Vedimme K.P:n kanssa tänään Hyvinkäällä GS-tuomarikoulutuksen, päälle oli lisäksi salikisat. Hyvä meininki, mm. Pääkkönen vetäisi 225 työntöä 2x16kg:lla! Huh huh! Muutenkin oli hyvää tekemistä lavoilla, ja paljon uusia tuomareita, mikä on kova juttu. Tuomareita ei ole koskaan liikaa. Se on äärimmäisen tärkeä rooli kisoissa, ilman tuomareita ei ole tuloksia ja laadukasta tekemistä.
MUTTA, laatu lähtee toki jokaisen nostajan korvien välistä ensisijaisesti. Valmentajalla ja muulla ryhmällä on iso rooli tässäkin, koska valmentajan ja muiden nostajien esimerkki ja asennoituminen nostamiseen vaikuttaa toki nostajienkin asenteisiin, sillä valmentajaa tulee matkittua tahtomattaankin paljon. Olen sitä mieltä että nostamisessa pitäisi pyrkiä täydellisimpään mahdollisimpaan tekniikkaan. Se ei tietty heti ole sitä kun aloittaa mutta se on ikäänkuin ihanne, jota kohti ollaan menossa pitkällä tähtäimellä. Harrekin sanoi jotenkin niin että hyvä tekniikka on sitä kun urheilijan fysiikka ja tahdonvoima pääsevät ilmaisemaan itseään täydellisesti. Runollista.
Kun asenne on mahdollisimman hyvään tekniikkaan pyrkivä, silloin ei tarvitse miettiä miksi tuomari antaa joskus hylsyn, eikä tarvitse miettiä sääntöjen porsaanreikiä. Tuomari auttaa nostajaa pääsemään mahdollisimman hyvään tulokseen mahdollisimman hyvällä tekniikalla, sillä ihminen on laiska ja huijaa itseään aina kun tilaisuus tulee. Siksi on välillä armotonta mutta samalla tärkeää katsella omia nostovideoitaan, niitä joissa se tekeminen ei ole sitä mitä sen pitäisi. Tekniikka on ehkä jotain sellaista, jota voi aina viedä eteenpäin. Onko tempauksen kaari koskaan valmis?
Salikisojen tulokset:
http://www.kahvakuulakisat.info/competitions/view/ryhdin-salikisat-2012-01-29

Päivitysilmoitus: Parviäly ja parvitunne « varputavi.com