Onko ihminen kokonaisuus?

Pronutritionist pohtii sitä, vaikuttaako ihmisen muu elämä hänen ruokailukäyttäytymiseensä? En ole todellakaan ravintoasiantuntija, mutta väitän että ihmisen elämän kokonaistilanne ratkaisee sen miten hän suhtautuu ravintoon ja treeniin, kuten niin moneen muuhunkin asiaan. Sen takia on välillä rasittavaa kuunnella ja lukea sellaisten ihmisten kommentteja, joilla ei selvästikään itsellään ole ollut isoja haasteita elämässä (tai sitten ei vaan ymmärrystä siihen että kaikilla ei ole samanlaisia voimavaroja haasteiden hoitoon), siis kommentteja tyyliin: “ottaisivat syömishäiriöiset itseään niskasta kiinni, söisivät kunnon kotiruokaa” jne.

Kyllä sekin kertoo ihmisestä jotain, miten hän suhtautuu treeniin. Onko se pakkomielteistä, vastenmielistä, kivaa jne. Ei siitä välttämättä voi mitään sen kummempia johtopäätöksiä vetää, eikä mun mielestä tarvitsekaan mutta sellainen ihmisen jakaminen osiin on mun mielestä toimimaton teoria. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, paitsy Katy Perryn musiikki.

Pari fiktiivista esimerkkiä palastelusta: “miksei tää Super-Speznaz -treeni teekään musta voimaeläintä, vaikka samalla teen kolmea duunia ja omaishoidan vakavasti sairasta äitiäni?” tai “on se kumma että mulla on paljon flnussaa, vaikka syön d-vitamiinia ja muutenkin luen tosi paljon siitä, tai silleen kaikki yöt valvoen oikeestaan, että en mä oikein saa nukuttua koska duunissa on kauhea stressi YT-neuvottelujen takia päällä ja just muutettiin uuteen kämppään. Mut ehkä jos mä otan vielä tupla-annoksen? ” tai “Ota kato kolme sarjaa tätä, ja sit joka kerta vaan lisää painoo niin tulee hyvä. No pain, no gain saatana.”

Tässä Pronutritionist:

“Psykologi Hanna Marcuksela kommentoi Patrik Borgin kirjoittamaan blogiin syömishäiriöistä, ..“enpä tiedä ainuttakaan ihmistä, jonka keho olisi irrallaan mielestä, ja jota voitaisiin auttaa monimutkaisissa ongelmissa ilman tuohon psyykkiseen puoleen ‘kajoamista’“.

Nämä olivat aliedustettuja otteita ja ajatuksia ravitsemuskeskustelussa. Usein mielenterveys, elämäntilanne ja koko elämän hallinta jää ravitsemuskeskustelussa taka-alalle. Mitkä kaikki asiat ihmisten elämässä syömisen lisäksi oikeasti ovat pielessä? Mikä on muna ja mikä kana? Onko syömiskäyttäytyminen sielun ja koko elämän peili?”

http://www.pronutritionist.net/syomiskayttaytyminen-sielun-ja-koko-elaman-peili/

 

 

The Long Game (Frank F)

Hyvä artikkeli, ei mitään lisättävää. Keskisormea 6 minuutin “ratkaisuille”!

“We know what it takes to transform the body and it’s time to start teaching it to our clients, our customers, our friends and families. And it’s time to start telling the truth. No more “6 minute abs” or “6 minute anything” for that matter. Instead, we need to be crystal clear about what’s really required. That is, “getting in shape is going to take the rest of your life.” If we all start telling this truth, we can transform this industry and bring some meaning and dignity back into the process.”

The Long Game.

Usko, toivo ja rauta

Pari linkkiä:

Anja Nysten, kirjailija ja kemikaalivalistaja, kirjoittaa suunnittelemastani nerokkaasta Rajattomasta Rannekkeesta(tm) Iltalehden blogiinsa:

http://blogit.iltalehti.fi/anja-nysten/2011/01/11/rajaton-ranneke-ja-kemikaalihomppaa/

Rannekkeen teho perustuu ihmisen loputtomaan uskoon ja toivoon paremmasta, ihmeelliseen sopeutumiskykyyn, sekä placebo -efektiin, joka on monien tutkimusten mukaan aidosti muutoksia aikaansaava voima. Siis, kyse ei ole vain pelkästään Mad -lehden inspiroimasta huumorista, jolla on myös iso osuutensa toki. Uskon placeboon ja sen tarpeellisuuteen vahvasti, toivo on tarpeen kaikille.

Silti, mikä mättää näissä ihan kivoissa Powerbalanceissa ja Hypoxeissa ja keveissä wellness -ihanuuksissa? Miksi 2kg:n kahvakuula on huono vitsi? Siis vaikka kuinka uskoisi? Kaksi asiaa mun mielestä: 1. kaikesta toivosta ja uskosta huolimatta me elämme silti fyysisessä maailmassa, jossa esim. painovoima on yksi tekemiseen vaikuttava asia. 2. ne perustuvat passiiviseen vastaanottamiseen.

Kun otetaan tarpeeksi rautaa, vaikka nyt sitten niinkin kevyt paino kuin 24kg kahvakuula, sen liikuttamiseen joutuu suhtautumaan jo eri tavalla kuin rannekkeen pitämiseen. Ei ole enää ihan sama miten sitä nostaa ja mihin sen laskee. Joutuu miettimään vähän omia asentoja ja ehkä olemaan jopa tietoinen ympäristöstään ja asennoistaan. Jos sen haluaa nostaa 150 kertaa pään päälle, sen eteen joutuu tekemään töitä. Lisäksi, kun Powerbalance on jo mennyt hajalle ja pillerit purkista loppuneet, se kuula painaa edelleen sen 24kg, ja sen liikuttamiseen vaaditaan yhä se oma työ. ‘

Eli, pidä usko ja toivo mutta nosta silti jotain oikeaa!

Tätä samaa käy Henry Rollins paljon hienommin läpi klassikkoesseessään The Iron. Rauta tarjoaa luotettavan ja turvallisen rajan, pisteen johon itseään voi verrata. Se myös pakottaa tunnustamaan oman tilanteen, sellaisena kuin se on, sillä joko se rauta nousee tai sitten se ei nouse. Ja lisäksi se vaatii tekemään itse aktiivisesti töitä. Ihmisiä tulee ja menee mutta 100kg on aina 100kg Kannattaa lukea!

http://www.oldtimestrongman.com/henryrollins_iron.html

 

 

 

34

Tänään tuli 34 ikävuotta täyteen, olen siis saanut olla hengissä jo aika kauan ja toivottavasti jotain on tullut opittua. No, elämä toivottavasti jatkuu ja vuoden päästä olen jo ikämiessarjassa. Haastankin tässä kaikki itseäni nuoremmat voittamaan itseni GS:ssä (= kahvakuulaurheilu) esim. 11.9. Hyvinkään kisoissa tai vaikka LC SM:ssä, tekosyitä ei pitäisi olla

34 ei muuten ole numerona mikään kummoinen, vähän väliinputoaja. Wikipediasta löytyy mm. tällaista:  “34 (thirty-four) is the natural number following 33 and preceding 35.” Tuolla mennään.

Sitten, kun treenilokista on kyse niin aiheen liittäminen treeniin. Itsellä jää synttäritreenit väliin koska reisi on revähtänyt mutta tässä vähän kulttuurin kautta näkökulmaa aiheeseen:

Voice of the Devil (William Blake)

William Blaken merkkiteoksen Marriage of Heaven and Hell osa 34 sattuu olemaan tuon otsikon mukainen. Siinä pohdiskellaan ihmisen järjen ja intohimon välisiä ristiriitoja.

Teksti vähän selkeämmässä muodossa, ja alla linkki lähteeseen sekä tulkintaan ja lopuksi vielä norjalaisen Ulver -orkesterin tulkinta ko. runosta, joka kannattaa kuunnella siinä taustalla.

“The voice of the Devil
All Bibles or sacred codes. have been the causes of the
following Errors.
1. That Man has two real existing principles Viz: a Body & a
Soul.
2. That Energy. calld Evil. is alone from the Body. & that
Reason. calld Good. is alone from the Soul.
3. That God will torment Man in Eternity for following his
Energies.
But the following Contraries to these are True
1 Man has no Body distinct from his Soul for that calld Body is
a portion of Soul discernd by the five Senses. the chief inlets
of Soul in this age
2. Energy is the only life and is from the Body and Reason is
the bound or outward circumference of Energy.
3 Energy is Eternal Delight”

“This section of the Marriage is a crucial one, for it comments upon the change of attitude which marks the creative man’s departure from tradition and from the limiting bounds of Reason. To walk with Satan and his children, called Sin and Death, takes courage and an overwhelming necessity of desire. Those whose desire is weak enough to be restrained will never experience either the tortures or beatific visions which alternatively appear to the traveler on the way to individuation.”

http://ramhornd.blogspot.com/2010/08/reason-desire.html

http://www.youtube.com/watch?v=NefUUo0_k3Q

Ai miten tämä liittyy treenaamiseen? “change of attitude which marks the creative man’s departure from tradition and from the limiting bounds of Reason”

Kuinka monta kertaa te tavoitteellisesti treenaavat tai jossain lajissa kilpailevat tai jonkun lajin puolestapuhujat joudutte kohtaamaan sitä asennetta että “tuossa ei ole mitään järkeä” tai “en tajua miten sä jaksat” tai “mikä sä luulet olevasi” tai “en ymmärrä miksi teet noin kun kaikki muut tekevät näin”? Yms. Aika monta kertaa?

Pointtina on se että kun johonkin suhtautuu intohimoisesti, siitä saa mahdottomasti energiaa ja siihen haluaa perehtyä ja sitä haluaa kokea yhä uudelleen ja uudelleen. Mun tapauksessa kyseessä on kahvakuulaurheilu, jollain toisella se on jokin muu asia. Kun syventyy siihen omaan juttuun, siitä saa paljon sellaista kokemusta ja ymmärrystä itsestään että sitä on monesti vaikea selittää ulospäin mutta uskon että se yhdistää kaikkia johonkin aiheeseen intohimoisesti suhtautuvia. Intohimosta saa voimaa ja energiaa vaikka siinä ei aina olekaan “järkeä”. Eli kaikille teille kanssaintoilijoille isot tsempit jatkamaan valitsemallanne tiellä!!

Tekniikka, jotain syötävääkö?

Yritin keksiä jotain lisättävää tuohon alla olevaan Kukka Laakson tekstiin mutta se meni vain saman hokemiseksi. Uskon että jollain lailla tuollainen asenne tekniikan harjoitteluun lajissa kuin lajissa kumpuaa jollain tavalla epävarmuudesta, jota yritetään peitellä kauhealla suorittamisella ja machoilulla. “Entäs jos mun tekniikka ei olekaan hyvä, en ikinä opi sitä, apua voi voi”. Tiedän tämän (tai siis luulen tietäväni) koska itse treenasin 10 vuotta sitten juurikin ihan täysillä silmät ummessa ja räkä poskella. Olin hyvässä kunnossa mutta myös jumissa ja kärsin päivittäisistä kivuista, jotka johtuivat surkeasta potkutekniikasta yhdistettynä kauheaan tekemisen vimmaan

Tekniikkaa kuitenkin voi oppia, jos malttaa harjoitella. Jokainen voi parantaa koordinatiotaan jos keskittyy siihen, se ei tarkoita etteikö silti voisi treenata tehokkaasti, vaan se tarkoittaa että voi treenata entistä tehokkaammin ja ilman vammoja. Aikaa se toki vie mutta mihin tässä on kiire? Sitä paitsi, sen voi ottaa haasteena, koska mikä tahansa taito on sellainen mitä voi kehitää lopun ikää, mikä ei koskaan ole oikeasti “valmis”, kuten kitaran soitto tai nyrkkeilyn jalkatyö tai tai chi:n liikesarjojen sulavuus. Ei “tekniikka vastaan kunto ja voima” vaan “tekniikka sekä kunto että voima”!

“Joskus kuulee sitäkin, että “ei tarvi opetella tekniikkaa jos ei aio kilpailla” – mutta en ymmärrä tuon lauseen sisältöä ollenkaan. Miten voi ylipäätään treenata, jos ei opettele ensin liikkeitä? Se, että näiden liikkeiden kanssa pääsee pitkiin sarjoihin, vaatii enemmän kuin pari kokeilukertaa. Mitä tahansa voi nostaa tai kiertää kerran tai pari, mutta nuo parin toiston sarjat ei mielestäni edes kuulu tähän juttuun – niinkuin ei painon pyörittäminen jalkojen välissä oikein liity kahvakuulaan.”

http://kukkalaakso.com/2010/08/12/ihanasti-fanaattinen-taidon-ja-tekniikan-puolesta/

Teoria vai käytäntö? Molemmat, kiitos!

Adam Glassin sivuilta löytyi kirjoitus, jonka kanssa olen samaa mieltä, tässä pieni pätkä ja linkin takana loput:

“This stuff is simple. Losing weight is not complicated. Lifting weights is not complicated. So if someone claims to be an expert but is obviously not following the simple procedures that would get themselves the results they say they can get you, why should you pay any attention or money?”

http://www.adamtglass.com/2010/08/03/your-own-expert/

Jos joku on jonkun alueen asiantuntija, eikö ole syytä olettaa että hän toteuttaa omia saarnojaan omassa elämässään? Itse ajattelen että teot ovat arvokkaampia kuin puheet, ja että teorioita pitää myös soveltaa. Saarnaan kahvakuulien nostamisen puolesta, hyvästä tekniikasta ja koulutan niiden nostamista, siksi minun pitää itse ensinnäkin osata nostaa ja toiseksi vieläpä tehdä sitä ihan käytännössä. Saarnaan arjen ja treenin yhteensovittamisesta, joten minun pitää myös toteuttaa sitä eli sovitella treenit perhe-elämän ja työn oheen. Ruokavalioista en lähtisi hirveästi puhumaan, paitsi jos puhutaan Fazerin suklaista

Leikkivä ihminen?

Tuon Hesarin artikkelin kommenteissa oli mielestäni mahtava kommentti:

http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Veren+maku+suussa+ei+riit%C3%A4/1135259221243

“

juurikin näin blaugrana  |  10.8.2010 10:40

Loistava kirjoitus, ja aivan totta! Verenmaku suussa ei todellakaan voiteta mitään. Voittaja on leikkivä ihminen, joka nauttii urheilusuorituksestaan ja osaa iloita myös itse tilanteesta ja sen jännityksestä. Suomalainen visualisoi tappion jo ennen kuin kisa alkaa, ja siitä tulee itsensä toteuttava ennuste. Vikaa on myös valmennustasolla, mutta ennen kaikkea perisuomalaisessa suhtautumisessa ja psyykessä: kun ei mitään odota, ei myöskään pety. Mutta silloin ei myöskään voi voittaa. Häviämisen pelko ja paineet jäädyttävät suomalaisen urheilijan ratkaisevalla hetkellä ja hän romahtaa alle oman tasonsa. Sen sijaan urheilija joka nauttii itse suorituksesta, iloitsee tilaisuudesta saada näyttää mitä osaa, eikä pelkää “mitä muut sitten sanovat. Mitä jos joku nauraa?” menestyy ja kykenee huippusoritukseen (ainakin omalla tasollaan). Kun asenne on suomalainen, eli tämä julkilausuttu “teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää” (taka-ajatuksena “ei kovin kauas, mutta nyt on selusta turvattu”) tuloksena on tason romahtaminen, kun ei uskalleta kunnolla kokeilla omia rajoja ja venyä. Pettymystäkään ei osata käsitellä, koska siltä toisaalta yhä vielä yritetään varjella sekä itseä että muita, ja satunnaisia epäonnistumisia (jotka kuitenkin urheiluun kuuluvat) ei osata ottaa kokemuksina, joista oppii, vaan niistä tunnetaan musertavaa häpeää. Kun ei mitään odota, eikä tosissaan yritä, ei voi pettyä eikä hävitä. Urheilun iloa ja huoletonta optimistisuutta löytyy sentään suomalaisista lumilautailuporukoista, ja heistä tulisi perinteisten verenmaku-urheilijoitten (yleisurheilijat, jalkapalloilijat, jääkiekkoilijat jne.) ottaa mallia. Mutta kun väärät ajattelu- ja toimintamallit on jo omaksuttu, niistä luopuminen vaatisi aivan alusta lähtevää psykologista uudelleenvalmennusta ja -koodausta, jossa nimenomaan kognitiivisella psykologialla on tärkeä osansa. Myöskin (suomalaisessa yhteiskunnassa ylipäätään) vallitsevaa tasapäistämistä tulisi karsia: huippuja syntyy, kun heille annetaan tilaa kehittyä eikä yritetä puristaa kaikkia samaan muotiin. Siinäkin on suomalaisella opittavaa: sitä, joka erottuu, ei pidä sulkea ukopuolelle tai yrittää lannistaa. Ja se kateus vie kalatkin vedestä. Tämä uudelleenkoulutus olisi aloitettava jo junnutasolta. Ja valmentajien tulisi tukea joukkuettaan kaikkina hetkinä, eikä hallita pelolla. Täytyy osata olla leikkivä ihminen, joka iloitsee urheilusuorituksestaan ja jolle kilpaileminen on tilaisuus loistaa, ei uhka.

“

Tuo viimeinen lause on juuri sitä mitä Frank Forencich myös paasaa: läsnäolo ja tuntemus ovat liikunnassa oleellisinta. Olen itse aloittanut kilpailemisen ylipäätään missään lajissa tosi myöhään, 25 -vuotiaana, eikä mulla ollut oikein odotuksia tai paineita sen suhteen. Toki en missään tapauksessa ole huippu-urheilija mutta olen saanut kisaamisesta paljon huippukokemuksia, jotka ovat syventäneet harrastusten mielekkyyttä todella paljon, ihan kuten keikkojen soittaminen bändiharrastuksessa. Ajattelin toki aluksi että varmasti nolaan itseni mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunutkaan, ja kilpailemisesta tuli melkeinpä nautinto. Nyt olen jo nolannut itseni niin monella lavalla ettei sillä ole enää merkitystä

Blogi täyttää 5v!

Oho, tsekkailin tuossa arkiston päivämäärää ja huomasin että tämä treenilokihan on jo melkein eskari-iässä!

Tuolla eka pätkä:

http://marksgs.wordpress.com/2005/08/30/elokuu-2005-vanhasta-dragondoorin-lokista/

Aika menee nopeasti, muistan kun kokeilin ekaa kertaa siirtää treenien kirjaamisen silloisesta Polarin ohjelmasta tällaiseen julkiseen blogiin, ja mietin että tuskin tätä tulee kauan tehtyä. No, edelleen mun mielestä toimiva sekä treenien kirjaamiseen että muuhun paatokseen Tekstien laatu on varmasti vaihdellut vuosien varrella mutta sellaista on elämä muutenkin. 1391 kirjoitusta ja 1988 kommenttia.

Alunperin tarkoitus oli kirjata ylös treenejä, löytää samanhenkisiä ihmisiä ja jakaa tietoa itselle rakkaasta lajista eli kahvakuulaurheilusta. Tai itse asiassa kun aloitin en vielä tiennyt tuosta urheilulajista mitään mutta se tuli mukaan myöhemmin kovalla intensiteetillä.

Kiitos kaikille vuosien varrella lukeneille ja kommentoineille! Nostaminen ja tilittäminen jatkuu, tavoite on edelleen olla Trusevich:n kaltainen juna 60 -vuotiaana

Heiaheia.com

http://wiki.eoppimiskeskus.fi/display/someorg/HeiaHeia

Olen ollut todella tyytyväinen tähän ilmaispalveluun (http://www.heiaheia.com/), voi kirjautua sisään jo valmiilla Facebook -tunnuksella ja kahvakuula löytyy lajivalikoimasta. Lisäksi toteuttaja on suomalainen.

Eniten lämmittää tämä esittelyssäkin mainittu filosofia:

“Palvelun filosofia on, että kaikki liikunta kelpaa ja kaikki lasketaan – motivointi on tärkeämpää kuin suoritusten optimointi.”

Olen itsekin sitä mieltä että liikunnan optimointi on pelkkää epärealistista haaveilua, pääasia on aktiivinen tekeminen ja liikkumisen sovittaminen omaan elämään jollain lailla.

Oma sivuni:

http://www.heiaheia.com/user/markosuomi

Terveyden ja hyvinvoinnin megasalaisuus

Frank F. laittaa haastetta “eristäjille”, eli niille joiden mielestä ihmisen jonkin osan voi virittää kuntoon ja väittää sen tuovan hyvinvointia huomioimatta kokonaisuutta.

http://blog.exuberantanimal.com/wheres-my-habitat/

“Newsweek’s take on health and the body is clearly pathological, even insane. No body can live in isolation. No animal can thrive without a life support system. Remove an organism from its grounding habitat–even symbolically, metaphorically and intellectually–and it will begin to feel unease, anxiety and ultimately, disease.”

Psykofyysissosiaalinen kokonaisuus ei voi tuon tekstin mukaan hyvin, jos joku iso perusjuttu on vinksallaan, esim. suhde omaan kehoon, mieleen, omaan asuinympäristöön, toisiin ihmisiin jne. Ei vaikka menisi ostamaan pussin vitamiineja tai uusimman Abrollerin tai kuntosalikortin tai jonkun yksittäisen fyskaalisen hoidon. Tai edes kahvakuulan??!

Toki, jostain pitää lähteä ja pienin askelin eteenpäin, kaikkea ei saa kerralla. Voi aloittaa vaikka jostain näistä:

• unen määrä ja laatu
• ruokavalio
• ulkoilun määrä
• liikunta

Noissakin riittää askarreltavaa pitkäksi aikaa. Yksinkertaista mutta ei toki helppoa ja vaivatonta. Muutos on aina vaikeaa mutta se kannattaa

Tässä samaa teemaa, lainauksen löysin toisesta blogista:

“”The best six doctors anywhere
And no one can deny it
Are
sunshine, water, rest, and air
Exercise and diet.
These six will
gladly you attend
If only you are willing
Your mind they’ll ease
Your
will they’ll mend
And charge you not a shilling.”
- Wayne Fields”

Ajatuksia juhannukseksi

Koska itsellä ei ole hirveästi mielessä, laitetaan linkkejä muiden ideioihin ja teksteihin

Jan Tilles eli Fightsportin päätoimittaja kertoo painavaa asiaa lajien tiedottamisesta: Päät ulos perseistä

“Suomessa arvostellaan aina isoon ääneen sitä kun markkinat ovat niin pienet ja ei ole resursseja ym. ym. Onhan se myös niin mutta valitettavan usein me suomalaiset pidämme nämä ympyrät pieninä. Aina luotetaan sokeasti siihen, että kyllä tää tästä ja puskaradio on se paras tapa… ja kyllä ne tänne löytää. Sori, maailma on muuttunut ja on aika herätä. Miksi voi miksi meille on aina niin tärkeää pitää kynttilää vakan alla?”

—

Virkistymisestä ja extremen tarpeesta Vähemmän on enemmän – blogi: Virkistyspäiviä ja “virkistys”päiviä

“Pieni luontoretki ei aikaisemmissa työpaikoissani olisi tullut kyseeseen. Ihmiset eivät olisi pystyneet irrottautumaan työasioistaan eivätkä olemaan läsnä. He olisivat vaatineet actionia. Nämä olivat niitä tyyppejä, jotka painoivat duunia aamusta iltaan ja öisinkin, irrottautuivat stressaavista työasioista rankoilla yksilölajeilla kuten maratonjuoksulla tai punttisalitreenillä, ja virkistyspäivä merkitsi aivojen nollaamista alkoholin keinoin. Koska elämä oli tyhjää, huippukokemuksia metsästettiin pettämällä.”

—

Kaikki ovat Facebookissa mutta mitä saadaan oikeasti aikaiseksi näillä uusilla välineillä? Uusi kultakausi: Saako sosiaalisella medialla aikaan asioita?

“Onko somen avulla mobilisoitu joukkoliike, jolla on saatu korjattua päiväkodin aita, kehitetty merkittävä tuote tai korjattu yhteiskunnallinen vääryys? Oletko itse ollut mukana muutosprosessissa, jossa sosiaalisella medialla on ollut merkittävä rooli, tai tiedätkö sellaisesta?”

—

Kukka Laakso, joka on suomalaisista kahvakuulaohjaajista Kaikkosen Arin lisäksi omassa arvostusasteikossani korkeimmalla, tilittää perustekemisen tärkeydestä: Sinä saatanan kone älä hyydy.
Allekirjoitan tuon täysin ja opetan samoista lähtökohdista itsekin ja syy miksi näitä kahta henkilöä arvostankin liittyy siihen että heitä yhdistää perusteiden tärkeyden ymmärrys, kyky tehdä niitä itse hyvin korkealla tasolla ja kyky opettaa niitä eteenpäin muille. Harjoittelun arvo ei mielestäni tule kikkailusta vaan oleellisen tajuamisesta ja sen tekemisestä, siinä mielessä peruskuntoilijallakin on mun mielestä syytä olla kuin urheilija eli käyttää se vähä aika treenaamiseen niin että siitä on aidosti hyötyä.

“Opetan sitä, mitä itse teen, mihin uskon ja mitä tekisin vaikka en kilpailisikaan. Perusliikkeisiin: yksinkertaisiin, isoihin, monipuolisiin. Eli ihan puhtaasti fitness- eli kuntoilumielessä, samoilla kuvioilla mennään. Ei toki ihan samoilla, mutta pohjimmiltaan.

Huomaan myös, että tätä odotetaan nykyään aina vaan enemmän ja enemmän. Onneksi! Nimittäin sitten kun peruskuvion taitaa ja hallitsee, tarviikin enää odottaa että maailma aukeaa.”

—

Ja vielä Ajattelun ammattilaiselta 5 yksinkertaista askelta hyvään elämään

Tuossa lukemista. Hyvää juhannusta, älä huku.

Virhesilmä vs Eye Of The Tiger

Vierumäen seminaarissa tuli puheeksi parissa esityksessä ja Mr. Kahvakuulan kanssa keskustellessa termi “virhesilmä”. Jossain vaiheessa valmennuksessa (laji kuin laji) oli kuulemma hyväksi koettu asia kun valmentajalla oli hyvä virhesilmä, eli osasi kertoa harjoittelijalle mitä kaikkea tämä teki väärin ottelussa tai liikesuoritteessa.

Nykyisin painotetaan Kyösti Lampisen mukaan erilaista näkökulmaa, eli urheilijan ja liikkujan onnistumisten vahvistamista. Voi siis kertoa mitä tämä teki hyvin ja missä onnistui, sekä mitä kannattaa kehittää.

Kysymys kuului valmentajille: “oletko virheiden nimeäjä vai oikean tekemisen tehostaja?” Tuota voi toki kysyä itseltäänkin jos liikkuu itsekseen eli on oman itsensä valmentaja

Olen ollut molempien koulukuntien vetämissä treeneissä ja olen varauksettomasti sitä mieltä että onnistumisten vahvistaminen on oikea tie: se motivoi oppimaan ja saa aikaan onnistumisen kokemuksia. Kaikesta löytyy virheitä mutta pääasia onkin saada liikkuminen ja tekeminen jatkumaan eikä tarkertua niihin.

Jos Rocky olisi jäänyt murehtimaan olematonta suojaustaan tai snagariheijarinsa teknistä vajavuutta, tuskin olisi voittanut Ivan Dragoa!

http://www.youtube.com/watch?v=VgSMxY6asoE

Urheilu, paha vai hyvä?

Mitä mieltä olet urheilusta ja kisaamisesta? Onko se sinun juttusi lainkaan, vai saatko siitä paljonkin positiivista?

Jos mietin urheilua siltä kannalta minkä mielikuvan sain siitä nuorena, se näyttäytyi aika ankeana: kärsiviä ilmeitä, anteeksipyytelyä kun ei tullutkaan kansainvälistä menestystä, doping -skandaaleja, jatkuvia testejä mutta ei oikeaa harjoittelua, lihavia valmentajia ajamassa autolla vieressä kun muut juoksevat ja muuta vastaavaa. Nämä mielikuvat siis synmtyivät telkkarin ja koulun liikuntatuntien välityksellä.

Myöhemmällä iällä, siis n. 25 -vuotiaana (huh, siitäkin on jo aikaa!) löysin urheilun merkityksen ensimmäistä kertaa henkilökohtaisella tasolla. Harjoittelin lajia, ja kävin katsomassa salikisoja. Ajattelin että voisinhan minäkin kokeilla, vaikka en ollut koskaan ajatellut olevani kilpailuhenkinen. Tunnelma oli kuitenkin kannustava ja tekeminen fyysistä, ja se vei mukanaan. Kokeilin kisaamista, ja sain isoja onnistumisen kokemuksia, ja pari vuotta meni aktiivisen kisaamisen merkeissä. Siis tämä kaikki ihan harrastuksena töiden yms. ohella.  Sen jälkeen nykyisessäkin lajissa kilpaileminen on aina ollut itsestäänselvää, vaikka en pidä itseäni urheilijana varsinaisesti, ehkä harrasteurheilijana.

Mun mielestä kisaaminen on yhtä kuin tavoitteellinen harjoittelu, jossa kisat ovat sellaisia testipisteitä, joissa näkee oikeasti missä itse sillä hetkellä menee. Toiset kilpailijat ja yleisö ovat itse tekemisen kannalta sivuseikka, vaikka ne tuovatkin lisämotivaatiota sillä hetkellä. Pääpointtina on se, miten itse pystyy keskittymään ja mitä kaikkea kehossa ja mielessä tapahtuu ennen ja jälkeen jännittävän tilanteen.

Näen siis kisaamisen, lajissa kuin lajissa, totuuden hetkenä itselle. Vähän sama kuin jos vaikka kerran kuussa pitäisi kiinni testipäivästä, jolloin kokeilisi vaikka jotain omaa ennätystä mutta hieman enemmän sosiaalisen jännityksen takia. Ranking -listat, sijoitukset, menestys, tulokset jne ovat periaatteessa sivuseikkoja, ulkoisia asioita. Tärkein anti on se, että näkee miten oma harjoittelu on oikeasti mennyt, ja voi olla että joutuu luopumaan jostain kuvitelluista asioista. Ja toisaalta voi tulla positiivisia ylläreitäkin.

Aika monilla on kisaamisesta ja urheilustakin todella negatiivisia mielikuvia, se koetaan vain huippu-urheilijoiden asiana tai muutenkin todella vastenmielisenä toimintana. Jotkut sanovat että haluavat pitää hauskaa ja viihtyä treenatessaan, eivätkä kisata sen takia koska se tekee kaikesta niin vakavaa. Oman kokemuksen mukaan treenien hauskuus ja mielekkyys on vain kasvanut kilpailemisen myötä, eikä se tekeminen sen vakavampaa ole. Mitä mieltä itse olet?

Kahvakuulaharjoittelussa edistyminen

Osaat jo perusliikkeet, mitä seuraavaksi?

Alla kuva, jossa muutama vaihtoehto, ja kuvan alla selitykset. Kuvan idea on että perustana on oman kehon hallinta, jonka päälle tulee perusliikkeiden hahmotus ja sitten niissä edistyminen.

Painot: tee samoja liikkeitä mutta lisää painoja

Toistot: tee enemmän toistoja yhdessä sarjassa kuin aikaisemmin, esim. kuinka monta tempausta saat tehtyä? Lisänä tähän on tehdä lisää toistoja tietyn aikarajan sisällä, esim. kuinka monta tempausta saat 2,  5 tai 10 minuutissa?

Sarjat: tee saman mittaisia sarjoja mutta lisää sarjojen määrää yhdessä harjoituksessa

2 kuulalla sama liike: esim. kahden kuulan vauhtipunnerrus

Jonglööräys: opettele heittelemään flippejä yms

Erikoisliikkeet ja vaikeat temput: yhden jalan kyykyt kuula pään päällä tai käsilläseisontaa kuulien päällä yms.  sirkustemppuja voi opetella loputtomiin

Mihin suuntaan itse olet menossa?

Mitä seuraavaksi? Motivaation lähteillä

Tässä erään Hard Core Self-Help -ammattilaisen tekstiä. Viktor E. Frankl, keskitysleiriltä, jossa menetti perheensä ja meinasi lopettaa omatkin päivänsä, selvinnyt logoterapian kehittäjä 2005 suomennetussa Logoterapia -kirjassa, lopun sanasto-osuudessa:

“Ihmisen vapaus ei ole vapautta jostakin vaan vapautta johonkin: se ei ole vapautta olosuhteista vaan vapautta valita, miten niihin suhtautuu. Ihminen ratkaisee joka tilanteessa omilla valinnoillaan, mikä hän seuraavalla hetkellä on.”

Diippiä shittiä, kuten Andy McCoy sanoi

Tuon ylläolevan idean takia kannattaa nostaa tänään vaikka ei eilen nostanut, tai kannattaa aloittaa liikkuminen nyt vaikka sitä ei tullut aloitettua 3 -vuotiaana eikä silloin asunut pahvilaatikossa urheilusalin siivouskomerossa ja ollut joka aamu tekemässä pohjia pururadalla. Aina voi voivotella menetettyjä mahdollisuuksia mutta ehkä kuitenkin voisi tehdä jotain nyt?

Vielä kokoelmaa lainauksia kaverilta alla, niistä voi kopioida vaikka omaan FB -statukseen ja sitten alkaa nostamaan…

http://www.brainyquote.com/quotes/authors/v/viktor_e_frankl.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Viktor_Frankl

keho.net:n ravintokompassi

Tämä on mielestäni hieno. Ja pari hyvää lainausta vielä irrottetuna tuossa alla. Tuo laatukäsite puuttuu mielestäni myös liikuntasuosituksista

“Liiku runsaasti – kävele, juokse, nostele painavia asioita, hengästy ja hikoile. Paini kaverin kanssa.”

“Perinteisestä lautasmallista ja ravintopyramidista puuttuu täysin ravinnon laatukäsite. Ravinnon laatu ei kuitenkaan ole se ja sama.”

http://keho.net/artikkelit/naytaartikkeli/Teoriasta-kaytantoon-ravintokompassi

Taidolla loppuun asti

Treenasiko Mike Tyson siksi että halusi näyttää vahvalta? Vai treenasiko sen takia että halusi olla maailman paras nyrkkeilijä, ja näytti siltä miltä näytti kehon sopeutumisen ja geeniensä takia?

http://www.youtube.com/watch?v=BBEGQKrM3wQ

Entäs jos otetaan rinnalle joku, kuka on pumpannut lihaksensa ulkoisesti samannäköiseen kuntoon kuin Tysonilla? Ei osaa lyödä tai liikkua mutta näyttää vahvalta.

Sitten, molemmille tulee hankaluuksia, ja elämä vie mennessään akiiviuran jälkeen. Molemmat alkoholisoituvat ja jättävät treenaamisen pitkäksi aikaa, useiksi vuosiksi. Lihakset surkastuvat.

Kumman kanssa haluaisit nyrkkeillä tämän jälkeen? En tiedä faktaa mutta uskon että taito käyttää kehoa esim. nyt lyömiseen säilyy, kuten vaikka pyörällä ajamisen taito. Aivoissa on liikeradat tallella, ja vaikka ei ehkä ihan kulta-aikojen tilanteessa olisikaan, uskon että Mike voisi laittaa vielä aika teräviä lyöntejä

Pointti? No, mun mielestä lajissa kuin lajissa kannattaa panostaa taitoihin, joista on hyötyä lajille nyt ja voi olla hyötyä myöhemminkin. Esim. kamppailussa opitaan tasapainosta ja kehon painopisteestä, kahvakuulan nostamisessa opitaan minkä tahansa esineen nostamisen mekaniikkaa jne.  Liikkuvuusharjoittelusta oppii kehon asentojen hahmottamista. Arvokkaita juttuja, joiden kanssa joutuu tekemisiin koko loppuikänsä jossain muodossa, vaikka laji itsessään jäisikin jostain syystä pois tai vaihtuisi toiseen. Sen sijaan, jos vain pumppaa ja rasittaa lihaksia ilman taidon kehittämistä, mitä siitä jää? Rasitus on ohimenevää, taito säilyy.

Urheilu ja sähköiset viestimet – sinä voit vaikuttaa

Jos huomaat toivovasi, että kahvakuulaurheilusta ja hyvästä teknisestä nostamisesta ja vaikka yleensä kahvakuulaharjoittelun eduista pitäisi kirjoittaa, videoida ja kommentoida enemmän, niin kannattaa alkaa tekemään sitä itse. Tänä päivänä jokainen voi halutessaan olla “viestintäosasto”. Jos jaat muille sitä, minkä uskot olevan aidosti hyvää, kaikki hyötyvät. Jos odotat että “joku” kirjoittaa sen artikkelin tai julkaisee sen videon, mitään ei tapahdu.

http://www.tuhatsanaa.net/slun_s%C3%A4hk%C3%B6isen_median_selvitys_liikuntaj%C3%A4rjest%C3%B6ss%C3%A4_kaikki_viestiv%C3%A4t

“Poimintoja

• Internet on lajeille tärkein mahdollisuus lisätä medianäkyvyyttä
• Internetin ja yhteisöllisen median on tuettava järjestöjen ydintehtävää
• Viestinnän ekosysteemi on kokonaan muuttunut
• Lajin on rakennettava oma mediamix
• Tulevaisuus on avointen organisaatioiden
• Sosiaalinen media on yhteisöllistä, sosiaalista mediaa ei pidä ajatella viestintäkanavana vaan tapana toimia
• Yhteisöllinen media edellyttää antamista yhteisölle ja merkityksellistä läsnäoloa, yhteisöllinen media on vuorovaikutteista

“

http://www.slu.fi/lum/numero_6_2010/mediauutiset/urheilun_sahkoisen_median_selvit/

Dan John: mitä on kova treeni/työ?

Kovasta treenistä puhutaan aina kuin se olisi joku maailman ihmeellisin asia. Mutta, mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa? Onko kova treeni sitä, että yksittäinen harjoitus on raskas? Vai onko se sitä että treenatessa huudetaan, oksennetaan ja/tai loukkaannutaan? Vai sitä että joka paikkaan sattuu treenin jälkeen? Dan John:n mielestä ei mikään näistä, vaan kova työ on sitä että saavutetaan itselle vaikeita ja haastavia tavoitteita eli saadaan oikeaa muutosta aikaan. Olen samaa mieltä.

Alla olevassa jutussa on muutakin asiaa mutta tässä pari lainausta:

“Screaming, yelling, and soreness are all too often mistaken for hard work.”

“You see, that is the point: you can’t always measure hard work by the workout! It may be better to measure by the effects.”

“So, how do I measure hard work. Simply, achieve difficult goals. As one of my favorite authors, Cervantes, wrote: “It’s the road, not the inn.” The journey to difficult goals is hard work.
“

http://danjohn.net/2010/06/an-old-piece-on-muscle-gain-dont-know-if-this-is-on-the-site/

Kahvakuula – simppeli tapa huijata itsensä taitavaksi liikkujaksi

Otsikon aiheesta on tullut jauhettua mutta tässä siitä lisää. “Nosta joka päivä, nosta oikein” – on painonnostoliiton slogan.

Nostaminen on kaikille ihmisille yhteistä toimintaa, ja kun sen opetteluun satsaa, siitä saa hyötyjä arkeen, juhlaan ja treeniin. Nostamisessa opitaan hallitsemaan omaa kehoa ja sen ulkopuolista esinettä, kuulostelemaan omaa painopistettä ja hallitsemaan tasapainoa. Kahvakuulan nostamisessa on pakko ottaa huomioon kehon keskilinja koska usein nostetaan vain toisella kädellä ja kehon pitää tasapainoittaa itseään siinä samalla toiselta puolelta. Iso juttu kehonhallinnan ja sitä kautta terveyden kannalta.

Tom Furman ja Reverse Magazine:

http://reversemagazine.blogspot.com/2010/05/kettlebells-simple-way-to-fitness.html

“Very few people have what it takes in terms of discipline and endurance to partake in GS. Many however can benefit from the primary exercises of kettlebell lifting.

There are several advantages to training with kettlebells.
–  You learn good lifting mechanics for every day tasks.
–  Weaknesses and inflexibilities are rapidly targeted and corrected.
–  Lifting in this style prioritizes the often neglected posterior chain muscles.
–  Flexibility and cardiovascular endurance are a byproduct without direct focus.
–  It enforces strength as a technique or skill.

There are many ways to use a kettlebell. Bad form means injury. Efficiency for the sport of GS has shown us some very interesting guidelines regarding alignment, gripping, and posture. Specific drills teach you the safest and most effective way to train and lift.”

Kukka Laakso:

http://kukkalaakso.com/2010/06/09/suttura-ja-sakenoiva-voima/

“2 vai 20 liikettä? Taitoa vai temppuja?

Kahvakuula on mielestäni juuri oivallinen väline tähän kaikkeen. Itse opetan taitoa ja tekniikoita, jotka takaavat jatkuvuuden. En repiviä maksimiykkösiä, vaan kehonhallintaa parhaimmillaan. Opetan nostamisen taitoa, joka tähtää siihen että osataan tuottaa voimaa jaloista, hallitaan perusliikkeet siten että sarjat voivat olla mahdollisimman pitkiä. Edustan ihan omaa koulukuntaani Suomessa tämän asian kanssa, tiettävästi. Leireilläni ei opita 20 liikettä, vaan mieluummin vain 2 tai kolme. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta näiden muutaman liikkeen opettelussa me opettelemme käyttämään kehoa, tuottamaan voimaa jaloista ja ennen kaikkea liikkumaan.

Opetan sitä, mihin itse uskon ja mitä kautta olen itse oppinut liikkumaan ja sitä kautta tullut ns. vahvaksi. Se, miksi flippaan 100 kg traktorinrengasta uudestaan ja uudestaan kun ei johdu yksin voimasta, vaan se johtuu taidosta ja siitä että osaan käyttää kehoani oikealla tavalla. Tai jos työnnän 36 kg kuulan suoralle kädelle ylös, teen sen siksi että osaan mennä nopeasti painon alle ja kolmiojennuksella (triple extension) työntää sen ylös jalkavoimia käyttäen. Kyse on taidosta, jonka olen opetellut aikuisiällä. That’s it.

“

Kukka ei ole onneksi täysin yksin koulukunnassaan mutta yllättävän vähän kuntoilun yhteydessä puhutaan liikkumisen ja nostamisen taidosta, vaan usein keskitytään vain ominaisuuksiin sekä ulkonäköön. Mielestäni taas on ihan turha miettiä ominaisuuksia hirveästi jos ei osaa liikuttaa itseään ja ulkopuolista painoa, ainakin jos haluaa toimia pitkällä juoksulla. Eikä koskaan ole liian myöhäistä opetella näitä taitoja. Näyttää kuitenkin siltä että iso osa aikuisista on hukannut lapsena oppimansa taidot.

Raakaa ja alkukantaista hyvinvointia

Miehillä on ongelma. Se on sellainen, että miesten hyvinvoinnista ei puhuta. Tai jos siitä puhutaan, se ei puhuttele koska se tehdään liian pehmeällä tavalla, jolloin luolamies ei ota sitä vastaan. Keppijumppaa ei kehdata tehdä koska se ei ole tarpeeksi äijää, vaikka se olisikin hyödyllistä. Naisille taas on kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, tähän aiheeseen liittyen. Kuten esim. alla Marja Putkiston haastis, jossa käydään aika perusteellisella tavalla läpi pään asennon vaikutusta muuhun kehoon.

Mies tarvitsee alkukantaisemman motivaation hyvinvoinnin kehittämiseen. Pitäisi ymmärtää, että kun esim.  kehonhallinta paranee oikeanlaisella harjoittelulla, se salilla suureksi ja uhkaavaksi pumpattu lihas näyttää paremmalta sekä varsinkin uskottavammalta ja houkuttaa enemmän naaraita, kuin silloin kun kävellään köyryssä hauis pingottaen. Kun kehontuntemus ja hahmotus on parempi, on helpompi tapella joko kadulla tai kehässä. Ja silloin liituraitakin näyttää päällä ryhdikkäämmältä, joka luo vaikutelman vallasta ja auktoriteetista. Tai pitäisi tuoda esiin se, että kun ei ole turhia kremppoja, jotka johtuvat liikkuvuusharjoittelun puutteesta, saa paremmin unta ja testotasot ovat luontaisesti sitä kautta korkeammalla, mikä taas houkuttelee naaraita ja pelottaa muita koiraita. Jumi ei ole voimaa vaan hölmöilyä, joka ei vie ketään eteenpäin. Gladiaattoreilla, sotilailla ja MMA -ottelijoilla ei ole varaa olla jumissa, miksi siis konttorisoturilla tai saliharrastajalla olisi siihen varaa? Tässä taistellaan kuitenkin pohjimmiltaan samoista resursseista!

Kiitos muuten Osmo Tammisalolle tästä perusoivalluksesta, jonka hienossa parinvalinnan biologiaa käsittelevässä kirjassa käydään läpi mm. sitä miksi koiraan tarvitsee evoluution kannalta näyttää vahvalta ulospäin.

Tuossa nyt siis se Marja Putkiston haastis:

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/tietokonetyo_vanhentaa_ja_rumentaa_eniten_1746370.html

Isojen lasten harjoittelu

Luen Kyösti Lampisen kirjaa valmennuksesta, ja siinä on osio lasten valmennuksesta. Painotetaan monipuolista tekemistä hyvässä hengessä, liikeratojen opettelua monipuolisten harjoitteiden kautta ja sitä miten liikkumisen laatu on tärkeää.

Sitten, joskus tulee oltua ohjaamassa aikuisia, joilla ei ole perusliikeratoja. Tällä tarkoitan vaikka sitä että ihmisellä ei ole käsitystä kehon osien asennosta, jos pyytää liikuttamaan lantiota niin liikkuukin joku muu paikka tms. Tämä koskee sekä sellaisia, jotka eivät ole koskaan liikkuneet ja sellaisia todella aktiivisia liikkujia jotka ovat ulkoisesti todella atleettisen näköisiä. Ei voi siis lähteä siitä että lapsena olisi jo opittu perusliikeratoja. En minäkään niitä silloin oppinut, sillä en ollut missään urheilutoiminnassa mukana, ja olen tajunnut monia perusasioita vasta viime vuosina, ja nyt oikeastaan vasta opettelen liikkumista.

Siispä, uskon että kun ohjaa aikuisia, siis ei-urheilijoita tai muita kehonsa hallitsevia, olisi hyvä ottaa sama näkökulma kuin lapsiin. Opetellaan liikkumaan hyvässä hengessä. Kehonhallintaa voi ja kannattaakin mun mielestä kehittää läpi elämän, sellaisilla tavoilla mistä pitää. Voisi jopa sanoa että liikkumisen pääpointti on mun mielestä oman kehon käytön kehittäminen ja opettelu. Siitä riittää haastetta koko elämäksi. Tärkeää on että ei ruoski itseään siitä mitä kaikkea ei osaa vaikka on jo x -vuotias, vaan että lähtee omasta tasosta eteenpäin ja alkaa tekemään ja nauttii prosessista.Olen tavannut paljon keski-ikäisiä ja reilusti vanhempia, jotka ovat päässeet vauhtiin vasta ns. varttuneemmalla iällä, ja aina se tuottaa kuitenkin iloa ja hyvää oloa.

Uskon myös että mitä parempi tuntuma omaan kehoon on, sitä enemmän se vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin ja terveyteen ja ulkonäköasioihin sekä siihen että oppii säätelemään sitä milloin rasittaa itseään paljon ja milloin vähän. Tätä ei voi ostaa ulkoa tai saada mistään tuotteesta suoraan mutta moni ihminen ja väline voi auttaa matkalla paljonkin.

Yksi ihan helppo ja ilmainen juttu mitä voi kokeilla on tässä:

http://www.youtube.com/watch?v=r3uGSVZq4KE

Paino on suhteellinen käsite

Kukan haastattelussa, johon linkki alla, tulee esille todella tärkeitä pointteja painoharjoittelusta naisilla (ja myös miehillä). Kaduilla ja työpaikoilla pyörii ihan liikaa ihmisiä, joilla on todella paljon kipuja ihan sen takia että ovat liian heikkoja. Painoharjoittelusta on liikkeellä käsittämättömän paljon harhaluuloja, kuten se klassinen “jos nostan painoja, minusta tulee iso lihaskimppu”. Harhat eivät kuitenkaan palvele ketään.

Ja vielä vähemmän ketään tervettä aikuista palvelee joku 1kg käsipainojen nostelu tai siirtely, tai jonkun tärisevän kepin pitely ainoana liikuntamuotona. Oli väline mikä tahansa, keho tarvitsee vastusta niin että se joutuu töihin. Kaikki ihme täristimet ovat mielestäni lähinnä vain ihmisten huijaamista, ja se on helppoa koska monille ovat perusasiat niin vieraita. Ja joo, toki pitää aina sanoa että “kaikki liikunta on hyvästä” mutta pointtina onkin se että jos kerran laittaa liikuntaan aikaa ja vaivaa, kannattaa ehdottomasti mielestäni perehtyä edes vähän perusteisiin, jotta saa siitä jotain aitoa hyötyäkin pitkällä juoksulla. Sano ei käärmeöljylle ja luota perusasioihin! Nosta painoja maasta, nosta painoja pään päälle, kanna painoja paikasta toiseen.

http://blog.tiski.fi/2010/06/blogivieraana-kukka-laakso.html

“Kuuliahan on vaikka minkä kokoisia lähtien kahdesta kilosta. Onko niistä muutaman kilon kuulista muuhun kuin paperipainoksi?

Ei ole.
Miksi ostaa erikseen tuon kokoisia kahvakuulia, kun vesipullo tai kynttilänjalka tai muovinen sängyn alle unohtunut joululahjakäsipaino kävisivät yhtä hyvin?

Kahvakuulaharjoittelussa käytetään kehon suurimpia lihasyhmiä ja voimaa opetellaan tuottamaan jaloista. Kaksikiloisen painon heiluttelussa kaksin käsin, jalkavoimia käyttäen ei ole mitään järkeä. Maitotölkkiäkin nostetaan yhdellä kädellä ja joskus jopa ylähyllylle.

Toki siinä vaiheessa, kun laitetaan painoja pään päälle ensimmäistä kertaa, kannattaa valita paino, jonka pystyy hallitsemaan. Eli joo, 4 kg voi joskus olla ihan järkevä aloituspaino, mutta silloinkin heikko lenkki tuppaa olemaan koordinaatio, ei voima.

Me naiset synnytetään nelikiloisia vauvoja, kannetaan lapsia ja kauppakasseja, siirrellään huonekaluja jne. Harva äiti rippikouluikäisiä lapsia nostelee, mutta 25-kiloisetkin tenavat vielä heiluvat sylissä ihan ongelmitta.

Sitten kun mennään salille harjoittelemaan ja kuntoilemaan, valitaan joku helvetin koiranluu treenipainoksi. Arjessa pärjätään hyvin, mutta kun tulee kyseeseen harjoittelu, kaikki alkaa mennä pieleen. Liikeradat jotenkin katoavat ja keho lakkaa toimimasta. En ole kuullut äidistä, joka olisi musertunut oman lapsensa alle, mutta kun maassa on pieni rautainen pallo, se muuttuu ylivoimaiseksi haasteeksi.

Ei se ole ylivoimainen ja useimmat jotka kokeilevat, huomaavat sen nopeasti. ”Eihän tämä paina mitään!”, sanotaan ja kuula heiluu hienosti.”

Koskee naisia mutta myös painoharjoitteluun tottumattomia miehiä tai ketä tahansa. Todella paljon tulee vastaan aikuisilta miehiltäkin sitä että “onkohan toi 12kg mulle liian painava?”. Hurjaa, siis 12kg! No, jokainen lähtee jostain liikkeelle, pääasia on että se liikkeellelähtö tapahtuu ja matkan varrella tulee edistystä. Ei ole kansanterveyden kannalta kenenkään etu, jos ihminen ei pysty käsittelemään tuollaisia painoja suhteellisen helposti, uskoisin.

Tuomo Kilpeläinen: Kahvakuulalla kuntoon -kirja

Varpu ehti jo lukea Tuomon kirjan:

http://varputreenaa.wordpress.com/2010/05/09/uusi-suomalaiskirja-kahvakuulailusta/

Itse odottelen vielä omaa kappalettani saapuvaksi, hengitystä pidättäen..

Nostan hattua (ja kahvakuulaa sekä maljan) Tuomolle älyttömän sitkeästä ja pitkäjänteisestä työstä kahvakuulaharjoittelun levittämisestä nimenomaan maanläheisellä asenteella! En usko että ilman Tuomoa kuula olisi lähellekään näin tunnettu tänä päivänä Suomessa.

Vakavaa leikkiä koko treeni

Alla Anne Rongas kirjoittaa mielestäni tärkeästä aiheesta. Treeniinkin voi suhtautua monella tavalla, joko niin että ne kaikki numerot ja kilot ovat tosi vakavia asioita tai niin että vähän leikkii sillä fysiikallaan ja kokeilee uusia asioita. Ja näitä voi yhdistellä. Arvostan itse tosi paljon pioneereja, jotka uskaltavat hieman kokeilla ajatella leikkimielisesti ja kokeilla uusia tuulia, sillä muuten olisi aika tylsää.

Heittäytymisestä erilaisiin “noloihin” tilanteisiin (mun tapauksessa kilpailemiseen ja kuulaopettamiseen) olen itsekin saanut todella paljon sekä hienoja kokemusia että ystäviä. Ja vaikka aina ei olekaan mennyt putkeen, en ole silti katunut näitä tilanteita vaan päinvastoin oppinut paljon. Olen luonteeltani arka kokeilemaan uutta mutta joissain tapauksissa tahto on ollut niin suuri että en ole välittänyt siitä.

http://opeblogi.blogspot.com/2010/04/uskallatko-innostua-opeblogin-bloggaus.html

“Innostuminen herättää kahtalaisia tunteita. Joidenkin mielestä on ihanaa, että maailmassa on innostuvia ihmisiä ja innostus tarttuu. Joidenkin mielestä innostuvat hörhöt ovat rasittavia ja lapsellisia. Innostuminen lienee kytköksissä ihmisen temperamenttiin. Jotkut ovat hitaasti lämpiäviä ja tämä ominaisuus on biologinen. Hitaasti lämpiävä ja nopeasti innostuva voivat oppia sietämään toisiaan. Heistä voi tulla myös hyvä pari, kun vain osataan ylittää ensimmäisten tunnereaktioitten raja-aidat.

Meillä suomalaisilla on voimakas konsensushakuisuus. Pelkäämme eriseuraisuutta ja vääriä mielipiteitä. Pienen rajakansan kulttuurihistoria on ollut sopeutumista vallitseviin oloihin. Hämmästyttävää on, miten sitkeässä erilaisuuden pelko elää, mutta Suomi ei tietenkään ole tässä yksin. Suvaitsemattomuudesta näyttää tulleen jopa ihmisten välisen vuorovaikutuksen valtavirtaa. Brändeillä vahvistetaan eroja meidän ja muiden välille. Ääriliikkeille löytyy aina vain sijaa.

Yksimielinen hillitty ja hallittu, hyvin fokusoitu ja tarkkaan konseptoitu ei raivaa sivupolkuja. Vakavasti otettavat toimijat eivät kokeile asioita, joissa erehtyminen on onnistumista todennäköisempää. Yhteisön kannalta on kuitenkin eduksi, että epätodennäköisiäkin suuntia kokeillaan.”