. Kehittymisen huomaa selvästi siitä miten paljon jaksaa nostaa verrattuna edelliseen testiin tai pitkän aikavälin kehitykseen, ja siitä onko tekniikka kehittynyt. Konkreettinen numerotavoite antaa selvän suunnan tekemiselle.  Vaikka minulla ei juuri nyt ole mitään tiettyä kisaa mielessä, on kiva välillä testata missä kunto ja tekniikka menee. Voi esim. tehdä itsellensä ns. minuuttiennätystaulukon (vinkki venäläisiltä), jonne voi laittaa ylös omat enkat tietyillä minuuttisarjoilla. Armotonta dataa omaan hyötykäyttöön.

EDIT: pieni lisäys. Numeroihin voi suhtautua ainakin kahdella tavalla. Yksi, mielestäni tuhoisampi, on kuvitella että ainoa mahdollinen ja hyväksyttävä kehitys on jatkuva kasvu. Se johtaa helposti numerosokeuteen, epätoivoon ja muuhun sellaiseen pitkällä aikavälillä, koska se on täysin mahdotonta. Toinen, rauhallisempi tapa on tehdä testit ja todeta “tänään meni näin”. Testin tarkoitus on olla oppimiskokemus, on tärkeää ymmärtää että tuloksissa tulee aina olemaan aaltoliikettä lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä. On hyvä tietää missä menee oikeasti, jotta voi tehdä tarvittaessa korjausliikkeitä.

Suosittelen myös lajin harrastajille oman tekniikan videointia ja sen katselemista, jotta tietää mitä pitää kehittää. Videoita ei ole aina kiva katsella mutta se on hyvin opettavaista. :)

Niitä videoita ei välttämättä tarvitse laittaa julkisiksi nettiin, vaan yleensä omakin silmä näkee heikot lenkit. Jos kaipaat vertaistukea, kahvakuulafoorumilla on videoraati -osio rekisteröityneille käyttäjille. Sinne voi laittaa omia tekniikkavideoita kommentoitavaksi, ja kommentit ovat aina asiallisia (puututaan tekniikkaan, ei treenivaatteisiin tai taustamusiikkin yms). Itse ei aina näe tai halua nähdä omia heikkoja lenkkejään.

Tässä omat tämän päivän tekniikkatestit, kokeilin 2x28kg työntöjä ja 28kg tempausta. Harvoin tulee tehtyä tuolla painolla, yleensä treenaan 20kg:lla tai 16kg:lla. Saa kommentoida tekniikkaa, laitoin nämä myös tuonne videoraatiin.

Kuva-arvoitus: yläasento

Alla olevassa kaaviokuvassa on kaksi nostajaa, joilla kummallakin kahvakuula pään päällä. Arvoitus kuuluu: miksi vasemmanpuoleinen on oikea tapa? Miksi oikeanpuoleinen ei ole?

HUOM! Tällä ei ole mitään tekemistä kisatekniikan tai toiminnallisuustekniikan kanssa, vaan nyt puhutaan yleisistä nostamisen periaatteista, jotka koskevat kaikkea painoharjoittelua.

14.4.2012 Kahvakuulaharjoittelun perusteet -kurssi Hyvinkäällä – kurssi täynnä

Opi nostamaan kahvakuulaa turvallisesti ja tehokkaasti!

3h kurssi kahvakuulan nostamisen perusteista Hyvinkäällä la 14.4.2012 klo 16- 19, Paikkana Talvisillan koulu, Heleniuksenkatu 27, Hyvinkää (kartta: http://g.co/maps/ks3mv).

Kurssi on täynnä.

Kenelle kurssi on tarkoitettu?:

  • aloittelijoille, joilla ei ole vielä kokemusta kahvakuulaharjoittelusta
  • kokeneille harjoittelijoille tai kilpailijoille, jotka haluavat saada henkilökohtaista palautetta nostotekniikastaan
  • kahvakuulaohjaajille, jotka haluavat paneutua perusliikkeiden tekniikkaan
  • liikunnanohjaajille, jotka haluavat alkaa ohjaamaan kahvakuulaharjoittelua ja haluavat saada hyvän tuntuman perusliikkeisiin

Kurssille otetaan 15 ensin ilmoittautunutta. Ota mukaan oma kuula, vesipullo ja sisäliikuntavarusteet. Kuulaa on myös mahdollista lainata jos et omista sellaista vielä.

Ohjelmassa heilautus, punnerrus, vauhtipunnerrus,  työntö sekä tempaus eli kahvakuulaharjoittelun perusliikkeet. Liikkeitä käydään läpi nostamisen perusteiden näkökulmasta.

Ohjaajana minä eli kokenut kahvakuulaurheilija ja -ohjaaja Marko Suomi: http://marksgs.wordpress.com/markosuomi/

Kurssin hinta 50€. Jos tuot oman kuulan niin hinta on 45€. Ryhdin jäsenille 10% alennus! Paikalla on joka tapauksessa eri painoisia kuulia kokeilemista varten.

Maksu etukäteen, maksutiedot saat ennen kurssia sähköpostiin.

Lisätietokyselyt joko Facebookin kautta tai maililla markosuomi@gmail.com

Kurssin trailerit:

Tekniikka = win win

Totuus löytyy painovoimasta. Olin surkea fysiikassa enkä olen anatomian asiantuntija mutta tiedän miten räkkiasento ja yläasento toimii, ne perustuvat siihen että paino pyrkii aina alaspäin ja ihminen pyrkii olemaan loukkaamatta itseään ja tekemään tehokkaasti töitä.

Ratkaisu siihen “mutta kun mä haluan pitää hauskaa enkä opetella tekniikkaa” -dilemmaan voi olla esim. tämä: ensin tekniikkaosuus, sitten kikkailuosuus. Kikkailutreenillä saa monipuolisuutta, ja sen ympärille saa kehiteltyä kivoja kuntopiirejä. Mikään ei silti ole peruste tehdä “sievis-heilureita” tai pitää kuulaa räkissä niin että ranteet ja olkapäät menevät rikki. Tämä on tällaista Captain Obvious -läppää. No, Lama hoitaa musiikkipuolen ja Kukka on kirjoittanut alla olevan linkin taakse paljon monipuolisemmin tekniikasta.

“Nostaminen ei missään nimessä ole vaikeaa, saati rakettitiedettä. Muutama perusasia on tärkeä: räkkiasento, yläasento ja pysäytykset, ala-asento, hengitys. Jos etenkin räkki- tai yläasento falskaavat tai ovat sivussa tai pielessä, koko liike on haastava (ja haastavalla en nyt tarkoita, että se olisi ns. toiminnallisempaa, vaan ihan yksinkertaisesti hankalaa).

Aina välillä tulee vastaan kysymyksiä, että onko tekniikka erilainen jos nostaa raskaita kuulia, tai jos harjoittelee toiminnallisesti. Ei pitäisi olla. Uskon, ettei tarvitse olla kuin yksi hyvä tekniikka ja kaikki onnistuu.”

http://kukkalaakso.com/2012/03/13/nosta-oikein-taivas-aukeaa/

Ryhdikästä kahvakuulan nostamista keväällä 2012

Ilmaiset ja kaikille avoimet keskiviikkotreenit pyörivät jälleen koko kevään:

http://ryhti.wordpress.com/2012/02/10/ilmaiset-ja-avoimet-kahvakuulatreenit-joka-keskiviikko-hyvinkaalla/

Ryhdikkyys ei jää siihen vaan tänä keväänä Ryhti järjestää myös Biatlonin SM -kisat Hyvinkäällä, tarkemmin sanottuna 12.5. Yeah!

Ryhdin päivitykset Facebookissa: https://www.facebook.com/ryhtikahvakuula

Kai tiesitte että hyvä ryhti vaikuttaa terveyteen monella tavalla? Kun seisoo suorassa ja katsoo enemmän horisonttiin kuin omaan napaan tai kenkiin, näkee mahdollisuudet ja uhat ennen kuin ne menevät ohi tai läsähtävät päin naamaa kuin märkä rätti :)

11.2.2012 Kahvakuulaharjoittelun perusteet -kurssi Hyvinkäällä

Opi nostamaan kahvakuulaa turvallisesti ja tehokkaasti!

3h kurssi kahvakuulan nostamisen perusteista Hyvinkäällä la 11.2.2012 klo 16- 19, Hyvinkään yhteiskoulun palloilusalissa (Uudenmaankatu 17, 05800 Hyvinkää).

Ilmottaudu mukaan tästä: http://bit.ly/ydDsgI

Kenelle kurssi on tarkoitettu?:

  • aloittelijoille, joilla ei ole vielä kokemusta kahvakuulaharjoittelusta
  • kokeneille harjoittelijoille tai kilpailijoille, jotka haluavat saada henkilökohtaista palautetta nostotekniikastaan
  • kahvakuulaohjaajille, jotka haluavat paneutua perusliikkeiden tekniikkaan
  • liikunnanohjaajille, jotka haluavat alkaa ohjaamaan kahvakuulaharjoittelua ja haluavat saada hyvän tuntuman perusliikkeisiin

Kurssille otetaan 12 ensin ilmoittautunutta. Ota mukaan oma kuula, vesipullo ja sisäliikuntavarusteet. Kuulaa on myös mahdollista lainata jos et omista sellaista vielä.

Ohjelmassa heilautus, punnerrus, vauhtipunnerrus,  työntö sekä tempaus eli kahvakuulaharjoittelun perusliikkeet. Liikkeitä käydään läpi nostamisen perusteiden näkökulmasta.

Ohjaajana minä eli kokenut kahvakuulaurheilija ja -ohjaaja Marko Suomi: http://marksgs.wordpress.com/markosuomi/

Kurssin hinta 50€. Jos tuot oman kuulan niin hinta on 45€. Paikalla on joka tapauksessa eri painoisia kuulia kokeilemista varten.

Maksu etukäteen, maksutiedot saat ilmottautumisen jälkeen sähköpostiin.

Ilmottautumislomakkeen linkki vielä kerran: http://bit.ly/ydDsgI

Lisätietokyselyt joko puhelimella 050 3441312 tai maililla markosuomi@gmail.com

Lisää kahvakuulakursseja tulossa Hyvinkäälle

Helmikuussa ja maaliskuussa lisää nostamisen perusteet -kursseja. Sopii aloittelijalle, kokeneemmalle, ohjaajalle ja kilpailijalle.

Kursseilla keskitytään perusliikkeiden tekniikkaan eli harjoittelun ja kilpailemisen peruselementteihin.

Tarkemmat aikataulut lähipäivinä.

20120109-010512.jpg

Kahvakuulakurssille viime hetken vapaita paikkoja

Ensi lauantain (7.1) kurssille tuli tällä viikolla muutama yllätysperuutus. Eli, mukaan mahtuu vielä, tuosta voi ilmottautua:

https://docs.google.com/spreadsheet/viewform?formkey=dDZVT1RUMGhiUGVGVDdrcnE4cUM0V2c6MQ

Lisäksi, olen pitämässä helmikuussa uutta kurssia kahvaluulan nostamisen perusteista. Päivämäärä ei ole vielä selvillä mutta samanlainen 3 tunnin pläjäys on tiedossa.

Vielä yksi tärkeä asia on se että Ryhti järjestää salikisat 29.1. Lisätietoa ilmestyy kahvakuulafoorumille ensi viikolla. Mark your calendars, bitches!

 

Vanha kunnon Karl Fazer Challenge on yhä voimassa :)

Fazer on kaikkien itseään kunnioittavien girevikkien ykkösvälipala, varsinkin keltareuna :) (ei ole maksettu mainos)

Tsekatkaa tuo:

http://www.fazer.fi/Pala-Fazeria-Blogi/Dates/2012/1/Tiesitko-taman-Karl-Fazerista/

Ensi vuoden koulutuksia ja mega-super-sexy-hot -alennus!

Jaan tämän postauksen kolmeen osaan. Ensimäisessä on mega-hot tarjous ensi vuoden kursseista. Sitten alempana on nostamisesta ja koulutuksesta pidempää selostusta. Jos olet kiireinen (kukapa ei olisi) lue vain ensimmäinen pätkä:

Vedän ensi vuonna jokusen peruskurssin kahvakuulan nostamiseen liittyen. Ensimmäinen on 7.1. Hyvinkäällä. Seuraava on joko helmikuussa tai maaliskuussa, riippuu vähän muista aikatauluista.

Hakalanmäen Ryhti ry:n jäsenet saavat kaikista kursseistani 10% alennuksen. Eli jos olette tulossa niin ilmoittakaa jos olette jäsen :)

Kun aloitin kuulakurssien vetämisen joskus 2006, tein aluksi sen amatöörimäisen virheen että yritin opettaa joka kerta kaikki osaamani liikkeet. Tuloksena oli sekava sillisalaatti, ja jos joku olisi kysynyt että “miksi tällaista liikettä tarvitaan” en olisi osannut aina vastata. Nykyisin keskityn mielestäni olennaiseen eli perusliikkeisiin. Ne toimivat vuonna 1888, vuonna 2006, vuonna 2012 ja tulevat toimimaan vielä vuonna 2040.

Yksi tyypillinen kysymys ja kommentti liittyen perusliikkeiden tekniikkaan: “onko tuo sitä GS:ää? Mä en halua opetella kisatekniikkaa.”

Ei ole erikseen mitään kisatekniikkaa. Ei ole mitään GS -tyyliä. Jos joku väittää muuta niin ihmettelen motiiveja moiseen. Ihmisillä on kaikilla hieman erilainen tyyli nostaa kahvakuulaa pään päälle työnnössä ja tempauksessa. Kuitenkin, liikkeen periaatteet ovat kaikilla samat, oli sitten tavoite tehdä treeniä harrastusmielessä tai kisatilanteessa. Missään vaiheessa ei ole hyötyä tehdä esim. tempausta huonosti. Huono voisi tarkoittaa sitä että kättä ei suoristeta kunnolla, tai että kiskotaan pelkillä käsillä. Osasuoritukset ovat asia erikseen mutta niillekin on joku peruste olemassa.

Jotkut kilpailijat saattavat käyttää kisoissa jotain taktiikoita vaikka pitkässä tempaussarjassa, joita ei kukaan harrastaja välttämättä tarvitse mutta se on asia erikseen.

Nostaminen sinänsä ei ole mielestäni mitään rakettitiedettä. Kirjassa Ryhti ja liike on kuvattu aika pitkälle kaikki oleellinen, sitä saa kaiketi kirjastoissa. Vaikka siinä puhutaan levytangoista, samat asiat pätevät kahvakuulienkin nostamiseen. Tasapainoalue, kehon painopiste jne. Kaikki tärkeitä asioita tietää.

Kahvakuulaharjoittelun perusteet -kurssi 7.1.2012 Hyvinkäällä

Opi nostamaan kahvakuulaa turvallisesti ja tehokkaasti!

3h kurssi kahvakuulaharjoittelun perusteista Hyvinkäällä 7.1.2012 klo 10 – 13, Hyvinkään yhteiskoulun palloilusalissa (Uudenmaankatu 17, 05800 Hyvinkää).

Ilmottaudu tästä 3.1.2012 mennessä: http://bit.ly/tstUHl

Aikaisempaa kokemusta ei vaadita. Kurssille otetaan 15 ensin ilmoittautunutta. Ota mukaan oma kuula, vesipullo ja sisäliikuntavarusteet. Kuulaa on myös mahdollista lainata jos et omista sellaista vielä.

Ohjelmassa heilautus, punnerrus, vauhtipunnerrus,  työntö sekä tempaus eli kahvakuulaharjoittelun perusliikkeet.

Ohjaajana minä eli kokenut kahvakuulaurheilija ja -ohjaaja Marko Suomi: http://marksgs.wordpress.com/markosuomi/

Kurssin hinta 50€. Jos tuot oman kuulan niin hinta on 45€. Paikalla on joka tapauksessa eri painoisia kuulia kokeilemista varten.

Maksu etukäteen laskulla, jonka saat ilmottautumisen jälkeen 2.1.2012.

Ilmottautumislomakkeen linkki vielä kerran: http://bit.ly/tstUHl

Facebook -tapahtuma on täällä (muista silti ilmottautua lomakkeella!): https://www.facebook.com/events/314659688555166/

Lisätietokyselyt joko puhelimella 050 3441312 tai maililla markosuomi@gmail.com

Vuosi 2012 alkuun nostamisen opettelulla

Suunnittelin että pidän yhden tai pari parin tunnin kahvakuulakurssia heti vuoden alusta Hyvinkäällä. Ensimmäinen 8. tai 9.1.2012. Lisätietoa pian tässä blogissa. Jos haluat infoa suoraan kun paikka ja aika tarkentuu niin laita postia tänne: markosuomi@gmail.com

PÄIVITYS: http://marksgs.wordpress.com/2011/12/21/kahvakuulaharjoittelun-perusteet-kurssi-7-1-2012-hyvinkaalla/

Kurssit keskittyvät kahvakuulan nostamisen opetteluun perusliikkeiden (heiluri, työntö, tempaus) kautta. Hyvä nostaminen on peruste kaikelle kahvakuulatreenille, joten sen opetteluun kannattaa käyttää aikaa. Tekniikan kautta pääsee sitten aikanaan kovempaan vauhtiin ja isompiin painoihin.

Tämän päivän GS-treeni

Lämmittelyjen ja mobbausten jälkeen:

Tempauksen tekniikkaa

Tempaus, suhteellisen kevyt kuula, kovahkolla 24 rpm tahdilla

12 x 1min töitä, 30sek taukoa

loppuun kuntopiiri, 3 kierrosta, jokaista liikettä 30sek

- “takaisin pikkujouluista” (ollaan polvillaan ja nostetaan ristikkäin jalkaa ja kättä)

- syöksypommittajapunnerrus

- selällään jalat ilmassa lantion nostelua

- 2 käden heiluria

 

Hyvät ravistelut ja syömään!

Puoli tuntia ympäri Suomen

Tänään oli kansallinen maratonnostopäivä. Eri puolilla Suomea (ainakin Riihimäki, Tampere, Oulu ja Uurainen) kokoontui ihmisiä nostamaan kahvakuula 30min putkeen, lajina OALC. Tulokset löytyvät foorumilta.

Tykkään siitä miten tuollainen tapahtuma on organisoitu, parvimaisesti. Joku keksii idean, julkaisee sen avoimesti foorumilla ja sitten muut ottavat mallia ja tekevät saman omalla paikkakunnallaan. Kaikki tulokset julkaistaan samaan paikkaan kaikken nähtäville, ja näin jaettu ilo on todella moninkertainen ilo. Kellään ei ole varsinaisesti kontrollia kokonaisuuteen.

Voisihan tuon kaiken tehdä niinkin että tekisi vain omalla salilla “eikä pitäisi siitä mitään meteliä”. Mutta, olisiko siitä iloa silloin näin monelle ihmiselle? Näkisikö kukaan muu että tuollaista voi ja kannattaa tehdä?

Maratonnostajien elävä legenda on tällä hetkellä valkovenäläinen Sergei Matskevich, joka alla olevassa videossa tekee pitkän ajan yhden käden työntöjä 32kg:lla.

http://video.yandex.ru/users/prepey/view/1/

Kahvakuulatiedon minimioppimäärä

Tieto lisää tuskaa mutta se myös vapauttaa tietämättömyyden aiheuttamasta sekoilusta. Tässä siis tulee hieman perustietoa. Se mitä sinun kahvakuulaharrastajana tai tulevana sellaisena pitää minimissään tietää aiheesta, jotta elämänlaatusi kohenisi ja saisit harrastuksesta mahdollisimman paljon tietoa. Oletan että kuitenkin tiedät mikä on kahvakuula (se on pyöreä metallinen kuula, jossa on kahva).

Juttu on kysymysmuodossa, kysy, jos jotain puuttuu niin lisätään. Tai pistetään vaikka wiki pystyyn jos oikein hurjaksi menee.

Miksi kahvakuula on niin kova juttu ja mitkä olivatkaan ne perusliikkeet?

Kova juttu:

  • se on paino
  • se on vapaa paino, joidenkin mielestä maailman vapain
  • jotta saat ihan oikeasti etua treenistä, sinun täytyy opetella hyvä nostotekniikka
  • jos opettelet hyvän nostotekniikan, saat sivutuotteena paremman koordinaation ja kehon hahmotuksen
  • hyvä koordinaatio ja kehon hahmotus auttavat kaikissa elämän askareissa sekä saavat sinut näyttämään paremmalta myös firman pikkujouluissa
Perusliikkeet, 7 ensimmäistä ovat ehdottoman tärkeitä osata tai ainakin tietää mitä ne ovat:
  • heilautus
  • rinnalleveto
  • punnerrus
  • vauhtipunnerrus
  • työntö
  • korkea veto
  • tempaus
  • ja sitten erilaiset kyykyt
  • kaikenlaiset akrobatia- ja kehonhallintaliikkeet
  • jonglööräys

Mistä kahvakuula on tullut ja miksi se on nyt niin pinnalla?

  • kahvakuula on satoja vuosia vanha keksintö, eikä ole välineen syy jos se sattuu olemaan nyt pinnalla
  • fitness -trendejä tulee ja menee mutta 16kg on aina 16kg, eli kuula säilyttää arvonsa vaikka trendit vaihtuisivatkin, älä ole siis huolissasi sijoituksesi arvosta
  • kahvakuula on ilmeisesti venäläistä perua, Suomeen se on tullut sekä idästä että lännestä vuosien varrella

Miksi kuulia on niin paljon erilaisia, mistä tiedän mikä on hyvä?

  • klassinen malli on paras, sillä se on kestänyt ajan hammasta
  • klassinen malli: metallinen, pyöreä, pyöreäkahvainen – myös kisamalli on klassinen malli
  • unohda muovikuulat, kulmikkaat viritykset tai muut sekoilut ja sijoita klassikkoon

Mistä saan ohjausta kahvakuulien kanssa puuhasteluun?

  • ota yhteyttä lähimpään paikallisseuraan
  • ota yhteyttä lähimpään kahvakuulakoulutuksia järjestävään tahoon
  • jos haluat nimenomaan kisaamisesta tietoa, ota yhteyttä kokeneisiin kisaajiin (heidän tietonsa löydät kahvakuulakisat.info -sivulta)
  • ota yhteyttä lähimpään kuntosaliin, jossa on aiheen opetusta

Mistä tiedän, onko kahvakuulaohjaaja pätevä hommaansa?

  • osaako ohjaaja tehdä rinnallevedon kahvakuulalla?

Miten voin pätevöityä ohjaajaksi?

  • opettele itse perusliikkeet ja niiden periaatteet, jotta tiedät miksi mitäkin tehdään
  • ohjaa harjoituksia
  • käy joku tarjolla oleva ohjaajakurssi, näitä järjestää ainakin 4 eri tahoa Suomessa
  • ohjaa lisää harjoituksia
  • Suomessa tai maailmalla ei ole mitään yhtä “virallista” ohjaajakoulutusta, vaan voit valita sinulle mieluisimman ja mielekkäimmän ihan itse

Korvaako kahvakuulaharjoittelu harjoittelun X tai onko se parempi kuin harjoittelumuoto Y?

  • jos sinun pitää kysellä tuollaisia, et ole harjoitellut ja sisäistänyt vielä tarpeeksi perusteita
  • (oikea vastaus on että kaikki riippuu tilanteesta ja tavoitteista, joskus kyllä, joskus ei)

Miten kahvakuulaurheilu eli girevoy sport on järjestynyt Suomessa?

Tsekkaa kuva:

Eli, painonnostoliitto, SPNL (www.painonnosto.fi) on lajin ns. omistaja virallisesti. Kahvakuulavaliokunta tekee käytännössä säännöt ja vie lajia eteenpäin liitossa, eli voisi sanoa että valiokunta on ylin kahvakuulataho Suomessa. Seurat sitten järjestävät SM -kisoja ja sen sellaista. Huom! Kuvassa ei ole kaikkia SPNL:n jäsenseuroja, vain muutama kahvakuulaseura esimerkinomaisesti. Pointti on se että kaikki seurat ovat samalla viivalla.

On olemassa muitakin seuroja, joissa on kahvakuulatoimintaa ja kisojen järjestämisiä mutta eivät vielä kuulu Painonnostoliittoon. Jos nostaja haluaa osallistua SM -kisoihin, hänen on kuuluttava johonkin SPNL:n alaiseen seuraan. Jos seura haluaa järjestää SM -kisat, täytyy seuran liittyä jotta voi hakea kisoja.

Tuolla googledokkari, jonne voit käydä lisäämässä oman seurasi tiedot, ja samalla voit katsoa missä on sinua lähin seura:

https://docs.google.com/spreadsheet/ccc?key=0AjLzXpkdS8zzdEdWMUtBc0kxSzBFdkVwT1VtMjhNOWc

Näin se järjestäytymiskuvio menee.

Kuka omistaa kahvakuulan ja saa määrätä että miten sillä harjoitellaan?

  • ei kukaan

Mistä saan lisää tietoa kahvakuulista?

Katso ainakin nämä, alussa yleistietoa ja loppupuolella kuulakauppojakin:

  • kahvakuula.fi ja sieltä aloittelijan opas
  • kahvakuula.fi/forum – avoin foorumi kaikille kahvakuulaharrastajille
  • kahvakuulakisat.info  - kaikki kahvakuulakisat (ja niiden tulokset sekä kaikki nostajat), joita on järjestetty Suomessa tai jossa on ollut suomalaisia edustamassa
  • kysy lähimmältä paikallisseuran yhteyshenkilöltä
  • kukkalaakso.com
  • voimatoimi.net
  • spartan.fi
  • compactfit.com
  • vuoripex.fi