Yksi minun ja tämän blogin tavoitteista on saada mahdollisimman moni kokeilemaan kahvakuulaurheilu -lajissa kisaamista edes kerran. Jos joku joskus saa lisäkipinää kokeilla nostamista kisoissa sen perusteella mitä on täältä lukenut niin olen tyytyväinen. Ajattelen että kun sen ensimmäisen kynnyksen ylittää, voi innostua niin paljon että on vaikeuksia lopettaa. Voi jopa jäädä koukkuun!
Ja kun lajissa jatkaa, siitä alkaa saada enemmän ja enemmän irti. Kun alkaa miettiä kisoja pidemmälle eteenpäin, alkaa puoliautomaattisesti karsia niitä haittaavia asioita, ja alkaa myös lisätä niitä edistäviä asioita omaan elämäänsä. Siksi kahvakuulaurheilu tukee terveitä elämäntapoja ja tavoitteellista toimintaa pitkällä aikavälillä. Enkä nyt puhu mistään mystisestä “tosi vakavasta huippu-urheilu -harjoittelusta” vaan ihan kuntokilpailusta. Koko jutun idea on osaksi se, varsinkin alussa, että tekee jotain sellaista, johon ei olisi uskonut kykenevänsä. Sillä on kauaskantaisia vaikutuksia mieleen ja ruumiiseen. Pienikin itsensä ylittäminen ruokkii positiivisia vaikutuksia enemmän kuin yksikään luontaistuotekaupasta ostettu tuote.
Kahvakuulaurheilu on muutakin kuin vain työntöä ja tempausta. Myös alla olevassa mindmapissa olevat asiat liittyvät mielestäni siihen. Eikä tuossa ole edes kaikki. Joka tapauksessa, paljon mielenkiintoisia aiheita!
Muutama linkki:
Seuroja, joista pääset kuulan nostamisen oppiin kohti ensimmäisiä kisojasi
Kisatuloksia, joissain mukana videoitakin
